Oma seksielämäni alkoi vajaa kymmenen vuotta sitten ensimmäisen poikaystävän myötä. Se ensimmäinen parisuhde kesti useamman vuoden, jolloin seksiä sain säännöllisesti vähintään kerran kuussa (etäsuhteesta huolimatta). Suhteeni lopullisesti päätyttyä ensimmäisen poikaystävän kanssa tapasin muutaman kuukauden päästä miehen, johon ihastuin nopeasti ja jonka kanssa seurustelin pitemmän aikaa. Seksiä en siis ole harrastanut kuin niiden kahden miehen kanssa.
Nyt olen ensimäistä kertaa elämässäni kunnolla sinkkuna, siis en ole etsinyt mahdollista kumppania tai edes suuremmalti toivonutkaan sellaista. Viimeisestä seksikerrasta on jo useampi kuukausi. Vaikka toki olen tyydyttänyt itseäni, olen hiljalleen alkanut huomaamaan, kuinka kaipaan seksiä. Jokseenkin ihanaa ja jokseenkin järkyttävää, koska parisuhteessa kuvittelin, ettei seksi ole niin tärkeää mulle. Yhden yön juttuja tai mitään kevyitä seksivirityksiä en kaipaa.
Omalla tavallani haluaisin niin kovasti oikean parisuhteen, hyvään parisuhteeseen läheisyyttä ja intohimoa. Sydän on kuitenkin täynnä pelkoa ja epäilystä, löytyykö mun kohtuullisen hyvää kumppania koskaan, kun en ole mikään hemaiseva missikandidaatti tai sosiaalinen baariperhonen.
Mietinkin, hellittääkö tämä ikävä toisen ihmisen läheisyyteen ja tämä rakkauden nälkä ajan kanssa tai turtuuko tähän kaipuuseen edes. Miten helpottaa omaa oloaan kuin omalla kädellä, kun kaipaa niin kovasti intohimoisia suudelmia, pitkiä halauksiakin ja niitä merkityksellisiä hyväilyjä, eikä niitä voi itse itselleen tarjoilla?
Parisuhdeseksiä ja selibaattia
Nuorinainen26v
2
1118
Vastaukset
- SELIBAATISSA JA .
Mihin helkkariin nyky nuori nainen tarvitsee haisevaa,örveltävää ja perässä roikkuvaa "miestä"????. Ei ainakaan suvunjatkamiseen. Pikaisella spermpankilla pistäyminen ajaa saman asian siististi ja paikkoja sotkematta. Myös oman lapsen geenit ja sukupuolen voi valita. Ja mikä parasta saa kasvattaa lapsesta mieleisensä.
- kummallista ettei
Sinunkin vanhempasi olisivat saaneet käyttää jotakin ehkäisyä...Vai poikkesiko äitisi siellä pankissa? Jäi sitten ne geenit katsomatta ja tutkimatta. Harmi sinänsä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945188Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12125963SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16310782Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369401Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!308663Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858468Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476