esim. näin; osa lapsista on oksalla ylimmällä (yleensä ne vanhimmat), he ovat 'jotain' ja saavat olla sellaisia kuin ovat. Osa lapsista on niitä jotka saavat katkerina taistella olemassolostaan sellaisina kuin ovat; vaikka he tekisivät mitä, mikään ei kelpaa eivätkä he koskaan ole mitään vanhempiensa silmissä. Eivätkä myöskään näiden 'valittujen' sisarusten silmissä. Kaiken kukkuraksi jostain nuoremmasta pyritään kasvattamaan vanhempiensa hoitaja vanhoille päiville.
Kaikki tapahtuu kulissien takana sopivasti tiettyjen sisarusten kanssa tietyistä asioista puhuen. Koko 'perhe'systeemi on mutkikas verkosto, jossa saa koko ajan varoa sanomisiaan ja tekemisiään ne, jotka eivät ylintä oksapaikkaa ole saaneet eivätkä sinne koskaan pääse.
Kaikki tapahtuu kulissien takana sopivasti tiettyjen sisarusten kanssa tietyistä asioista puhuen. Koko 'perhe'systeemi on mutkikas verkosto, jossa saa koko ajan varoa sanomisiaan ja tekemisiään ne, jotka eivät ylintä oksapaikkaa ole saaneet eivätkä sinne koskaan pääse.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toden totta, yksi sisaruskatraasta on Jumalasta seuraava. Vanhempi ei tee mitään, kysymättä häneltä neuvoa/lupaa.
Ja toinen on ilmainen orja, kun tarvitaan varsinaista työntekijää. *Orja* saa myös kantaa kaikki vanhempien epäonnistumiset ja katkeruuden. Hän on syyllinen kaikkeen, vaikka vahinko tapahtuisi satojen kilometrien päässä. Häntä ei tarvitse koskaan kiittää mistään. Ja parasta, kun hänet haukkuu sopivin välein tyhmäksi ja mielenvikaiseksi. Niin ei ala vain luulemaan itsestään liikoja.
Ja jos teet jotain, se on paha ja jos jätät tekemättä, sekään ei ole hyvä. Ja varjele, jos teet jonkin asian tosi hyvin. Niin sekin olisi pitänyt tehdä toisin. Narsisti ainoastaan osaa tehdä kaiken oikein. Mutta, hän harvoin käyttää osaamista asioiden tekemiseen. Ainoastaan *jokataitajana* hän seisoo selän takana ja neuvoo ja naputtaa koko ajan.
Narsistille mikään ei tunnu koskaan riittävän. Mutta Jumalasta seuraavalta ei koskaan vaadita mitään. Hänhän kuuluu tähän narsistin *eliittiin*.
Elämä on yhtä helvettiä vanhenevan narsistivanhemman läheisenä.
aikoinaan hain yliopistoon, paikka jäi parin pisteen päähän. Mulle asia oli todella iso (kuten yleensä tuollainen on), mutta suku katsoi nenän varttaan pitkin eikä kommentoinut mitenkään. Vahingoniloa oli havaittavissa selkeästi. Toisin on suhtauduttu näiden 'parempien' tyyppien tekemisiin; "voi voi miten se nyt noin, kyllä sinua mahtaa nyt harmittaa..."
Nämä jumalallisen oikeutuksen saaneet perilliset ovat aina saaneet kaiken huomion joka ikisestä tekemisestään. Kaikki huono käytös ja ihmisten kyykytys on ollut vain 'kovaa meininkiä' jota ihaillaan. 'Uskaliaisuutta', johon moni ei kykene.(Niin siis ihmiset eivät yleensä viitsi olla törkeitä, vaan huomioivat toiset..) Eli huono käytös on näille rohkeutta! Kaikki negatiivinen tekeminen on vääristetty hyväksi asiaksi. Kaikki hyvä mitä nämä heidän silmissään 'vajavaiset' tekevät, myllätään, muserretaan ja hajotetaan palasiksi. Kirjaimellisesti ei tarvita kuin katse silmiin, ja soppa on valmis: puhelimet ympäri sukua pärisevät ja valitetaan suureen ääneen "kun se mulkoili minua niiiin pahasti! Nyt kyllä tuntuu pahalta! Sydämestä ottaa!"
Narsistien kyykyttämille taas jää hämmentävä kuva siitä mikä on lopulta oikein. Jää vaihtoehdoksi lähteä mukaan hullunmyllyyn jossa kaikki huutavat kilpaa, juoruavat, keksivät aivan uskomatonta paskaa muista ihmisistä...elää sitä mukaa omaa luonnettaan vastaan jatkuvassa henkisessä pahoinvoinnissa.
Tai sitten...elää omaa elämäänsä. Ilman hulluja ympärillä.
Omia lapsia ervotetaan eri tavalla - tämä on tyypillistä narsisteille. Lapset ovat ikään kuin narsistin minän jatkeita, ja toisiin projisoidaan ne hyvät puolet (hehkutetaan ihan pienimpiä juttuja-> kun MINUN lapseni on noin taitava, niin tarkoittaahan se, että MINÄKIN olen taitava), toisiin taas alitajuisesti ne omat huonot puolet. Jos on joutunut perheen mustaksi lampaaksi, ei auta vaikka mitä tekisi. Lisäksi narsisti saattaa pyrkiä sotkemaan sisarusten välejä. Tätä se on jatkuvasti mieheni sisarusten perheessä. Ei auta muu kuin olla avoin sisarusten perheiden kesken: kun miehen äiti on taas sanonut jotain, pitää varmistaa muilta, että mitenkäs se juttu ihan oikeasti meni...
itse asiassa juuri tuollaista on ollutkin. Itse kun on pyörinyt myrskyn silmässä, ei aina kykene hahmottamaan koko kuviota, ja sitä mikä on oleellista. Itse asiassa omia ominaisuuksiani on jopa siirretty muille, kuulostaa hullulta, mutta muistan tapauksia lapsuudesta jotka olivat mun juttuja, ihan tähtihetkiä, ja aikuisiällä niitä muistellaan muiden tekemisinä! Ja vieläpä laverrellaan asiat muille täysin muunneltuina. Voi vittu, anteeksi vain, mutta tuntuu että multa on viety lapsuuskin aivan täysin! Siis helvetti tämä on sairasta...
narsisti-isän jo täysi-ikäinen lapsi olen. On todella musertavaa, kun kotoa lähdettyään on vasta pala palalta ymmärtänyt, kuinka omituinen ja sairas oma perheympäristö oli, kuinka vähän lopulta normaalia. Koska se idyllinen kuva lapsuudesta katoaa, jäljelle jää vain tyhjyys. Erityisesti se tyhjyys, että kuka minä olen? Onko se minuus koskaan päässyt kehittymään edes? Olenko aina yrittänyt toteuttaa isän tahtoa, jotta hän voisi rakastaa minua, vaikka se on täysin turhaa, koska eihän narsisti tunne samalla tavalla kuin muut? Narsismi on siitä vaikea sairaus läheisten hyväksyä, että se on niin perustava ja ilkeä, sitä on vaikea parantaa, koska persoonallisuushäiriö leimaa koko ihmistä ja tämän tekoja, ajatuksia, ei ainoastaan jotakin osaa siitä.
Mä tajusin juuri eilen, kun työpaikallani kuuntelin erään perheen yhteistä naurua, sitä piisasi, oikein sellaista hersyvää iloista naurua, johon kaikki osallistuivat, että meidän perheessä ei koskaan naurettu. Edelleenkin tuntuu että nauru on jotenkin pannassa, paheksutaan jos oikein jollekin nauraa, asialle siis, ei ihmiselle. Aina ollaan katkeria, kiukkuisia, surullisia, elämä on kohdellut väärin, ihmiset kohdelleet väärin ja koskaan heissä itsessään ei tietenkään ole mitään vikaa. Meillä on tilanne sellainen, että esikoinen istuu linnassa ja siellä kyllä käydään joka viikonloppu tätä sankaria katsomassa, kuopus perheineen taas syötetään joka viikonloppu vaan mulle, keskimmäiselle väliinputojaalle tehdään aina oharit vaikka olisi sovittu , että tulevat käymään , eikä minua myöskään kutsuta mihinkään. Sen sijaan saan kuulla jatkuvasti miten tyhmä olen ja kuinka minulla ei ole edellytksiä yhtään mihinkään, toisin kuin sisaruksillani. Mutta jos ilmaista apua tarvitaan, se olen minä, kenen puhelin soi.
Sinä olet mitä ilmeisemmin se *suvun syntitaakan kantaja* ja mitätön palkollinen, joka otetaan käyttöön, kun tarvitaan ilmaisia hyötyjä ja hyvää työntekijä. Näinhän se on narsistiperheissä aina ollut ja tulee olemaan.
Omalla kohdalla jopa koen joskus, että kun teen asiat oikein hyvin, niin minua ehkä arvostetaan sen perusteella, hieman paremmaksi ihmiseksi, tai edes saman vertaiseksi toisen sisaruksen kanssa.
Mutta tosiasiahan oli vain se, että vanhemmat tarvitsivat *ilmaisenpiian* urakoimaan suursiivoukset ja muut avustavat työt.
Lopetin sitten nämä kannattamattomat urakoinit aikoinaan siihen, kun isäni näytti minulle paljasta takapuolta kiitokseksi ja haukkui minut mitään osaamattomaksi mielisairaaksi tolloksi.
Ei narsistivanhemmat koskaan muuta *luomaansa* mielikuvaa sinusta. Siinä vaiheessa vasta helpottaa, kun aika jättää heistä. Yritä kestää :)