YLE SENSUROI

Jäi ulos Pakkoruotsi-illasta: ”Pistää vihaksi”

Julkaistu: 10:28
Päivitetty: 11:58
50 kommenttia
Kuuntele juttu
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Perussuomalaisen Simon Elon mielestä RKP sai liikaa edustusta Pakkoruotsi-iltaan. Kuvassa RKP:n puoluetoimisto.

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas Simon Elo ihmettelee, miksi häntä ei yllättäen päästettykään Ylen tiistaiseen Pakkoruotsi-iltaan. Elo kirjoittaa asiasta Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelun blogissaan. Ylestä kerrotaan Uudelle Suomelle, että keskusteluun oli peruutusten myötä tulossa yliedustus perussuomalaisia.

Elo kirjoittaa blogissaan, että hänet oli hyvissä ajoin kutsuttu osallistumaan keskusteluun. Joitakin päiviä ennen lähetyspäivää ”amatöörimäisen tökerö” Yle ilmoittikin Elolle, että perussuomalaisia on keskustelussa liikaa ja hänet jätetään pois.

–Lisäkseni kukaan muu ei varsinaisesti edustanut puoluetta. Perussuomalainen Sampo Terho oli ohjelmassa Suomalaisuuden liiton puheenjohtajan ominaisuudessa ja Heikki Tala dosenttina, kirjoittaa Elo.

–Oliko Ylen tarkoitus, että Perussuomalaiset eivät näyttäytyisi RKP:n vastavoimana kielikysymyksessä?

Ylen Ajankohtaisen kakkosen toimitussihteeri Taina Kanerva selittää Uudelle Suomelle, miksi Elon kutsu peruttiin. Suomalaisuuden liiton entinen puheenjohtaja, pitkään ruotsikeskusteluun osallistunut Heikki Tala kutsuttiin ohjelmaan peruutuspaikalle, jolloin keskustelussa olisi ollut kolme Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokasta (Terho, Tala ja Elo), vaikka näistä kaksi ei ollutkaan edustamassa puoluettaan.

–Tällaista on tapahtunut ennenkin silloin tällöin. Meidän pitää miettiä, että keskustelun edustus vastaa yhteiskunnan mielipiteitä. --- Nyt tässä oli peruutuksen takia syntymässä tilanne, että Perussuomalaisilla olisi ollut yliedustus, kertoo Kanerva.

Tala meni Elon edelle, koska hän on ruotsikeskustelun pitkäaikaisia hahmoja.

–Simon Elo on ihan aiheesta loukkaantunut ja me olemme pahoillamme, mutta ei tässä mitään henkilökohtaista tai muutakaan motiivia ole takana, sanoo Kanerva.

Elon mielestä RKP:lla oli lähetyksessä rankka yliedustus. Keskustelemassa oli neljä jollain lailla RKP:ta edustavaa tai RKP-taustaista henkilöä. Elon mielestä keskustelu oli samaa vanhaa jauhamista siitä, että ruotsia voi joskus tarvita.

–Siksi on hyvä työntää sitä [ruotsia] kaikilla opintoasteilla kurkusta alas. --- Ihan kuin olisin kokenut tämän kaiken aiemminkin?

Elon mukaan keskustelu lähinnä ”pisti vihaksi”. Hän kuitenkin mainitsee arvostavansa tiistain keskustelijoista keskustan Peter Albäckia, ”joka ruotsinkielisenä vastustaa pakkoruotsia”.

–Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan – RKP on ruotsinkielisten pahin vihollinen, kirjoittaa Elo.

Perussuomalaiset Nuoret haluaa tehdä Suomesta virallisesti yksikielisen maan.
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

PERUSPERSU kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu