Saamelaisten ahdinko poliisin kanssa

Pohjois-Suomen saamelaisten ahdingolle on tehtää jotakin. Edes poliisi ei osaa useinkaan saamea, vaikka pohjoisten kuntien asukkaista jopa 47,5% on saamenkielisiä (kuntakohtaisesti). Maassamme on virkamiesruotsi pakollinen, mutta sitten pohjoisessa, jossa EI OLE ruotsinkielisiä vaan saamelaisia, ei vaadita kuitenkaan poliisiltakaan virkamiessaamea. Tilanteeseen on yksinkertaisesti tultava muutos. Pohjoiseen on saatava pakollinen virkamiessaame, joka joka ainoan virkamiehen pitää lukea ja osata.

Itä-Suomessa suurin osa väestöstä puhuu itse asiassa Venäjää, smaoin kuni idästä tulevat turistit puhuvat venäjää. Myös tälle tilanteelle on poliisissa tehtävä jotakin, eli joka ainoan itä-Suomen poliisin pitää osata puhua Venäjää sujuvasti. Tämä on perusoikeus, että ihminen saa poliisilta palvelun omalla kielellään, eikä keneltäkään voida edellyttää Suomenkielen taitoa.

Saamelaisten tilanne on parempi Norjassa ja Ruotsissa sekä itse asiassa koko pohjoista napapiiriä ympäröivällä alueella. Muissa maissa virkamieheltä edellytetään pohjoisessa Saamen osaamista. Suomen pitäisi tulla tässä samalle tasolle muiden maiden kanssa. Me survomme saamelaisten oikeuksia tällä hetkellä koska heitä ei palvella omalla kielellään missään virastossa Suomessa.

USA:ssa alkuperäisvähemmistön asema ymmärretään huomattavasti paremmin. Poliisi palvelee tarpeen vaatiessa alkuperäisväestön omalla kielellä. Esimerkiksi intiaanit saavat omilla kielillään palvelua resresvaateissa ja inuiitit omalla kielellään Alaskassa.

Palvelu omalla kielellä on perusoikeus ja perustuslaissa säädetty oikeus, joka koskee ihan jokaista. Myös saamelaisia.
3150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vai olisiko järkevämpää, että kun kerran Suomessa ollaan ja suomi on ~95% väestön kieli nii puhuttaisiin virkamiessuomea tai vaihtoehtoisesti virkamiesenglantia niin voisi kahdella kielellä palvella kaikki. Jos täällä ei puhu suomea tai ylivoimaista maailmankieltä englantia niin on vain oma syy.

Äänestä

Mutta jos asiaa miettii vähänkään älyllisesti, niin eiköhän Suomessa kuitenkin 99,80 prosenttia kansalaisista osaa suomenkieltä, joten nuo perustuslakipaskanjauhannat on vain idioottien itsekorostusta kun ääliöpaskoja ei kukaan arvosta niin täytyy yrittää tehdä itsestään tärkeä jollain sairaalla paskalla... Tappakaa itsenne jos elämä on noin vaikeaa...joohan...

Äänestä

utsjohkassa poliisi Huhtala joka on opetellu meidän kielen, että kyllä me pärjäämmä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kielitasa-arvo kirjoitti:

Pohjois-Suomen saamelaisten ahdingolle on tehtää jotakin. Edes poliisi ei osaa useinkaan saamea, vaikka pohjoisten kuntien asukkaista jopa 47,5% on saamenkielisiä (kuntakohtaisesti). Maassamme on virkamiesruotsi pakollinen, mutta sitten pohjoisessa, jossa EI OLE ruotsinkielisiä vaan saamelaisia, ei vaadita kuitenkaan poliisiltakaan virkamiessaamea. Tilanteeseen on yksinkertaisesti tultava muutos. Pohjoiseen on saatava pakollinen virkamiessaame, joka joka ainoan virkamiehen pitää lukea ja osata.

Itä-Suomessa suurin osa väestöstä puhuu itse asiassa Venäjää, smaoin kuni idästä tulevat turistit puhuvat venäjää. Myös tälle tilanteelle on poliisissa tehtävä jotakin, eli joka ainoan itä-Suomen poliisin pitää osata puhua Venäjää sujuvasti. Tämä on perusoikeus, että ihminen saa poliisilta palvelun omalla kielellään, eikä keneltäkään voida edellyttää Suomenkielen taitoa.

Saamelaisten tilanne on parempi Norjassa ja Ruotsissa sekä itse asiassa koko pohjoista napapiiriä ympäröivällä alueella. Muissa maissa virkamieheltä edellytetään pohjoisessa Saamen osaamista. Suomen pitäisi tulla tässä samalle tasolle muiden maiden kanssa. Me survomme saamelaisten oikeuksia tällä hetkellä koska heitä ei palvella omalla kielellään missään virastossa Suomessa.

USA:ssa alkuperäisvähemmistön asema ymmärretään huomattavasti paremmin. Poliisi palvelee tarpeen vaatiessa alkuperäisväestön omalla kielellä. Esimerkiksi intiaanit saavat omilla kielillään palvelua resresvaateissa ja inuiitit omalla kielellään Alaskassa.

Palvelu omalla kielellä on perusoikeus ja perustuslaissa säädetty oikeus, joka koskee ihan jokaista. Myös saamelaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu