Vastuun pakoilu ei ole uutta Demareille

Eduskunnassa suurella uholla Demarit halusivat äänestää EUn yhteistä tukipakettia vastaan. Tukihan ei ole suoraa tukea Irlannille vaan EUsssa jo aiemmin sovitun linjan mukaista lainan takuuta. Eli rahat saa takaisin jos Irlanti saa taloutensa tasapainoon.

Syy Demareitten kiukutteluun on mielenkiintoinen: kun Irlantia ei pakotettu korottamaan yritysverotusta niin kiukuttelevat Demarit äänestivät tukea vastaan. Esimerkiksi Ruotsissa Demarit julistivat tuen välttämättömyyttä.

No, jos Irlanti haluaa nousta ongelmistaan, niin talouden täytyy myös toimia tulevaisuudessa. Jotta Irlanti saa uusia yrityksiä investoimaan ja pysymään Irlannisssa on yritysverotuksen pitäminen järkevää. Jos yritykset investoivat jatkossakin Irlantiin ja työllistävät ihmisiä, niin Irlanti pystyy paremmin myös maksamaan velkansa.

Siis Demareitten toive olisi estää Irlannin talouden tasapainottuminen ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa koko Euroopalle ja suomalaisille veronmaksajille.

No niinhän se on ollut ennenkin.

SDP= Sata Vuotta Valtaa Vaillla Vastuuta

NINEL
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ninel2010 kirjoitti:

Eduskunnassa suurella uholla Demarit halusivat äänestää EUn yhteistä tukipakettia vastaan. Tukihan ei ole suoraa tukea Irlannille vaan EUsssa jo aiemmin sovitun linjan mukaista lainan takuuta. Eli rahat saa takaisin jos Irlanti saa taloutensa tasapainoon.

Syy Demareitten kiukutteluun on mielenkiintoinen: kun Irlantia ei pakotettu korottamaan yritysverotusta niin kiukuttelevat Demarit äänestivät tukea vastaan. Esimerkiksi Ruotsissa Demarit julistivat tuen välttämättömyyttä.

No, jos Irlanti haluaa nousta ongelmistaan, niin talouden täytyy myös toimia tulevaisuudessa. Jotta Irlanti saa uusia yrityksiä investoimaan ja pysymään Irlannisssa on yritysverotuksen pitäminen järkevää. Jos yritykset investoivat jatkossakin Irlantiin ja työllistävät ihmisiä, niin Irlanti pystyy paremmin myös maksamaan velkansa.

Siis Demareitten toive olisi estää Irlannin talouden tasapainottuminen ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa koko Euroopalle ja suomalaisille veronmaksajille.

No niinhän se on ollut ennenkin.

SDP= Sata Vuotta Valtaa Vaillla Vastuuta

NINEL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu