Jokainen kansanedustaja tietää erittäin hyvin, että työttömien toimeentulotukea on jo vuosien ajan alennettu 20-40% kyseenalaistenkin työllisyystoimista kieltätymisen vuoksi. Lakia on sovellettu työministeri Filatovan ajoista lähtien ja koskee muitakin kuin alle 25-vuotiaita. Se, että joku Arhinmäki kiihkoilee asiasta, on pelkkää suosion kalastelemista. Kyse on valehtelusta vaikka toki asiaperusteet ovat oikein. Yli 20-ikäisillä on joskus jo lapsia, joten tuotettu ahdistus koskee myös läheisiä. Muuta tällä kiristämisellä ei saavuteta.
Yli 20-ikäiset ovat jo aikuisia henkilöitä, eikä heitä tietenkään voi pakkokouluttaa, kuten ei muitakaan. Ammatillinen koulutus on vain murto-osaltaan ammatillista, eikä epäaidosti motivoitu opi nykyajan ammatteja. Jos elinkeinoelämä tarvitsee lisää työntekijöitä, se saa kyllä niitä pelkästää pyytämällä ja järjestämällä todellista koulutusta eikä tutkintoja tutkintojen vuoksi. Ei työ ole mikään erikoinen asia muutenkaan. Se, mikä siinä on rasittavaa, on kaikki tämä epäaitous.
Kyse on valehtelusta ja sen sietämisestä. Tätä on politiikka.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.