Heippa, päätin kysäistä täältä vähän teidänkin ajatuksia asiaan;
Olen 16-vuotias lukiolainen, omistan vähän päälle 2 vuotiaan cavalier uroksen ja nyt pitäisi toinen koiranen saada. (Joka myös olisi uros)
Toiveissa olisi novascotiannoutaja, mutta vähän epäilyttää hankinta, koska mietin että olisiko mulla sille tarpeeksi aikaa koulun ja cavan ohella.
Mitenkä on tollerien liikunnan tarve, sanotaanko vaikka päivässä? Tollerihan tarvitsee pitkiä lenkkejä, mutta mikä sitten on se pitkä?
Agilityä olisi aikomus harrastaa, mahdollisuuksien mukaan myös tokoa, mutta tuohon agilityyn tähtäisin.
Asun vielä vanhempien luona, heille toisen koiran hankinta sopisi.
Eniten nyt vaan tuo liikunta pistää miettimään, olen lukenut niin paljon kauhukertomuksia ylienergisestä tollerista joka liikunnanpuutteessa on tuhonnut koko talon..
Tietenkinhän koiraa ei pitäisi ottaa jos epäröi, mutta tuo touhuamisen tarve on vain vähän epätietoisuudessa.
Onko mitään mahdollisuuksia tollerin kanssa?
Tollericava
1
349
Vastaukset 1
- tollericava
Ps. Tiedän kyllä että näitä aiheita on tehty jo tuhansia. ^^
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 69871
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22852- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha541770- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561