Olen hieman reilu parikymppinen nainen ja olen jo kauan miettinyt alkoholin roolia omassa elämässäni. Teininä alkoholin juominen oli aina humalanhakuista, sitä sekoiltiin ja oksenneltiin silloin huolella ilman minkäännäköisiä omantunnon tuskia tai henkistä pahaa oloa. Vanhemmiten olen alkanut kyseenalaistamaan alkoholin käyttöä ja varsinkin sen "tarpeellisuutta" elämässäni. Alkoholi maistuu mielestäni pahalta, humalassa olen usein masentunut ja itkuinen (ja usein mitä vähemmän olen juonut, sitä kivempi ilta minulla on), lisäksi tunnen pahaa oloa kun näen ihmisiä, jotka ovat todella humalassa. Helppoa tuohon on sanoa, no mikset lopeta sitten juomasta?!
En tiedä minkälaisia kokemuksia muilla on absolutismista, mutta itseäni mietityttää muiden asenne omaa valintaa kohtaan. Pelko muiden "vieroksumisesta" ja kyselemisestä "mikset sä juo?" ja sitä kautta erkaneminen kavereiden viikonlopunviettoporukoista mietityttää. Pystyykö sitä edes nauttimaan aidosti illasta, jos muut juo ja sekoilee ja itse on ainoana selvispäisenä?
Mitenkä te, jotka olette absolutisteja tai tunnette hyvin absolutisteja ajattelette toisten ihmisten juomisen? Itselläni alkoholin käytön lopettaminen liittyisi kokonaan iän myötä vahvistuneisiin arvoihini liittyen terveyteen ja siihen, ettei elämää tarvitse muuttaa päihteillä paremmaksi. Arvoni eivät vain (ikävä kyllä) kosketa pelkästään itseäni, vaan myös läheisiäni. Poikaystävän kanssa onkin tullut monta yhteenottoa ja tilannetta, kun minä koen pahaa oloa siitä, että hän lähtee poikien kanssa juomaan... Tuntuu ettei kiristyneeseen tilanteeseen löydy vastausta, koska hän kokee sen tärkeänä, että pääsee aina halutessaan poikien kanssa juomaan ja baariin ja minulle se taas tuottaa suurta pahaa oloa, kun tiedän, että heidän juomisensa on pelkästään humalahakuista ja poikaystäväni näkeminen humalassa tuottaa minulle pahaa oloa.
Asialliset kommentit ja apu ovat tervetulleita!
Ja kiitos niille, jotka jaksoivat lukea pitkän tekstini,..
En tiedä minkälaisia kokemuksia muilla on absolutismista, mutta itseäni mietityttää muiden asenne omaa valintaa kohtaan. Pelko muiden "vieroksumisesta" ja kyselemisestä "mikset sä juo?" ja sitä kautta erkaneminen kavereiden viikonlopunviettoporukoista mietityttää. Pystyykö sitä edes nauttimaan aidosti illasta, jos muut juo ja sekoilee ja itse on ainoana selvispäisenä?
Mitenkä te, jotka olette absolutisteja tai tunnette hyvin absolutisteja ajattelette toisten ihmisten juomisen? Itselläni alkoholin käytön lopettaminen liittyisi kokonaan iän myötä vahvistuneisiin arvoihini liittyen terveyteen ja siihen, ettei elämää tarvitse muuttaa päihteillä paremmaksi. Arvoni eivät vain (ikävä kyllä) kosketa pelkästään itseäni, vaan myös läheisiäni. Poikaystävän kanssa onkin tullut monta yhteenottoa ja tilannetta, kun minä koen pahaa oloa siitä, että hän lähtee poikien kanssa juomaan... Tuntuu ettei kiristyneeseen tilanteeseen löydy vastausta, koska hän kokee sen tärkeänä, että pääsee aina halutessaan poikien kanssa juomaan ja baariin ja minulle se taas tuottaa suurta pahaa oloa, kun tiedän, että heidän juomisensa on pelkästään humalahakuista ja poikaystäväni näkeminen humalassa tuottaa minulle pahaa oloa.
Asialliset kommentit ja apu ovat tervetulleita!
Ja kiitos niille, jotka jaksoivat lukea pitkän tekstini,..
Vastaukset 11
Vanhimmat
että olet valinnut oman tien. Ei todellakaan tarvitse mennä mukaan humalajuomiseen, varsinkin kun se tuntuu pahalta. Poikaystävääsi et voi muuttaa, mutta ole omalle itsellesi uskollinen.
Mulla on kahdenlaisia kavereita; ns. normaaleja ja sitten alkoholisteja. Ja kumma kyllä, jostain kumman syystä niitä ''normaaleja'' kavereita en ole nähnyt pitkään aikaan. Tosin silloin kun olen raittiina, niin en tapaile ketään kavereita, en niitä juoppoja enkä ''normaalejakaan''. Sitten kun otan viinaa, niin saatan tavata kavereita, mutta jostain kumman syystä ne on usein niitä rappioalkoholisteja.
Mulla on koko kaverisuhteet perustuneet viinaan koko aikuisiän, joten ei kai se ole ihmekään, että en osaa olla kovin seurallinen selvänä. Kaikki huulenheitto yms. selvinpäin tuntuu vitun väkinäiseltä. Sitten kun otetaan tulilientä, niin on ihan eri ääni kellossa. Silloin sitä muuttuu todelliseksi supliikkimieheksi. Kyllä minä tiedän itsekin, että olen epänormaali, mutta minä vain olen tällainen.
En peilaa enää itseäni suhteessa muihin ihmisiin. Itsensä kanssa pitää vain tulla toimeen ja hyväksyä itse se ettei juo. Muut saavat ajatella ihan mitä tahtovat, se ei liikuta minua.
Juomisen lopetettuani ystäväpiiri muuttui. Tai ei minulla juovana aikana mitään ystäviä ollut, pelkkiä juoppokavereita ja meitä yhdisti vain se viina, ei mikään muu!
Nykyään minulla on oikeita ystäviä, joitten kanssa ei tarvitse viinaa lotrata. En hae enää hyväksyntää tai ystäviä, vaan annan ystävien tulla minun luokseni. Kartan ihmisiä jotka selvästi käyttävät alkoholia liikaa, en vain halua olla tekemisissä heidän kanssaan ja minulla on oikeus valita seurani. Ja usko pois, vanhana juoppona näen kyllä kuka on viinamäen miehiä ja kuka ei!!
Ajattelen sellaisia ihmisiä jotka juovat liikaa lähinnä säälillä. Ajattelen että mahtavatko he koskaan löytää sitä onnea jonka minä olen löytänyt: Halun elää raittiina tavallisen ihmisen arkea.
Ja tavallisen ihmisen arkeen, tai juhlaankaan, ei kuulu sekoilu viinapäissään. Koko luulo on alkoholistisen ajattelutavan aiheuttamaa harhaa. Siihen tiivistyy koko surkean Suomalaisuuden itsetunto-ongelma.
Miten viinamäen miehen sitten tunnistaa? Jos se on selvinpäin ja esim. nuorehko ihminen, jolla ei vielä päällepäin näe sitä että on juoppo.
Jos ei päällepäin vielä näy, niin eipä tarvitse kovin hyvin tutustua kun asia tulee ilmi.
Kehonkieli ja jutut sen paljastaa.
helpommin juoviin miehiin kuin raittiisiin. Niin on tainnut käydä sinulle.
On tosi vaikea tilanne, jos seurustelevan pariskunnan toinen osapuoli haluaa lähteä juomaan toisen päinvastaisista odotuksista huolimatta. Joudut tai saat kuitenkin itse määritellä suhteesi alkoholiin. Niin myös poikaystäväsi on tehtävä omat ratkaisunsa. Neuvotella niistä voit toki poikaystäväsi kanssa, mutta päätökset on pyrittävä tekemään selvin päin.
Päihteillä elämä useimmiten muuttuu pahemmaksi, ei paremmaksi.
Mieti, mitä asioitasi voit voit muuttaa ja mitä et. Muuta rohkeasti paremmaksi niitä, mitä voit ja tyydy niihin, mille et mahda mitään.
Mä en oo koskaan harrastanut seksiä naisen kanssa selvinpäin. Mutta veikkaan ettei moni muukaan viinamäen mies ole.
En tiedä minkälaisia kokemuksia muilla on absolutismista, mutta itseäni mietityttää muiden asenne omaa valintaa kohtaan. Pelko muiden "vieroksumisesta" ja kyselemisestä "mikset sä juo?" ja sitä kautta erkaneminen kavereiden viikonlopunviettoporukoista mietityttää...
Vastaan, se on sinun oma päätös ja valinta olla juomatta. Ja jos joku kyselee tai alkaa vieroksumaan, se on heidän ongelmansa.
Sanot vaan en juo tänään ja kun se toistuu kerta kerran jälkeen, ei enään kysellä. Mutta ehkä kutsut loppuvat yhteisiin illanviettoihin myös.
Mitenkä te, jotka olette absolutisteja tai tunnette hyvin absolutisteja ajattelette toisten ihmisten juomisen?
Minä ajattelen että niin kauan se on hallinnassa se on ihan ok, mutta jos mä näen että se jollakin ongelma..yritän neuvoa hakemaan apua.
Elämästä voi todellakin nauttia ihan selvinpäin ja raittius on lisääntyvä ilmiö myös pikkujouluissa.
Minulta ei kysellä miksi en juo, koska he tietävät että olen absolutisti.
Tunteista voi nauttia parhaiten selvinpäin, mikä sen parhaampaa kuin viettää iltaa miehen kanssa aivan raittiina.
Jos kaveripiiri on ns. janoista sorttia, niin kyllä absolutisti pikkuhiljaa ajautuu sivuun siitä ryhmästä, varsinkin yhteisistä illanvietoista ja vastaavista.
Eri asia on, jos kaveripiirissä nautitaan tyyliin kolme siideriä illassa, siinä absolutisti hyväksytään kuten muutkin.
Yhteiskunnallinen status merkitsee myös paljon. Paremmissa piireissä sitä jopa arvostetaan, mutta duunaripiireissä absolutisti saa helposti oudon leiman.
Itse oli armoton sosiaalinen kapakkajuoja, aina kapakoissa kuten baarit, pubit, tanssiravintelit ja diskot. Ja aina seuramies, supliikki naisteniskijä. Ja seuraa riitti. Myös selvinpäin ollessa (töissä) olin sosiaalisempi. Kaveripiiri oli laajempi, tosin ryyppäämisen syvetessä ja töppäysten muuttuessa kammottaviksi tuttavat kaikkosivat melkein kaikki.
Nyt raittiina rimpuilevana aa-ssa käyvänä olen yksinäisempi kuin koskaan ennen. En lörpöttele missään, en ole saanut kavereita aa-sta enkä muualta. Olen juro, hiljainen ja totinen, ja oleillaan vaimon kanssa pitkälti kahden. Sitten välillä yksinäisyys kasvaa niin suureksi patoumaksi muun vitutuksen kanssa, että se viinapiru iskee palleaan ja sorrun dokaamaan. Ja silloin suuntana on ollut kapakka, etenkin puheensorinan täyteiset lähiökapakat ja karaokepubit. Juttu lentää, ja sosiaalisuutta piisaa. Olen kuin Mr Jekyll-Mr Hyde.
Sulla sentään on vaimo seurana. Yksin työttömänä ei pahemmin näe muita ellei kuppia ottais. Kaveripiiristä 90% on työttöminä. Ne voidaan jakaa karkeasti 3 eri ryhmää:
1) Joka päivä rankasti juovat alkoholistit jotka ei töitä ole tehny pitkään aikaan, eikä heistä enää työelämään luultavasti lähtijöiksi ole.
2 ) työttömät, jotka tämän laman seurauksena irtisanottiin yt-neuvotteluissa. Juovat edelleen saman verran kuin työssä käydessää eli lähinnä viikonloppuisin pari kertaa viikossa. Ovat vain muuten vaan passivoituneet. Ennen kovia tekemän töitä, tosin viikonloppuna eivät paria saunakaljaa ottaneet vaan 2 päivää rankkaa kännäämistä.
3) ryhmä on ne jotka juovat aina kun rahaa on. Jyrkkiä yhteiskuntavastaisia mielipiteitä omaavia henkilöitä, jotka rahojen loputtua turvautuvat toisinaan rikoksiin juomista rahoittaakseen. Toisin sanoen kaupasta alkoholin varastaminen.
Ne 10% sitten jotka töissä käyvät ottavat kyllä alkoholia suurina kerta-annoksina, mutta erittäin harvoin krapulan takia poissa töissä, parisuhteet eikä kämpät ole juomisen takia menneet alta.
Kaikkien kanssa tulee kyllä juteltua puhelimessa, mutta tapaamiset menevät aina lähes poikkeuksetta juomiseen. Yhtään absolutistia en tunne. Toiveena olisi löytää nainen joka ei ollenkaan juo tai pelkästään esim. viiniä ruuan kanssa silloin tällöin, mikä ei mulle ongelma ois. Hänen ystäväpiiristään voisi löytyä enemmänkin ihmisiä jotka ei joisi. Yhden tälläisen henkilön olen tavannut netissä ja olemme sähköpostia lähetelleet, soitelleet ja kuvatkin vaihtaneet ja lähiaikoina olisi tarkoitus tavata. Nyt en vaan saa hänelle lähetettyä s-postia enkä tavoita puhelimesta. Kerrankin kun näin hyvä asia tapahtuu ja tulemme erittäin hyvin juttuun, harmittaa tietysti asia. Toivottavasti asiaan löytyy looginen selitys. Pahoin pelkään, että muuten palaan takaisin samaan vanhaan juoppoporukkaan.