rakkaus

on jokaisen henkilökohtainen asia ja tunne. Koska rakkaus voi syntyä (=syttyä), se myös kuolee tai ainakin muuttaa muotoaan ajan saatossa.

Avioliitot hajoaa useinmiten sen takia, että ne on solmittu rakkaudesta! Ennenvanhaan kun maalaistalossa valittiin kumppani tyttärelle ja pojaalle, se tapahtui "bisnesmielessä": eli yhdistettiin maatiloja. Näin solmitaan yhä suurin osa maailman kaikista avioliitoista. Vanhemmat päättävät lastensa liitoista, ei mikään epämääräinen tunne...

Avioliitot hajoaa myös siksi, että sen perusteet muuttuvat liiaksi tai katoavat kokonaan. Mikäli on mennyt naimisiin perustaakseen perheen ja saadakseen lapsillensa hyvän isän, niin avioliiton motiivi katoaa, kun ilmenee, ettei isä olekaan hyvä lapsilleen. Itseasiassa miehestä voi olla pelkästään riesaa koko perheelle. Eläköön silloin avioero!

Avioliitot hajoavat myös siksi, että ne solmittu täysin ulkoisin perustein (hieno status/talo/auto/kesämökki jne). Jos nämä perusteet katoavat tai niillä ei ole enää itselle merkitystä - tai tiedossa on vielä hienommat ulkoiset perusteet... liitto päättyy eroon.

Vaikka itse olen melkoinen romanttinen haihattelija, niin sen verran on realismia mukana, etten ole koskaan edes ajatellut avioliiton perustuvan täysin rakkauteen. Ja - mielestäni rakkautta parhaimmillaan on antaa vapaus rakkaalleen, jos tämä sitä toivoo.

rakkaus on tämmönen

Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

tässä rakkaus on selitetty yksinkertaisesti

Syötävää :D

ketjun alottaja kirjoitti:

rakkaus on tämmönen

Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

tässä rakkaus on selitetty yksinkertaisesti

Lue lisää

Tämän lorun on kuullut joka ainoa, joka vihittäessä on kuullut papin amenenkin. Se voisi olla sitä ihan oikeaa 'rakkautta', mutta ei sitä missään ole, ei ainoassakaan avioliitossa. Sillä ei ole mitään arvoa, jos sitä toteuttaa vain toinen. Hyviä elämänohjeita sinänsä niin yksilölle kuin parillekin PAITSI viimeinen rivi; " ... kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii ...". Vähän sama kuin ikiaikainen Raamatun ohje; " ... kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat ...".

Yhdenkään ihmispolon ei tarvitse avioliiton takia jättää omaa elämäänsä elämättä. Avioliitto ei ole sitä varten eikä tarkoita sitä, että omasta itsestään ja omasta elämästään pitäisi luopua toisen / toisten takia. Se on suurin virhe ja synti, minkä ihminen voi itselleen tehdä ja suurin osoitus 'rakkauden' puutteesta, jos sellaista toiselta vaatii.

amalia* kirjoitti:

Syötävää :D

Tahdotko kuulla, millainen tarina tuolla "syötävällä" on ? Yli 30 v. sitten olin nuori, 'sinisilmäinen', luottavainen, hilsettä myöten 'rakastunut', avioon astumassa loppuelämäksi, jne. Silloinen pomoni katseli ja kuunteli ja lopuksi loihe lausumaan: "kyllä sieltä seitsemännestä taivaasta alas joku päivä tullaan". Arvaa uskoinko. Sama pomoihminen oli myös sitä mieltä, että 'rakkaus' on kaiketi jotain syötävää, kun mitään muuta se ei ole. Silloin tällainen asenne melkein loukkasi. Mutta da-daa, kuinka kävikään; nykyisin olen ihan samaa mieltä.

Oikeaa 'rakkautta' on kyllä olemassa, esim. äiti-Teresa oli siitä hyvä esimerkki, mutta mieähen ja naisen väliset jutut ovat iiihan jotain muuta.

Ruokaa rakastan kirjoitti:

Tahdotko kuulla, millainen tarina tuolla "syötävällä" on ? Yli 30 v. sitten olin nuori, 'sinisilmäinen', luottavainen, hilsettä myöten 'rakastunut', avioon astumassa loppuelämäksi, jne. Silloinen pomoni katseli ja kuunteli ja lopuksi loihe lausumaan: "kyllä sieltä seitsemännestä taivaasta alas joku päivä tullaan". Arvaa uskoinko. Sama pomoihminen oli myös sitä mieltä, että 'rakkaus' on kaiketi jotain syötävää, kun mitään muuta se ei ole. Silloin tällainen asenne melkein loukkasi. Mutta da-daa, kuinka kävikään; nykyisin olen ihan samaa mieltä.

Oikeaa 'rakkautta' on kyllä olemassa, esim. äiti-Teresa oli siitä hyvä esimerkki, mutta mieähen ja naisen väliset jutut ovat iiihan jotain muuta.

Lue lisää

Ja on myös se sellainen rakkaus, joka ei kuole milloinkaan, vaikka vastoinkäymisiä olisi kuinka!
Ja se rakkaus on lapsen ja äidin välinen rakkaus! Puhun tässä vain nyt naisen olemuksella, kun en voi miehen puolesta puhua, mutta olen täälläkin huomannut kuitenkin joidenkin isien kirjoituksistakin, että samanlaisia tuntemuksia on myös heillä?
Myös isovanhempien rakkaus lapsenlapsiinsa on joskus ihan veret seisauttavaa...
Ja olen nähnyt myös rakkautta lemmikki-eläimeen ja surun, joka ei kuole edes lemmikin kuoleman jälkeen.
Miehen ja naisen välistä rakkauttakin olen kokenut, kolmenkin miehen kanssa ja seksi silloin on parasta, mitä tiedän...nämä rakkaudet ovat kuitenkin loppuneet kaikki vastoinkäymisiin, enkä edes muistele heitä.
Ehkä sitä miehen ja naisen välistä rakkautta tarvitaan niiden jälkeläisten tuottamiseen, niinkuin täällä on moni muukin ajatellut..?
AP.llä on turhan romanttiset ajatukset entisajan kestävistä liitoista. ;))) Ei ne rakkauksille perustunut...vaan pakolle ja tunnollisuudelle. Romantiikat kyllä loppui niistäkin arjen pyörteissä aikaa myöten.

rakkaus lapsiin... kirjoitti:

Ja on myös se sellainen rakkaus, joka ei kuole milloinkaan, vaikka vastoinkäymisiä olisi kuinka!
Ja se rakkaus on lapsen ja äidin välinen rakkaus! Puhun tässä vain nyt naisen olemuksella, kun en voi miehen puolesta puhua, mutta olen täälläkin huomannut kuitenkin joidenkin isien kirjoituksistakin, että samanlaisia tuntemuksia on myös heillä?
Myös isovanhempien rakkaus lapsenlapsiinsa on joskus ihan veret seisauttavaa...
Ja olen nähnyt myös rakkautta lemmikki-eläimeen ja surun, joka ei kuole edes lemmikin kuoleman jälkeen.
Miehen ja naisen välistä rakkauttakin olen kokenut, kolmenkin miehen kanssa ja seksi silloin on parasta, mitä tiedän...nämä rakkaudet ovat kuitenkin loppuneet kaikki vastoinkäymisiin, enkä edes muistele heitä.
Ehkä sitä miehen ja naisen välistä rakkautta tarvitaan niiden jälkeläisten tuottamiseen, niinkuin täällä on moni muukin ajatellut..?
AP.llä on turhan romanttiset ajatukset entisajan kestävistä liitoista. ;))) Ei ne rakkauksille perustunut...vaan pakolle ja tunnollisuudelle. Romantiikat kyllä loppui niistäkin arjen pyörteissä aikaa myöten.

Lue lisää

Totta Mooses! Joka sana!

vapaus! Ennen oli pakkoavioliitot, nyt enää pakkoruåtsi...

Kylläpä tuntu tosiaankin hyvältä!
varsinkin tuo Leiffin laulu kera Tauno Palon ja Ansa Ikosen "mikäseleffanytolikaan...?" kanssa!
Nyt taas jaksaa keskittyä arkeen ja unohtaa koko rakkaushömpötyksen!
kiitos neuvosta!

Näin; onnea, menestystä, 'rakkautta', kaikkea hyvää elon tielle ... hakevat kaikki ja em. asioiden kuvitellaan olevan jonkun toisen taskussa ja tulevan sieltä. Yksilöön ihastutaan ja 'rakastutaan' mutta parisuhe ei kestä yksilöllisyyttä ja yksilöllisyys sammuttaa ja kuolettaa suhteen. Yksilöllisyys on kirosana parisuhteissa, vieläkin, kohta vuonna 2011.

En saanut olla minä kirjoitti:

Näin; onnea, menestystä, 'rakkautta', kaikkea hyvää elon tielle ... hakevat kaikki ja em. asioiden kuvitellaan olevan jonkun toisen taskussa ja tulevan sieltä. Yksilöön ihastutaan ja 'rakastutaan' mutta parisuhe ei kestä yksilöllisyyttä ja yksilöllisyys sammuttaa ja kuolettaa suhteen. Yksilöllisyys on kirosana parisuhteissa, vieläkin, kohta vuonna 2011.

Lue lisää

asti kun omasta navasta tuntuu hyvältä...

En saanut olla minä kirjoitti:

Näin; onnea, menestystä, 'rakkautta', kaikkea hyvää elon tielle ... hakevat kaikki ja em. asioiden kuvitellaan olevan jonkun toisen taskussa ja tulevan sieltä. Yksilöön ihastutaan ja 'rakastutaan' mutta parisuhe ei kestä yksilöllisyyttä ja yksilöllisyys sammuttaa ja kuolettaa suhteen. Yksilöllisyys on kirosana parisuhteissa, vieläkin, kohta vuonna 2011.

Lue lisää

Mutta haluaako nykyihminen enään mitään koko eliniän kestävää parisuhdetta?
Miksi pitäisi olla sen saman kanssa koko ikä, jos sen kuitenkin jo ympäristöstä näkee, ettei ne liitot kestä kuitenkaan? Jokainen meistä on ainakin sen yhden kerran elämässään rakastunut ja kun se loppu on sitten syystä tai toisesta tullut, aikansa on surrut (ainakin se jätetty), mutta ajan kuluessa on sitten ihmetellyt, mitä ihmettä tuossakin aikoinaan näki?
Itselläni on se tilanne, että olen toista kertaa naimisissa ja ollut jo 20 vuotta ja kun katson miestäni, en tunne enään mitään häntä kohtaan. Liikaa on tullut kaikkea sontaa aikojen kuluessa väliimme, eikä kummallakaan ole halua enää sitä siivota.
Suuri rakkaus muuttui pikkuhiljaa kyllästymiseksi ja joku päivä niitä huonoja hetkiä alkoi olemaan enempi kuin niitä hyviä ja pelkkä velvollisuus ja tunnollisuus lapsiin pitää vielä liittomme kasassa.
Vuosia olen jo suunnitellut omaa elämääni ja se aika koittaa kohta, kun alkaa loppuelämäni ensimmäinen päivä. Lapset ovat olleet tässä liitossa se kantava voima rakkauden loputtua aikuisten välillä ja kun lapset lähtevät omilleen, ei ole mitään syytä enää yhdessä kitkutella.
Mieheni saa etsiä itselleen sen sopivamman "murusensa" ja minä kiitän nykyaikaa, että minulla on mahdollisuus tehdä omat valintani ilman miestäni ja sukulaisia.

oihlknklnlkn kirjoitti:

asti kun omasta navasta tuntuu hyvältä...

Nii-in, siitäpä juuri tässä ketjussa on kyse; mutta se ei ole sitä oikeaa 'rakkautta'. Ja siitä on helppo jatkaa; mitä se 'oikea' sitten on ?

elämää se vain on kirjoitti:

Mutta haluaako nykyihminen enään mitään koko eliniän kestävää parisuhdetta?
Miksi pitäisi olla sen saman kanssa koko ikä, jos sen kuitenkin jo ympäristöstä näkee, ettei ne liitot kestä kuitenkaan? Jokainen meistä on ainakin sen yhden kerran elämässään rakastunut ja kun se loppu on sitten syystä tai toisesta tullut, aikansa on surrut (ainakin se jätetty), mutta ajan kuluessa on sitten ihmetellyt, mitä ihmettä tuossakin aikoinaan näki?
Itselläni on se tilanne, että olen toista kertaa naimisissa ja ollut jo 20 vuotta ja kun katson miestäni, en tunne enään mitään häntä kohtaan. Liikaa on tullut kaikkea sontaa aikojen kuluessa väliimme, eikä kummallakaan ole halua enää sitä siivota.
Suuri rakkaus muuttui pikkuhiljaa kyllästymiseksi ja joku päivä niitä huonoja hetkiä alkoi olemaan enempi kuin niitä hyviä ja pelkkä velvollisuus ja tunnollisuus lapsiin pitää vielä liittomme kasassa.
Vuosia olen jo suunnitellut omaa elämääni ja se aika koittaa kohta, kun alkaa loppuelämäni ensimmäinen päivä. Lapset ovat olleet tässä liitossa se kantava voima rakkauden loputtua aikuisten välillä ja kun lapset lähtevät omilleen, ei ole mitään syytä enää yhdessä kitkutella.
Mieheni saa etsiä itselleen sen sopivamman "murusensa" ja minä kiitän nykyaikaa, että minulla on mahdollisuus tehdä omat valintani ilman miestäni ja sukulaisia.

Lue lisää

Tämä oli hyvä ja rohkea viesti: ihminen ei todellakaan ole yksiavioinen eläin. Silti, vaikka jotkut ovat, tavasta, tottumuksesta tai jostain syystä, suotakoon se 'onni' heille. Kun järjen käyttö on sallittua, niin miksi ottaa vastaan kaikki mitä 'ylhäältä annetaan' = puolison arviot, arvostelu, panettelu, aliarviointi, syyllistäminen, pystymättömyys ihmissuhteissa, huomioimisen puute, hellyyden ja halien kieltäminen siitä syystä, että toinen ei ole niin kuin hänen mielestään pitäisi, jne.

Minä-minä-minä-minä- kirjoitti:

Nii-in, siitäpä juuri tässä ketjussa on kyse; mutta se ei ole sitä oikeaa 'rakkautta'. Ja siitä on helppo jatkaa; mitä se 'oikea' sitten on ?

Jaa...? Rakkausko ei saa tuntua itsestä hyvältä...? ;)))
No, jos se sitten on sitä "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat...?", niin ei kiitos!
Kuka nyt itseään uhraamaan alkaisi...

Kalteritango kirjoitti:

Tämä oli hyvä ja rohkea viesti: ihminen ei todellakaan ole yksiavioinen eläin. Silti, vaikka jotkut ovat, tavasta, tottumuksesta tai jostain syystä, suotakoon se 'onni' heille. Kun järjen käyttö on sallittua, niin miksi ottaa vastaan kaikki mitä 'ylhäältä annetaan' = puolison arviot, arvostelu, panettelu, aliarviointi, syyllistäminen, pystymättömyys ihmissuhteissa, huomioimisen puute, hellyyden ja halien kieltäminen siitä syystä, että toinen ei ole niin kuin hänen mielestään pitäisi, jne.

Lue lisää

Sehän se tässä se paradoksi vielä onkin, että se ihminen mihin rakastui, ei sitten aikojen päästä enää tämä sama ihminen ollutkaan..
Eli kaikki ihana muuttui pikkuhiljaa vähemmän ihanaksi ja lopuksi ihanan vastakohdaksi.
Miksi?
Miten ei näitä vähemmän ihania piirteitä toisessa silloin aikanaan nähnyt?
Se on se asia, mikä monasti mietityttää.
Minä esimerkiksi olen mielestäni sama ihminen, kuin ennenkin, vanhentunut vain...mieheni mielestä olen kuitenkin aivan erinlainen kuin tavatessamme aikoinaan...?
Ihmiset muuttuu näköjään ja tunteet sen myötä.

sivusta seuraava... kirjoitti:

Sehän se tässä se paradoksi vielä onkin, että se ihminen mihin rakastui, ei sitten aikojen päästä enää tämä sama ihminen ollutkaan..
Eli kaikki ihana muuttui pikkuhiljaa vähemmän ihanaksi ja lopuksi ihanan vastakohdaksi.
Miksi?
Miten ei näitä vähemmän ihania piirteitä toisessa silloin aikanaan nähnyt?
Se on se asia, mikä monasti mietityttää.
Minä esimerkiksi olen mielestäni sama ihminen, kuin ennenkin, vanhentunut vain...mieheni mielestä olen kuitenkin aivan erinlainen kuin tavatessamme aikoinaan...?
Ihmiset muuttuu näköjään ja tunteet sen myötä.

Lue lisää

Kyllä ne "vähemmän ihanat piirteet"(kin) näkee, ainakin minä näin, mieli vain vetää niiden asioiden yli ruksit, kun vaaleanpunainen harso silmien ja järjen edessä on niin vahva ja paksu. Ja sitten vielä; nuori ja kokematon ei vielä tiedä kaikista toisen piirteistä, minkälaisiksi ne muuttuvat ajan myötä ja mitä 'lisämausteita' ne tuovat elämään, niillä ei välttämättä ole vielä nimiä omassa ajattelussa. Vasta elämänkokemus ja -näkemys auttavat hoksaamaan ja keksimään, mistä milloinkin on kyse.

oihlknklnlkn kirjoitti:

asti kun omasta navasta tuntuu hyvältä...

omassa navassa ei saisi tuntua hyvältä? Kuka ajattelee omaa napaa ei navan haltija itse? Pitäisikö tuntea syyllisyyttä siitä, että ajattelee itseään? Kuka elää omaa elämääni, ellen minä itse?

Oikeasti se on niin, että parisuhteessa on kaksi napaa, jossa molempien on ajateltava omien napojen lisäksi toistensa napoja. Jos tämä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, niin voi unohtaa koko suhteen, se ei toimi. Suhde voi toimia parisuhteena ainoastaan silloin, kun molemmat saavat olla sellaisia kuin ovat ja antavat toisen olla sellainen kuin on. Pieneen säätöön tietenkin on keskusteluilla mahdollisuus.

Totuus rakkaudesta. Ensin ihastutaan, joka sitten syvenee rakkaudeksi. Sanonta siitä, että tämä rakastumisen vaihe kestää kuumana noin vuoden, sitten yleensä ollan jo yhdessä ja alkaa arkinen elämä, siihen liittyvine vaatimuksineen.

Alkuhuuman ihastumisessa ja rakkaudessa eli seurusteluvaiheessa muu elämä pidetään erillään, mutta kun sitten yhdessä asutaan ja eletään, tulee pakosta mukaan muukin eläminen, vastuut kodista lapsista ja rahasta ja aikaa pitää jakaa kaikelle tälle. Alkuhuuma menee ohi, tässä uudessa tilanteessa pitäisi kasvaa mukana tähän vastuuseen kummankin osapuolen.

Kun näin osata ajatella tai tehdä, lähdetään etsimään uudelleen tuota alkuhuumaa, eli kertoo ihmisestä, joka ei olekaan kasvanut vaan on jäänyt kehityksessään paikoilleen. Mikään uusi huuma ei tule enää, kuten tuo ensimmäinen, joten etsintä turhaa. Pettymys tulee toisensa jälkeen, pitäisi todellakin muuttua itsekin ajan ja perheen tilanteen mukaan. Kun lapset ovat pieniä sitoo se ja enää ei voikaan ajatella vain itseään. On suorastaan ihanaa katsoa tässä vaiheessa pien lapsen kehitystä, osallistua päiväkotien ja koulujen juhliin, siellä tapaat ja ystävystyt samassa tilanteessa oleviin ihmisiin, on tärkeää että olet mukana, silloin elämässäsi on uutta sisältöä ja elämäsi saa sisältöä. Aika pian lapset varttuvat ja omaakin aikaa jää enempi, mutta vastuu lapsista ei lopui koskaan jos ne on hankkinut. 18 ikävuoteen olet juridestisesti vastuussa heidän asioistaan ja elättämisestään, mutta eihän kukaan vanhempi voi sittenkään unohtaa lastaan, aina on sympioosi olemassa. Kuitenkin jos lapset ovat vastuullisia ihmisiä, vapautta omaan elämään tulee ja pääset menemään, toivottavasti puolisosi kanssa ekämään mukaan, siten kuin se kiinnostaa. Ainakin itse kokisin kaikenlaisen näkemisen uudeksi oppimiseksi, samoin sanotaan, että matkailu avartaa. Kun näkee elämää muualta, usein kotiin palattua tuntuu, että ompa ihanaa olla omassa kodissa. Ei tarvitse etsiä elämätöntä elämää.
Kasvakaa elämän mukana, ei nuoruutta tai mitään saa takaisin. Kun hyväksyy erilaiset ajanjaksot, ei haikaile turhien höyhötysten perään ja uskon sen perhe-elämän tuntuvan hyvältä, kyllä seksikin riittää, kun kasvaa aikuisen ajattelutapaan.

Kuuta ei saa kirjoitti:

Totuus rakkaudesta. Ensin ihastutaan, joka sitten syvenee rakkaudeksi. Sanonta siitä, että tämä rakastumisen vaihe kestää kuumana noin vuoden, sitten yleensä ollan jo yhdessä ja alkaa arkinen elämä, siihen liittyvine vaatimuksineen.

Alkuhuuman ihastumisessa ja rakkaudessa eli seurusteluvaiheessa muu elämä pidetään erillään, mutta kun sitten yhdessä asutaan ja eletään, tulee pakosta mukaan muukin eläminen, vastuut kodista lapsista ja rahasta ja aikaa pitää jakaa kaikelle tälle. Alkuhuuma menee ohi, tässä uudessa tilanteessa pitäisi kasvaa mukana tähän vastuuseen kummankin osapuolen.

Kun näin osata ajatella tai tehdä, lähdetään etsimään uudelleen tuota alkuhuumaa, eli kertoo ihmisestä, joka ei olekaan kasvanut vaan on jäänyt kehityksessään paikoilleen. Mikään uusi huuma ei tule enää, kuten tuo ensimmäinen, joten etsintä turhaa. Pettymys tulee toisensa jälkeen, pitäisi todellakin muuttua itsekin ajan ja perheen tilanteen mukaan. Kun lapset ovat pieniä sitoo se ja enää ei voikaan ajatella vain itseään. On suorastaan ihanaa katsoa tässä vaiheessa pien lapsen kehitystä, osallistua päiväkotien ja koulujen juhliin, siellä tapaat ja ystävystyt samassa tilanteessa oleviin ihmisiin, on tärkeää että olet mukana, silloin elämässäsi on uutta sisältöä ja elämäsi saa sisältöä. Aika pian lapset varttuvat ja omaakin aikaa jää enempi, mutta vastuu lapsista ei lopui koskaan jos ne on hankkinut. 18 ikävuoteen olet juridestisesti vastuussa heidän asioistaan ja elättämisestään, mutta eihän kukaan vanhempi voi sittenkään unohtaa lastaan, aina on sympioosi olemassa. Kuitenkin jos lapset ovat vastuullisia ihmisiä, vapautta omaan elämään tulee ja pääset menemään, toivottavasti puolisosi kanssa ekämään mukaan, siten kuin se kiinnostaa. Ainakin itse kokisin kaikenlaisen näkemisen uudeksi oppimiseksi, samoin sanotaan, että matkailu avartaa. Kun näkee elämää muualta, usein kotiin palattua tuntuu, että ompa ihanaa olla omassa kodissa. Ei tarvitse etsiä elämätöntä elämää.
Kasvakaa elämän mukana, ei nuoruutta tai mitään saa takaisin. Kun hyväksyy erilaiset ajanjaksot, ei haikaile turhien höyhötysten perään ja uskon sen perhe-elämän tuntuvan hyvältä, kyllä seksikin riittää, kun kasvaa aikuisen ajattelutapaan.

Lue lisää

Melkolailla samaa mieltä yylläolevan kanssa. Rakkaus viiskymppisenä ei ole samaa kuin kakskymppisenä.
Rakkaus muuttu ja jos tätä ei molemmat tajua niin avioeroja tulee.

Aikas vaikea laskutehtävä tuossa varmistuksessa, saas nähdä saanko sen oikein :)

Äh, yhteenlaskun tulos ei ollut oikea.....

Mitäs sä siinä anteeksi pyytelet?
Ihan mukavan keskustelunhan sait aikaiseksi, vaikka vähän hakoteillä olitkin sen suhteen, että ennen sitä vain osattiin rakastaa....ihan muista syistä ne liitot kesti, ei siinä rakkautta tarvittu! ;))
Rakkaus on vähän sellainen kumma juttu, että se ei lupia pyytele, eikä katso, kuka rakastuu ja kehen.
Sotia on sodittu rakkauden tähden ja sodan ja rakkauden aikana kaikki keinot on sallittua!
Siinäkin rakkaus on epäreilu, että monasti vain se toinen osapuoli on rakastunut ja kituu, kun ei vastarakkautta saa...Se toinen osapuoli on koukussa taas siihen, että tietää toisen olevan rakastunut häneen ja se imartelee hänen egoaan aikansa, kunnes hän heittää rakkauden pois kuin vanhan rukkasen!
Ja jätetyn vereslihalla oleva sydän se kaikkein kamalinta on! Sitä tuskaa ja sydänsurua ei mikään muu tunne ylitä!
Niin...rakkaus on ihana tunne, mutta samalla myös ihan kamala...perhoset vatsassa ei ole kovin mukavaa...

kuka ymmärtää tämän?

niin kaun kaikki on omaa syytä kun pääsee arkkiin ja rakkaus ei ole oikeaa rakkautta!

anteeksi vielä kaikilta!

ketjun alottaja kirjoitti:

kuka ymmärtää tämän?

niin kaun kaikki on omaa syytä kun pääsee arkkiin ja rakkaus ei ole oikeaa rakkautta!

anteeksi vielä kaikilta!

Ei kukaan. Hölön-lörön-lätinää, ei päätä eikä häntää. Etkä taida olla suomalainen, kielioppi on totaalisen hukassa. Jospa opettelisit sen, niin ehkä ne rakkausasiatkin alkaisivat luistaa paremmin.

Hah ! kirjoitti:

Ei kukaan. Hölön-lörön-lätinää, ei päätä eikä häntää. Etkä taida olla suomalainen, kielioppi on totaalisen hukassa. Jospa opettelisit sen, niin ehkä ne rakkausasiatkin alkaisivat luistaa paremmin.

Lue lisää

rakkaus tulee ja menee, kiitos lainasta!
Paikalleen se ei jää....

mihin se meni? kirjoitti:

rakkaus tulee ja menee, kiitos lainasta!
Paikalleen se ei jää....

Meille on uskoteltu, ja uskotellaan jatkuvasti joka tuutista ihanan, romanttisien rakkauden mahdollisuuteen. Sellaiseen hurmioon ja autuaaksi tekevään onneen, jossa toinen ihminen olemassaolollaan tuo ja antaa onnen.

Se vaan ei mene niin. Onni on omassa kopassa ja toinen ihminen voi vain täydentää sitä. Jos ei itse osaa olla ensin onnellinen ja hyväksyä ja rakastaa itseään oikealla tavalla, ei se toisen rakastaminenkaan ole mahdollista. Toinen kun ei ole automaatti jolta otetaan.

Rakastaminen on oikeasti tahdon asia pysyä yhdessä. Tahto selvitä solmuista, kriisestä tai mitä ikinä elämä tuokaan mukaan. Se on kaikista vaikeinta. On niin paljon helpompi selvitä heittämällä ja jättämällä kaikki taakse ja hyppäämällä uudestaan siihen romanttisen rakkauden kuvitelmaan. Että ehkä jossain on se "oikea" minuakin varten kun vanha naama alkaa kyllästyttää.

Mutta toisaalta ihmiset kasvavat, muuttuvat ja kehittyvät. On kamalaa jos säilyy ikuisesti parikymppisen mielellä, ajatuksilla ja elämänasenteelle eikä mikään kosketa tai muuta ihmistä. Keski-iässä sitten katsoo muuttunein silmin muuttunutta kumppaniaan ja saattaa ihmetellä, että kukas tuo on ja mistä se tuli tähän elämään. Kun antaa toisele tilaa kasvaa, samoin tilaa suhteelle muuttua ja kehittyä ihmisten mukana, niin silloin ei tule sellaista tunnetta. Sekin vaatii sitä työtä.

"Arki vie kaiken ajan" on ikävä mantra. Arki on elämää, sitä oikeaa sellaista. Jos se muuttuu sellaiseksi, että se syö kaiken, niin on mun mielestä kyllä aika tarkistaa omia arvoja. Vaihtoehtoja aina on. Mutta nekin on usein vaikeita ja vaativat työtä.

Mun mielestä me eletään kulttuurissa jossa kaikki pitäisi aina saada valmiina ja helppona. Ja tyytymisestä on tullut kirosana. Tyytyminen elämään, joka useimmilla on pientä ja vaatimatonta, on kuitenkin edellytys onneen. jatkuva paremman ja hienomman tavoittelu vie pohjan pois siltä, että juuri nyt ja tässä on minulla kaikki hyvin. juuri nyt olen onnellinen. "Sit kun" elämää elävä voi joku kaunis päivä herätä tajuamaan, että se elämä vilahti ohi kun keskittyi odottamaan aina sitä seuraavaa etappia.

ja tahto kirjoitti:

Meille on uskoteltu, ja uskotellaan jatkuvasti joka tuutista ihanan, romanttisien rakkauden mahdollisuuteen. Sellaiseen hurmioon ja autuaaksi tekevään onneen, jossa toinen ihminen olemassaolollaan tuo ja antaa onnen.

Se vaan ei mene niin. Onni on omassa kopassa ja toinen ihminen voi vain täydentää sitä. Jos ei itse osaa olla ensin onnellinen ja hyväksyä ja rakastaa itseään oikealla tavalla, ei se toisen rakastaminenkaan ole mahdollista. Toinen kun ei ole automaatti jolta otetaan.

Rakastaminen on oikeasti tahdon asia pysyä yhdessä. Tahto selvitä solmuista, kriisestä tai mitä ikinä elämä tuokaan mukaan. Se on kaikista vaikeinta. On niin paljon helpompi selvitä heittämällä ja jättämällä kaikki taakse ja hyppäämällä uudestaan siihen romanttisen rakkauden kuvitelmaan. Että ehkä jossain on se "oikea" minuakin varten kun vanha naama alkaa kyllästyttää.

Mutta toisaalta ihmiset kasvavat, muuttuvat ja kehittyvät. On kamalaa jos säilyy ikuisesti parikymppisen mielellä, ajatuksilla ja elämänasenteelle eikä mikään kosketa tai muuta ihmistä. Keski-iässä sitten katsoo muuttunein silmin muuttunutta kumppaniaan ja saattaa ihmetellä, että kukas tuo on ja mistä se tuli tähän elämään. Kun antaa toisele tilaa kasvaa, samoin tilaa suhteelle muuttua ja kehittyä ihmisten mukana, niin silloin ei tule sellaista tunnetta. Sekin vaatii sitä työtä.

"Arki vie kaiken ajan" on ikävä mantra. Arki on elämää, sitä oikeaa sellaista. Jos se muuttuu sellaiseksi, että se syö kaiken, niin on mun mielestä kyllä aika tarkistaa omia arvoja. Vaihtoehtoja aina on. Mutta nekin on usein vaikeita ja vaativat työtä.

Mun mielestä me eletään kulttuurissa jossa kaikki pitäisi aina saada valmiina ja helppona. Ja tyytymisestä on tullut kirosana. Tyytyminen elämään, joka useimmilla on pientä ja vaatimatonta, on kuitenkin edellytys onneen. jatkuva paremman ja hienomman tavoittelu vie pohjan pois siltä, että juuri nyt ja tässä on minulla kaikki hyvin. juuri nyt olen onnellinen. "Sit kun" elämää elävä voi joku kaunis päivä herätä tajuamaan, että se elämä vilahti ohi kun keskittyi odottamaan aina sitä seuraavaa etappia.

Lue lisää

Nyt sekoitit onnen ja rakkauden totaalisesti!
Ei onneen tarvitse rakkautta ja rakkaus ei monesti ole onnellista, vaan riuduttavaa ja puuduttavaa, jos ei saa toiselta enään vastarakkautta.
Tiedän monta onnellista ihmistä, jotka saavat sen onnen tunteen siitä, että ovat oivaltaneet sen onnen tosiaan löytyvän noista pienistä, joskus hyvinkin suurista asioista ilman, että siinä mitään rakkauksia on.
Tätini selvisi rintasyövästä ja kiittää joka päivä luojaansa siitä ja on onnellinen jokaisesta terveestä päivästä! Lapseni onni on käsinkosketeltavaa, kun kauan kadoksissa ollut kissamme palasi kotiin terveenä, minä olen siitä onnellinen myös! Lapsen ilosta vielä enemmän!
Naapurissamme asuu todella onnellinen poikamies, jonka kanssa on ihana postilaatikolla jutella niistä näistä ja se hänen onnensa tulee siitä, että hänellä on asiat hyvin ja hän osaa arvostaa sitä. Tulen itsekkin onnelliseksi, kun juttelen hänen kanssaan maailman menosta.
Minulla olisi vaikka kuinka paljon vastaavia asioita ja rakkaus ei niissä näyttele.
Toisaalta sitten rakkaus...olen elämässäni ollut muutamaan mieheen todella rakastunut ja sitä tunnetta on aikansa kestänyt, mutta pesää se ei ole minuun tehnyt.
Nykyisen aviomieheni kanssakin olimme aikoinaan kovinkin rakastuneita, nyt tunne on muuttunut kumppanuudeksi, mutta en rakkautta enään siinä tunnista. Siksi on niin helppo antaa sitä tilaa sille toiselle, en niin välitä enään hänen menoistaan.
Se todellinen, pysyvä rakkaus on rakkaus lapsiin, se ei katoa ja äitini on myös asia, jota rakastan aina. Ehkä se rakkaus vaatii sen samasta geenistä tulemisen, se on aina läsnä..

ja tahto kirjoitti:

Meille on uskoteltu, ja uskotellaan jatkuvasti joka tuutista ihanan, romanttisien rakkauden mahdollisuuteen. Sellaiseen hurmioon ja autuaaksi tekevään onneen, jossa toinen ihminen olemassaolollaan tuo ja antaa onnen.

Se vaan ei mene niin. Onni on omassa kopassa ja toinen ihminen voi vain täydentää sitä. Jos ei itse osaa olla ensin onnellinen ja hyväksyä ja rakastaa itseään oikealla tavalla, ei se toisen rakastaminenkaan ole mahdollista. Toinen kun ei ole automaatti jolta otetaan.

Rakastaminen on oikeasti tahdon asia pysyä yhdessä. Tahto selvitä solmuista, kriisestä tai mitä ikinä elämä tuokaan mukaan. Se on kaikista vaikeinta. On niin paljon helpompi selvitä heittämällä ja jättämällä kaikki taakse ja hyppäämällä uudestaan siihen romanttisen rakkauden kuvitelmaan. Että ehkä jossain on se "oikea" minuakin varten kun vanha naama alkaa kyllästyttää.

Mutta toisaalta ihmiset kasvavat, muuttuvat ja kehittyvät. On kamalaa jos säilyy ikuisesti parikymppisen mielellä, ajatuksilla ja elämänasenteelle eikä mikään kosketa tai muuta ihmistä. Keski-iässä sitten katsoo muuttunein silmin muuttunutta kumppaniaan ja saattaa ihmetellä, että kukas tuo on ja mistä se tuli tähän elämään. Kun antaa toisele tilaa kasvaa, samoin tilaa suhteelle muuttua ja kehittyä ihmisten mukana, niin silloin ei tule sellaista tunnetta. Sekin vaatii sitä työtä.

"Arki vie kaiken ajan" on ikävä mantra. Arki on elämää, sitä oikeaa sellaista. Jos se muuttuu sellaiseksi, että se syö kaiken, niin on mun mielestä kyllä aika tarkistaa omia arvoja. Vaihtoehtoja aina on. Mutta nekin on usein vaikeita ja vaativat työtä.

Mun mielestä me eletään kulttuurissa jossa kaikki pitäisi aina saada valmiina ja helppona. Ja tyytymisestä on tullut kirosana. Tyytyminen elämään, joka useimmilla on pientä ja vaatimatonta, on kuitenkin edellytys onneen. jatkuva paremman ja hienomman tavoittelu vie pohjan pois siltä, että juuri nyt ja tässä on minulla kaikki hyvin. juuri nyt olen onnellinen. "Sit kun" elämää elävä voi joku kaunis päivä herätä tajuamaan, että se elämä vilahti ohi kun keskittyi odottamaan aina sitä seuraavaa etappia.

Lue lisää

Moraalijutussa on hyviä ja huomionarvoisia asioita ja myös kommentissa "onni erikuin rakkaus". Molemmat lukemalla voi hoksata, että tämä kaikkien halajama 'rakkaus' on kovasti monimuotoinen juttu; toisille toista, muille muuta, joillekin jotain ...

Nuoret voivat vielä uskoa hölynpölylätinöihin aiheesta, romantiikkaan ja ruusunpunaisiin haaveisiin. Vanhemmiten, kun on kokemusta ja näkemystä, järkevä ihminen kyllä tietää, että "hurmio ja autuus" ovat hetkellisiä. Valitettavasti se on vaikea läksy, että 'onni asuu omassa taskussa', liian usein toisesta tehdään vastuullinen siihen asiaan. Tähän liittyy myös se, että on aika paljonkin iäkkäitä ihmisiä, jotka ovat edelleen samaa mieltä asioista kuin monta kymmentä vuotta sitten nuorena, kasvua ja kehitystä ei ole tapahtunut. Varsinkin miehistä löytyy sellaista mentaliteettia, että on takin kääntöä muuttaa mieltänsä, ja se on pahasta.

Yleensä käy niin, että toinen kasvaa ja kehittyy matkan varrella ja muuttunut ihminen ei enää jaksa / halua katsella, elää, olla sellaisen kanssa, jossa mitään kehitystä ja eteenpäinmenoa ei tapahdu eikä huomaa. "Vanhan naaman" takia harva eroaa, mutta vanhat ajatukset, tuulettamaton asennemaailma, 'pimeällä keskiajalla' viilettävä käsityskyky asioista (esim. parisuhteesta), arjen pienet ja isot huomaamiset, huomioinnit, hoksaamiset, käytöstavat ja toisen arvostaminen omana itsenään, erilaisena, itsellisenä, yksilönä, aikuisena, jolla on lupa olla erillinen, persoonallinen oma itsensä ... Siinä ehkä osa niistä syistä, jotka saavat erot käyntiin ja hyvä niin.

Itseään rakastava, kunnioittava ja itsensä hyväksyvä ihminen ei anna toisen alistaa itseään kynnysmatoksi eikä muuksikaan alamaiseksi. Itse en ihmettele yhtään, että eroja on niin paljon, oikeastaan ihmettelen paljon enemmän sitä, miksi niitä ei ole vielä enemmän. Miksi me toiset jaksamme jatkaa aina vaan ?

Kalteritango kirjoitti:

Moraalijutussa on hyviä ja huomionarvoisia asioita ja myös kommentissa "onni erikuin rakkaus". Molemmat lukemalla voi hoksata, että tämä kaikkien halajama 'rakkaus' on kovasti monimuotoinen juttu; toisille toista, muille muuta, joillekin jotain ...

Nuoret voivat vielä uskoa hölynpölylätinöihin aiheesta, romantiikkaan ja ruusunpunaisiin haaveisiin. Vanhemmiten, kun on kokemusta ja näkemystä, järkevä ihminen kyllä tietää, että "hurmio ja autuus" ovat hetkellisiä. Valitettavasti se on vaikea läksy, että 'onni asuu omassa taskussa', liian usein toisesta tehdään vastuullinen siihen asiaan. Tähän liittyy myös se, että on aika paljonkin iäkkäitä ihmisiä, jotka ovat edelleen samaa mieltä asioista kuin monta kymmentä vuotta sitten nuorena, kasvua ja kehitystä ei ole tapahtunut. Varsinkin miehistä löytyy sellaista mentaliteettia, että on takin kääntöä muuttaa mieltänsä, ja se on pahasta.

Yleensä käy niin, että toinen kasvaa ja kehittyy matkan varrella ja muuttunut ihminen ei enää jaksa / halua katsella, elää, olla sellaisen kanssa, jossa mitään kehitystä ja eteenpäinmenoa ei tapahdu eikä huomaa. "Vanhan naaman" takia harva eroaa, mutta vanhat ajatukset, tuulettamaton asennemaailma, 'pimeällä keskiajalla' viilettävä käsityskyky asioista (esim. parisuhteesta), arjen pienet ja isot huomaamiset, huomioinnit, hoksaamiset, käytöstavat ja toisen arvostaminen omana itsenään, erilaisena, itsellisenä, yksilönä, aikuisena, jolla on lupa olla erillinen, persoonallinen oma itsensä ... Siinä ehkä osa niistä syistä, jotka saavat erot käyntiin ja hyvä niin.

Itseään rakastava, kunnioittava ja itsensä hyväksyvä ihminen ei anna toisen alistaa itseään kynnysmatoksi eikä muuksikaan alamaiseksi. Itse en ihmettele yhtään, että eroja on niin paljon, oikeastaan ihmettelen paljon enemmän sitä, miksi niitä ei ole vielä enemmän. Miksi me toiset jaksamme jatkaa aina vaan ?

Lue lisää

Hyviä huomioita on näissä kirjoituksissa.
Itsekkin ihmettelen tuota, ettei erota enempi nykyään.
Joku sanoisi tähän, että joillakin on se läheisriippuvuus niin voimakas, että ei osata pitkästä tutusta liitosta lähteä ja joillakin on varmaan se syy siihen liitossa pysymiseen, että sen kumppanin kanssa on kuitenkin ihan mukavaa tai ainakin siedettävää, mihinkäs siitä lähtisi ja miksi pitäisi lähteä?
Joka tapauksessa varmaan ainakin joku pysyy liitossaan loppuun asti, mutta rakkaudella en usko olevan siinä enää mitään tekemistä. Ihan muut on ne syyt siihen.
Rakkaus on vain se alkuhuuma, että saadaan pari aikaiseksi.
Eihän kauan yhdessä ollutta paria edes sanota enää rakastuneiksi, vaan kumppaneiksi.
Se kertoo mielestäni paljon.

mietiskelijä.... kirjoitti:

Hyviä huomioita on näissä kirjoituksissa.
Itsekkin ihmettelen tuota, ettei erota enempi nykyään.
Joku sanoisi tähän, että joillakin on se läheisriippuvuus niin voimakas, että ei osata pitkästä tutusta liitosta lähteä ja joillakin on varmaan se syy siihen liitossa pysymiseen, että sen kumppanin kanssa on kuitenkin ihan mukavaa tai ainakin siedettävää, mihinkäs siitä lähtisi ja miksi pitäisi lähteä?
Joka tapauksessa varmaan ainakin joku pysyy liitossaan loppuun asti, mutta rakkaudella en usko olevan siinä enää mitään tekemistä. Ihan muut on ne syyt siihen.
Rakkaus on vain se alkuhuuma, että saadaan pari aikaiseksi.
Eihän kauan yhdessä ollutta paria edes sanota enää rakastuneiksi, vaan kumppaneiksi.
Se kertoo mielestäni paljon.

Lue lisää

Jeees, näin täää juttu menee. Ystävätär sanoi kuunneltuaan paasaamistani, että sinähän olet hyväksikäyttäjä. Oikein: tahdon taloudellisen tilanteen pysyvän vakaana, en eläisi näin, jos eroaisin, rahan takia pysyn vankilassa, jossa voin huonosti. Siis oma syy. Mutta ei se ole ainoa; papin vihkiamen tarkoitti mulle ikuista sellaista. Vaikka olen jo kauan tiennyt, että oikein se lupaus omalle itselleni ei ollut, niin irti siitä en pääse. Vaikka kuulun immeisiin, jotka eivät pelkää mitään, niin mikä estää eroamasta, mikä sen 'pelon' nimi on ?

En vihaa enkä inhoa puolisoani kuin pahimmissa mutkissa, ymmärrän liikaa, annan anteeksi liian paljon, tajuan, että hän on hyvä, työteliäs, ahkera, tunnollinen ja kunnollinen ihminen. Mutta tunteet ovat silti kuolleet arjen paskanluontiin, mitään ei ole jäljellä, välitän hänestä vain ihan niin kuin kaikista muistakin ihmisistä. Eino Leino on mennyt liian hyvin 'kaaliin': " ... paha ei ole kenkään ihminen, vain toinen on heikompi toista ... "

Kuuta ei saa kirjoitti:

Totuus rakkaudesta. Ensin ihastutaan, joka sitten syvenee rakkaudeksi. Sanonta siitä, että tämä rakastumisen vaihe kestää kuumana noin vuoden, sitten yleensä ollan jo yhdessä ja alkaa arkinen elämä, siihen liittyvine vaatimuksineen.

Alkuhuuman ihastumisessa ja rakkaudessa eli seurusteluvaiheessa muu elämä pidetään erillään, mutta kun sitten yhdessä asutaan ja eletään, tulee pakosta mukaan muukin eläminen, vastuut kodista lapsista ja rahasta ja aikaa pitää jakaa kaikelle tälle. Alkuhuuma menee ohi, tässä uudessa tilanteessa pitäisi kasvaa mukana tähän vastuuseen kummankin osapuolen.

Kun näin osata ajatella tai tehdä, lähdetään etsimään uudelleen tuota alkuhuumaa, eli kertoo ihmisestä, joka ei olekaan kasvanut vaan on jäänyt kehityksessään paikoilleen. Mikään uusi huuma ei tule enää, kuten tuo ensimmäinen, joten etsintä turhaa. Pettymys tulee toisensa jälkeen, pitäisi todellakin muuttua itsekin ajan ja perheen tilanteen mukaan. Kun lapset ovat pieniä sitoo se ja enää ei voikaan ajatella vain itseään. On suorastaan ihanaa katsoa tässä vaiheessa pien lapsen kehitystä, osallistua päiväkotien ja koulujen juhliin, siellä tapaat ja ystävystyt samassa tilanteessa oleviin ihmisiin, on tärkeää että olet mukana, silloin elämässäsi on uutta sisältöä ja elämäsi saa sisältöä. Aika pian lapset varttuvat ja omaakin aikaa jää enempi, mutta vastuu lapsista ei lopui koskaan jos ne on hankkinut. 18 ikävuoteen olet juridestisesti vastuussa heidän asioistaan ja elättämisestään, mutta eihän kukaan vanhempi voi sittenkään unohtaa lastaan, aina on sympioosi olemassa. Kuitenkin jos lapset ovat vastuullisia ihmisiä, vapautta omaan elämään tulee ja pääset menemään, toivottavasti puolisosi kanssa ekämään mukaan, siten kuin se kiinnostaa. Ainakin itse kokisin kaikenlaisen näkemisen uudeksi oppimiseksi, samoin sanotaan, että matkailu avartaa. Kun näkee elämää muualta, usein kotiin palattua tuntuu, että ompa ihanaa olla omassa kodissa. Ei tarvitse etsiä elämätöntä elämää.
Kasvakaa elämän mukana, ei nuoruutta tai mitään saa takaisin. Kun hyväksyy erilaiset ajanjaksot, ei haikaile turhien höyhötysten perään ja uskon sen perhe-elämän tuntuvan hyvältä, kyllä seksikin riittää, kun kasvaa aikuisen ajattelutapaan.

Lue lisää

"Kun näin osata ajatella tai tehdä, lähdetään etsimään uudelleen tuota alkuhuumaa, eli kertoo ihmisestä, joka ei olekaan kasvanut vaan on jäänyt kehityksessään paikoilleen"

Sanoisin tämän toisella tavalla: Alkuhuuma(ihastuminen)- rakastuminen-rakastaminen-perhe.
Vuosien varrella kaikki voi todellakin muuttua ja/tai kadota. 10-20 vuoden liiton jälkeen puoliso muistuttaa enemmän Frankesteinin hirviötä kuin rakastettua. Oikeastaan, jos tältä tuntuu, olisi suorastaan velvollisuus erota. Yleensä ihmiset vain tuppaavat siirtämään eroa tappiin asti. Ero koetaan niin vastenmielisenä ja ikävänä asiana - ja se ikävä puolisokin puhuu avioliiton vastuusta ja velvollisuudesta... Ei sitä kehtaa erota. Ennenkuin löytää toisen tai saa jonkun toisenlaisen "herätyksen".

Useinmiten ihmiset eivät etsi alkuhuumaa eikä ihastusta. Mutta kun eteen vain sattuu rakastettu (ehkä "vain" sellainen kuin nykyinen puoliso oli ennen), se on menoa ja osoitus siitä, että viimeistään nyt pitää tehdä mikä on pitänyt tehdä jo ajat sitten.. erota entisestä. Ympyrä sulkeutuu siltä osin ja alkaa uusi kausi. Tai ajanjakso, kuten sanoit.

ja tahto kirjoitti:

Meille on uskoteltu, ja uskotellaan jatkuvasti joka tuutista ihanan, romanttisien rakkauden mahdollisuuteen. Sellaiseen hurmioon ja autuaaksi tekevään onneen, jossa toinen ihminen olemassaolollaan tuo ja antaa onnen.

Se vaan ei mene niin. Onni on omassa kopassa ja toinen ihminen voi vain täydentää sitä. Jos ei itse osaa olla ensin onnellinen ja hyväksyä ja rakastaa itseään oikealla tavalla, ei se toisen rakastaminenkaan ole mahdollista. Toinen kun ei ole automaatti jolta otetaan.

Rakastaminen on oikeasti tahdon asia pysyä yhdessä. Tahto selvitä solmuista, kriisestä tai mitä ikinä elämä tuokaan mukaan. Se on kaikista vaikeinta. On niin paljon helpompi selvitä heittämällä ja jättämällä kaikki taakse ja hyppäämällä uudestaan siihen romanttisen rakkauden kuvitelmaan. Että ehkä jossain on se "oikea" minuakin varten kun vanha naama alkaa kyllästyttää.

Mutta toisaalta ihmiset kasvavat, muuttuvat ja kehittyvät. On kamalaa jos säilyy ikuisesti parikymppisen mielellä, ajatuksilla ja elämänasenteelle eikä mikään kosketa tai muuta ihmistä. Keski-iässä sitten katsoo muuttunein silmin muuttunutta kumppaniaan ja saattaa ihmetellä, että kukas tuo on ja mistä se tuli tähän elämään. Kun antaa toisele tilaa kasvaa, samoin tilaa suhteelle muuttua ja kehittyä ihmisten mukana, niin silloin ei tule sellaista tunnetta. Sekin vaatii sitä työtä.

"Arki vie kaiken ajan" on ikävä mantra. Arki on elämää, sitä oikeaa sellaista. Jos se muuttuu sellaiseksi, että se syö kaiken, niin on mun mielestä kyllä aika tarkistaa omia arvoja. Vaihtoehtoja aina on. Mutta nekin on usein vaikeita ja vaativat työtä.

Mun mielestä me eletään kulttuurissa jossa kaikki pitäisi aina saada valmiina ja helppona. Ja tyytymisestä on tullut kirosana. Tyytyminen elämään, joka useimmilla on pientä ja vaatimatonta, on kuitenkin edellytys onneen. jatkuva paremman ja hienomman tavoittelu vie pohjan pois siltä, että juuri nyt ja tässä on minulla kaikki hyvin. juuri nyt olen onnellinen. "Sit kun" elämää elävä voi joku kaunis päivä herätä tajuamaan, että se elämä vilahti ohi kun keskittyi odottamaan aina sitä seuraavaa etappia.

Lue lisää

liitto perustuu nimenomaan siihen, että toinen on automaatti, jolta otetaan ja toinen katsoo asiakseen antaa. Tämä toimii. Harmeja tulee, kun automaattikin alkaa haluta saada jotain itselleen. Automaattia kutsutaankin silloin sanalla "itsekäs".

gbgs kirjoitti:

liitto perustuu nimenomaan siihen, että toinen on automaatti, jolta otetaan ja toinen katsoo asiakseen antaa. Tämä toimii. Harmeja tulee, kun automaattikin alkaa haluta saada jotain itselleen. Automaattia kutsutaankin silloin sanalla "itsekäs".

Lue lisää

Tämä viittaa vain yhteen ainoaan asiaan, ja siihen minä sanon, että silloin jos tämä on ainut asia elämässä, silloin ollaan sairaita. Ihmisen elämään pitää sisältyä muutakin luin kilpailu antamisesta ja ottamisesta.
Pitää elää kaikella tasolla. silloin tuo asia hoituu itsestään. Eli mene lastesi kanssa harrastukseen, sieltä löydät toisia samassa tilanteessa olevia ihmisiä, keskustele heidän kanssaan, saat muita ihmiskontakteja ja eivätkä liity seksiin. Opi tuntemaan naapureitasi, juttelette tavatessanne, silloin taasen on keskustelukumppaneita ilman seksiä. Elänäsi käy rikkaammaksi, et tunne tyhjyyttä aja ala yksinomaan syyttää puolisoasi tämän aiheuttamisesta. Voitee puolison kanssa keskustella sitten kotona näistä asioista, joita olet kuullut näissä paikoissa, tulee kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin. Elä tuntuu mielekkäältä.

ja tahto kirjoitti:

Meille on uskoteltu, ja uskotellaan jatkuvasti joka tuutista ihanan, romanttisien rakkauden mahdollisuuteen. Sellaiseen hurmioon ja autuaaksi tekevään onneen, jossa toinen ihminen olemassaolollaan tuo ja antaa onnen.

Se vaan ei mene niin. Onni on omassa kopassa ja toinen ihminen voi vain täydentää sitä. Jos ei itse osaa olla ensin onnellinen ja hyväksyä ja rakastaa itseään oikealla tavalla, ei se toisen rakastaminenkaan ole mahdollista. Toinen kun ei ole automaatti jolta otetaan.

Rakastaminen on oikeasti tahdon asia pysyä yhdessä. Tahto selvitä solmuista, kriisestä tai mitä ikinä elämä tuokaan mukaan. Se on kaikista vaikeinta. On niin paljon helpompi selvitä heittämällä ja jättämällä kaikki taakse ja hyppäämällä uudestaan siihen romanttisen rakkauden kuvitelmaan. Että ehkä jossain on se "oikea" minuakin varten kun vanha naama alkaa kyllästyttää.

Mutta toisaalta ihmiset kasvavat, muuttuvat ja kehittyvät. On kamalaa jos säilyy ikuisesti parikymppisen mielellä, ajatuksilla ja elämänasenteelle eikä mikään kosketa tai muuta ihmistä. Keski-iässä sitten katsoo muuttunein silmin muuttunutta kumppaniaan ja saattaa ihmetellä, että kukas tuo on ja mistä se tuli tähän elämään. Kun antaa toisele tilaa kasvaa, samoin tilaa suhteelle muuttua ja kehittyä ihmisten mukana, niin silloin ei tule sellaista tunnetta. Sekin vaatii sitä työtä.

"Arki vie kaiken ajan" on ikävä mantra. Arki on elämää, sitä oikeaa sellaista. Jos se muuttuu sellaiseksi, että se syö kaiken, niin on mun mielestä kyllä aika tarkistaa omia arvoja. Vaihtoehtoja aina on. Mutta nekin on usein vaikeita ja vaativat työtä.

Mun mielestä me eletään kulttuurissa jossa kaikki pitäisi aina saada valmiina ja helppona. Ja tyytymisestä on tullut kirosana. Tyytyminen elämään, joka useimmilla on pientä ja vaatimatonta, on kuitenkin edellytys onneen. jatkuva paremman ja hienomman tavoittelu vie pohjan pois siltä, että juuri nyt ja tässä on minulla kaikki hyvin. juuri nyt olen onnellinen. "Sit kun" elämää elävä voi joku kaunis päivä herätä tajuamaan, että se elämä vilahti ohi kun keskittyi odottamaan aina sitä seuraavaa etappia.

Lue lisää

Kerrostalon loukussa ei voi pienellä ja vaatimattomalla elämällä tulla tyytyväiseksi, sillä siitä pitää meluisat naapurit huolen. Valvot yöt ja menet aamulla väsyneenä työhön. Suret lapsen
puolesta, jonka pitää mennä väsyneenä kouluun.
Viranomaisvalta ei hoida tehtäviään, joten kaikki valitukset on turhia. Köyhät duunarit saa
kärsiä viranomaisten työnhoidon keveydestä. Jos rakkautta on, se sammuu virkavallan toimien seurauksena. Ainoa toimi heillä on palkan nauttiminen ja työnsä laiminlyönti, jos
tällainen meteli näissä vuokraluukuissa sallitaan.