Mistä vois johtua jos muisti on alkanut pätkiä ihan yhtäkkiä ja välillä vähän poissa oleva olo?
Pahin oire on ollut kun itse puhun, en tahdo muistaa sitä tavallaan. Esimerkiksi kassalla kun sanoo "moi" tai vastaavaa niin sekunti sen jälkeen ei muista miten sen sanoi.. Tavallaan fyysisesti, kyllä sen muistan, että sanoin "moi", mutta tavalla miten sanoin sen jää hämäräksi. Äänensävy etc.
Tahdon myöskin välillä uppoutua omiin ajatuksiin. Esimerkiksi viikko sitten rupesi sapettamaan eräs tietty asia niin kotiin kävellessäni olin uppoutunut hetkeksi omiin ajatuksiini tämän takia. Sitten rupesin miettimään, että mitä reittiä tulinkin tähän niin ei mitään muistikuvaa, heitti ihan tyhjää.
Bussimatkoilla yms. muilla istuskelu paikoilla tahtoo uppoutua omiin ajatuksiin. Varsinkin bussimatkat menee nopeasti kun uppoutuu ajatuksiin.
Myöskin vähänkään monimutkaiset asiat ovat alkaneet tuntua hankalilta. Olo tuntuu välillä erittäin tyhmältä.
Varsinkin tuosta ensimmäisestä syystä sosiaaliset kanssakäymiset on tavallansa alkaneet pelottaa, että mihin tämä johtaa. En ole mikään himo urheilija, mutta 2-4 kertaa viikossa teen parin tunnin mittaisia urheilu jaksoja. Syön normaalisti, mutten kovin monipuolisesti loppujen lopuksi.
Mitään näkö- ja kuuloharhoja en ole kohdannut joten psykoosista ei pitäisi olla kyse..
Kellään ollut samankaltaisia oireita? Lääkärille pitäisi mennä todellakin äkkiä ja tässä lähi päivinä menenkin. Haluan vain lievittää oloani ja kysellä onko muilla ollut samoja oireita.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo .Tarinasi on tuttua jo tuolta 10 vuotta sitten .Tressi minua vaivasi .olen sen perinyt niin luulisin .käytän Xanoria paniikkihommeleihin ,auttaa todella.
Nyt paheni nimenomaan tuo poissaoleva tunne .Mutta minulla oli aivoinfarkti 3vuotta sitten .Uppoudun ajatuksiini ,aivoissa on kuin liikaa ajatuksia ja sellaista kovaa liikennettä ,vaikeuttaa unen saantia .