hei,
kun seuraa näitä keskusteluja, olen sitä mieltä että iällä on väliä - eli vaikka yksinäisyys on kamalaa kaikille, niin mitä vanhemmaksi tulee, sitä kamalammaksi se yksinäisyyden tunne tulee! Tietynlainen toivo menee, eli tietää että kaikki muut on jo perustaneet perheet, niill'ä on lapsia ja jonain päivänä lastenlapsia eli ei heillä tule olemaan aikaa meille yksinäisille. Sitä omaa sakkia kun pyörii ympärillä jo aivan riittävästi. Sen takia ehdottaisin että meille 40 ikäisille olisi oma keskustelupalsta - kun minusta olisi helpompi jutella näistä jutuista ikäisten kanssa. En tiedä onko paljon muita ikäisiäni yksinäisiä - taidanpa olla aika harvinainen tapaus . Työssäkäyvä ihminen olen, mutta eipä tuo puhelin soi koskaan - enkä tiedä kenelle soittaisin itsekään. olisi kiva vaihtaa ajatuksia jos olisi muita samanikäisiä yksinäisiä...?
kun seuraa näitä keskusteluja, olen sitä mieltä että iällä on väliä - eli vaikka yksinäisyys on kamalaa kaikille, niin mitä vanhemmaksi tulee, sitä kamalammaksi se yksinäisyyden tunne tulee! Tietynlainen toivo menee, eli tietää että kaikki muut on jo perustaneet perheet, niill'ä on lapsia ja jonain päivänä lastenlapsia eli ei heillä tule olemaan aikaa meille yksinäisille. Sitä omaa sakkia kun pyörii ympärillä jo aivan riittävästi. Sen takia ehdottaisin että meille 40 ikäisille olisi oma keskustelupalsta - kun minusta olisi helpompi jutella näistä jutuista ikäisten kanssa. En tiedä onko paljon muita ikäisiäni yksinäisiä - taidanpa olla aika harvinainen tapaus . Työssäkäyvä ihminen olen, mutta eipä tuo puhelin soi koskaan - enkä tiedä kenelle soittaisin itsekään. olisi kiva vaihtaa ajatuksia jos olisi muita samanikäisiä yksinäisiä...?
Vastaukset 5
Vanhimmat
juuri tuossa ennen kotiin tulemista matkustin metrolla ja katsoin ihmisiä.
Aika moni vaikutti surulliselta, väsyneeltä, kiireiseltä.
Minulla ei ole mitään kiirettä, vaikka töissä käynkin.
Ikää on pari vuotta yli 40:n.
Ei ole vain minulle suotu sitä oikeaa ihmistä, eikä elämänkunppania,
vaikka sitä kovasti nuorempana hainkin.
Mietin juuri tänään, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin?
Hyödytöntä tätä on pohtia.
Olen taipuvainen masennukseen ja välillä tuntuu, että olisi parempi
olla jo poissa :(
Katkeralta tuntuu, kun parhaat vuodet elämästä menevät yksin,
kun ei muka kenellekkään "kelpaa".
Pinallista porukkaa joka puolella.
Yritä nyt suomessa saada ystävää, hah, hulluko olet?
Mutta, mutta, mutta...
Oletko nuorena ollut sosiaalinen ja menevä? Olitko silloin yksinäinen?
Eiköhän nuorenakin voi tuntea kamalaa yksinäisyyttä kun muut nuoret menee ja tekee, mutta itse on joukosta poissa sekä yksinäinen?
Nuoren yksinäisen tilanne on helpompi, koska silloin aika harva ajattelee tilanteensa olevan lopullinen. Useimmilla kai on uskoa parempaan tulevaisuuteen, kun edessä on joka tapauksessa muutoksia, kuten siirtyminen työelämään opiskelun jälkeen. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä huonommiksi mahdollisuudet elämäntilanteen muutoksiin käyvät. Naisilla varmaankin biologinen kello vielä aiheuttaa yksinäisyyden tunteen voimistumista. Sama biologinen kello kai miehelläkin vaikuttaa, mutta vähäisempänä. Parikymppinen aika harvoin ajattelee, että jää perheettömäksi jos ei löydä kumppania vaikka seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Yleensä silloin myös voi kokea opiskelun sillä hetkellä tärkeämmäksi kuin parisuhteen tavoittelun. Nelikymppisenä puolestaan ei voi ajatella olevan vuosikaupalla aikaa... Nuoren tilanne on myös siinä mielessä helpompi ettei silloin tiedosta kuinka nopeasti vuodet oikeasti kuluvat tilanteen pysyessä samanlaisena.
Nuoren yksinäisen tilanne on myös helpompi, kun opiskelijana saa ainakin päivisin olla ikäistensä seurassa, vaikkakin ulkopuolisena. Ympärillä on paljon sinkkuja ja oma elämäntilanne näyttää ”normaalilta”. Jossain vaiheessa yksinäinen usein joutuu toteamaan, että on työpaikkansa ainoa perheetön. Keskusteluihinkaan ei välttämättä voi osallistua, kun oma elämä on niin toisenlaista kuin perheellisillä. Tosin siihen moni yksinäinen on tottunut jo nuoruudessaan jos ei ole osallistunut viikonlopun kännisekoilu keskusteluihin. Nuorena on myös yleensä läheiset välit omiin vanhempiin ja sisaruksiin, mutta vanhemmat kuolevat aikanaan ja sisarukset ovat enemmän oman perheensä kesken. Esimerkiksi eräs sukulaisnaiseni totesi kerran ettei hän halua olla tekemisessä yksin jääneen veljensä kanssa, koska hän saattaa olla kateellinen lapsenlapsista.
Nuorena voi yksinäisyys tuntua yhtä pahalta kuin vanhempana, mutta silloin murehtii lähinnä vain sen hetkistä tilannetta. Vanhempana alkaa väkisinkin miettimään tulevaisuuttaan ja kuinka tilanne mahdollisesti vain huononee, joten yksinäisyys pahenee ikääntyessä.
Aijaa? No voisin vain kauhulla miettiä, että miten yksinäistä minulla mahtaisi myöhemmin elämässä olla, jos jo pelkkä nuoruuskin on ollut näin yksinäistä. Olen tähän ikään mennessä saanut jo kokea kaiken syrjittynä, kiusattuna ja yksinään olemisen.
Sinua ehkä surettaa, että moni muu ikäisesi on mahdollisesti jo perustanut perheen ja saanut lapsia.
Kenenkään yksinäisyyttä ei kuitenkaan pitäisi vähätellä. Nimittäin meillä nuorillakin riittää huolenaiheita, jos olemme syrjäytyneet porukasta.
En usko sinun olevan mikään harvinainen tapaus tällä palstalla ikäsi puolesta. Minusta ei myöskään olisi järkeä tehdä mitään erillistä palstaa ikäisillesi ihmisille. Minusta on parempi, että on vain 1 palsta yksinäisille. Hyvä, että tälläkään palstalla kovin moneen keskusteluun kirjoitetaan päivisin, vaikka kävijöitä on varmasti mieletön määrä ja tännekin saa kirjoittaa ihan kuka vain. Minusta on myös mukava nähdä, miten eri ikäisiä ihmisiä täälä on. Voithan sinä tottakai tänne tehdä jonkin keskustelun, missä toivot keskusteluseuraa vain lähemmäs sinun ikäisiltäsi.
Yksinäisyys eri ikäkausina on erilaista vaikka se yksinäisyyden tunne on kaikilla samantapaista.
Nuorena on sentään yleensä vielä vanhemmat elossa ja tavallisesti heihin ollaan yhteydessä.
Sitten kun ikää tulee tarpeeksi ei enää ole vanhempiakaan.
Kun on esim 50 ikävuoden tienoilla ei enää oikein ole teoriassakaan mahdollista perheen perustaminen.
Joku kumppani voi älyttömän hyvällä säkällä löytyä, jos on kovin aktiivinen.
Siinä iässä on kyllä usein jo niin omiin "kaavoihinsa kangistunut" että jonkun toisen
mukaan tulo elämään koetaan lähes uhkana, varsinkin jos on kymmenien vuosien kokemus
yksinäisyydestä.
Tapasin yhden kaverin jonka olin nähnyt joskus 15 vuotta sitten edellisen kerran.
Hänestä oli tullut jo isoisä ja kovasti hän puhuikin lapsenlapsestaan.
Siinä tunsi itsensä niin erilaiseksi että ei oikein juttua irronnut.
Niin se elämä vie erilailla eri ihmisiä...
Ei tarvita mitään erillisiä keskusteluryhmiä eri ikäisille, kyllä täällä voi tehdä aloituksen vaikka
mistä aiheesta ja ikäryhmästä Kun on kaiken ikäisiä yksinäisiä samalla palstalla voi oppia toinen
toisiltansa jotain.