Nyt on

jälleen Finnair SAK/demareiden kusetuksen kohteena.
eikö nuo tollot ymmärrä, että tuolla teollaan he saavat itsensä naurunalaisiksi.
Noilla tarjoilijoilla, on jo muutenkin huippuliksat, ja nyt ne haluaisivat lisää shoppailuaikaa itselleen.
Tuohon enempää puuttumatta, niin kyllä minun mielestäni tuo laukkujupakka olisi riittänyt SAK/demareiden kusetuksena Finnairin kautta yhteiskuntamme mainetta kohtaan,
Onkohan niin, että nyt silitetään tietä sille latvialaiselle lentoyhtiölle, mikä on mitä ilmeisimmin punaporvareiden pääoman rahoittama ja omistama yritys.
Noin SAK/demarit PAMittavat Suomea ja Finairia luotettavana yhtiönä maailmalle.
Hävetköön SAK/demarit jälleen. Kireänä aikana aina aiheutetaan lisää tappioita yhteiskunnallemma. kiristyksillä, ja muilla yhteiskuntaterrorismiin viittaavilla teoilla.
Junathan oli ilmeisesti taannoin heidän kohteena.

Samalla nyt kun kerran aloitin, niin olisin valmis siirtämään hammasmainos Stubbin syrjään.
Nyt hän alkaa höpisemään jostain Ahtisaari-päivistä saadakseen sulan hattuunsa.
Noin mitätön ukko voi poistua itse sinne Ahtisaaren koplaus-intituutin hommeleihin, eikä alkaa yhteiskuntamme rahoja syytämään tuollaiseen turhaan paskaan enää yhtään.

Stubb väistyköön, ja otettakoon tilalle vaikka Paavo Väyrynen, kun noissa kokkareisa ei ole kuin pellejä.
Yksi "ruusutarhuri" kun poistui, niin sitten tuollainen keskenkasvuinen turhanpäiväinen keikari kukkopoika otettiin tilalle.
No, tuohan vain vauhdittaa,kokoomuksen alamäkeä.
Ahtissaari on niin vastenmielinen persoona kansankeskuudessa, että nyt kukkopoika sotki kätensä paskaan omaa mainetta nostaakseen.
Tuo Ollilan halaus olisi jo riittänyt näyttämään hänen keskenkasvuisuutensa.
Urheilufanaatikoista ei ole muuhun, kuin urheiluseuroihin.

On se pirun kumma, että nuo Punaporvari SAK/demarit, ja Kokoomus yhdessä kusettavat köyhiä, olkoon ne siten hallituksessa tai sieltä pois. Toivottavasti eivät kuitenkaan enää koskaan samassa hallituksessa.
Kansalaisten maksettavaksihan nuo Finnairin kulut kaatuvat. niin, ja aina niistä hinnankorotuksista joutuvat kärsimään vähävaraisimmat.
Maailman metropolit slummiutuvat hirveällä vauhdilla, ja meidän kusipäät haluavat Suomeenkin omat slumminsa. Äly hoi, älähän jätä, pitäisi nyt tuumata.
Tulevaisuuden tutkijoiden piirissä ollaan menossa aivan eri suuntaan, kuin mitä SAK/demarit ja kokoomus ajavat nyt politiikallaan. Kun ihmisten vapaa-aika lisääntyy, niin luuleeko nuo tollot, että ne alkaa sitä jossain betonibunkkerisa viettämään aivopesupropakandaa telkkarista tuijottaen.
Ei EI, ihminen hakeutuu puhtaaseen luontoon, ja alkaa hoitamaan pientä puutarhaansa, tuottaakseen itselleen pientä ruoa jatketta, kuin myöskin saadakseen hyötyliikuntaa.

Säästäkää sähköä huutavat energiarosvotkin, jotta meille jää pienemmillä investoinneilla suuremmat voitot, sillä sähkön hintaa me nostamme kuitenkin aina, jotta jakoon ökyrosvoillemme jäisi enemmän.
Ei se sähkö voi kallistua, koska se on jo käsitteelisestikin mahdotonta, kun miettii mitä se sähkö on. mutta Energiarosvojen mukaan sähkö muka kallistuu.
Kyllähän se on niin, että sahköntuotannon kustannuksia on vain 20%:a koko hinnasta, ja muut jaetaan ketkuille voittoina ja joinain "optioina".
385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Katkeruus oikein pursuaa, meinaan? Onko tuo vaivannut jo kauankin?

Ei se muiden vika ole jos köyhäksi olet jäänyt, syy löytyy yleensä peiliin kurkistamalla.

Äänestä
  • kyllä pärjään, ja olen pärjännyt hyvinkin, mutta mikäs siinä on, että ne joilla on jo ennestäänkin hyvät oltavat, haluavat ahnehtia lisää itselleen.
    Eivätkö he halua, että toisillekin jäisi jotain.
    Tuo on sitä minun harmoonista yhteiskunta ajattelua, ja solidaarisuutta toista ihmistä kohtaan.
    SAK/demujen teesit vain sotivat heitä itseään vastaan, kun toimivat juuri päinvastoin, kuin punalipunhulmutuksissaan sanovat toimivansa, ja vaativat muita toimimaan.

    Jos jaettavaa on rajallisesti, niin jaettakoon se niin, että kaikki saavat suunnilleen saman verran.
    Toki sellaisen ei tarvi sada kuin minimiosa, joka ei ole tuon kakun leipomiseenkaan osallistunut antamalla omaa "työpanostaan".

    Etkö sinä ymmärrä, että nuo ovat juuri siinä hommassa, mihin ovat ikänsä pyrkineetkin. Eli oikein haaveammatissaan, ja eivät takuulla kärsi huonosta palkasta, eivätkä muistakaan eduista.

    Äänestä

Nythän agraarikommari on hepakkaan noussut. Mene täyttämään tukiaislappuja. Herra paratkoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eipäs sievistellä kirjoitti:

jälleen Finnair SAK/demareiden kusetuksen kohteena.
eikö nuo tollot ymmärrä, että tuolla teollaan he saavat itsensä naurunalaisiksi.
Noilla tarjoilijoilla, on jo muutenkin huippuliksat, ja nyt ne haluaisivat lisää shoppailuaikaa itselleen.
Tuohon enempää puuttumatta, niin kyllä minun mielestäni tuo laukkujupakka olisi riittänyt SAK/demareiden kusetuksena Finnairin kautta yhteiskuntamme mainetta kohtaan,
Onkohan niin, että nyt silitetään tietä sille latvialaiselle lentoyhtiölle, mikä on mitä ilmeisimmin punaporvareiden pääoman rahoittama ja omistama yritys.
Noin SAK/demarit PAMittavat Suomea ja Finairia luotettavana yhtiönä maailmalle.
Hävetköön SAK/demarit jälleen. Kireänä aikana aina aiheutetaan lisää tappioita yhteiskunnallemma. kiristyksillä, ja muilla yhteiskuntaterrorismiin viittaavilla teoilla.
Junathan oli ilmeisesti taannoin heidän kohteena.

Samalla nyt kun kerran aloitin, niin olisin valmis siirtämään hammasmainos Stubbin syrjään.
Nyt hän alkaa höpisemään jostain Ahtisaari-päivistä saadakseen sulan hattuunsa.
Noin mitätön ukko voi poistua itse sinne Ahtisaaren koplaus-intituutin hommeleihin, eikä alkaa yhteiskuntamme rahoja syytämään tuollaiseen turhaan paskaan enää yhtään.

Stubb väistyköön, ja otettakoon tilalle vaikka Paavo Väyrynen, kun noissa kokkareisa ei ole kuin pellejä.
Yksi "ruusutarhuri" kun poistui, niin sitten tuollainen keskenkasvuinen turhanpäiväinen keikari kukkopoika otettiin tilalle.
No, tuohan vain vauhdittaa,kokoomuksen alamäkeä.
Ahtissaari on niin vastenmielinen persoona kansankeskuudessa, että nyt kukkopoika sotki kätensä paskaan omaa mainetta nostaakseen.
Tuo Ollilan halaus olisi jo riittänyt näyttämään hänen keskenkasvuisuutensa.
Urheilufanaatikoista ei ole muuhun, kuin urheiluseuroihin.

On se pirun kumma, että nuo Punaporvari SAK/demarit, ja Kokoomus yhdessä kusettavat köyhiä, olkoon ne siten hallituksessa tai sieltä pois. Toivottavasti eivät kuitenkaan enää koskaan samassa hallituksessa.
Kansalaisten maksettavaksihan nuo Finnairin kulut kaatuvat. niin, ja aina niistä hinnankorotuksista joutuvat kärsimään vähävaraisimmat.
Maailman metropolit slummiutuvat hirveällä vauhdilla, ja meidän kusipäät haluavat Suomeenkin omat slumminsa. Äly hoi, älähän jätä, pitäisi nyt tuumata.
Tulevaisuuden tutkijoiden piirissä ollaan menossa aivan eri suuntaan, kuin mitä SAK/demarit ja kokoomus ajavat nyt politiikallaan. Kun ihmisten vapaa-aika lisääntyy, niin luuleeko nuo tollot, että ne alkaa sitä jossain betonibunkkerisa viettämään aivopesupropakandaa telkkarista tuijottaen.
Ei EI, ihminen hakeutuu puhtaaseen luontoon, ja alkaa hoitamaan pientä puutarhaansa, tuottaakseen itselleen pientä ruoa jatketta, kuin myöskin saadakseen hyötyliikuntaa.

Säästäkää sähköä huutavat energiarosvotkin, jotta meille jää pienemmillä investoinneilla suuremmat voitot, sillä sähkön hintaa me nostamme kuitenkin aina, jotta jakoon ökyrosvoillemme jäisi enemmän.
Ei se sähkö voi kallistua, koska se on jo käsitteelisestikin mahdotonta, kun miettii mitä se sähkö on. mutta Energiarosvojen mukaan sähkö muka kallistuu.
Kyllähän se on niin, että sahköntuotannon kustannuksia on vain 20%:a koko hinnasta, ja muut jaetaan ketkuille voittoina ja joinain "optioina".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu