Joo, olen kateellinen toisten onnellisuudesta. Ikää on yli 20 vuotta, ja tähän ikään mennessä suurin osa on kokenut vähintään yhden seurustelusuhteen. Ja jotkut onnekkaat paskiaiset ovat jo nuorena löytäneet sen jonka kanssa on vuosia kertynyt taakse pirun monta, ja ovat niin rakastuneita ja varmasti yhdessä kuolemaan asti. Ok, koin viikon pituisen jutun lukiossa, mutta en sitä laske, koska siinä ei kädestä pitämistä pidemmälle päässyt, ja kyseessä oli pelkästä seurustelusta kiinnostunut henkilö, ei minusta kiinnostunut. Se tekikin terää mun huonolle itsetunnolle. Muuten olen täysin kokematon ja pitkään aktiivisesti seuraa etsinyt. Ja ei kukaan ole niin ruman näköinen, etteikö joku löytyisi elämäänsä. Eikä kukaan ole niin erakko, ettei löytäisi toista samanlaista. Olen yrittänyt pyöriä sellaisten ihmisten parissa (netissä, kun ei ole muutakaan paikkaa minne mennä) jotka ovat samankaltaisia, mutta vielä ei ole onnistanut. Ja alkaa tuntua ettei onnistakaan. Tuntuu siltä että Suomi on liian pieni maa. Yli 5 miljoona ihmistä josta pitää laskea pois miehet, vanhukset, lapset ja liian vanhat ja nuoret sekä kaikki joiden kanssa ei ole mitään yhteistä, ja tietysti ne jotka jo seurustelevat. Jäljelle jää siis hyvin hyvin pieni joukko ihmisiä, jotka varmasti mahtuisivat yhteen ainoaan huoneeseen.
Ja sinä aikana kun etsin ja haaveilen siitä päivästä että löydän jonkun, joka saa minut tuntemaan, ja tuo uutta merkitystä elämiseen, niin on pirun vaikeata kuunnella kun kaverit jauhaa kumppaneistaan, ja ovat kumppaneiden kanssa 24/7, ja multa katoaa juttuseura kokonaan. Ei ole enää kavereita. Ja sitten kun alan etsimään uusia kavereita, joiden kanssa ois vielä enemmän yhteistä kuin näiden vanhojen kanssa, niin sekään ei meinaa onnistua millään.
Vaikeita aikoja elän. On vain niin paljon mitä voin tehdä jotta saan ajatukseni pois ihmisseurasta, mutta helvetti vie kaipaan ihmiskosketusta, ja haluan tuntea oloni rakastetuksi!
Tässä siis päivän tilitykseni, kun ei ole ketään kenelle valittaa.
Ja sinä aikana kun etsin ja haaveilen siitä päivästä että löydän jonkun, joka saa minut tuntemaan, ja tuo uutta merkitystä elämiseen, niin on pirun vaikeata kuunnella kun kaverit jauhaa kumppaneistaan, ja ovat kumppaneiden kanssa 24/7, ja multa katoaa juttuseura kokonaan. Ei ole enää kavereita. Ja sitten kun alan etsimään uusia kavereita, joiden kanssa ois vielä enemmän yhteistä kuin näiden vanhojen kanssa, niin sekään ei meinaa onnistua millään.
Vaikeita aikoja elän. On vain niin paljon mitä voin tehdä jotta saan ajatukseni pois ihmisseurasta, mutta helvetti vie kaipaan ihmiskosketusta, ja haluan tuntea oloni rakastetuksi!
Tässä siis päivän tilitykseni, kun ei ole ketään kenelle valittaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"ja ovat kumppaneiden kanssa 24/7, ja multa katoaa juttuseura kokonaan" Tähä täytyy kyl kompata, vituttaa, kun ei tuntia kuukaudessa tunnu löytyvän aikaa.
Jos kaverit on noin paskoja, niin hankkikaa uusia, parempia. Jotkut älypäät ei tosiaan tajua, että sen seukkailun lisäksi myös ne kaverisuhteet on ihmissuhteita, jotka tarvii ylläpitoa ja rakentamista nekin. Jos ei halua sitten löytää sitä omalla tyhmyydellä aiheutettua yksinäisyyttä edestään, kun on itse hylännyt kaverinsa ja sitten puoliso hylkää itsen...
Mutta siis joo, tuossa iässä ja jos pelkästä seurustelusta kyse, niin huvittavaa on, jos jannu itse ei tajua, että muutakin elämää pitäisi elää kuin muijaa kiehnätä.
Myöhemmin sitten kun aletaan perheitä perustaa, niin kuvio on vielä tiukempaa. Silloinkin kuitenkin periaatteessa sama homma; jos ystäväsuhteet oikeasti jotain merkitsee, niin eivät ne siihen jää.
Tsemppiä, etsikää hyviä kavereita, jotka ei feidaile omien ajatuskatkojensa ja haksailujensa mukaan kavereita.
Ette ole ainoita... täällä kanssa yksi, jolle kavereilta kyllä löytyy aikaa, mutta tapaamiset täytyy yleensä aina järjestää ja sopia hyvissä ajoin - mikään ekstemporejuttu ei todellakaan onnistu (paitsi ehkä jos jonkun seurustelukumppani on vaikka pitkällä matkalla...), ja itse olisi kiva tehdä jotain jonkun muun kanssa silloin kuin huvittaa, eikä aina vaan silloin kun on 2 vkoa ennen siitä sovittu. Ymmärrän ystäviäni, mutta sen takia vaan tuntuukin entistä enemmän yksinäiseltä, kun ei ole sitä yhtä ihmistä jolle kertoa kaikesta. Nuorempana, esim. peruskouluaikoina ja vielä lukiossakin, oli erilaista, kun kavereiden kanssa saattoi olla päivittäin ja lähimmät kaverit tiesi aina kaikki kuulumiset ja mielialat. Huoh :/ No, eipä auta valittaa, mutta välillä tuntuu että täytyy purkautua. Kiva kuulla että meitä on muitakin! Ja itsekin olen siis vähän päälle 20.
Mulla taas on ollut pitkältä ajalta muita vaikeuksia joten sen puoleen ei ole ihme ettei ole kumppania löytynyt, mutta toisaalta taas en osaisi välttämättä ihan heti ollakkaan kenenkään kanssa. No se selittynee kai sillä että mulla ei ole ystäviä ollut viimeiseen 7 vuoteen ja ikää on nyttemmin hiukan yli 20.
niin meitä on siis monta! itse ajattelin olevani AINOA yksinäinen kakskymppinen
21v täällä. ns. koulukavereita on ja niitä näen päivittäin koulussa mutta ei ole oikein ketään semmoista jonka kanssa voisi olla täysin oma itsensä ja jolle voisi purkaa pahaa oloaan. Tai eikai sitä pahaa oloa olisi jos olisi joku jonka kanssa olla.
Nykyään vituttaa kun näkee kaduilla ja telkkarissa rakastavia pareja jotka pitää toisiaan kädestä ja yms. Itse halailee jotain tyynyä nukkumaan käydessä ja miettii mihin tämä tästä muka koskaan muuttuisi. Yritän olla itkemästä asiasta mutta olen 21 vuoden ajan käynyt nukkumaan yksin ja tulen varmaan tekemään samoin elämäni loppuun asti.
parikymppinen tyttö, jolla ihan samanlaisia tuntemuksia. Oon pitkään aatellu, että "se oikea" tulee vastaan sitten kun tulee. Yritän olla onnellinen kaikkien kavereiden puolesta, jotka löytävät seurustelukumppanin. Joinain yksinäisinä ja hiljaisina päivinä yhtäkkiä herään kuitenkin huomaamaan, että olen hiukka kateellinen niille, joilla on jo joku rinnalla. Itellä ei oo ollu ikinä mitään juttua kenenkään kanssa, johtuu ehkä itsestäkin. Pitäs olla aktiivisempi, ehkä. Tai sit vaan odottaa...En kuitenkaan halua rynnätä suhteeseen ensimmäisen kanssa, joka vastaan tulee, koska sen tiedän vain satuttavan loppujen lopuksi..
Näin on, että miehet vie voiton. Heti miehen löydyttyä ystävyys/kaveruus jää, ja sitten yleensä joutuu kestämään kaiken yksin ja vielä pitäisi yrittää olla onnellinen muiden puolesta, jotka näyttää niin rakastuneilta. Yritän olla ajattelematta asiaa.
No täällähän on näköjään monia samankaltaisia, itse 18 ja voisin samaistua moniin kommentteihin. Ainoan ystävänkin menetin kun se alkoi seurustella ja muuttui sitten totaalisesti. Nyt ei oikeastaan ole muita kavereita kun amiksen luokkalaiset, mutta ei niissäkään ole oikeen saman tyypisiä ihmisiä. Seurustellut en ole koskaan, koittanut kyllä aktiivisesti etsiä suhdetta mutta tuloksetta eikä enää jaksa oikeen vaivautuakkaan kun tietää ettei siitä mitään tule. Nyt keväällä valmistun ja puol vuotta aikaa olis valmistumisen jälkeen tehdä jotain. Ulkomailla tekis mieli mennä käymään, mutta eihän sinnekkään viitti yksin lähteä.
Mulla oli kaksi sinkkukaveria joiden kanssa tehtiin vaikka mitä kivaa, mutta nyt molemmat alkoivat seurustelemaan ja huomasin olevani porukan ainoa sinkku. Pakostihan sitä tuntee itsensä ulkopuoliseksi, kun muut puhuvat kumppaneistaan ja viettävät jotain parisuhdeiltoja yms. Ikää on 21 vuotta.
Itsetunto laskee kuin lehmän häntä kun itse ei kelpaa kenellekkään. Baareissa kaverit kyllä saavat miesseuraa vaikka eivät sitä kaipaisikaan, mutta itse jään aina rannalle ruikuttamaan. Kai sitä on liian ruma ja ujo.
heh, ei se noin mene! Itelläkin ensimmäinen suhde reilusti yli parikymppisenä, ja on niitä nelikymppisiäkin neitsyit'ä... kyllä kannattaa ensin kasvaa ihmisenä ennen kuin mitään alkaa, ei ne niin onnellisia ja auvoisia ole teinisuhteet...
Kehittele omia harrastuksia ja oota vaan kun kohta ne hetken 24/7 tyttöystävän kanssa tyypit ei muuta teekään kun kinua sua poikien iltaa viettämään
Kukaanhan ei pakota notkumaan niiden kanssa jotka jauhaa panonukeistaan. Hanki parempaa seuraa! Itse olen yli 30 enkä koskaan seurustellut ja tuskin koskaan tulenkaan, joten parempi vaikka keskittyä uraan tai kehonrakennukseen tai muuhun missä unohtaa panonuket, ilmankin pärjää mainiosti.