Vain Lehtomäen erottaminen ministerin toimesta voi lopettaa vihan ilmapiirin maaseudulta. Hän ei käsitä omaa asemaansa oikein. Ministerillä pitää olla sentään suomalaisten hyväksyntä. Ja se KMS-porukka ei edusta suomalaisia,eikä ole kovin suuri lukumäärältään.
Lehtomäki
on erotettava
5205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ministeri Lehtomäkihän on kansanedustaja. Äänestäjät ovat valinneet hänet edustajakseen. Keskusta taas on valinnut hänet ministeriksi.
KMS, ei kenties edusta kovin suurta joukkoa Suomalaisista, mutta taloudellista valtaa kylläkin.
Jos kuuluisi niin vaalit olisivat turhia. Näin valitettavasti oli mm 2007.
Kumma käsitys vallasta. Suomen lakien mukaan rahalla ei ole valtaa. Ei ainakaan meilläpäin.
suattaa tulla iso kakka kun sillä on niin leveä perse ei muuta.
Harkimon haastattelussa Lehtomäki tunnusti turismin olevan tärkeintä ministerin pestissä. Kaikkihan tuon ovat käsittäneet.Pelkkää hupia hela hoito.Kepun lastentarhaa.