miltä Itsenäisyyspäivä tuntuu jehovan todistajista? Kuinka paljon he halveksivat sitä?
Tietäväkö he, ettei Suomessa olisi yhtään valtakunnansalia, jos vainolainen olisi päässyt valloittamaan Suomen?
Entä jehovantodistajien nuoret ressukkamiehet, tietävätkö he mitään Suomen sotahistoriasta ja jos ovat kuulleet, niin mikä on heidän ymmärrystasonsa itsenäisyyteen?
Itsenäisyyspäivä 6.12.2010 Suomi täyttää 93 vuotta
48
1074
Vastaukset
- Eski.
Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia?
- kristitty pohtii-
Jehovan todistajat pantu julistamaan Suomen itsenäisyyttä, vai sitä Jumalan valtakuntaa, joka kerran perustetaan Uuteen Taivaaseen ja maahan?!
Kun tämä uusi luominen tapahtuu, niin onko siellä vielä jäänteenä jonkun maan itsenäisyyspäiväjuhlat?
Näin ajatellen hieman ihmettelen asetettua kysymystä Jehovantodistajille tehtäväjaosta.
Nostan ennemmin hattua heille siitä, että pyritään olemaan puolueettomia.
Vai onko kristillisempää siunata aseet ja sotilaat ja kummallakin puolen rintamaa julistaa, että katsokaa sotilaat, Jumala on taistelemassa teidän kanssanne.
Eikö juuri sitä pidä julistaa, että on tehtävä parannus, ettei sotia syntyisi ja se päämäärä onkin rakkaus-- Tammi2
On paremi totella enemmä jumalla kuin ihmisiä,valvova kristitty tietää mitä pitää tehdä,rukous on paras puolustus pahan valtaa vastaan. Tämä suomi niminen valtio jona herra on suonut mielle asuttavaksi on voimallinen sen pitämään. Muistammeko siitä kiittä häntä ei kovin moni.
- Todella_surullista
ei mainita sanallakaan Suomen itsenäisyyttä, jotta se ei aiheuttaisi varsinkaan vanhemmassa jehovan todistajassa kipeitä muistoja, jos isä on ollut taistelemassa Suomen itsenäisyydestä.
Itse nuorena, vielä jehovan todistaja perheessä ollessani, ihmettelin todistajien pilkkaa veteraaneja kohtaan? - MyÖtÄ_hÄpeÄÄ
ovat ensimmäisinä käyttämässä yhteiskunnan apua, pienemmäsäkin hädässä, jopa valittavat, jos eivät sitä saa.
Se on konkreettisesti nähty kansainvälisissä suusronnettumuuksissa, mitään ei anneta mutta vastaan otetaan.
Sodan tullen varmasti nämä kerholaiset ovat ensimmäisinä turvapaikkoihin pyrkimässä.
Ei mitään häpyä tuossa lahkossa.
Näin joulun tullen, pienemässä mittakaavassa: Joululahjoja ei anneta mutta vastaan otetaan, sekä vastataan
joulun toivotuksiin lyhyesti nenä pystyssä: kiitos.
Itsenäisyyspäivä on omaa luokkaansa, tuskin sitä saa ääneen sanoa.- ennenmaarepeekuin..
niihin tietoihin joiden mukaan Jehovan todistajat ovat erittäin aktiivisesti auttamassa ihmisiä esim. luonnonkatastrofien sattuessa?
Provosoiva kirjoituksesi paljasti sinun olevan tietämätön tosiasioista.
Ota lapsiparka selvää ennekuin kirjoitat moista soopaa. - Ihhahhaa!
leipjonoissa ensimmäisinä?
Onko se se kuuluisa hevosmiesten tietotoimisto? - RessukkaParat
ennenmaarepeekuin.. kirjoitti:
niihin tietoihin joiden mukaan Jehovan todistajat ovat erittäin aktiivisesti auttamassa ihmisiä esim. luonnonkatastrofien sattuessa?
Provosoiva kirjoituksesi paljasti sinun olevan tietämätön tosiasioista.
Ota lapsiparka selvää ennekuin kirjoitat moista soopaa.etkö jo tiedä, että teokraattinen sodankäynti ja hyökkäys on paljastettu, eikä enää toimi.
Ei se auta 'maailmallista' hätää kärsivää ihmistä, jos tiedotusvälineiden edessä annat pari juomapulloa ja nipun vartiotorneja.
Häpeä! Ota selvää asioista.(et kyllä pysty, koska silmäsi ovat tyypillisesti mulkosellaan aivopesun johdosta). - kossu vissy
RessukkaParat kirjoitti:
etkö jo tiedä, että teokraattinen sodankäynti ja hyökkäys on paljastettu, eikä enää toimi.
Ei se auta 'maailmallista' hätää kärsivää ihmistä, jos tiedotusvälineiden edessä annat pari juomapulloa ja nipun vartiotorneja.
Häpeä! Ota selvää asioista.(et kyllä pysty, koska silmäsi ovat tyypillisesti mulkosellaan aivopesun johdosta).Ota sinä itse laput pois silmiltäsi, ei kun siis nahat..
- minä olen syntinen i
Ihhahhaa! kirjoitti:
leipjonoissa ensimmäisinä?
Onko se se kuuluisa hevosmiesten tietotoimisto?Suomi taisteli Daavidin lailla Goljattia vastaan ja säilytti itsenäisyyden. Suomalainen Jehovan todistaja on saanut kultalusikka suussa tehdä valtakunnan julistustyötä vapaassa suomen maassa.
- isän ja pojan mukaan
jehovantodistajilla ei ole isänmaatä. eikä äidinkieltä.
- marsalkka cgm
vanhukset palelevat kun ei ole tarpeeksi peittoja.
Vanha saa helposti keukokuumeen ja poistuu näin "luonnollisesti"
muonavahvuudesta?
Kannatti sotia Somen puolesta?
kansanedustajille torkkupeitot, potilaat vilustukoot SAIRAALASSA ?
Hyvää ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ VETERAANEILLE!!!! - Luuserit_sotaväkeen
liehuvaan Suomen lippuun?
Eikä kai vain sylkäise salkoon, halveksunnan merkiksi ja menee valtakunnansalille vapaassa Suomessa? Se on rikollista osoittaa halveksuntaa maan lippua kohtaan, tietääkö jahvetti sitä! - Pii on 3.0
-..Noo, -lentäjän Poika, mielikuvituksesi tuntuu liitelevän ihan kuin isoisienkin sukupolvella, kun he liittyivät Aatun retkueeseen , valtaamaan Venäjää . Veteraanin poika et voine olla, sillä kuuntelin Rintamamiehiä koko viime sodan ajan, ja heillä puheet olivat ihan eri luokkaa kuin kasvattamattomilla koulupojilla.
Tokkopa tietänet, -kysyessä, mistä sana _Veteraani on syntynyt ?
..Senhän keksi Airo eduskunnassa -40-luvun lopussa ,Saksan wehrmachtin sotasanastosta, , -Kameraden sanasta.
Herra luuli olevansa edelleen Saksan Keskisessä armeijaryhmässä, jonka Apuliisaksi Suomikin väännettiin - 41.
Nyt kuitenkin Juuri natsi-Saksan maavoimien Keskinen Armeijaryhmä pääsi kuin pääsikin -Moskovaan, minne se oli pyrkinyt Vimmatusti ; ,- 3 ja puoli vuotta Joten kame-, ..Anteeksi Kaveriporukan päämäärä oli saavutettu, ja ja Alik;, Lahtisen strateginen kysymys Sakemannien -moskovaan pääsystä oli kuin olikin täyttynyt.
Heinäkuun 17 päivänä 1944, - 19.000 Keskisen armeijaryhmän sotilasta saapuivat Moskovan -Valkovenäjän asemalle , heidät ajettiin Leningradin valtatielle, ja marssitettiin kaupungin läpi, ja lähetettiin eteenpäin leireille.
Eivät ole vielä palanneet ,
-Nyt sinäkin tiedät olennaisen Suomen sotahistoriasta , sitähän kyselit. Se -Veteraani -sana ei ollut käytössä sota -aikana , kokoomuspatut sen keksi - rintamamies sanaa sotkeakseen .
Jt- oppi on erikseen ,.- Ärsy_ressukalle
isäni oli sodassa monta vuotta ja haavoittuikin kahdesti. Muistoesineitä on laatikossani, jopa yksi, mikä ehkä pelasti hänen henkensä. Joten älä saivartele jehovien tyylillä, lähde vaikka valtakunnansalille haukkumaan veteraaneja.
- Pii on 3.0
Ärsy_ressukalle kirjoitti:
isäni oli sodassa monta vuotta ja haavoittuikin kahdesti. Muistoesineitä on laatikossani, jopa yksi, mikä ehkä pelasti hänen henkensä. Joten älä saivartele jehovien tyylillä, lähde vaikka valtakunnansalille haukkumaan veteraaneja.
..Mnun isäni makaa Ruskealan sankarihaudassa,kaatui paivän par ennen virallista sodanjulistusta kesäk, -1941. Olin hänen haudallaan , ja siellä oli ainakn sata henkeä, haudattavia oli ptkä rivi ,kun ns, Hyökkäysvaihe oli käynnissä,
Juuri ja juur sen muistan, joten voit sitä laskea ikäni . Miinakenttään isä meni.
Ne P....Leen suojeluskunta fasistit aikoi tulla ammuskelemaan kunnialaukauksia haudalle, mutta äitini kielsi.
ja sa sitä vihat päälleen .
ole ihan mitä mieltä tahansa, minä kuulin asiat sodan aikana aikuisilta ihmisiltä, ja rintamamiehiltä kotini jäi sinne rajan taakse , silloin jo toisen kerran ,
Ja vielä muistutan, ettei Suomen Päämäärä ollut -41 mennä sinne vimeiseen Ihantalan monttuun , vaan Piti vallata Venäjä Yhdessä Aatun kera. Siksi ei kannata leikkiä sotasankaria, kun et ole ollut Syvärillä -44 Pysäyttämässä Merets'kovin armeijoita, pois ne juoksi Isoisätkin ; Ja tuskimpa olet ollut Intissäkään .
-Jos olet ollut, nin siittä vain rajalle korsuja kaivamaan. On sitten otettava sama Isien
asenne, - Että ei ne R...- mitään osaa. ...ja Huudella pitää. - Entä oma inttisi?
Pii on 3.0 kirjoitti:

asenne, - Että ei ne R...- mitään osaa. ...ja Huudella pitää.joten se siitä pojuseni
- Kenraali Karoliina
Entä oma inttisi? kirjoitti:
joten se siitä pojuseni
Joo, niin varmaan. Ja minä olen Kenraali Karoliina.
- Entä oma inttisi?
Kenraali Karoliina kirjoitti:
Joo, niin varmaan. Ja minä olen Kenraali Karoliina.
huomasinkin, että kirjoituksessasi vältteli ikäsi ilmaisemista, vaan veikeästi tyttömäiseen tapaan arvuuttelit. Anteeksi vain Karoliina. Upseerikoulussa jo opin, että naisia pitää puhutella arvokkaasti.
Allaolevaa virkettäsi en oikein ymmärtänyt:
>>>>Jos olet ollut, nin siittä vain rajalle korsuja kaivamaan - Kenraali Karoliina
Entä oma inttisi? kirjoitti:
huomasinkin, että kirjoituksessasi vältteli ikäsi ilmaisemista, vaan veikeästi tyttömäiseen tapaan arvuuttelit. Anteeksi vain Karoliina. Upseerikoulussa jo opin, että naisia pitää puhutella arvokkaasti.
Allaolevaa virkettäsi en oikein ymmärtänyt:
>>>>Jos olet ollut, nin siittä vain rajalle korsuja kaivamaanKuule, elä nyt sentään kuvittele minua piiksi.
Mutta sinä et ole kapteenin arvoa nähnyt kuin unissasi, jos niissäkään. - Pii on 3.0
Entä oma inttisi? kirjoitti:
huomasinkin, että kirjoituksessasi vältteli ikäsi ilmaisemista, vaan veikeästi tyttömäiseen tapaan arvuuttelit. Anteeksi vain Karoliina. Upseerikoulussa jo opin, että naisia pitää puhutella arvokkaasti.
Allaolevaa virkettäsi en oikein ymmärtänyt:
>>>>Jos olet ollut, nin siittä vain rajalle korsuja kaivamaan.. "rajalle korsuja kaivamaan ,.. "-
..Sanoin sinä, että jos tuntuu yhä olevan haluja uhota sota-ajalla, niin tee ninkuin isoisukit, mene Häkämiehen kanss korsunkaivuuseen rajan pntaan. Puolus'tus'- Ministeri voi sitten huudella rajan taakse sitä kuuluisaa möykettään, jota hän Gondoliisalle Hoki, " -Se Venäjä, Venäjä Venäjä . "-
-Jos siellä sitten tulee Finskien Rajakoira takakankkuun kiinni, ninkun varmalla tulee, niin siitä vain Pikapikaa kotiin juoksemaan. Rajakoirat ovat huolellisia ja jämttejä tössään, ja hyvin ymmärtämättömiä rajarauhan rikkomisista, , ne irrottaa vasta kun rajamies käskee.
Olen minä tavannut kenraaleitakin, aikoinaan, Öeschin ja Savonjousen, .(-Pahkajärvellä .Paransin eräitten herrojen,ja pataljoonankomentajan Huikean krapulan, ja sain sotaharjoitusten ajan istuskella sotkussa juomassa kahvia ja syömässa munkkeja .Paras hiihtolomani kaikkiaan.) ,- Hän oli sen Sinisen prikaatin komentaja, josta Tuntematon kertoo. Ei ne herrat enää uhonneet. - Pii on 3.0
Pii on 3.0 kirjoitti:
.. "rajalle korsuja kaivamaan ,.. "-
..Sanoin sinä, että jos tuntuu yhä olevan haluja uhota sota-ajalla, niin tee ninkuin isoisukit, mene Häkämiehen kanss korsunkaivuuseen rajan pntaan. Puolus'tus'- Ministeri voi sitten huudella rajan taakse sitä kuuluisaa möykettään, jota hän Gondoliisalle Hoki, " -Se Venäjä, Venäjä Venäjä . "-
-Jos siellä sitten tulee Finskien Rajakoira takakankkuun kiinni, ninkun varmalla tulee, niin siitä vain Pikapikaa kotiin juoksemaan. Rajakoirat ovat huolellisia ja jämttejä tössään, ja hyvin ymmärtämättömiä rajarauhan rikkomisista, , ne irrottaa vasta kun rajamies käskee.
Olen minä tavannut kenraaleitakin, aikoinaan, Öeschin ja Savonjousen, .(-Pahkajärvellä .Paransin eräitten herrojen,ja pataljoonankomentajan Huikean krapulan, ja sain sotaharjoitusten ajan istuskella sotkussa juomassa kahvia ja syömässa munkkeja .Paras hiihtolomani kaikkiaan.) ,- Hän oli sen Sinisen prikaatin komentaja, josta Tuntematon kertoo. Ei ne herrat enää uhonneet.ns, -Suomen Sodasta. ; Sinä tuli esille mm, Nykyarmeijan diggaama -" Sotilaspoika" marssi .
Jo "Viisitoistavuotisna, hän astui riiivihin, " -
Sota on suuri valhe; siinä kuolee Totuus ensimmäisenä;
- Suomen Sodassa ei ollut -15- vuotiaita. keski-kä oli -40 v, Siellä oli -60 vuotiaitakin paljon. samaten -Koljonvirran taistelu oli pelkkää propagandaa, Runeberg itse sanoi, että useampi tapahtuma ja
hahmo oli Fiktio .
Samoin runo "Maaherra, " oli jo ruotsalaisen " -historiaa Pitkin -Poikin ohjelma kertoi ruotsin valtionarkiston tiedot, ettei maaherra Vibelius jäänyt Suomeen sodan aikana, vaan matkusti Ruotsiin, ja vei mennessään läänin- ja köyhäinkassat , eikä palauttanut nitä ruotsin valtionkassaan.
Kyseessä oli siis tavallinen -Aatelisrohmu, ja runebergin luoma sotapropagandahahmo. -jatkosotakin perustui Runegerg- sotaromantiikaalle, silloin jaettiin Vänrikki Stoolia miehille tuhatmäärin.
-Että hyvät on esikuvat ja jalanjäljet nykyajan sotaromantikoilla ; , - salaisuus?
Pii on 3.0 kirjoitti:
ns, -Suomen Sodasta. ; Sinä tuli esille mm, Nykyarmeijan diggaama -" Sotilaspoika" marssi .
Jo "Viisitoistavuotisna, hän astui riiivihin, " -
Sota on suuri valhe; siinä kuolee Totuus ensimmäisenä;
- Suomen Sodassa ei ollut -15- vuotiaita. keski-kä oli -40 v, Siellä oli -60 vuotiaitakin paljon. samaten -Koljonvirran taistelu oli pelkkää propagandaa, Runeberg itse sanoi, että useampi tapahtuma ja
hahmo oli Fiktio .
Samoin runo "Maaherra, " oli jo ruotsalaisen " -historiaa Pitkin -Poikin ohjelma kertoi ruotsin valtionarkiston tiedot, ettei maaherra Vibelius jäänyt Suomeen sodan aikana, vaan matkusti Ruotsiin, ja vei mennessään läänin- ja köyhäinkassat , eikä palauttanut nitä ruotsin valtionkassaan.
Kyseessä oli siis tavallinen -Aatelisrohmu, ja runebergin luoma sotapropagandahahmo. -jatkosotakin perustui Runegerg- sotaromantiikaalle, silloin jaettiin Vänrikki Stoolia miehille tuhatmäärin.
-Että hyvät on esikuvat ja jalanjäljet nykyajan sotaromantikoilla ; ,Kuka tai mikä taho kirjoittaa "itsestään" rehellisen realistisen historiikin......Ei ainakaa vt seura....
- Arhur
salaisuus? kirjoitti:
Kuka tai mikä taho kirjoittaa "itsestään" rehellisen realistisen historiikin......Ei ainakaa vt seura....
Russeli tunnetaan laajalti ympäri maailmaa rehellisenä ja avarakatseisenä uskonpuhdistajana
täällä Suomessakin häntä vielä arvostetaan. - salaisuus?
Arhur kirjoitti:
Russeli tunnetaan laajalti ympäri maailmaa rehellisenä ja avarakatseisenä uskonpuhdistajana
täällä Suomessakin häntä vielä arvostetaan.Jt ehkä pitää Russelia puolijumalana, mutta eiköhän muissa piireissä lasketa lukemattomiin kulttijohtajistoon, jos yleensä edes tunnetaan.
- Tammi2
Ne jota ovat syntynee neljäkymme luvulla on jotain käsitystä mítä silloin tapahtui,isäni oli sielä oli myös
tunne ne pula-ajat mitä oli läminen pientilallisen poikana silloin.
Kuinka moni kiittä siitä valtiollisesta vapaudesta jota tänä päivänä saamme nauttia ei se ole itsestään selvää.
Totta puhuen Suomen kansalla on parannuksen paikka,niin kirkolla kuin yksityisellä homous ja lespous on hiipimässä yhteiskuntaamme. Voi mei me hukumme on saastaiset huulet on huudahtetta kuten jesaja aikoinaan.- itsenäisyyspäivä 201
huoltoyhtiön miehet ovat unohtaneet että Itsenäisyyspäivä on LIPUTUSPÄIVÄ.
Pihalla salko ammottaa tyhjyyttään ja asukkaat käy kuumina puhelimissa.
Räkänokat luterilaiset tatuoidut siilitukat ei oo nostaneet siniristilippua salkoon
ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ !!!
Potkut töistä tommosille ja HETI !!!!!! - kysynkunnesvastataan
itsenäisyyspäivä 201 kirjoitti:
huoltoyhtiön miehet ovat unohtaneet että Itsenäisyyspäivä on LIPUTUSPÄIVÄ.
Pihalla salko ammottaa tyhjyyttään ja asukkaat käy kuumina puhelimissa.
Räkänokat luterilaiset tatuoidut siilitukat ei oo nostaneet siniristilippua salkoon
ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ !!!
Potkut töistä tommosille ja HETI !!!!!!Lipunnosto kuuluu huoltotehtäviin.
Niistä veloitetaan taloyhtiötä.
Rikollista toimintaa on laiminlyödä työtehtäviä ja veloittaa niistä.Missä on
LUTERILAINEN TYÖMORAALI????? - salaisuus?
kysynkunnesvastataan kirjoitti:
Lipunnosto kuuluu huoltotehtäviin.
Niistä veloitetaan taloyhtiötä.
Rikollista toimintaa on laiminlyödä työtehtäviä ja veloittaa niistä.Missä on
LUTERILAINEN TYÖMORAALI?????Huoltoyhtiöitä ja myös jt huoltoyhtiöhenkilökuntaa......
- Siniritilippumme
salaisuus? kirjoitti:
Huoltoyhtiöitä ja myös jt huoltoyhtiöhenkilökuntaa......
saako huoltoyhtiössä työssä oleva ihminen, JT sellainen nostaa Suomen lipun salkoon, vai erotetaanko kerhosta?
- salaisuus?
Siniritilippumme kirjoitti:
saako huoltoyhtiössä työssä oleva ihminen, JT sellainen nostaa Suomen lipun salkoon, vai erotetaanko kerhosta?
On Suomessa jt omisteisia firmoja ja niissä jt työntekijöitä, jotka kaikkia hommia hoitelee. Eiköhän valo ole lippuasiassakin kasvanut samoin kuin nykyisin voi olla kaupassa myyjänä, jonka tuotteisiin kuuluu savukkeet ja seksilehdet......
- Mantra_teokratiaa

lippua nostaessa aivopesty hokee mantraa:
"olen oikeaoppinen, en hyväksy lipunnostoa,'olen oikeaoppinen, en hyväksy lipunnostoa,'olen oikeaoppinen, en hyväksy lipunnostoa,'olen oikeaoppinen, en hyväksy lipunnostoa,'olen oikeaoppinen, en hyväksy lipunnostoa".
Tällätavoin ikäänkuin tunnustaa jumalalleen olevansa tietoinen synnistä mitä tekee. Varmuuden vuoksi antaa vartiotirnilehden ilmaisnumeron isännöitsijälle. - Tammi2
kysynkunnesvastataan kirjoitti:
Lipunnosto kuuluu huoltotehtäviin.
Niistä veloitetaan taloyhtiötä.
Rikollista toimintaa on laiminlyödä työtehtäviä ja veloittaa niistä.Missä on
LUTERILAINEN TYÖMORAALI?????Tehtävän laiminlyönti,siitäkuulisi antaa huomaustus taloyhtiön isännöitsijän.
Tammi2 kirjoitti:
Tehtävän laiminlyönti,siitäkuulisi antaa huomaustus taloyhtiön isännöitsijän.
olisi kyyditetty Siperiaan ilman rintamamiesten taistelua.
Jehovien pääpomon mukaan Suomi sai voitot talvisodassa saatanan avulla.- Pii on 3.0
..En kuulu Lutheruksen kirkkoon enää, -Yksi syy on se , kun Joulurauhasta on tullut Aattona puolenp, akaan
varsinainen jouluräyhä, eräs engl, toimttaja sanoi , että hän oli säikähtää hengiltä, kun Turussa alkoi Poliisisoittokunta soittaa 30- v, sodan Luterilaista sotamarssia
"...n-Kaut,.. Tää onpi Linnamme, " ja Porilaisten marssia . Suomalaiset oottaa joulupukkia tykinjytkeessä.
Tv teeman tutkimusohjelman mukaan sellaista marssia ei ns,Suomen Sodan aikana ollutkaan , se on tehty myöhemmin kaikkien sotahullujen Yllytykseksi .
sitten, noita h.. ja l,, on ollut aina; , ja sanoisin , että ei Suomen eikä muiden maiden kirkot ole sen kummempia kuin mikä tahansa yhdistys. Tietysti , maassa on uskonnonvapaus.
- Mosin-Nagant 7,62 MM
>>Tietäväkö he, ettei Suomessa olisi yhtään valtakunnansalia, jos vainolainen olisi päässyt valloittamaan Suomen?
Vallatuilla eli luovutetuilla alueilla on monta valtakunnansalia. Kuten on vallatussa Virossa, saksan itäisellä alueella jne..........
>>Entä jehovantodistajien nuoret ressukkamiehet, tietävätkö he mitään Suomen sotahistoriasta
Mitä pitäisi tietää? Talvisodan sankaritarinoita, vaan sitä, että kiväärillä onnistuttiin tappamaan kerralla 3-4 venäläistä vankia, kuten kirja Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirjat 1941 – 1944 kertoo. Suosittelen kirjaa kaikkille luettavaksi, niin tuollainen kirkasotsainen uho, mitä ns. veteraanin poika harrastaa
hieman lievenisi.
>>Kuinka paljon he halveksivat sitä?
En ole tavannut yhtäkään jehovantodistajaa, joka olisi puheessaan halveerannut sotaveteraaneja ja esittänyt loukkaavia kommentteja Suomen itsenäisyydestä.
Tuollainen kunnian ottaminen sodasta itselle, jossa ei ole laukaustakaan ampunut haiskahtaa sille, että herra projisoi oman pelkoruutensa jehovantodistajiin, koska tietää itse olevansa tositilanteessa käpykaartilainen.Neuvostoliitto sorti uskontoja.
Luuletko tosissasi että Suomessa olisi saanut harjoittaa vapaasti kristinuskoa, jos Neuvostoliitto olisi onnistunut valloituksessaan?
Luultavammin Vt-seura olisi saanut kaipaamansa vainot.- Säälittävä nuorukain
en viitsi kommentoida kirjoitustasi. Koska tiedät (=et tiedä), sen olevan turhaa. Olet joutunut niin syvälle lahkon kiemuroihin, että olet menetettyä kauraa. Keskitymme muihin asioihin, joten jatka tuomitsemistasi muualla.
- Dragunov 762
Säälittävä nuorukain kirjoitti:
en viitsi kommentoida kirjoitustasi. Koska tiedät (=et tiedä), sen olevan turhaa. Olet joutunut niin syvälle lahkon kiemuroihin, että olet menetettyä kauraa. Keskitymme muihin asioihin, joten jatka tuomitsemistasi muualla.
Oho, tuo on sinun puoleltasi keskustelukyvyttömyyttä, siksi käännät huomion kirjoittajaan. Et kykene muuhun?
Tämä palsta on viime päivinä täyttynyt kaltaisistasi kirjoituksista, jotka eivät ole kunniaksi kirjoittajalle itselleen. Kukaan ei ota paskaasi todesta, joten voit hyvin lopettaa massapostituksesi ja mennä muualle kirjoittamaan. - Odotellaan
Hei, sinä kun tunnut olevan antautunut jehovan totodistajuuteen, pystyt vastaamaan palstalla olevaan kysymykseen.
Kysymys:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9500294
Koska tiedämme, että liikut palstalla, niin tiedämme myös sinun lukevan tämän tekstin.
Mikäli et vastaa, osoitat kuinka hennolla pohjalla uskosi on. - Dragunov 762
Asiaa puhut, tällä palstalla nyt riehuu yksi tai useampi jatkuvassa laitamyötäisessä oleva heikon itsetunnon omaava säälittävä peesaaja, joka koettaa parantaa omaa oloaan toisten kustanuksella.
Parempi olisi kun menisi aa-kerhon niin elämä saattaisi hänelläkin liikahtaa eteenpäin. - Drahunov 762
Odotellaan kirjoitti:
Hei, sinä kun tunnut olevan antautunut jehovan totodistajuuteen, pystyt vastaamaan palstalla olevaan kysymykseen.
Kysymys:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9500294
Koska tiedämme, että liikut palstalla, niin tiedämme myös sinun lukevan tämän tekstin.
Mikäli et vastaa, osoitat kuinka hennolla pohjalla uskosi on.:->
Ei kenekään ole pakko vastata kysymyksiisi, ja jos olet sitä mieltä että jonkun usko on heikoilla kantimilla, se on sinun päänsärkysi. Saat vapaasti ajatella mitä haluat...
Täällä on monta ei-todistajaa, jotka julistavat omia käsityksiään, ja jos ne kyseenalaistetaan, he eri syihin vedoten jättävät vastaamasta. - Tiedettiinhä se
Drahunov 762 kirjoitti:
:->
Ei kenekään ole pakko vastata kysymyksiisi, ja jos olet sitä mieltä että jonkun usko on heikoilla kantimilla, se on sinun päänsärkysi. Saat vapaasti ajatella mitä haluat...
Täällä on monta ei-todistajaa, jotka julistavat omia käsityksiään, ja jos ne kyseenalaistetaan, he eri syihin vedoten jättävät vastaamasta.eli et pysty vastaamaan Kysymykseen, mikset myönnä avuttomuutasi. Oletko niin ylpeä lahkostasi?
- Kalashnikov
Tiedettiinhä se kirjoitti:
eli et pysty vastaamaan Kysymykseen, mikset myönnä avuttomuutasi. Oletko niin ylpeä lahkostasi?
En ole kyseinen henkilö. Minusta sinä olet säälittävä ja avuton läjä, joka kykenee haukkumaan ja nimittelemään toisia palstalla, mutta muuhun sinusta ei olekaan. Sodan tullen olisit ensimmäisenä vetoamassa erilaisiin syihin, joilla pääsisit eroon velvollisuuksistasi.
Ehkä harkitset trollauksiesi postailua jatkossa muulle.
- Emma Lahti-Satoranta
>>miltä Itsenäisyyspäivä tuntuu jehovan todistajista?
Varmaan ihan yhtä kivalta, kuin muutkin päivät.
>>Kuinka paljon he halveksivat sitä?
Miksi ihmeessä he sitä halveksisivat? Jehovan todistajat ovat kiitollisia kaikista päivistä.
>>Tietäväkö he, ettei Suomessa olisi yhtään valtakunnansalia, jos vainolainen olisi päässyt valloittamaan Suomen?
Mistäs sinä sen tiedät? Stalinin neuvostoliitossakin oli ja myös sodan jälkeen ja on Venäjällä edelleenkin. Miksi sitten ei Suomessa olisi?
>>Entä jehovantodistajien nuoret ressukkamiehet, tietävätkö he mitään Suomen sotahistoriasta ja jos ovat kuulleet, niin mikä on heidän ymmärrystasonsa itsenäisyyteen?
Uskoisin historian olevan vallan hyvin hallinnassa ja ymmärryken myös.
Et ilmeisesti ole lainkaan asioista perillä oleva henkilö. Miksi ihmeessä temuat moisesta?- surkeita ovat
Kyseessä on tyypillinen veljesseuran trolli, joka luuli tekevänsä suuren palveluksen kaikille heittämällä paskaa ilmaan. Noh, tässä se nähdään millä pohjalla veljeslahko lepää.
- Tuomion ruhtinaat
surkeita ovat kirjoitti:
Kyseessä on tyypillinen veljesseuran trolli, joka luuli tekevänsä suuren palveluksen kaikille heittämällä paskaa ilmaan. Noh, tässä se nähdään millä pohjalla veljeslahko lepää.
hillitse agressiosi. Koita edes tätä: "älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi".
- sigil emeth
Tuomion ruhtinaat kirjoitti:
hillitse agressiosi. Koita edes tätä: "älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi".
Ksoka veljesseuralaiset eivät tuomtise muita ja noudattavat itse sääntöjä? Omiaan ja tämän palstan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3942842Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata762239Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1121785Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1921499- 771472
- 271447
- 1091445
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva191323- 801287
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois401256