Syövätkö partamonnit omia poikasiaan?

the child's food

160 litran akvaariossani on kaloina vain partamonnipariskunta, niiden 3 noin 1-vuotiasta poikasta ja 5 kuparimonnisia. Vesiarvojen pitäisi olla kunnossa ja akvaariossa on paljon kasveja, juurakoita ja piilopaikkoja. Silti vain 3 partamonnin poikasta on jäänyt eloon, vaikka partamonnini ovat kuteneet viimeisen parin vuoden aikana noin 1-3 kuukauden välein. Mihin poikaset katoavat? Akvaariostani ei ole löytynyt lainkaan ihan pieniä poikasia, vaikka olen etsinyt niitä sieltä. Rouokin kaloja hyvin, joten poikasetkin saavat varmasti tarpeeksi ruokaa? Syövätkö partamonnit omia poikasiaan? Entä syövätkö kuparimonniset niitä? Miten nuo 3 nyt noin 1-vuotiasta partamonnin poikasta on jäänyt eloon, kun kaikki muut poikaset ovat kadonneet pian sen jälkeen kun uros on lakannut vartioimasta niitä, jolloin akvaariossa näkyy parin-kolmen päivän ajan ihan pieniä poikasia, jotka sitten katoavat. Silloin vuosi sitten kun nuo 3 poikasta saivat alkunsa, niin akvaariossa oli partamonnipariskunnan lisäksi 7 kuparimonnista (joista 3 on kuollut nyt vuoden aikana) sekä 8 kirsikkabarbia ja 1 sinirihmakala, joista luovuin, joten on ihme, etteivät ne syöneet noita 3 poikasta.

1

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peacock

      No ensinnäkin, poikaset eivät yleensä selviä noin vain aikuisiksi. Oletko ruokkinut poikasia pienellä ja ravitsevalla ruoalla ja varma siitä, että ne ovat myös syöneet sen? Jos olet, hyvä niin, sitten niiden pitäisi selvitä aikuisiksi asti. Partikset saattavat kai syödä kutuaan ja poikasiaan, ja mikseivät monniset ja rihmakalatkin?

      Btw aika kummaa että sulla on ollut 7 monnista, 3 on kuollut ja 5 jäljellä .. ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      151
      13447
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9751
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9148
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      8086
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6773
    6. 149
      6186
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3365
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      27
      1657
    9. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      397
      1265
    10. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1184
    Aihe