Vähemmän kuin muualla. Tuossa2.12.2010 15:34
linkki Helsingin yliopiston tutkimukseen 2009, jonka mukaan lestadiolaisuudessa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esiintyy noin 90 % vähemmän kuin muun väestön keskuudessa.
Suuri ero selittyy uskonnollisten yhteisöjen korkeamoraalisuudella ja seksikielteisyydellä. Seksi, maailnan luonnollisin asia, ikään kuin koteloidaan elämän ulkopuolelle taikka ainakin rajataan vain avioliittoon.
Muissa yhteisöissä taas tosiasiallisesti melko laajasti hyväksytään seksi 13-14 -vuotiaiden kanssa eikä sitä edes pidetä kovin tuomittavana eikä paheksuttavana. Ainakaan silloin ei pitäisi puhua pedofiliasta, koska onhan monissa sivistysvaltioissakin seksuaalinen suojaikäraja 12 (Meksiko), 13 tai 14 (Espanja) vuotta. Kaikki 11-vuotiaat Suomessakin jo ymmärtävät seksistä melko paljon, mutta luonnollisestikaan eivät ole henkisesti kypsiä harjoittamaan sitä.
Seksuaalisen hyväksikäytön kohdentaminen uskonnollisiin yhteisöihin on tarkoitushakuista leimaamista, jonka taustalla on leimaajien antipatia uskonnollisuutta kohtaan.
Läkeskään kaikki seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset eivät tule julki. Tutkijan arvio on, että alle 10 % päätyy oikeuteen. OIkeuden päätökset taas vaihtelevat, mikä johtuu tapausten vahälukuisuudesta ja siitä, että kattavaa yhteismitallista statistiikkaa ei tuomioiden salaisuuden vuoksi ole.
Pedofilian käsite kuulemma pitäisi rajata johonkin ikään, esim. 0-9 vuotiaisiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus. Vielä todetaan, että enin osa (76 %) aikuisisista miehistä pitää 13-15 vuotiaita tyttöjä seksuaalisesti kiinnostavina, mutta vain joka yhdeksäs heistä olisi tilaisuuden tullen valmis ryhtymään tositoimiin.
Tosi-
toimiin!
0
324
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824404Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242958Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142557Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122238Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012190Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342028MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995