Paratiisi olosuhteet myös maanpäälle

K a l e v i .

Ottakaa Herramme Jeesus Kristus vastaan: http://www.novahierosolyma.fi/index.php

Nova Hierosolyma ry eli Uusi Jerusalem on suomalainen yhdistys, jonka ideologisen perustan muodostaa Emanuel Swedenborgin kynän kautta ilmestynyt Taivaallisen Oppi. Emanuel Swedenborg (1688 - 1772) oli kuuluisa ruotsalainen tiedemies ja luonnontutkija. Hän oli yleisnero, jonka tieteellinen tuotanto on valtava useiden tieteiden aloilla. Vasta elämänsä iltapuolella Swedenborg ryhtyi kirjoittamaan teologista ja henkisestä maailmasta kertovaa tuotantoa.

Selvää tietysti on, että Swedenborg ei kirjoittanut uskonnonfilosofista ja henkisestä maailmasta paljastavaa kirjallisuuttaan omista ajatuksistaan, vaan kysymyksessä oli Vapahtajalta eli Jumalalta saapunut ilmoitus maapallon väestölle (Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan 2001).

Yllä mainittuun liittyen sanottakoon, että keskeisintä meille on Taivaallisen Opin soveltaminen ja tähän liittyen mm. kaikkien yhteiskunnallisten ja ennen muuta globaalien epäkohtien parantaminen planeetallamme. Soveltaminen tarkoittaa jäsenten henkilökohtaista uudestisyntymistä sekä uudestisyntymiseen johtavan julkaisu- ja opetustoiminnan harjoittamista planeettamme yhteiskunnissa.

1

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • H u o m a u t t a ja

      Hyvä! Tällaisesta se alkaa maailman eheytyminen. Siinä parantumisessa voi vain mennä ainakin 500 vuotta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4281
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2370
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1921
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1515
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1483
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1344
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      811
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      798
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      757
    10. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      721
    Aihe