Oottekos ikinä miettineet miten yksinäisyys muuttaa ihmismieltä. Tulee vainoharhaiseksi muita kohtaan, luulee että joka puhe liittyy itseen, naurut ym... Voinpa oikeastaan itsestäni sanoa että jos yhtäkkiä olisi mahdollisuus parisuhteeseen niin ei siihen suoraan sanottuna enään pystyisi, pää ei vaan ole enään normaali, sitä ei vaan näe enään mitään hyvää missään, ei ihmisissä eikä missään asioissa. Eihän sellaisen ihmisen kanssa voi kukaan olla joka näkee vain huonot puolet vaikka niitä ei edes olisikaan. En ole aina ollut tälläinen, joskus iloitsin asioista ja näin kaikissa ihmisissä jotain hyvääkin. Sitä vain kun tarpeeksi kauan yksinään tuijottelee kämppänsä seiniä niin kyllähän se pää siinä vähitellen sekoaa. Helvetin raskasta tälläinen elämä on myös itselle kuin myös muille jotka joutuvat tälläisen ihmisen kanssa olemaan. En tiedä miksi alkuun jäin yksin mutta nyt asiaa en ihmettele miksi kukaan ei viihdy seurassani, olen vain niin helvetin pessimistinen ja synkkä ihminen. Kyllä tää peli on pelattu pääsisi vain pois tästä maailmasta.
Oottekos ikinä miettineet
mikko1321234
1207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo o, ei ole helppoa ei... Itselläni ala- ja yläasteella tuli sen verran lokaa niskaan, että se ei ainakaan asiaa helpottanut ja silloin olin jo melko yksin vaikken yksinäisyyttä tuntenut, mutta syvät arvet se jätti. Lopputuloksena nykyäänkin melko yksinäinen ja juurikin nuo vainoharhat ja yleinen pessimismi puhumattakaan siitä, että mikään ei huvita ja mitään ei jaksa.