Olen ollut masentunut vuosia. Tähän asti olen sinnitellyt ilman lääkkeitä, mutta nyt oli pakko aloittaa lääkehoito. Muuten olisin ajautunut itsemurhaan. Lisäksi minulla on kaksi ruummillista sairautta, jotka vain lisäävät masennusta, pelkoa, ahdistusta. Sairauslomalla olen ollut jo yli puoli vuotta. Kaikki sairastamiseen ja eläkkeisiin ja kuntoutustukiin liittyvät säännöt tuntuvat liian monimutkaisilta ja toivottomilta ymmärtää. Keskittymiskyky ja muisti ovat lähes olemattomia. Mieluummin olisin kuollut kuin elävä. Tuntuu että lääkäritkään eivät ymmärrä masennukseni vaikeutta, olen kai ulkoisesti niin tavallisen oloinen.
Miten ihmeessä minun laiseni sairas ihminen jaksaa selvittää ja ymmärtää sairauspäivärahoihin, kuntotustukiin ja eläkkeisiin liittyviä asioita? Sairaan harteille jätetään liian vaikeita asioita.
Miten Sinä olet masentuneena jaksanut joitaa näitä paperisota-asioita? Eikö Sinua stressaa sietämätön epävarmuus tulevasta ja toimeentulosta, kun et tiedä saatko kuntoutustukea tai eläkettä? Kerro oma tarinasi, miten pääsit kuntoutustuelle tai eläkkeelle? Miten masentunut olit, kun päästi kuntoutustuelle? Mitä ohjeita Sinulla on antaa kohtalotovereille?
PS: Tämän viestin kirjoittamiseen meni yli viikko. Tänään oli vähän selkeämpi päivä. Tällainen on hirveätä, kun tietää, että on ennen ollut kouluajoista alkaen hyvä kirjoittamaan - vai luuinko minä vain.
Miten ihmeessä minun laiseni sairas ihminen jaksaa selvittää ja ymmärtää sairauspäivärahoihin, kuntotustukiin ja eläkkeisiin liittyviä asioita? Sairaan harteille jätetään liian vaikeita asioita.
Miten Sinä olet masentuneena jaksanut joitaa näitä paperisota-asioita? Eikö Sinua stressaa sietämätön epävarmuus tulevasta ja toimeentulosta, kun et tiedä saatko kuntoutustukea tai eläkettä? Kerro oma tarinasi, miten pääsit kuntoutustuelle tai eläkkeelle? Miten masentunut olit, kun päästi kuntoutustuelle? Mitä ohjeita Sinulla on antaa kohtalotovereille?
PS: Tämän viestin kirjoittamiseen meni yli viikko. Tänään oli vähän selkeämpi päivä. Tällainen on hirveätä, kun tietää, että on ennen ollut kouluajoista alkaen hyvä kirjoittamaan - vai luuinko minä vain.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moinen prosessi, siis työkysyttömyyeläkkelle hakeminen ja pääseminen on pitkä prosessi. Yleensä vaaditaan, että on kokeillut kaikki kuntoutukset ja terapiat sekä syönyt lääkkeitä tarpeeksi kauan. Näinvarmistetaan, ettei ko henkilö pääse eläkkelle, vaikka voisi parantua. tämä siis byrokratian kannalta.
Itselläni kesti seitsemän (7) vuotta koko prosessi. Ensin olin sairauslomalla vuoden ja sitten kuntoutusta (terapia, lääkehoito, yksityinen psykiatri), sitten työttömänä ja taas vihdoin sairauslomalla vuosi ja sitten syksyllä 2009 sain suoraan tk-eläkkeen, kuntoututuella en ollut lainakaan. Mutta tärkeintä minusta oli, että koko ajan minua hoiti sama yksityinen psykiatri. papereiden täyttäminen on työlästä, mutta itku kurkussa niitä täytin, pakko, ei kukaan tee sitä puolestasi. ja vain itse osaat niihin hakemuksiin kuvailla oman olotilasi.
Voimia!
Kiitos, tuntuu toivottoman pitkältä tuo 7 vuotta. En ymmärrä itsekään, miksi. Jotenkin vain kun elämä on pirstaleina, niin haluaisi, että edes jotkut asiat olisivat selkeitä, ettei tarvitsisi stressata sillä, menettääkö asunnon tai saako ruokaa. Tai että joutuisi hakemaan toimeentulotukea tms. Minusta tällainen vie voimia toipumiselta, monesti taitaa toipumisen estää. Ehkä minä näen vain kaiken liian mustana ja toivottomana, kai se olisi kehitysmaassa monin verroin hirveämpää sairastaa masennusta.
Miten masentunut olit? Millaisia oireita? Mitä jaksoit tehdä? Olitko sairaalassa hoidossa? Tällainen elämänhistoria minua kiinnostaa, jos jaksat kirjoittaa.
Kiitos!
*virtuaalihalaus*
Olisiko sinulla joku läheinen, ystävä tms. joka voisi auttaa sinua hakemuksien ja muiden paperien täyttämisessä? Katsopa Mielenterveyden Keskusliiton sivut, http://www.mtkl.fi/
Sieltä löydät vastauksia moniin kysymyksiisi: http://www.mtkl.fi/tietopankki/
Katso, olisiko asuinpaikkannallasi tai lähellä vertaistukea: http://www.mtkl.fi/jasenyhdistykset/paikallisyhdistykset/
Ota rohkeasti yhteyttä, voit saada vaikka jonkun 'pidemmälle ehtineen' tukihenkilöksesi. :)
Täältä löytyy oma-apuryhmiä masentuneille, toimintamuodon nimi on "Mieli Maasta": http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/vertaistuki/vertaistukiryhmia/ Suosittelen!
Viimekädessä vaikka (sairaalan) sosiaalihoitaja tai jopa potilasasiamies voisi olla tukenasi. Voit kysyä apua myös seurakunnan diakoniatyöstä. Varaat vain ajan ja menet sinne paperien kanssa. Kerrot, etten millään selviydy byrokratiasta omin päin. Kyllä ihmettelen, jos kieltäytyvät auttamasta! Älä jää yksin musertavan tehtäväsi alle!
Periaatteessa sinun ei tarvitse tietää lainsäädännöstä, sillä hoitava taho tietää nämä kommervenkit ja näiden ammattilaisten PITÄISI kirjoittaa kuntoutukseen tarvittavat lausunnot ja kertoa sinulle tarjolla olevista vaihtoehdoista ym.
Jotain perusasioita: Nykyään ei koskaan myönnetä heti eläkettä, vaan entinen määräaikainen työkyv.eläke on nyt nimeltään kuntoutustuki. Muistaakseni se voi jatkua 2 vuotta, ja jos tilanne ei ole silloin muuttunut, vasta sen jälkeen myönnetään eläke "toistaiseksi" - yleensä tämä tarkoittaa pysyvää eläkettä.
Sinä olet vasta ihan alkutaipaleella eli aloittamassa hoitosuhteen.
Toivottavasti löydät fiksun, asiansaosaavan lääkärin. Yritä kysellä suosituksia!
Valoisampaa aikaa odotellessa,
ystäväsi
Kuntoutustuki voi kyllä jatkua ihan loputtomiin, ei vaan kaksi vuotta.
Tiedoksi käytännön kokemuksesta: Kuntoutustuki myönnetään yleensä nuoremille, joilla on mahdollisuus vielävuosia kuntoutua ennen mahdollista työelään paluuta. Itse sain suoraan eläkkeen, koska olin pitkälti yli viiskymppinen.
Mitä tulee vertaistukeen yms. itse en ainakaan silloin jaksanut hakeutua mihinkään sellaiseen, vaikka ajatus on hyvä. tein kaiken itse ja selvitin byrokratiaa yhdessä yksityisen psykiatrin kanssa. Kyllä sen sai huomat, verratessani julkisten palvelujen käyttäjiin, että paljon juoheammin sujui apu ja neuvonta kun oli tämä psykiatri neuvomassa. Suosittelen, jos vain on taloudellisesti mahdollista, aika kallistahan se oli. Mutta rahan voi huonomminkin käyttää.
Kiitos, paljon tietoa, tutustun niihin, kun jaksan. Olen niin voimaton, että en jaksa keskustella - muiden masentuneiden kanssa en sitäkään, uskoisin sen lisäävän vain ahdistusta ja huolta, koska olen väärällä tavalla empaattinen, minulle syntyisi tarve auttaa kohtalotovereita ... vaikka voimia ei ole auttaa edes itseä.
Sinunkin elämäntarinastasi olisin kiinnostunut. Ja varmaan monet muutkin kohtalotoverit.7
Kiitos!
Ymmärrän täysin, että nyt et jaksa tuollaisia linkkejä ja muita tutkia. Kun masennus vei minulta voimat, niin pahimmillaan en jaksanut lukea lehtiä, en kuunnella radiota. Ihmisiä en halunnut tavata, vain harvat ystävyyssuhteet jäivät. Ja toimeentulo oli minipäivärahan varassa.
Voin kertoa lyhyesti oman tarinani:
Olin lähes 30 vuotta samassa työpaikassa ja viimeiset vuodet olin koko työuupunut ja masentunut. Syy oli uusien organisaatioiden ja niiden seurauksena minulle ei ollut töitä, esimiehet vaihtuivat. Sitten oloni tuli niin pahaksi, että lyhyet sairauslomajaksot eivät enää auttaneet. Jäin sairauslomalle vuodeksi, ja sen vuoden jälkeen sain potkut. Sitten sairastin edelleen vakavaa masennusta, mutta sairaspäiväraha loppui ja olin työttömänä. Kela ei maksa kuin vuoden päivärahaa, ja kuntoutustukea en saanut. Katsottiin, että terapia (siihen sain kahdeksi vuodeksi Kelan tuen), lääkitys ja lääkäri riittävät. Oli pakko mennä työkkäriin työnhakijaksi. Sain ensin liiton pv-rahaa 500 päivää ja sitten minipv-rahaa. Aika oli taloudellisesti hirveän rankkaa, totta kai se lisäsi masennusta. Sossusta sain pari kertaa rahaa. Myös mieheni oli (ja on) työttömänä. Lopulta Kela hyväksyi sairauden (ja siihen tulleiden lisäsairauksien) uusimisen myötä uuden sairauspv-rajajakson. ja sillä olin 300 päivää jälleen. Kuntoututukea hain muistaakseni 4 kertaa, aina hylättiin,käskettiin hakea töitä. Lopulta psykiatrini kirjoitti niin hyvän lausunnon, että pääsin vuosi sitten syksyllä 2009 suoraan tk-eläkkeelle. Olen siis jo yli 50v.
En muista enkä ymmärrä itsekään miten nuo pahimmat vuodet jaksoin. Nytkin vielä olen masentunut, ajoittain, mutta jaksan jo innostua joistain harrastuksista, avantouinnista mm.
Kyllä masennus on sellainen sairaus, että sitä ei tajua, jos ei itse ole kokenut.
Toivon sinulle todella voimia. Tärkeintä olisi, että jaksaisit esim lääkäriin(psykiatrille) ja hän huolehtisi siitä, että mistä kannattaa mitäkin hakea. Älä edes mieti muuta, minusta tuo riittää, ja siitä asia lähtee, hitaasti mutta varmasti, menemään eteenpäin.
Kiitos elämäntarinastasi. Kyllä Sinulla on ollut toimeentuloasioidenkin osalta niin rankkaa, että päättäjät saisivat hävetä silmät päästään. Minun on vaikea kuvitella, että jaksaisin saman rumban läpi käydä.
Kyllä täytyy olla moraaliton asiantuntijalääkäri, joka Sinultakin aikanaan eväsi kuntoutustuen. Tulee tunne, että ... en osaa edes sanoiksi pukea vihaani, kun nujerrettuja ihmisiä kohdellaan kynnysmattoina.
Kiitos, taistelen. Ehkäpä uusi lääkitys alkaa auttaa.
Olisi mukava lukea muidenkin elämänkokemuksia masennukseen ja eläköitymiseen liittyen.
toivotan!! Itse olen työkykyinen, mutta masennusta sairastava. Vapaat menee levätessä, työssä jaksan melko hyvin. Mutta ei toki tämäkään täysipainoista elämää ole, kun jatkuvasti jaksamaton. Ja tunnen myös jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että en ole ns. normaalisti toimiva, pirteä ihminen. Joskus olen minäkin ollut niin suossa, että ihmettelen, kuinka olen kyennyt elämään ja jotenkin vielä työni hoitamaan. Ehkä sinnittelen liiaksi, kun pitäisi osata hakea enemmän apua. Pitkässä terapiassa olen kyllä ollut ja masennuslääkitys nyt muutaman vuoden. Ällistyttää, että vieläkin saa lukea juttuja tyyliin "ryhdistäytykää nyt hyvät ihmiset/masennus on laiskuutta" tms. Onneksi sellaisia en enää itse vakavasti noteeraa, parempi jättää omaan arvoonsa. Kaikkea hyvää sinulle!