Luulen olevani pulassa

kalllaan

meillä oli ennen 60-l akvaario, jossa miljonakaloja sekä platyjä. Sittemmin ostettiin 130-l akvaario jota kysyteltiin sellaiset pari viikkoa. Siirsimme esellisestä akvaariosta ainoastaan 2 vanhaa kasvia ja yhsen savisen "puunkannon". Sitten siirsimme kalat uuteen kotiinsa. Siirron yhteydessä löysimme kaksi miljoonakalan poikasta (toinen punainen ja toinen harmaa, ei varmaan platy se toinen , vaikka punainen?) vanhasta altaasta.. jätimme sinne elelemään. Sittenmmin hankimme viisi mustatetraa ja kaksi pientyä monnista pohjaan.. tetroista 3 kuoli viikon sisään ja toinen monnista paisui mahasta niin että ei voinut enää imeä suullaan kosta maha oli edessä. kuoli myös.
Vanhassa akvaariossa myllersi aijjemin, noin kuukausi ennen kun siirsimme kalat uuteen akvaarioon, pilkkutauti, joka lähti lääkkeellä. Monnin kuoleman jälkeen on taas eletty rauhaisaa aikaa, kunnes 4 päivää sitten havaitsimme yhdellä milliksellä JÄLLEEN pilkkumaista hapsua SEKÄ "kuplan" toisessa silmässä. Siirsin toiseen astiaan johon lisäsin hieman pilkkulääkettä.. Lisäsin lääkettä myös akvaarioon.
Sairaan kalan asiaan vaihdoin vettä 3 päivän ajan aina puolet kerrallaan. Kala näytti paranevan yhdessä yössä, mutta annoin kuitenkin olla rauhoittumassa vielä pari päivää. nyt kala on taas muiden kanssa ja on kuin ei mitään olisi ollutkaan..
SITTEN! yksi millis on taas sen näkoinen että kohta poksahtaa.. nyt en tiedä siirtääkö millis synnyttämään toisaalle vaiko onko sillä vaan koku paisumis tauti niinkuin monnilla. huhhuh!! Vesiarvoja mitattu ainoastaan sellaisella missä usea testi samassa ja väri vaihtuu sen mukaan mitkä arvot on .. eli ei siis mitään tarkkoja lukuja ole. tänä aamuna sitten kun kävin tsekkailemasssa milliksen vointia niin akvaarion seinässä oli VALKOINEN MATO. ihan pieni ja liikkui lasissa kiemurrellen. voiko niitä matoja olla kalojen sisällä..?

1

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuolonkuu

      Kuparimonnisella ja millikselläsi epäilisin vesipöhöä/Malawipöhöä. Siihen ei ole parantamiskeinoa, vesiolojone prantaminen saattaa avittaa joskus. Oireita ovat pullistunut ruumis etenkin vatsan kohdalta ruumiinonteloon kertyneen nesteen vuoksi. Syy on usein ympäristössä tai elimellinen.
      On myös mahdollista, että monnisen ja milliksen sisällä voi olla nauhamato. Ne ovat sisäloisia, ja niihin kannattaa hakea matolääkettä.

      Tuohon matoon sanon, että kaloillasi taitaa olla kalajuotikkaita. Katso tarkkaan fisujesi suomupintaa, onko siinä pieniä juotikkaita näkyvissä. Aikuiset juotikkaat imevät verta isännästään, mutta irroittautuvat sitten kiinnittääkseen munakotelot kiviin, somisteisiin tai kasveihin. Nuoret juotikkaat etsivät uuden isännän pysyäkseen hengissä. Eivät ole hengenvaarallisia, mutta kiusallisia enemmänkin. Jos huomaat kaloissa juotikkaita, irroita ne varovasti kalasta ja heivaa menemään. Puhdista myös somisteet yms, joissa voi olla munia. Että nyt vain tarkkaan katsomaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      36
      5601
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      53
      5403
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      102
      4424
    4. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      16
      3833
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3703
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      131
      3452
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3210
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      168
      2916
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2649
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      42
      2521
    Aihe