Kun painoin viimeisen kerran solumyrkkykujan oven kiinni, niin viimeisin ajatus niillä portailla oli se, että nyt on tultava toimeen omillaan ja sovussa naapureiden kanssa tai kuoltava. Luottamusta ei ollut jäljellä enään kehenkään muuhun kuin lähimpiin naapureihin joilla homeongelmat olivat osittain vasta edessä.
Sen verran paljon epäreilua vastustusta olin siihen mennessä saanut osakseni niiltäkin keneltä odotin rehellisintä apua, että usko horjui monelle suunnalle vastuuhenkilöitä.
Apua olen pyytänyt useasta paikasta naapureilleni (entisille). En mitään selittelyjä enkä käsien levittelyjä.
Eilen minua alettiin jo jopa kuuntelemaan uudenlaisella tavalla. Eiköhän tämä tästä.
Toimeen omillani.
5
251
Vastaukset
"Luottamusta ei ollut jäljellä enään kehenkään muuhun kuin lähimpiin naapureihin joilla homeongelmat olivat osittain vasta edessä.
Sen verran paljon epäreilua vastustusta olin siihen mennessä saanut osakseni niiltäkin keneltä odotin rehellisintä apua, että usko horjui monelle suunnalle vastuuhenkilöitä."
- Juu on se kumma, miten homesairaita kiusataan ja kohdellaan kaiken kaikkiaan. Että kun on jo fyysisesti rankkaa, niin päälle kaadetaan vielä kaikki muu.
Kohta tulee jo kolmas ontuva joulu peräkkäin. Eka oli joulu homeasunnossa, toinen viime joulu koulun kiusasta riutuessa, jonka jälkeen ei ollakaan palauduttu enää. Ei tällä terveydellä pysty rehkimään, vaan onnutaan jouluun taas. Saas nähdä, toipuuko tästä koskaan. Huonolta näyttää.- vertti-eetu
hieman ontuen kuin lääketestaajana homesairaana.
- onnellinen työtön
vertti-eetu kirjoitti:
hieman ontuen kuin lääketestaajana homesairaana.
Kun sairastuin kaupungin päiväkodissa , alkoi minun kierrättäminen ja testaaminen .
Kiertelin haistelemassa erinäisiä työpisteitä .
Aina kysyttiin , että miltäs nyt tuntuu ?
Työpaikoilla on monenlaista kiusaamista , johon osallistuu työterveyslääkäri , työterveyshoitaja ,
työsuojelupäälikkö , työsuojeluasiamies ja luottamusmies ei tee asialle mitään .
Omalukunsa on esimies ja työkaverit jotka pelkäävät oman paikkansa puolesta .
Mihin pujahdit? Halloota.
- vertti-eetu
Ei vielä kuitenkaan omat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60854
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111813Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla240699- 51691
- 49609
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91540- 22536
- 76533
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai43518