Toimeentulotuen leikkaus nuorilta sai ankaraa kritiikkiä eduskunnassa myöhään torstaina.
Hallituksen esitys merkitsee sitä, että toimeentulotuen perusosaa leikataan nuorilta alle 25-vuotiailta, jotka kieltäytyvät koulutuksesta (HS)
Esitys sai kritiikkiä sekä oppositiosta että hallituspuolueista.
Keskustan Paula Sihto (kesk) totesi, että perusturvan alentaminen tältä osin ei vain toimi.
Satu Taiveaho (sd) sanoi hallituksen leikkaavan kaikkein köyhimmiltä. Hän totesi, että koulutuksesta kieltäytyminen voi johtua vaikkapa oppimisvaikeuksista tai masennuksesta.
"Tässä lyödään kaikkein köyhimpiä", sanoi Paavo Arhinmäki (vas).
Erkki Virtanen (vas) totesi, ettei asian valiokuntakäsittelyssä yksikään asiantuntija tukenut esitystä. Virtanen arveli, että lakiesitys kumottaisiin äänin 200–0, jos eduskunnassa ei olisi ryhmäkuria.
Hallituspuolueista esitystä puolusti Arja Karhuvaara (kok). Hän sanoi, että myös vanhemmilla on vastuu syrjäytyneistä nuorista. Karhuvaara sai ankaraa kritiikkiä.
Arhinmäki sanoi Karhuvaaran haluavan tuen pois syrjäytyneiden vanhempien syrjäytyneiltä lapsilta. Virtanen arveli Karhuvaaran puheista, että ei ole aiemmin kuullut "näin kyynistä puhetta".
Sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja Inkeri Kerola (kesk) sanoi lain olevan "toisaalta–toisaalta laki". Hänkin näki lakiesityksessä enemmän negatiivista kuin positiivista. Hän sanoi, ettei tuen alentaminen saa vaarantaa ihmisarvoista elämää.
Sirpa Asko-Seljavaara (kok) sanoi, että lakia voi soveltaa vain aivan poikkeuksellisissa tilanteissa. Hän uskoi sosiaalityöntekijöiden tähän pystyvän.
---
Mihin sosiaalityöntekijät Suomessa pystyvät? Ovatko ehtineet neuvoa apua tarvitsevia. Eivät ole ainakaan Kelan tutkimuksen mukaan.
Kelan tekemän kyselyn mukaan etuuspäätöksen saaneet asiakkaat (2008) ovat sitä mieltä, että etuusjärjestelmä ja etuuksien toimeenpanoprosessit ovat liian monimutkaisia.
Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että "kansalaisille kuuluvia etuuksia jätetään usein hakematta, koska etuuksien hakeminen on liian työlästä tai vaikeaa".
Yli puolet vastaajista oli sitämieltä, että myöntämisperusteet ovat niin monimutkaisia, että etuuden hakijan on vaikea hamottaa omia oikeuksiaan. Sata-komitean ehdotukset eivät tilannetta paranna.
Sosiaalietuudet ovat tarveharkintaisia. Köyhyys ja huono-osaisuus on todistettava tiliottein ja tosittein. . Syyperustainen sosiaaliturva räätälöidään apua tarvitsevan elämänkirjon ja riskien ja ongelmien varalle. Tiukka tarveharkinta vie räätälöinnin yksilötasolle ja haastaa turvaa tarvitsevat uuvuttavaan paperisotaan. Järjestelmä tuntuu koukeroiselta ja jopa asiakasvihamieliseltä Kelan tutkijan mukaan.
Selitystä voi etsiä myös sosiaaliturvaorganisaatioista. Kapulakieli, sektoroitunut palvelujärjestelmä ja pilkuntarkka virkamiesmentaliteetti ovat yhä voimissaan Kelan tutkijan mukaan. Lisäksi byrokratiaan istutetut uudet johtamisopit ja tuottavuusohjelmat ohjaavat organisaatioita karsimaan omia hyvinvointivastuitaan. Yhä suurempi osa niiden tehtävistä liittyy omien kustannusten kurissa pitämiseen ja kansantalouden kilpailuedellytysten turvaamisee, ei ihmisten elämän helpottamiseen.
---
Toimeentuloturva on Suomessa - korkeiden asumiskustannusten ja kalliin ruuan maassa - heikko, huono, kurja. Kansanedustajien saamat verottomat kulukorvaukset ovat moninkertaiset toimeentuloturvaan verrattuna.
Nyt kansanedustajat, kepun ja kokoomuksen enemmistöäänin (101 kansanedustajaa 200:sta) ja opposition vastustuksesta huolimatta ryhtyvät leikkaamaan alle 25-vuotiaiden toimeentulotukea.
Pahalta näyttää vaalien jälkeen tuleva leikkauslista, jos nykyinen hallitus saa jatkaa sosiaalietuuksien leikkaamista ja köyhien kyykyttämistä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.