Väyrysen suvereenisuus

Väyrysen suvereenisuus perustuu paljolti kykyyn kasvaa tehtävissään. Kyllä olisi Suomi ihan eri mallissa jos hän olisi pääohjastajana.
Ei olisi ihan kaikkien tuulten viskottavissa, kuten nyt näyttää olevan.
6115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Väyrynen ei kasva tehtävissään, kuten ei kasva henkisessä elämässäänkään. Se nähtiin vaalien jälkeen, kun kiukuttelija Väykylle tarjottiin kansanedustajan tehtävää. Tämä kieltäytyi siitä vaatimalla tilalle ministerin tehtävää. Väyrysen ahneus kasvoi kerralla pöyristyttäviin mittoihin ja se onkin narsisteille hyvin tyypillistä käyttäytymistä. Heti pitäisi saada kaikki, vaikka ei ole juuri mitään antaa vastineeksi. Väyrynen onkin ollut ministerin tehtävässään erittäin pliisu ja ansaitseekin siitä hyvästä Veronmaksajien elätti -tittelin.

Äänestä
  • Kyllä Suomen edun kannalta on parasta että Väyrynen on korkeimmissa mahdollisissa tehtävissä.
    Keskustan sisäinen tilanne kuitenkin ratkaisi asiat muiden kuin Väyrysen kannattajien eduksi, myös kokonaiskannatus vaikutti asiaan.
    Minä tarkastelen asioita tositapahtumiin perustuen ja analyyttisesti ajatellen.
    Sinulla näyttää olevan jostakin syystä antipatioita ko henkilöä kohtaan. Muodostatko käsityksesi perustuen median rummutukseen ja kanalauman kotkotukseen vai onko myös asiaperusteita olemassa?

    P.S. Kanojen ominaisuudethan tiedät?

    Äänestä

  • Juhakossi kirjoitti:

    Kyllä Suomen edun kannalta on parasta että Väyrynen on korkeimmissa mahdollisissa tehtävissä.
    Keskustan sisäinen tilanne kuitenkin ratkaisi asiat muiden kuin Väyrysen kannattajien eduksi, myös kokonaiskannatus vaikutti asiaan.
    Minä tarkastelen asioita tositapahtumiin perustuen ja analyyttisesti ajatellen.
    Sinulla näyttää olevan jostakin syystä antipatioita ko henkilöä kohtaan. Muodostatko käsityksesi perustuen median rummutukseen ja kanalauman kotkotukseen vai onko myös asiaperusteita olemassa?

    P.S. Kanojen ominaisuudethan tiedät?

    Tarkastelet asioita tositapahtumiin perustuen, mutta mihin niistä? Siihen, että Väyrysen työtä ei mediassa kehuta kun ei taida olla kehumista, vai siihen että hänestä voi ja saa lukea hänen omakehuisia juttujaan? Miehestä on saatu ainekset moneen vitsiin. Vai diggailetko kenties narsisteja yleensäkin?

    Ei ole antipatioita, vaan mielenkiintoni ja huvittuneisuuteni perustuu Väyrysen huvittavuuteen. Väyrynen kehuu itseään kun siihen on tilaisuus, vaikka ei ole suvereenia näyttöä niiden kehujen siteeksi. Kiukuttelee näyttävästi kun siihen on tilaisuus, ja viimeksi kesällä, kun pj -valinta ei sattunut Väyryseen ja sitten pitikin taas kiukutella kuin lapsi (ei hätää, narsismia se vain oli), vähättelee muita jos on tilaisuus. Aika vekkuli tuo sinun Paavosi.

    Äänestä

  • Puunaamari kirjoitti:

    Viimeisin lukemani ja kuulemani tuli Juhani Suomen taholta: Ylivoimainen ulkopoliittinen osaaja.
    Väyrysellä on mittava kokemus politiikasta. Olisi ennenkuulumatonta jos tehtävät eivät olisi häntä kasvattaneet kuten annat ymmärtää.
    Narsismia on hänessä erittäin vähän. Sekin on täyttä puppua. Ministeriön korkeat virkamiehet voivat vahvistaa asian.
    Koska näkökulmasi tosiasioihin on olematon ja haluat vain määkiä typeryytesi saitille, on parempi etten jatka hedelmätöntä mielipiteenvaihtoa koska se ei ole arvoni mukaista.

    hänellä on niin hyvä vainu noissa erityisavtustajienkin palkkaamisessa, nehän viedään aivan käsistä, nytkin tämä nuorimies kunnanjohtajaksi, hienosti pärjännyt Riikka Manner oli hänen löytönsä, hyvä Paavo.

    Äänestä

  • Juhakossi kirjoitti:

    Viimeisin lukemani ja kuulemani tuli Juhani Suomen taholta: Ylivoimainen ulkopoliittinen osaaja.
    Väyrysellä on mittava kokemus politiikasta. Olisi ennenkuulumatonta jos tehtävät eivät olisi häntä kasvattaneet kuten annat ymmärtää.
    Narsismia on hänessä erittäin vähän. Sekin on täyttä puppua. Ministeriön korkeat virkamiehet voivat vahvistaa asian.
    Koska näkökulmasi tosiasioihin on olematon ja haluat vain määkiä typeryytesi saitille, on parempi etten jatka hedelmätöntä mielipiteenvaihtoa koska se ei ole arvoni mukaista.

    Mitä muuta jatkuva itsensä kehuminen on kuin itserakkautta ja narsismia? Kolahtiko nyt hieman omaankin otsaan? Väyrysen omakehuja ei ihan voida tulkita pelkäksi huumoriksi, koska sitä ne eivät aina ole. Puheet ovatkin päätyneet kaskuiksi kansan suuhun. Vaalien jälkeen kuultu vaatimus ministerin paikasta on yksi parhaista Väyrysen sutkautuksista. Röyhkeä vaatimus, joka sisälsi oman edun tavoittelua. Ei ehkä hahmottanut, että kutitteli puheillaan kansan nauruhermoja todella syvältä.

    Kuten hyvin muistamme Väykky päätyi taas kesällä tapansa mukaan tekemään huumoria, kun rupesi kiukuttelemaan pj:n paikasta. Kun hänelle selvisi ettei hänestä ole pj:ksi, hän poistui äkeänä "hakemaan hotellista jotain". Mutta mitä???

    On jonkinlainen taito nähdä pienistäkin asioista ihmisen omahyväisyys. Useinhan tuollainen käytös iän myötä häviää, mutta joillain se kestää läpi elämän. Sinussakin on havaittavissa selkeää omahyväisyyttä. Onkin ollut "hienoa" havaita sinun kehuvan itseäsi ja olevan taitava johtajien sekä poliitikkojen kouluttaja. Kuinkahan asia oikeasti on? Puhua osaavat kaikki, mutta paljon vaikeampaa on saada kissanpentu istumaan käskystä. Kokeilepa joskus sitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juhakossi kirjoitti:

Väyrysen suvereenisuus perustuu paljolti kykyyn kasvaa tehtävissään. Kyllä olisi Suomi ihan eri mallissa jos hän olisi pääohjastajana.
Ei olisi ihan kaikkien tuulten viskottavissa, kuten nyt näyttää olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu