6 rv menossa, mutta suhteesta onni kaukana. Sain tietää raskaudestani viikko sitten, mutta mieheni ei ollutkaan tästä "vahingosta" lainkaan mielissään. Hänen mielestään ajankohta lapselle on täysin väärä.
Itse taas koin asian enemmän positiivisena, vaikken tätä ollut suunnitellutkaan. Omalta kannaltani ajatellen elämäntilanne on täysin kunnossa eikä lapselle ole mitään estettä. Miehen kanssa en näköjään kuitenkaan pysty asiasta keskustelemaan, sillä hän on vain yhtä mieltä eikä siis halua lasta.
Viikonloppuna tosin kysyin mieheltäni olisiko mitänä mahdollisuutta, että hän tämän asian hyväksyisi (siis sen tosiasian, että meille syntyy vauva). Hän vastasi sitten siihen, että kai se vaan on hyväksyttävä ja että nyt jää sitten lomareissun ym. väliin.
Onko normaalia, että mies reagoi tällä tavalla mutta ehkä ajan mittaan "leppyy"? Seksiinhän tarvitaan kuitenkin aina 2, en tiedä miksi tuntuu kuin hän syyllistäisi minua...?
Joka tapauksessa olen varannut tälle viikolle lääkärille ajan keskustellakseni abortista. Lienee turhaa mennäkään kun tiedän, etten sitä pysty enkä varsinkaan halua tehdä.
Onko se sitten niin, että jos lapsi ei kelpaa niin mies lähtekööt? Olisiko kohtuullista, että kävisin edes kuulemassa lisää abortista, jotta mieheni näkisi etten tarkoita sulkea hänen mielipiteitään ulkopuolelle...? Tosin mieltäni en muuta, joten näen koko lääkärireissun erittiän turhana. Minulle lapset ovat tervetulleita. Se vain olisi mukavaa, että mieheni pysyisi rinnallani. En haluaisi koko raskausaikana ihmetellä yksinäni...
Itse taas koin asian enemmän positiivisena, vaikken tätä ollut suunnitellutkaan. Omalta kannaltani ajatellen elämäntilanne on täysin kunnossa eikä lapselle ole mitään estettä. Miehen kanssa en näköjään kuitenkaan pysty asiasta keskustelemaan, sillä hän on vain yhtä mieltä eikä siis halua lasta.
Viikonloppuna tosin kysyin mieheltäni olisiko mitänä mahdollisuutta, että hän tämän asian hyväksyisi (siis sen tosiasian, että meille syntyy vauva). Hän vastasi sitten siihen, että kai se vaan on hyväksyttävä ja että nyt jää sitten lomareissun ym. väliin.
Onko normaalia, että mies reagoi tällä tavalla mutta ehkä ajan mittaan "leppyy"? Seksiinhän tarvitaan kuitenkin aina 2, en tiedä miksi tuntuu kuin hän syyllistäisi minua...?
Joka tapauksessa olen varannut tälle viikolle lääkärille ajan keskustellakseni abortista. Lienee turhaa mennäkään kun tiedän, etten sitä pysty enkä varsinkaan halua tehdä.
Onko se sitten niin, että jos lapsi ei kelpaa niin mies lähtekööt? Olisiko kohtuullista, että kävisin edes kuulemassa lisää abortista, jotta mieheni näkisi etten tarkoita sulkea hänen mielipiteitään ulkopuolelle...? Tosin mieltäni en muuta, joten näen koko lääkärireissun erittiän turhana. Minulle lapset ovat tervetulleita. Se vain olisi mukavaa, että mieheni pysyisi rinnallani. En haluaisi koko raskausaikana ihmetellä yksinäni...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllä se mies siitä leppyy!
Häntä vaan nyt kismittää, kun ei voinut "suunnitella" tätä lapsen saantia etukäteen.
Miehet nyt vaan ovat sellasia matemaatikkoja ja tosikkoja.
Järjestä sellasta hempeetä yhdessäoloo illaksi,
ota vauva-asia puheeksi ja pyydä KUNNON perustelut miksi vauva ei NYT muka ole mahdollinen.
Sama juttu kävi mulle mies halus aborttia ei mikään muu ratkaisu sopinu sille. Se oli abortti tai sitten hän lähtee. Käytäytyi ihan niinkuin koko raskaus olisi pelkästään minun syytä. En pystynyt aborttiin. Mies lähti.. Pidän kuitenkin lapsen. Selvästi mies ei rakastanut minua.
talvella huomasin olevani raskaana ja silloinen miesystäväni sanoi että minun pitää valita joko hänet tai lapsi. pitkään mietin ja se tuntui väärältä, kiristykseltä. elin pari kuukautta suuren paineen alla, abortista puhuttiin joka päivä, ilmassa oli jopa pientä uhkailu minun ja lapsen hyvinvoinnista jos lapsen pidän ja lopulta olin henkisesti niin väsynyt, etten enää jaksanut. myönnyin aborttiin. abortista kului pari viikkoa ja mies jätti minut. lupauksista huolimatta, en saanut pitää edes miestäni. nyt suren menetettyä lasta ja ajattelen, että jos olisin ollut vahvempi niin saisin syksyllä oman lapsen. toki mietityttää että olisi lapsella ollut oikeus myös isään.
en tiedä mikä tilanteessani olisi ollut "oikein", mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja nyt pitää yittää sopeuta tähän hetkeen.
haluan vielä sanoa kaikille vastaavassa tilanteessa oleville, että miettikää tarkkaan ja tehkää nin kuin tuntuu parhaalta, älkää antako kumppanin painostaa.
Jos puhe on (oikeasta) miehestä, niin hän kantaa vastuunsa teoistaan. Lapsen ja lomareissun vertaaminen osoittaa täydellistä mauttomuutta.
Eivät miehet tarvitse pelkästään "romanttisia iltoja" ottaakseen vastaan oman lapsensa. On vedottavaa myös vastuuseen.
Tottuminen lapsen ajatteluun saattaa ottaa hieman aikaa ensi kertaa vanhemmiksi pääseviltä. Myöhemmin huomataankin sitten, ettei lapsi rajoittanut vaan rikastutti elämää.
Pidä kiinni lapsestasi. Normaali mies rakastaa ja suojelee omaa lastaan. Jos kyseessä kuitenkin on jokin muu tapaus, tällaisen "miehen" menettämisestä koituu pelkkää hyötyä.
Tähän on pakko vielä lisätä, että miehellä on lapsi edellisestä liitostaan, jota tapaa säännöllisesti. Hän jumaloi lastaan yli kaiken ja harmittelee, ettei pysty olla tämän kanssa täyspäiväisesti. Hän ei kuitenkaan tullut lainkaan toimeen ex-eukkonsa kanssa, vaan viimeiseen 4 vuoteen on mahtunut kymmeniä, ellei jopa satoja eroja ja yhteenpaluita.
Nyt tulevaisuutemme näyttää hyvin auvoisalta ja olemme seurustelleet ilman exän häiriötä yli vuoden. Olen syönyt pillereitä, mutta unohdellut niitä vähän väliä ja tässä on tulos. Tiedän, että vastuu ehkäisystä oli periaatteessa minulla, mutta eikö loppukädessä vastuun kanna kuitenkin molemmat? Kyse ei suinkaan ole siitä etteikö ehkäisyä olisi lainkaan.
Itseäni ehkä enemmän loukkaa ajatus siitä, että lapsi exän kanssa on maailman napa (tietenkin onkin mieheni elämän ykkösasia), mutta lapsi minun kanssani, hänen nykyisensäkö kanssa ei sitten kelpaa?
Puhe ei ole ollut mistään jättämisestä tai muuten erosta. Tiedän hänen rakastavan minua ehdoitta. Hänen käyttäymisensä on vain saanut epäilemään tulevaa, koska hän välttää koko puheenaihetta ja huutaa heti, jos asia otetaan esille. Hän lähinnä vetoaa asiaan siten, että "tee lapsi jos todella tunnet vastuusi ja tiedät mihin olet ryhtymässä". Yksinkö minä sen vastuun sitten kannan?
Mies on mielestäni hoitanut asiat exänsä lapsen kanssa mainiosti. Ehkä hän kuitenkin pelkää sitä, että jos meidän tiemme päätyy eroon ja lapsi jää taas vaille isää. Onkohan tässä mitään perää? Ja jos tästä on kyse, miksi siitä on niin vaikea puhua?
Hän ei tosiaan ole sanallakaan uhkaillut jättävänsä minua (minun onnekseni), mutta mielestäni hänellä ei kuitenkaan tässä tilanteessa ole muuta valittaava kuin minut ja lapsi tai ei mitään. Jos hän rakastaa, hän valitsee "äidin ja lapsensa".
Itse olen ihan tohkeissani raskaudesta, mutta on tylsää pitää asia itsellään eikä uskalla edes pahoinvoinnista valittaa ääneen, koska hermostuttaa toisen reaktio...
Kiitos kaikille vastauksista, sain hiukan enemmän itsevarmuutta toimia oman pääni mukaan. Taidanpa tästä peruttaa sen "aborttikeskustelun" lääkärin kanssa. Olisinhan sinnekin joutunut menemään yksin. :(
kirjoitin tuonne alemmas, mutta tässä tähän kirjoitukseesi omenntia.
entisellä avokillani, jolle minäkin tulin raskaaksi (eron jälkeen) oli lapsi exän kanssa ja tuo lapsi oli myös "maailman napa". lapsi sitä ja tätä ja lapsi aina niin täydellinen. minulla kävi joskus avoliittomme aikana mielessä, että mahtaisiko meidän mahdollinen lapsemme olla miehelle yhtä tärkeä. epäilin asiaa ja puhuinkin siitä momnesti miehelle. tämä vakuutteli, että varmasti olisi, mutta tiedän, ettei tämä olisi minun kanssani vielä aikoihin lasta halunnut. joskus kävi mielessä rumia ajatuksia, jos laiminlöisin pillereiden ottamista ja sattuisi vahinko, niin sittenpä totuus nähtäisiin. järki kuitenkin esti toimimasta siten.
jouluna muutimme erillemme (osasyy eroon oli juuri se mustasukkaisuus mitä koin miehen entisestä liitosta olevaa lasta ja tämän exää kohtaan) ja maaliskuussa sain tietää olevani raskaana (raskaus oli saanut alkunsa hieman ennen eroamme, mutta kuitenkin eropäätöksen jälkeen ja tulloin huolehdin tunnollisesti ehkäisystä, kuten olin ajatuksistani huolimatta toiminut koko ajan). kun kerroin miehelle raskaudesta (olin juuri varannut lääkärille ajan aborttilähetettä varten), mies ilmoitti heti olevansa abortin kannalla. minua loukkasi se, ettei tämä edes miettinyt vaihtoehtoa, jos haluaisinkin pitää lapsen (vaikka olinkin sitä mieltä, ettei elämäntilanteeni ole suotuisa lapsen kannalta). kun sanoin ikään kuin koetellaksni, että entäpäs, jos pidän lapsen, mies tarjoutui kuitenkin kantamaan vastuun, jos teen sellaisen päätöksen. en silti usko, että tämä olisi kyennyt koskaan rakastamaan tätä ei-toivottua "vahinkolasta", kuten toivottua jo olemassaolevaa (tuo oli ollut kahden vuoden yrittämisen tulos ja ehkä juuri siksi niin yltärkeä ja rakastettu) lasta ja koin, etten haluaisi lapselleni isä, joka kohtelee kahta lastaan eriarvoisesti.
Ehkäisy on ehdottomasti kummankin asia, ei vain naisen tai vain miehen.
Kirjoituksestasi tuli kuitenkin mieleen, että oletko kertonut miehellesi, kun olet unohtanut pillerin? Jos olet, vastuu on kummankin, mutta jos et, vastuu on sinun: Jos miehesi on tiennyt pillereiden unohtamisesta, on hän ottanut tietoisen riskin raskaaksitulemisesta päättäessään tästä huolimatta harrastaa kanssasi muuten suojaamatonta seksiä ja vastuu kuuluu myös hänelle. Jos hän taas ei ole tiennyt pillerin unohtumisesta...
Toisaalta, totta kai on aina mahdollisuus, että pillerit pettävät, vaikka niitä olisi syönyt säännöllisesti ja aivan ohjeiden mukaan ja sekin vaihtoehto täytyy ottaa tietenkin huomioon ja kantaa vastuunsa...
...niin kuinka siitä voisi muistaa mainita kumppanille? Ellei tieten ennen seksiä tullut mieleen "ai niin, ne pillerit" mutta silloin todennäköisesti kyseinen nainen olisi käynyt ottamassa ne heti ja maininnut asiasta. En nyt vain oikein ymmärrä tuota logiikkaa...
lapselle olisi tietenkin ideaalia syntyä molempien vanhempien puolelta toivottuna.
isyyteen ei pysty ketään pakottamaan, mutta voithan aina yrittää saada tämän asennetta muuttumaan. jos tämä kutenkin näkee asian ehdottoman kielteisenä, ei kannata odottaa, että asia muuttuisi lapsen syntymän jälkeenkään. vanhemmuus on suuri asia ja jokainen tietää itse koska on siihen valmis ja koska ei. oma avomieheni on vuoden vanhan pojan isä. poika sai alkunsa vahingosta ja nainen ei halunnut aborttia. pari yritti pysyä yhdessä väenvängällä lapset vuoksi, mutta koska mies ei ollut halunnut lasta, eikä kokenut olevansa valmis isäksi, jutussa kävi valitettavasti siten, että lapsi jäi lopulta kahden äitinsä kanssa ja lapsella ei ole elämässään lainkaan isää (ei tapaamisia, ei mitään).
vaikka seksi onkin kahden kauppa ja vastuu kuuluu molemmille, niin etukäteen tuota vahinkoa ei kukaan usko osuvan omalle kohdalleen.
itseolen päätynyt aborttiin, mutta tilanteeni oli erilainen, kuin sinun. olin juuri muutama kuukausi ennen raskauden ilmenemistä (sain tietää vasta viikolla 13 ja abortti tehtiin viikolla 14) eronnut exästäni (lapsen isä) ja alkanut rakentaa elämääni tavallaan alusta lähes tyhjän päälle. oma henkinen tasapainoni oli koetuksella ja koko elämäntilanteeni oli kaikke muuta, kuin vakaa.
miehesi asenne saattaa muuttua, mutta sitä ei voi kukaan tietää etukäteen. sinun täytyy etukäteen pohtia sitä että jos miehesti päättääkin hylätä sinut ja lapsen. et voi syyllistää tätä myöhemmin, koska sinä olit se, joka päätti pitää lapsen vastoin tämän tahtoa.
tsemppiä.
"sinun täytyy etukäteen pohtia sitä että jos miehesti päättääkin hylätä sinut ja lapsen. et voi syyllistää tätä myöhemmin, koska sinä olit se, joka päätti pitää lapsen vastoin tämän tahtoa."
Ihmeellinen logiikka. Ehkäisy on molempien asia, ja molempien täytyy kantaa vastuu mahdollisista seurauksista. Mielestäni tuo osoittaa tietynlaista kypsymättömyyttä, "ai hups vahinko kävi ja puoliso on raskaana, mutta kyllähän minä voin tästä vain lähteä kun ei nyt huvita saada lasta".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000003216181
tää on en tiedä haluanko lapsen
jos mies lähtee oman lapsensa takia, hän ei rakasta sinua ja pakko olla jotenkin tunnevammainen. jokaisen normaalin ihmisen pitäisi mielestäni rakastaa lastaan (ja surra aborttia!) jos näin ei ole, on ihan hyvä ettei teekkään lapsia. ja mieti jos tekisit abortin, ja mies jäisi.. joutuisit koko ajan miettimään välittääkö hän sinusta oikeasti. ja jos hän sitten myöhemmin lähtisi, voi vain kuvitella miten paljon abortti kaduttaisi!
Salli mun nauraa!!!
Jos mies ei halua samaa kuin sinä hän ei rakasta sua!!!
Toi on paras!
Rakastatko poikaystävääsi vaikket olisi samaa mieltä hänen kanssaan? Vai osoitatko rakkautesi sillä että nielet oman mielipiteesi ja annat periksi vain koska rakastat???
Kyllä toinen saa olla haluamatta!
Se ettei halua lasta vielä ei tarkoita sitä etteikö sitä haluaisi ikinä, eikä sitä ettei rakasta... Kyllä menee huonosti jos tollasia alkaa kelaan!
Minua ei ainakaan kaduttaisi jos ero tulisi JOSKUS ja olisin tehnyt abortin joskus aikaisemmin. Hyvä vaan.
Erolle ei voi mitään ja täytyy sanoa, koska vanhempani erosivat kun olin lapsi että se vasta rankkaa oli! Niin mulle ja sisarruksilleni kuin äitillenikin.
Ikinä ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan, mutta ei elämää voi lähteä arvuuttelemaan eteenpäin.
On ihan normaalia jos ei halua lasta ja on myöskin normaalia haluta lasta, mutta tunnevammaiseksi nimittäminen...
Tuo on vaikea asia!
Jos nainen itse tietää ettei pysty aborttiin silloin ei kannata tehdä sitä vaan koska mies tai joku muu vaatii. Siitä ei seuraa mitään hyvää.
Pitäis päästä varmaan jonkunlaiseen sopuun ton asian kanssa ja jutella (molempien) neuvolassa tosta tilanteesta.
Mutta rakkaudettomuudesta EI ole kyse jos toinen ei halua samaa kuin itse haluaa.
En ymmärrä miksi harrastaa seksiä, "unohtaa" pari pilleriä eikä pidä asiaa isona juttuna -sitten kiukutellaan jos tulee raskaaksi ja mies vastustaa!
Siitäkään ei hyvää seuraa!
Harrastakaa ehkäistyä seksiä kun ei lasta haluta tai ainakin pitäkää mies ajantasalla siinä jos pillerit unohtuu kotio matkalla ja HALUAT pitää lapsen jos sellainen on tullakseen!!!
... nainen olisi syypää siihen että pillerit unohtuu ottaa ja siitä seuraa raskaus? Ehkäisy on molempien asia. Jos unohtaa ottaa pillerin, niin miten helvetissä siitä voi muistaa mainita miehelle? Unohtaminenhan tarkoittaa nimenomaan unohtamista... äh, jos nainen olisi muistanut että olisi unohtanut pillerin niin sittenhän hän kaiken järjen mukaan olisi käynyt ottamassa sen pillerin? Eri asia on tietysti jos tahallaan jättää ottamatta, mutta mielestäni tuossa ei ole kyse unohtamisesta.
ystävälleni kävi niin, että vastaavassa tilanteessa mies totesi, että häntä on käytetty hyväksi. Mies oli oikeassa, koska ystäväni oli jättänyt tahallaan pillerit pois. Varoitin toistuvasti ystävääni, mutta hän oli sitä mieltä että lapsen tulo ratkaisee kaikki ongelmat ja mies tottuu siihen, ja ennen pitkää rakastaakin.
Here's what happened: mies jätti naisen lähes saman tien kun selvisi, että konsensusta ei löydy, nainen oli viimeiseen asti nimittäin varma, että mies lopulta myöntyy.
Mies ei tunnustanut lasta, ennenkuin haastettuna ja dna-testillä vahvennettuna.
Mies on hoitanut tunnollisesti jokaikisen elatusmaksun.
Mies ei ole tavannut, eikä tapaa, lastaan.
Minulle, joka jossain vaiheessa yritin puhua kummallekin toisen puolesta, hän totesi, että hänestä on isä tehty vastoin hänen tahtoaan. Hän ei lasta halunnut, eikä siihen siis tule jatkossakaan taipumaan.
Näen kyllä asian niin, että ei hän taivukaan. Hän on nyt uusissa naimisissa, ja kertoi, että nykyisen kumppaninsa kanssa hän saattaa jopa suostuakin lapseen. Edellisen kanssa hän ei halunnut, mutta häntä ei kuunneltu.
Kova jätkä, sen sanon, mutta samalla ymmärrän hänen näkökantansa. Kukapa sitä haluaisi olla hyväksikäytetty?
Kannattaa vihjata asiasta myös kyseiselle miehelle. Ehkäpä ymmärtää sitten miten voi välttää raskauden. Siis paskamaistahan tuo on, että joku käyttää tuolla tavalla hyväksi, mutta pitäisi sen verran ymmärtää että ehkäisy on molempien asia. Jos mies kerta epäili että nainen aikoi tehdä näin (kun kerran heti tiesi miten siinä oli käynyt) niin miksi helvetissä hän ei ollut käyttänyt kondomia? Järjen riemuvoitto... tuota toitotetaan ala-asteelta lähtien, ja näemmä menee kuin kuuroille korville.
ja olen ollut usemman kuin kahden miehen kanssa. MILLOINKAAN ei mies ole oma-aloitteisesti kondomia esiin ottanut, oli sitten kyse suhteesta tai yhden yön keikasta. Laittavat kyllä kiltisti päälle jos vaadin, mutta jollen vaatisi ei muuta kun paljaaltaan vaan. Eli se miesten vastuullisuudesta! Se miesten "syyttömyydestä" vahinkoraskauksiin!