Uudella lastensuojelulailla ei ole mitään merkitystä

Suomi on huostaanottojen luvattu maa. Lastensuojelulaki kertoo kauniisti, että huostaanotto on aina väliaikainen toimenpide ja tavoitteena on perheen jälleenyhdistyminen. Tapio Räty kirjoittaa hyvin, mutta missä viipyy se lakiteos, jolla TODELLA OLISI JOTAIN MERKITYSTÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Tapio Räty voisi vierailla ns. kuulemistilaisuuksissa, joissa ei "kuulla" mitään ja missä alkeellisimmatkin lain pykälät rikotaan.
Kun huostaanottoprosessi on laitettu käyntiin, on ihme,jos sen saa lakkautettua,puhumattakaan, jos lapsi on ollut sijoitettuna jo useamman vuoden. Fraasi, jota kuunnellessa tekisi jo mieli oksentaa, on LAPSEN ETU,jota käytetää erityisesti silloi,kun vanhempi uskaltaa olla eri mieltä viranomaisen kanssa.
Vuosia seuranneena ja omakohtaista kokemusta omaavana voin kertoa mikä mättää. VALLANKÄYTTÖ on noussut tiettyjen viranomaisten päähän. Narsistiset persoonat istuvat päättäjien tuolilla esittäen empaattisen työntekijän rooliaan. Jotain on todella vialla myös pääsykoetesteissä,että tuollaiset persoonallisuudet pääsevät työskentelemään sosiaalialalla. Jos kyseenalaistat heidän toimintansa, vallankäyttäjä toimii esim. rajoittamalla yhteydenpitoasi lapseen,puhuen tietenkin LAPSEN EDUSTA. Lisämausteista ei puutu muuta kuin persoonaltaan samankaltainen sijaisperhe,joka kuvittelee olevansa hyvinkin hurskas ja auttavainen ja sovelias toimimaan s.perheenä (ei tietenkään mitään omia motiiveja) ja toimii lapsen parhaaksi nuolemalla sosiaalityöntekijöitä avittaakseen "lapsen edun toteutumista"mm. antamalla lapselle jatkuvasti sanallisia tai sanattomia viestejä siitä,millaisia heidän vanhempansa todella ovat. Kaiken tämän keskellä lapsi joutuu taiteilemaan,ettei vain loukkaisi kenenkään tunteita,omat todelliset tunteet saavat väistyä tässä aikuisten sairaassa leikissä.
Tapio Räty tarkoittaa hyvää, mutta TÄMÄ EI VAIN TOIMI Suomessa. Tästä kertoo hyvin paljon se,etteivät vanhemmat uskalla tavata viranomaisia ilman laillista avustajaa. Missäpähän muualla maailmassa joutuu toimimaan näin?
1264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomen sosiaalityön malli on Ruotsista. Lue Ewa Aminofin kirja lapsen parhaaksi tai juttuja LUE! - lehdestä. Minun suomenkieliset lapset on nyt sijoitettuna ruotsinkieliseen perheeseen, käyvät ruotsinkielistä koulua ja vain pienempi tapaa ruotsinkielistä koulukuraattoria, ettei vain lipsahtaisi omalla äidinkielellä totuutta siitä mitä lasten isä teki heille.

Lapsia saa vanhemmat tavata vain kolmen viikon välein parin tunnin ajan. Lapsille ei saa soittaa ja lapset eivät saa soittaa kenellekään. Sukulaisia tai ystäviä lapset eivät saa tavata ollenkaan. Lapset ovat 10 ja 12v eli eivät itse mitään rikollisia vaikka olosuhteet ovat vankilaakin rajoitetummat. Perhekoti kyllä kertoo, miten heidän kaikki entiset lapset tulevat heille jouluksi ja viikonlopuiksi, kun lapsi raukoilla ei ole useamman vuoden eristämisen jälkeen muita sukulaisia ja ystäviä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laiton2010 kirjoitti:

Suomi on huostaanottojen luvattu maa. Lastensuojelulaki kertoo kauniisti, että huostaanotto on aina väliaikainen toimenpide ja tavoitteena on perheen jälleenyhdistyminen. Tapio Räty kirjoittaa hyvin, mutta missä viipyy se lakiteos, jolla TODELLA OLISI JOTAIN MERKITYSTÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Tapio Räty voisi vierailla ns. kuulemistilaisuuksissa, joissa ei "kuulla" mitään ja missä alkeellisimmatkin lain pykälät rikotaan.
Kun huostaanottoprosessi on laitettu käyntiin, on ihme,jos sen saa lakkautettua,puhumattakaan, jos lapsi on ollut sijoitettuna jo useamman vuoden. Fraasi, jota kuunnellessa tekisi jo mieli oksentaa, on LAPSEN ETU,jota käytetää erityisesti silloi,kun vanhempi uskaltaa olla eri mieltä viranomaisen kanssa.
Vuosia seuranneena ja omakohtaista kokemusta omaavana voin kertoa mikä mättää. VALLANKÄYTTÖ on noussut tiettyjen viranomaisten päähän. Narsistiset persoonat istuvat päättäjien tuolilla esittäen empaattisen työntekijän rooliaan. Jotain on todella vialla myös pääsykoetesteissä,että tuollaiset persoonallisuudet pääsevät työskentelemään sosiaalialalla. Jos kyseenalaistat heidän toimintansa, vallankäyttäjä toimii esim. rajoittamalla yhteydenpitoasi lapseen,puhuen tietenkin LAPSEN EDUSTA. Lisämausteista ei puutu muuta kuin persoonaltaan samankaltainen sijaisperhe,joka kuvittelee olevansa hyvinkin hurskas ja auttavainen ja sovelias toimimaan s.perheenä (ei tietenkään mitään omia motiiveja) ja toimii lapsen parhaaksi nuolemalla sosiaalityöntekijöitä avittaakseen "lapsen edun toteutumista"mm. antamalla lapselle jatkuvasti sanallisia tai sanattomia viestejä siitä,millaisia heidän vanhempansa todella ovat. Kaiken tämän keskellä lapsi joutuu taiteilemaan,ettei vain loukkaisi kenenkään tunteita,omat todelliset tunteet saavat väistyä tässä aikuisten sairaassa leikissä.
Tapio Räty tarkoittaa hyvää, mutta TÄMÄ EI VAIN TOIMI Suomessa. Tästä kertoo hyvin paljon se,etteivät vanhemmat uskalla tavata viranomaisia ilman laillista avustajaa. Missäpähän muualla maailmassa joutuu toimimaan näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu