Olenko koskaan valmis? :(

Tuskimpa kukaan väen vängällä haluaa itselleen pullataikinamahaa, riippurintoja, revennyttä alapäätä.... Se on se ajatus omasta lapsesta joka ratkaisee asian. Ja kyllä siihen voi vaikuttaa vaikka sitten jälkeenpäin että kuinka paljon urheilee, syö terveellisesti.
Itse olen puolivälissä raskautta ja arpia on jo maha täynnä. (Ja ikää 21) Ajattelen vaan että kyllä ne siitä ajan myötä haalistuvat. Se on vaan sen oman lapsen hinta.

Hyvinkin sinusta voi olla äidiksi :)
Itsellänikin on kaikenlaisia kammoja ollut ja on vieläkin. Olen kova pyörtyilemään. Jo huolestuminen omasta terveydentilasta alkaa pyörryttää, ihan oikeasti, vaikka hassulta itsestänikin tuntuu näin kirjoittaa. Pelkään lääkäreitä, hammaslääkäreitä jne. kaikkia, jotka tulevat liian lähelle yksityisaluettani. En ole koskaan esim. käynyt gynekologilla ja olen sentään 31v. Synnytys pelotti myös.
Sitten tulin raskaaksi suunnittelematta, ja pakon edessä jouduin näitä pelkojani käsittelemään ja selvisin kaikesta yllättävän hyvin. OIkein onnittelen itseäni, kuinka reipas olenkaan ollut ;) Sain psyykattua itseni niin, että selvisin raskauteen liittyvistä tutkimuksista ihan hyvin, vaikka etukäteen pelkäsin saavani paniikkikohtauksen. Synnytyskin oli tosi rauhallinen ja hyvä kokemus. Mitään kamaluuksia ei ole ulkonäössä tapahtunut, ei ylimääräisiä kiloja tai raskausarpia tms.
Olet vielä nuori ja sinulla on aikaa harkita asioita. Ja jos päädyt raskaaksi, niin siitä kaikesta kyllä selviää. Muuta mahdollisuutta ei ole, kuin jotenkin koota itsensä ja tsempata.

Kaikkeen tottuu ja elämässä oppii ja muuttuu. Itselläni on takana mm. raiskaus, mutta siitä huolimatta totuin jatkuviin gynekologisiin tarkastuksiin ja sorkkimisiin. Kun vaan asennoituu oikein ja ei anna traumojen ja muiden hallita elämää. Käsittelee ne jne.

Kun saat hyvän, sinua tukevan miehen, ei ne raskausarvet ja muut niin haittaa. Ja jos haittaa, niin aina voi mennä korjauttamaan rintansa ja vatsansa ;) rahalla saa ja hevosella pääsee. Kipupelkojen vuoksi saa jopa sektionkin, vaikkakaan en suosittele. Jouduin itse sektioon muista syistä ja nyt 2 vuoden jälkeenkin on kipuja ja uudessa raskaudessa on isoja riskejä.

"1. Itselläni on ollut nuorempana syömishäiriö, ja vaikka se on jo (uskoakseni) voitettu, niin odotus ajan "lihominen" pelottaa valtavasti. Aivan mielettömästi."

Kukaan tuskin haluaa lihota, oli joskus kärsinyt syömishäiriöstä tai ei. Raskaus ei kuitenkaan tarkoita sitä että lihoat, eikä äitinä oleminenkaan. Riippuu niin monesta asiasta lihooko vai ei. Itse en ole lihonut, vaan "kilot" jääneet synnärille.

"2. Muutokset kehossa. Riippu rinnat, "pullataikina" vatsa ja ne kaikki ARVET.. Riekaleinen alapää... jne.."

Kaikille ei tule "mitään" muutoksia. Itse sain nuo kaikki, mutta niiden kanssa oppi elämään. Rinnat palutuivat ajan kanssa. Arvet haalenivat ajan kanssa ja vatsa palautui suht koht normaalin näköiseksi. Onhan siinä edelleen ne haaleat jäljet, mutta ei haittaa.
Alapääkin repeytyi synnytyksessä, mutta se on se vähäpätöisin asia...

Ei haittaa. EN ole mikään näyttelyesine muutenkaan ja kelpaan miehelleni ja itselleni kaikesta huolimatta.


"3. KIPU!!! Oon elämäni aikana 6 kertaa pyörtyny erilaisten rokotusten tai muiden piikittelyjen (verikokeet) takia. Se on jotain uskomatonta, mutta totta.."

Itsekin kärsin piikkikammosta, eikä raskaus sitä kammoa yhtään lievittänyt. Saatan pyörtyä edelleen piikittelyistä. Mitä tuo synnytyskipu sitten tekee? Olihan se jotain se... Eipä kuitenkaan pyörryttänyt siinä vaiheessa, vaikka epätoivossakin välillä ryvettiin.

"4. En halua, että ulkopuoliset tunkevat sormiaan alapäähäni.. Ei, en kertakaikkiaan. Itseäni on joskus nuorempana väkisin yritetty ottaa, joka toki jäi väin yritkseksi. Ajatus, että joku ulkopuolinen (vaikka olisikin ammattilainen), tulisi niin lähellä itseäni.. saa pelon itsessäni aikaseksi."

Ymmärrän hyvin tuonkin. En minäkään siitä pidä ja pahaa tekee edelleen vaikka olen kaksi lasta tähän maailmaan pyöräyttänyt.
Gynellä kannattaisi silti käydä oli raskaana tai ei.
Noita raskausajan alapäätutkimuksia on kuitenkin hyvin vähän :)


"Onko minusta siis koskaan äidiksi? :`("

Onko sinusta? Eivät nuo edellä mainitsemasi asiat ole oleellisia sen kanssa onko sinusta koskaan äidiksi. Ehkä itsetuntoasiat vaikuttavat siihen toki, mutta kroppa muuttuu ajan kanssa kuitenkin, oli raskaana tai ei ja sen kanssa on elettävä.

Minä halusin 2 lasta ja päätin ottaa kaikki riskit mitä raskaus ja synnytys tuovat tullessaan. Ovat nämä kultamussukat sen arvoisia :)

Itse myönnän olleeni todellinen kontrollifriikki kaiken mahdollisen suhteen. Raskaaksi tultuani ymmärsin kaikkien muutosten tarkoituksenmukaisuuden eikä synnytyskään enää ainakaan kivun osalta pelota. Raskausaikana asioille on muutoinkin tullut täysin toisenlainen arvojärjestys. Vielä en tosin osaa sanoa miten käy synnytyksen jälkeen, mutta itselläni muutos on todella tapahtunut tässä raskausaikana.

Minulla itsellä oli myös ensin sellanen olo ettei tästä tule yhtään mitään, kun joku sorkkii alapäätä (itselläni takana raiskaus ja äidin ex-miesystävän hyväksikäyttö) mutta ei se loppujen lopuksi ollut niin kamalaa kuin kuvittelin.
Ja lisäksi mietin itsekkin myös raskausarpia joita tulee, noh, niitä on tullut paljon, mutta kylläpäs ne haalistuu ja on se oma lapsukainen mielestäni tärkeämpi kuin muutama raskausarpi. En olisi ikinä uskonut että ajattelen asiaa niin että ihan sama vaikka keho "menee pilalle", mutta niin ajattelen silti. Vaikka olenkin vasta 17, niin ei muutama arpi häiritse ainakaan sen jälkeen kun saan "Pittusen" syliin:))
Ja sitten vielä tuo kipu, kammoksun yli kaiken rokotuksia ja kipua, nyt olen raskauden aikana joutunut käymään aika paljon verikokeissa ja alan pikku hiljaa tottua. Ja neuvolassa kun kerroin synnytyspelosta niin hän antoi minulle ajan pelkopolille jossa pääsin tutustumaan tiloihin ja juttelemaan kätilön kanssa, auttoi hirmuisasti:)