Miten fetissinne ovat saaneet alkunsa?

linusled

eli missä tilanteessa/yhteydessä ne ovat syntyneet ja oletteko hävenneet niitä?

187

17381

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ......

      Muistan jo varhaislapsuudesta, ajalta ennen kuin osasin lukea ja kirjoittaa, kuinka joissain leikeissä nautin alistetuksi tulemisesta. Hävisin silloin "painissa" tahalleni, jotta tulin selätetyksi. Leikimme myös naapurin tytön kanssa leikkiä, jossa hän oli prinsessa ja minä prinsessan palvelija. Leikkiin kuului esimerkiksi se, ettei prinsessa kävellyt mihinkään vaan minä aina kannoin hänet.

      Sikäli kun tiedän, minulla on aina ollut fetissini. Tietysti selkeän seksuaaliset ulottuvuudet ovat tulleet mukaan vasta teini-iässä. En minä lapsena ajatellut pillun tai pepun nuolemista.

      • Gubbe 59 v

        Kun olin pieni, kulkivat sekä äitini ja isosiskoni jatkuvasti koto pelkissä alusasuissaan. Siihen aikaan käyettiin vielä vyötäröliivejä ja nailonsukkia. MInä ihastuin noihin vaatekappaleisiin ja siitä tuli elinikäinen harrastus/fetissi. Kerran armeija-aikana jäin kiinni siitä, kun minulla oli äidin kauneimmat alusasut yllä ja makasin hänen vuoteellaan onanaoimassaa, kun hän yllättäen saapui kotiin. Ei siinä ollut selityksen paikkaa, mutta ei hän ollut kovin äkänenkään. Kun myöhemmin muutin pois kotoa, sai äidiltä muukaani muutamia asuja, joita pitkään käytin itsetyydytyksen yhteydessä.


      • PeRa23-

        tyttöystävä, joka saa orgasmin ainoastaan pepun nuolemisesta. On ihanaa, kun peppureikä supistelee kieleni tahdissa. Joskus hän päästää pierun, ja se tekee asiasta velä nautinnollisemman. Kun olen nuolenut hänen peppuaan, ottaa hän kiinni seisovasta kalustani, ja runkkaa minullekin kunnon orgasmin. Meillä menee sängyssä aivan ihanasti.


      • 123 Py....
        PeRa23- kirjoitti:

        tyttöystävä, joka saa orgasmin ainoastaan pepun nuolemisesta. On ihanaa, kun peppureikä supistelee kieleni tahdissa. Joskus hän päästää pierun, ja se tekee asiasta velä nautinnollisemman. Kun olen nuolenut hänen peppuaan, ottaa hän kiinni seisovasta kalustani, ja runkkaa minullekin kunnon orgasmin. Meillä menee sängyssä aivan ihanasti.

        Mulla naapuri "setä" nuoli mun pyllyä ja teki muutakin nuorenapoikana. Nykyinen tyttöystävä ei nuole, mutta haluu kun nuolen sen molemmat reijät. Saa kunnolla kun nuolen sen pyllyn ja sormilla työnnän, ei ole kun antanut mulle dildoa. Pitäsköä vaihtaa vanhempiin "setiin".


      • Pyl..
        123 Py.... kirjoitti:

        Mulla naapuri "setä" nuoli mun pyllyä ja teki muutakin nuorenapoikana. Nykyinen tyttöystävä ei nuole, mutta haluu kun nuolen sen molemmat reijät. Saa kunnolla kun nuolen sen pyllyn ja sormilla työnnän, ei ole kun antanut mulle dildoa. Pitäsköä vaihtaa vanhempiin "setiin".

        Kyllä vanhempi setä on parempi kun nuori tyttö.


    • Kynnnnnet

      Alle kouluikäisenä huomasin naapuruston teini-ikäisen tytön pitkät kynnet ja se oli siinä.Kiinnostus ei katoa,vaikka kyseisestä tilanteesta on jo vuosikymmeniä,ja eroon ei pääse vaikka miten yrittäisi.Parasta kai vaan nauttia kun kohdalle sattuu!

    • kokoko3

      Kiihotun huulipunasta ja punatuista huulista. Vaikea sanoa mistä saanut alkunsa. Ala-asteella meillä oli jonkin aikaa opettaja joka käytti paljon punaista huulipunaa ja oli muutenkin hyvin viehättävä, uskoisin että tunsin jo silloin jonkinlaista kiihottuneisuutta. Muistan katsoneeni huulipunatahroja hänen kahvimukissaan ja tunteneeni huulipunan tuoksun kun hän tuli opettamaan jotain asiaan aivan viereeni. En ole varsinaisesti koskaan hävennyt.

      • kokoko3

        Tarkennuksena; tietenkin parasta on suuteleminen ja naiminen kun naisella on paljon hyvänmakuista huulipunaa. Oon onneksi saanut sitä huvia.


      • Huulipunaa
        kokoko3 kirjoitti:

        Tarkennuksena; tietenkin parasta on suuteleminen ja naiminen kun naisella on paljon hyvänmakuista huulipunaa. Oon onneksi saanut sitä huvia.

        Olen jonkun kerran ottanut olutta vaimoni lasista, jonka reunoilla ollut huulipunaa.
        Että on osannut maistua pahalta!! Suoraan huulilta saatuna maku on taivaallinen.


    • ratsastaja .....

      ponnisteleva hevonen kiihottaa.Muistan ensi tuntemukset noin 5-6v kun olin isovanhempien luona.heillä oli viellä hevonen maatalous käytössä ja olin usein mukana esim polttopuiden ajossa metsästä tai heinän ajossa.sellaisessa tilanteessa jossa hevonen joutui ponnistelemaan tavallista enemmän siis jos metsässä oli joku jyrkkä mäki tai heinäkuorma ajettiin navetan vintille .Se tilanne aiheutti oudon tunteen vatsan pohjaan jota ei tiennyt mitä se on mutta siitä tunteesta nauttii. Tuli sellainen mieltymys että haluaisi istua ponnistelevan hevosen selässä .Myöhemmin kun olen harrastanut ratsastusta haen maastossa ratsastaessa mielellään sellaisen mäen jossa hevonen joutuu ponnistelemaan rinnettä kavutessaja edelleen se tuo kiihottavan nautinnon tunteen .

    • fetisisiti *

      Varhaislapsuudessa fetissini vain näytti, tuntui ja tuoksui hyvältä. Ekaluokkalaisena alkoi fetissin läsnäolo herättämään jo kummallista paisumisen tunnetta housuissa, mutta vieläkään asiaa ei osannut yhdistää seksuaalisuuteen. Hieman alle kymmenvuotiaana fetissi aiheutti jo selvän erektion, joka tietenkin hämmensi mistään mitään tietämätöntä. Murrosiässä sitten taivas aukeni, kun löysin itsetyydytyksen, tietenkin fetissini läsnäollessa. Parisuhteessakin fetissini toimii yhä tärkeänä mausteena. Ilman fetisssiä seksi jää jotenkin vajavaiseksi. Fetissi toimii kiihokkeena vähintäänkin esileikeissä, usein myös varsinaisessa aktissakin.
      Hävettäväksi fetissiäni en ole kokenut, siksi arkipäiväinen se on. Ainoastaan fetissistä kertominen parisuhteen toiselle osapuolelle on hieman hävettänyt.

    • Raippa-Raija

      Muutaman yhteiselovuoden jälkeen mieheni näytti minulle lehteä jossa vähäpukeisia naisia oli sidottu köysin tai nahkaremmein eri asentoihin.
      En alkuun innostunut asiasta mutta miellyttääksen suostuin yksinkertaisiin sidontoihin.

      Köydet olivat silloin tällöin kuvassa mukana osana esileikkiä ja usein myös yhdyntää.
      Opin nauttimaan avuttomaksi sidottuna olon vastuuttomuudesta.
      Lopulta olin alapäästä kostea jo mieheni heittäessä minut vuoteelle johon hän oli varannut köydet valmiiksi.

      Vuosien saatossa aloin kiinnostumaan roolien vaihtamisesta.
      Siihen vaikutti myös mieheni silloinen runsas alkoholin käyttö joka vei terää pois.
      Narujutut aloitin mieheni siittimen ja kivesten sidonnalla heikon erektion yllättäessä.

      Mieheni ikääntyessä hän tarvitsee aivan ilmeisesti lisä virikkeitä ja toisaalta minä aloin nauttimaan omasta kaikkivaltaisuudestani joka myös vapautti mieheni epäonnistumisen pelosta.
      Minä teen mitä haluan ja pidän huolen, paitsi ensisijaisesti omista tarpeistani, niin myös mieheni nautinnosta.

      Itse en sietänyt aikanaan raippaa mutta minulle se edustaa valtaa jota käytän harkitusti.
      Viimekädessä käytön määrän ja kovuuden päättää mieheni rimpuilullaan tai tottelemattomuudellaan.
      Tietää että raippaa tulee taatusti vastustelun määrästä riippuen.

      Olemme molemmat 6-kymppisiä joten minulle riittää kerran, kaksi viikossa.
      Köytettävä osapuoli on joskus vihjaissut useammasta kerrasta mutta minähän päätän asian.
      Toistaiseksi näin.

      • sex-ologi-myt-ologi

        Olen sitä mieltä, että fetissiin ei voi "kasvaa", eikä sitä voi toiselle opettaa, se on synnynnäinen, tai hyvin varhaisessa iässä saatu taipumus. Olisiko niin, että tässä tapauksessa kiihoittumisesi ei tule sitomisesta eikä raippaleikeistä sinällään, vaan siitä, että tiedät näiden leikkien jälkeen saavasi seksiä? Tai sitten olet aina ollut taipuvainen tietynlaiseen SM-juttuun, mutta et ole sitä ensin uskaltanut itsellesi myöntää?


      • Raippa-Raija
        sex-ologi-myt-ologi kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että fetissiin ei voi "kasvaa", eikä sitä voi toiselle opettaa, se on synnynnäinen, tai hyvin varhaisessa iässä saatu taipumus. Olisiko niin, että tässä tapauksessa kiihoittumisesi ei tule sitomisesta eikä raippaleikeistä sinällään, vaan siitä, että tiedät näiden leikkien jälkeen saavasi seksiä? Tai sitten olet aina ollut taipuvainen tietynlaiseen SM-juttuun, mutta et ole sitä ensin uskaltanut itsellesi myöntää?

        Tuo loppu saattaa pitää paikkansa?
        Perinteisen kodin tyttöjen kasvatus ei sisältänyt määrätietoiseksi suuntaavia piirteitä vaan valmisteli kiltin tytön rooliin.

        Alun roolini subina saattoi olla kiltin tytön halua miellyttää määräävää miestään.
        Toisaalta se oli hyvää valmentautumista viime vuosien leikkeihimme.

        Seksin saamisen suhteen ei ole mitään epäselvää.
        Ukko köysiin ja teen mitä haluan ja nautin nähdessäni miehenikin nauttivan.
        Vaikka mieheni ei olisi vireessä, vaikka useammin onkin, niin kivesten ja siittimen sitominen tuottaa pakkoerektion eikä ole pettänyt kertaakaan.
        Enkä minä aina yhdyntää haekaan.
        Kiusoittelu ja kuritus siinä määrin että mieheni rimpuilee ja sitten kasvoille istumaan.
        Näissä tapauksissa joko löysään ranteet että mieheni pääsee itse runkkaamaan tai sitten minä hoitelen asian valmiiksi.

        Tuosta arviostasi voisin päätellä olevani olemukselta luonnollinen domina joka piirre perinteisen kasvatuksen seurauksena oli alitajuisesti painettu piiloon.

        Ehkä kyse ei ole puhtaasti mistään vaihtoehdosta vaan siinä on hieman kaikkea, dominavoittoisesti.
        Haluan painottaa sitä että roolistani huolimatta nautin myös mielihyvän tuottamisesta miehelleni.

        En ole aikaisemmin vaivannut päätäni mutta tänne eksyttyäni on mielenkiintoni herännyt.
        Asia on sen laatuinen etten ole puhunut siitä kenellekään.
        En ole nähnyt tarpeelliseksi.


      • >zx<
        Raippa-Raija kirjoitti:

        Tuo loppu saattaa pitää paikkansa?
        Perinteisen kodin tyttöjen kasvatus ei sisältänyt määrätietoiseksi suuntaavia piirteitä vaan valmisteli kiltin tytön rooliin.

        Alun roolini subina saattoi olla kiltin tytön halua miellyttää määräävää miestään.
        Toisaalta se oli hyvää valmentautumista viime vuosien leikkeihimme.

        Seksin saamisen suhteen ei ole mitään epäselvää.
        Ukko köysiin ja teen mitä haluan ja nautin nähdessäni miehenikin nauttivan.
        Vaikka mieheni ei olisi vireessä, vaikka useammin onkin, niin kivesten ja siittimen sitominen tuottaa pakkoerektion eikä ole pettänyt kertaakaan.
        Enkä minä aina yhdyntää haekaan.
        Kiusoittelu ja kuritus siinä määrin että mieheni rimpuilee ja sitten kasvoille istumaan.
        Näissä tapauksissa joko löysään ranteet että mieheni pääsee itse runkkaamaan tai sitten minä hoitelen asian valmiiksi.

        Tuosta arviostasi voisin päätellä olevani olemukselta luonnollinen domina joka piirre perinteisen kasvatuksen seurauksena oli alitajuisesti painettu piiloon.

        Ehkä kyse ei ole puhtaasti mistään vaihtoehdosta vaan siinä on hieman kaikkea, dominavoittoisesti.
        Haluan painottaa sitä että roolistani huolimatta nautin myös mielihyvän tuottamisesta miehelleni.

        En ole aikaisemmin vaivannut päätäni mutta tänne eksyttyäni on mielenkiintoni herännyt.
        Asia on sen laatuinen etten ole puhunut siitä kenellekään.
        En ole nähnyt tarpeelliseksi.

        Näyttää sen verran itsevarmalta tuo kirjoittelu, että ei voi muuta kuin toivottaa hauskoja hetkiä leikkien parissa.


      • Eronnut susi
        Raippa-Raija kirjoitti:

        Tuo loppu saattaa pitää paikkansa?
        Perinteisen kodin tyttöjen kasvatus ei sisältänyt määrätietoiseksi suuntaavia piirteitä vaan valmisteli kiltin tytön rooliin.

        Alun roolini subina saattoi olla kiltin tytön halua miellyttää määräävää miestään.
        Toisaalta se oli hyvää valmentautumista viime vuosien leikkeihimme.

        Seksin saamisen suhteen ei ole mitään epäselvää.
        Ukko köysiin ja teen mitä haluan ja nautin nähdessäni miehenikin nauttivan.
        Vaikka mieheni ei olisi vireessä, vaikka useammin onkin, niin kivesten ja siittimen sitominen tuottaa pakkoerektion eikä ole pettänyt kertaakaan.
        Enkä minä aina yhdyntää haekaan.
        Kiusoittelu ja kuritus siinä määrin että mieheni rimpuilee ja sitten kasvoille istumaan.
        Näissä tapauksissa joko löysään ranteet että mieheni pääsee itse runkkaamaan tai sitten minä hoitelen asian valmiiksi.

        Tuosta arviostasi voisin päätellä olevani olemukselta luonnollinen domina joka piirre perinteisen kasvatuksen seurauksena oli alitajuisesti painettu piiloon.

        Ehkä kyse ei ole puhtaasti mistään vaihtoehdosta vaan siinä on hieman kaikkea, dominavoittoisesti.
        Haluan painottaa sitä että roolistani huolimatta nautin myös mielihyvän tuottamisesta miehelleni.

        En ole aikaisemmin vaivannut päätäni mutta tänne eksyttyäni on mielenkiintoni herännyt.
        Asia on sen laatuinen etten ole puhunut siitä kenellekään.
        En ole nähnyt tarpeelliseksi.

        Nauttikaa, varmaankaan ilman tuota jutta teillä ei olis esää seksielämää eikä parisuhdetta. Toivoisin myös sitten joskus 60-vuotiaana olevani naiseni sitoma ja hyväksikäyttämä, vaikka ei enää ilman apuvälineitä seisoisikaan. Sun mies on onnenpekka!


      • Uhuhuh!!!

        Wau! Onneksi olkoon! Teillä on hyvä parisuhde!


      • shouter
        Uhuhuh!!! kirjoitti:

        Wau! Onneksi olkoon! Teillä on hyvä parisuhde!

        no ei se koko parisuhde välttämättä ole hyvä, vaikka seksi toimii. Kiva tietty jos on.


      • ni ih
        sex-ologi-myt-ologi kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että fetissiin ei voi "kasvaa", eikä sitä voi toiselle opettaa, se on synnynnäinen, tai hyvin varhaisessa iässä saatu taipumus. Olisiko niin, että tässä tapauksessa kiihoittumisesi ei tule sitomisesta eikä raippaleikeistä sinällään, vaan siitä, että tiedät näiden leikkien jälkeen saavasi seksiä? Tai sitten olet aina ollut taipuvainen tietynlaiseen SM-juttuun, mutta et ole sitä ensin uskaltanut itsellesi myöntää?

        Asioista voi oppi pitämään, kuten alkoholi, tupakka, eri materiaalit, selleri, valkosipuli ym. Ei sitä tarvitse fetissiksi sanoa, riittää kun siitä nauttii. Sille tasolle pääsee, jos asia ei alkuun haittaa ja antaa toisen tehdä, ehdottaa ja kokeilla.


    • Nahkaa aina vain

      Hyvin varhain, ehkä juuri silloin kun muistikuvia yleensä alkaa muodostua. Hoitotädin nahkatakki, näkemäni moottoripyöräilijät varusteissaan... jostain sieltä se varmaan tarttui. Vei tietysti vuosia, ennen kuin ymmärsin fiiliksen liittyvän seksuaalisuuteen.

      • fisthimona

        usea on varmaan jossain vaiheessa lapsuudessa leikkinyt "lääkäri leikkejä" itse nuorimpana poikana jouduin lähes aina "potilaaksi" kun toiset pojat tutkivat, kun tutkimus lähestyi keskikohtaa, tuli outo ja kihelmöivä tunne (siis kiihottuminen, niin kuin sitten myöhemmin ymmärsin) varsinkin kun peräaukkoa joku kosketti sormellaan, olo oli erittäin mielyttävä. Siitäpä jäi sitten sellainen fetissi, että haluaisin seksissä ainoastaan, että reikääni kaiveltaisiin ja nyt kun olen tutustunut filmien myötä fistaukseen, niin kiihottaa jo ajatus siitä, että reikääni revitellään oikein kunnolla, itse en pysty tarpeeksi käsilläni sitä tekemään, siin työtelemään nyrkkejäni sisään, pelkät dildot ei tarpeita tyydytä, siihen tarvitaan kunnon ruista ranteeseen ja tietysti raavaan miehen käsittelyä, tiedän että siitä saattaa tulla kovaakin venymistä, mutta ei se yhtään himojani tunnu hillitsevän, paikat saattaisivat olla vielä venyvässä iässä, ikää kun ei ole vielä kuin 24v.


      • Kiihkonahka

        Rakas kanssakumppani!! En sittenkään ole ainoa, joka on mieltynyt motareihin ja nahkavaatteisiin, satulaan...en tiedä oletko mies vai nainen, mutta sympatiani kuuluu Sinulle !!


    • ......

      että jo lapsina oli hauskaa leikkiä serkkutytön kans semmosta että vuorotellen oltiin "mies" laittamalla tiukkoihin housuihin joku pallo, sukka tms. ja sitten potkittiin "munille". Kastun vieläkin tälläsistä ballbusting- ym. kassienkurituksista ja muunkinlaisista kiusotteluvideoista. Oon miettiny onko se jotain mielen syvien kätköjen vihamielisyyttä miehiä kohtaan lukuisten suhdepettymysten takia, mutta eihän se niin voi olla kun jo kauan niitä ennen oli tollasia merkkejä.. ja kuitenkin tykkään miehistä/seksistä aivan älyttömästi.

      • ihanansairas

        Ollessani ehkä noin 2-7vee olin naapurin etäisellä sukulaistytöllä aina joskus hoidossa,hän oli noin 20 vuotias...Hänellä oli tapana keinuttaa ninua jalkansa päällä edestakaisin,istuin siinä nilkan kohdalla ja olin vatsallani lämpöisen säären päällä,siitä uskon "saiarastuneeni" jalkafetismiin,olen ollut näin ollen vakavasti sairas jo n.45 vuotta....en ole hoitoon hakeutunut koska nautin suunnattomasti kauniiden jalkojen bongailusta kesäisin,joskus hyvällä tuurilla olen saanut myös nauttia niistä myös muulla tavoin.Koen olevani etuoikeutetussa asemassa.....Kiitokset kuuluu sukulaistytölleni. ;)


      • Kiusottelun kohde.

        Minä nautin kivesteni kohtuullisesta käsittelystä.
        Potkimista en ole kokeillutkaan. Tuntuu liian hurjalta.

        Ollessani ainakin ranteistani selän taakse sidottuna minua kiihotta tavattomasti kivesteni käsittely esimerkiksi pyykkipojilla, sopiva puristelu ja raapiminen.
        Sormiluunappeja ja rankimmillaan jännitetyllä viivaimella napauttelu.
        Sen verran kovaa että seuraavaa alkaa pelkäämään niin että jo pelkkä kosketus saa säpsähtämään.

        Naiseni on hieman turhan varovainen.


      • ihanansairas kirjoitti:

        Ollessani ehkä noin 2-7vee olin naapurin etäisellä sukulaistytöllä aina joskus hoidossa,hän oli noin 20 vuotias...Hänellä oli tapana keinuttaa ninua jalkansa päällä edestakaisin,istuin siinä nilkan kohdalla ja olin vatsallani lämpöisen säären päällä,siitä uskon "saiarastuneeni" jalkafetismiin,olen ollut näin ollen vakavasti sairas jo n.45 vuotta....en ole hoitoon hakeutunut koska nautin suunnattomasti kauniiden jalkojen bongailusta kesäisin,joskus hyvällä tuurilla olen saanut myös nauttia niistä myös muulla tavoin.Koen olevani etuoikeutetussa asemassa.....Kiitokset kuuluu sukulaistytölleni. ;)

        ihana fetissi. =D *suloista*


      • Anonyymi
        Kiusottelun kohde. kirjoitti:

        Minä nautin kivesteni kohtuullisesta käsittelystä.
        Potkimista en ole kokeillutkaan. Tuntuu liian hurjalta.

        Ollessani ainakin ranteistani selän taakse sidottuna minua kiihotta tavattomasti kivesteni käsittely esimerkiksi pyykkipojilla, sopiva puristelu ja raapiminen.
        Sormiluunappeja ja rankimmillaan jännitetyllä viivaimella napauttelu.
        Sen verran kovaa että seuraavaa alkaa pelkäämään niin että jo pelkkä kosketus saa säpsähtämään.

        Naiseni on hieman turhan varovainen.

        Olen masokisti ja rakastan munille potkun aiheuttamaa kipua. Kovan potkun aiheuttama kivun tunne on voimakas ja se jatkuu pitkään. Kivekset voivat olla arat useiden päivienkin ajan.

        Minulla kiihottumista lisää "nöyryytys", kun fyysisesti pienempi nainen voi laittaa minut anomaan armoa yhdellä potkulla.

        Jos Tampereelta löytyy innokasta potkijaa, niin voidaan tavata julkisella paikalla potkimisen merkeissä


    • shiny leather

      aikoinaan mustat nahkahousut joita ihailin kuten myös opettajaa niiden sisässä. Siitä lähtien varsinkin nahkahousuihin pukeutuvat naiset ovat vieneet sydämeni.

    • Xetal-man

      Sain käteeni jostain varhaisteini-ikäisenä pornolehden, jossa oli Nainen resisiaappaissa ja jostain syystä se kiihotti hurjasti. Kun sitten vielä keskikouluuni tuli englanninopettajaksi nuori vastavalmistunut pitkätukkainen blondi joka kaytti jonkin verran ylipolven saappaita, fetissin oli valmis. Se ei ole "pettänyt" _koskaan_. Aina kun näen ylipolven saappaat naisella tunnen sykähdyksen ja silmäni jäävät tapittamaan,

      Onneksi avovaimoni suostuu pitämään reisisaappaita edes joskus rakastellessamme. Mutta olisin valmis kenen tahansa reisisaapasnaisen kanssa rakasteluun - niin kuin kunnon fetissiin kuuluu.

      • ecpko

        Tuo viimeine lause onkin muuten jännä huomio. Eli jos nainen kantaa fetissin täydellisesti, hän on haluttava, vaikkei sitä ehkä ilman fetissiä olisikaan. Omalla kohdallani en suostuisi ihan kenen tahansa naisen kanssa seksiin vain fetissin takia, mutta kieltämättä se vähentää estoja, jotka muuten vaikuttaisivat halua laimentavasti.


      • kuin taikaiskusta

        Tarkoittaako tuo, että jos ruma ja epämiellyttävä muija laittaa vaikka ne reisisaappaat jalkaansa, hän muuttuu heti toiseksi naiseksi?


      • Päänkääntäjä
        kuin taikaiskusta kirjoitti:

        Tarkoittaako tuo, että jos ruma ja epämiellyttävä muija laittaa vaikka ne reisisaappaat jalkaansa, hän muuttuu heti toiseksi naiseksi?

        Kyllä, minä arvioin naisia (ja miehiä) kenkien perusteella. Sairasta?

        Nainen jolla on piikkukorot, saa heti tietynlaisen leiman päässäni (ei huoraleima, vaan seksistä kinnostunut yksilö)


      • Katsojan silmästä
        kuin taikaiskusta kirjoitti:

        Tarkoittaako tuo, että jos ruma ja epämiellyttävä muija laittaa vaikka ne reisisaappaat jalkaansa, hän muuttuu heti toiseksi naiseksi?

        Rumaa naista ei ole olemassakaan!!!!

        On vain kauniita ja vielä kauniimpia. Kukin nainen harkitkoon itse, kumpaan kategoriaan kuuluu!!!!!


      • Lasisilmä
        Katsojan silmästä kirjoitti:

        Rumaa naista ei ole olemassakaan!!!!

        On vain kauniita ja vielä kauniimpia. Kukin nainen harkitkoon itse, kumpaan kategoriaan kuuluu!!!!!

        Rumaa naista ei ole olemassakaan... joskus on vain liian vähän viinaa!


    • varvas poju

      Olen 44v mies ja minulla on kova kiinostus lakattuihin varpaankynsiin ja ehdottomasti vielä punaisiin.Onneksi tyttokaverini on myös kynsiin hurahtanut ja lakkaileen kädet ja varpaankynnet useasti viikossa joten saan nauttia tästä itse päivittäin.
      Alkunsa se on varmaan saanut siittä kun ehkä 3-13v sain vitsaa äidin polvella melko usein ja hänellä oli varpaankynnet aina punaiset jotka näin áina piiskaa saadessa joka toimitettiin aina ennen nukkumaan menoa.
      Samoin nytkin kiihoitun kovasti jos tyttökaveri antaa piiskaa minulle ja katselen hänen varpaita et semmoista tääl.

      • Susiaana

        Suden penis luontodokumentissa... myöhemmin hevoset...


      • Anne -70
        Susiaana kirjoitti:

        Suden penis luontodokumentissa... myöhemmin hevoset...

        Minulla naapurin schäferin iso tummanpunainen erektio kun olin kymmenen. Yhä kiihottaa kun luontodokkareissa pippeli pilkahtaa.


      • Teressa

        Minulla taas oli kielletty varpaankynsien lakkaus piiskan uhalla ja siit jäänyt varmaan tuo kynsilakka fetissi ja piiskat.


      • masokistimies
        Teressa kirjoitti:

        Minulla taas oli kielletty varpaankynsien lakkaus piiskan uhalla ja siit jäänyt varmaan tuo kynsilakka fetissi ja piiskat.

        Minä luulen että kun äitini uhkasi minua joka päivä saada piiskaa jos en tee niin tai noin ja kerroin hänen oman lapsuus kun hän sai piiskaa kuinka paha se tuntui ja minä olin niin varma että joku päivä minä tule saamaan piiskaa että rupesin itse harjoittaa saada piiskaa,siis piiskasin minua itse ja pidin sitä mutta tietysti pelkäsin saada piiskaa äidiltäni mutta fantasio että joku kaveri olis antanut minulle piiskaa!Ja minä pakotti mun nuorempi leikkikaverit olla minun äitini ja piiskaa minua,me leikimme isä,äiti ja lapset ja minä olin se tottelematon laiska poika joka he piiskasivat!


      • masokistimies
        Teressa kirjoitti:

        Minulla taas oli kielletty varpaankynsien lakkaus piiskan uhalla ja siit jäänyt varmaan tuo kynsilakka fetissi ja piiskat.

        Kuinka vanha sinä Teressa olet?Oletko vapaa nainen?Minä olen kiinnostunut sinua!Minä olen 60 v ja poikamies!


      • Anonyymi
        Teressa kirjoitti:

        Minulla taas oli kielletty varpaankynsien lakkaus piiskan uhalla ja siit jäänyt varmaan tuo kynsilakka fetissi ja piiskat.

        Moi Teressa, lakkasitko siltikin varpaitasi vaikka saitkin piiskaa siittä?
        Mites usein nykyään lakkaat varpaankyntesi, fetissi on edelleenkin mulla et tykkään naisten kauniista varpaista jotka on lakattuna.


    • Jarmo47

      Ekat muistot ovat kurahousuista kun olin joku 6-vuotias.
      Jostain syystä ne kiihottivat jo silloin ja ne jäivätkin yhdeksi fetisseistäni loppuelämäksi.
      Muistan,kun äiti ihmetteli,kun vielä 11-12-vuotiaanakin tahdoin kurahousut,joita tosin pidin vain vapaa-ajallani.Ensimmäisen ikimuistoisen laukeamiseni koinkin juuri niissä ja koukkuun jäin.

      • Muistoja vaan

        Olin nuori poika kun vanhemmat eukot kännissä nai mua väkisin. Vieläkin muistelen kun sain molempiin päihin vittua. Kun runkkaan haluisin olla sidottuna ja eukot nais ja antas suihin, välillä pyllyäkin molempiin. Sitten jos ei tee niin saa remmiä tai sauvaa pyllynreikään että tuntuu.


      • Muistoja..
        Muistoja vaan kirjoitti:

        Olin nuori poika kun vanhemmat eukot kännissä nai mua väkisin. Vieläkin muistelen kun sain molempiin päihin vittua. Kun runkkaan haluisin olla sidottuna ja eukot nais ja antas suihin, välillä pyllyäkin molempiin. Sitten jos ei tee niin saa remmiä tai sauvaa pyllynreikään että tuntuu.

        Minun fetissi kun nain kai kuustoista kesästä poikaa kotona kun oli ottanut kaljaa ja riisuin housut pois mutta seiso, komeasti kun runkkasin vähän.niin seiso kunnolla. Kyllä viiskymppisellä eukolla halut heräs ja riisuin housut pois ja nain nuoren kovaa kullia, siinä yö mani kun nain päällä kunnolla. Oltiin kai parikuukautta seksisuhtessa vaikka olen 48v mutta haluja riittää. Nyt olen etsinyt nuoria miehiä kun kiinnostavat, kyllä löytyy vielä vanhemmalle eukolle.Joskus parikin hampurilaisravintoloista.Mielenkiintoista kun saa tehdä omia juttujaan.


      • Anonyymi

        Olin kans jotain 5-6 vuotias kun äiti puki minulle väkisin kumisaappaat ja kurahousut. Uhkasi vielä antaa piiskaa jos rupean hankalaksi. Muutaman kerran piiskaa tulikin ja piiskauksen jälkeen sitten puettiin kurahousut ja saappaat. Siitä se lähti, jo pelkillä saappailla ja kuriksilla uhkaaminen sai alapäähän liikettä. En sitä vielä tajunnut mistä on kyse mutta hyvältä se aina tuntui. Kerran naapurin lapset tulivat hakemaan minua ulos, taisin olla jo noin 10 vuotias. Huusin äitille että menen ulos. Äiti tuli eteiseen ja ilmoitti että nyt laitetaan sulle kumisaappaat ja kurahousut. Yritin väittää vastaan mutta äiti kysyi että haluatko piiskaa vai laitatko suosiolla. Siinä sitten puettiin toisten katsellessa. Heillä oli verkkarit ja kumitossut. Sitten kun päästiin ulos niin joku huusi heti että hei kattokaa, tolla on kumpparit ja kurahousut. Naapurin tyttö vielä sanoi että sen äiti uhkas antaa piiskaa jos ei se laita niitä. Nöyryytys oli täydellinen ja minulla rupesi alapäätä kiristämään. Olin ainoa lapsi jolla oli kurahousut ja saappaat aurinkoisella ilmalla. Kurahousut olivat keltaiset ja paksua kumia joka haisi pahalta, ne ulottuivat kainaloon asti ja niissä oli kepparit olkapäillä. Kumisaappaat olivat tietenkin Kontiot joissa oli reilusti kasvuvaraa ja kurahousujen lahkeet oli tungettu saappaan sisälle jotta näyttäisi oikein lapselliselta. Muut lapset, varsinkin tytöt, naureskelivat minulle ja huutelivat. Siitä se lähti, kumisaappaat, kuravaatteet ja piiskaus ovat siitä lähtien kuuluneet yhteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin kans jotain 5-6 vuotias kun äiti puki minulle väkisin kumisaappaat ja kurahousut. Uhkasi vielä antaa piiskaa jos rupean hankalaksi. Muutaman kerran piiskaa tulikin ja piiskauksen jälkeen sitten puettiin kurahousut ja saappaat. Siitä se lähti, jo pelkillä saappailla ja kuriksilla uhkaaminen sai alapäähän liikettä. En sitä vielä tajunnut mistä on kyse mutta hyvältä se aina tuntui. Kerran naapurin lapset tulivat hakemaan minua ulos, taisin olla jo noin 10 vuotias. Huusin äitille että menen ulos. Äiti tuli eteiseen ja ilmoitti että nyt laitetaan sulle kumisaappaat ja kurahousut. Yritin väittää vastaan mutta äiti kysyi että haluatko piiskaa vai laitatko suosiolla. Siinä sitten puettiin toisten katsellessa. Heillä oli verkkarit ja kumitossut. Sitten kun päästiin ulos niin joku huusi heti että hei kattokaa, tolla on kumpparit ja kurahousut. Naapurin tyttö vielä sanoi että sen äiti uhkas antaa piiskaa jos ei se laita niitä. Nöyryytys oli täydellinen ja minulla rupesi alapäätä kiristämään. Olin ainoa lapsi jolla oli kurahousut ja saappaat aurinkoisella ilmalla. Kurahousut olivat keltaiset ja paksua kumia joka haisi pahalta, ne ulottuivat kainaloon asti ja niissä oli kepparit olkapäillä. Kumisaappaat olivat tietenkin Kontiot joissa oli reilusti kasvuvaraa ja kurahousujen lahkeet oli tungettu saappaan sisälle jotta näyttäisi oikein lapselliselta. Muut lapset, varsinkin tytöt, naureskelivat minulle ja huutelivat. Siitä se lähti, kumisaappaat, kuravaatteet ja piiskaus ovat siitä lähtien kuuluneet yhteen.

        Oijoi. Yksitoista vuotta ja sitten tuli halu häiriköidä vanhan nostolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oijoi. Yksitoista vuotta ja sitten tuli halu häiriköidä vanhan nostolla.

        Fetissi ei vanhene.


    • Vällyjen alle

      Minä n. 5 - vuotiaana pikkupoikana naapuriin karatessani kaaduin ojaan ja kastuin. Naapurin täti kuivasi minut kylmissään olevan poikasen ja kääri lämpimään, pörröiseen huopaan.

      Nyt olen jo ikämies , mutta en voisi vieläkään vastustaa pörröisiin ja huopamaisiin neuleisiin pukeutuneen naisen kutsua . Eipä näitä kutsuja tosin enää tulekkaan , alkaa jo tuo habitukseni olla sillä mallilla näin 6 - kymppisenä.

    • Walfe

      Tiukkoihin housuihin ja farkkuihin pukeuduin jostain vimmasta jo alle murrosikäisenä. Ne taisivat olla vanhoja vaatteitani, jotka olivat jääneet pieniksi. En muista, että olisin mitään noottia asiasta kuullut vanhemmilta.

      Murrosiässä asia tietysti vahvistui ja päälle parikymppisenä, kotoa pois muutettuani, ryhdyin ostamaan stretchfarkkuja. Fetissini tosin kehittyi sangen nopeasti nahka ja pvc-puolelle, missä se sitten nykyään vaikuttaa enemmän ja vähemmän aktiivisesti.

    • mies alle 40wee

      korkojen kopina ainakin...,hyvät naisen tuoksut..sirot jalat sukkahousuihin verhottuna,tyttöjen ponin hännät...mut mistäköhän nää ois lähteny...pikkupoikana mulla paksut sukkahousut ainakin talvisin alle kouluikäisenä,tyttöjen jumppatossuja tykkäsin pitää yhteen aikaan..ekalla luokalla ainaki kaikil oppilailla musiikkiliikunnassa,ehkä muistan aikuisia ihmisiä tavatessani sen mukavan tuoksun,ponnari tytöt saivat kyllä varmasti aina salaa huomioni

    • ueesusetues

      Kehitän jatkuvasti uusia fetissejä ja unohdan osittain vanhoja, kunnes ne taas palaavat joskus mieleeni. Olen aina ollut seikkailijasielu, joten kaikki uusi viehättää. Kun olen kuluttanut yhden fantasian loppuun, etsin aina uuden. Olen huomannut fetissin muodostuvan niin, että kun nään jotain oikein kaunista, se jää mieleeni ja kehittyy vähitellen fetissiksi. Esim. Kerran 15 kesäisenä eräs kaunistus tallusti edessäni skottiruutuinen minihame päällä takapuolen heiluen kutsuvasti. Siitä lähtien olen pitänyt skottiruutuisista minihameista.

    • skottiruutu

      Olin kansakoulun kolmannella, vuosi 70 tai 71. Meillä oli englannin opettaja vähän reilu parikymppinen johon olin "ihastunut". Hän käytti usein myös skottiruutuista hametta, kun oli ylämailla käynyt. Ohuet sukkahousut ja kerran pilkahti hameen alta valkoiset pöksyt. Luulen että minä sain silloin ensimmäisen kerran seisokin. Joskus vilahti valkoinen pitsialushame ja tulos oli sama. Nämä unohtuivat ajan myöta mutta kerran vilahti eräältä naiselta housut hameen alta ja muistot tulivat mieleen. Sen jälkeen olen olen aina katsellut naisten sääriä, polvia, haaraväliä, jos jotakin vaikka näkyisi, Onko tämä a) lapsellista b) sairasta, mutta minä kiihotun.

      • hamoset

        juuri näin minullakin,oli ihanaa aikaa toi 70-luku kun ky.hameet muotia,vieläkin kuumana ns minivekkihameisiin näkee vaan harvoin


    • itsensä vanki

      Varmaan moni muukin haluaisi tietää mistä fantasiat ja fetissit saavat alkunsa. Kyllä ne kai meissä jokaisessa on sisällä, jotkut toteuttaa niitä, jotkut tukahduttaa ne, ja jotkut taas korvaavat ne ns. hyväksytyillä jutuilla. Liekö syntynytkään sellaista, jolla ei jotain eriskummallisia mieltymyksiä joskus ole ollut.

      Minä jo hyvin nuorena poikasena olen ollut kiinnostunut jonkinlaisesta alistumisesta toisille miehille. Vaikka en ole koskaan voinut kuvitella läheisyyttä, tai kumppanuutta miesten kanssa, niin kuitenkin tuossa alistumisfantasiassa kelpaa vain miehet.

      Saan helposti tyydytystä siitä kun fantasioin kuinka miehet porukalla ottaisivat minut yllättäen kohteekseen jossain ulkona syrjäisellä paikalla. En mahtaisi useammalle mitään, vaikka itsekkään en mikään heikoin ole. Riisuisivat minut väkisin alastomaksi, läiskisivät persettäni armotta ja tekisivät muutakin mitä mitä miehet keskenään tekevät. Mutta toteutushan on hieman hankalaa, sillä se pitäisi tapahtua ilman omaa tarjoutumista ja vielä turvallisesti, ettei minua vahingoitettaisi. Fantasiana se kuitenkin on hyvin tyydyttävä, ja saan siitä aika hyvät kiksit milloin vain haluan.

      Itse en voi kuvitella mistä tuollainen on saanut alkunsa, sillä nuorena minua ei ole kuritettu edes kotona. Joten pakko niiden on olla meissä sisällä, ja sitten ne vain joskus saavat vallan ajatuksissamme, joista ei pääse irti koskaan.

    • sekaantuja

      14-15 vuotiaana kun kävin navetassa runkkaamassa,ensin hyväilin lehmien utareita.Sit rohkenin hipelöidä hännän alta ja tunnustella varoen elintä.Lehmätkin tottui ja muuan siirsi häntäänsä niin sain nuolla : ),sama mansikki selvästi ymmärsi kun kävin näyttämässä sille jäykkää elintäni ja erään kerran se peruutti,tiputti sorkat lantakouruun jotta ylettyisin astumaan paremmin.Sekaantuminen oli kaunis ja luonnollinen tapahtuma ja sainkin siitä kerrast asti usein.Fantasioin vieläkin päästä sekaantumaan lehmään/lehmiin:

      • voihan nyt helvetti

        Voi jumalauta... Onko toi totta?


      • Anne -70
        voihan nyt helvetti kirjoitti:

        Voi jumalauta... Onko toi totta?

        Ennen vanhaan ei ollut yhtään harvinaista että nuoret miehet himoissaan pökkivät tammoja ja hiehoja. Erikoisen yleistä tämä oli, uskokaa tai älkää, USAn "raamattuvyöhykkeellä", kun tyttöjen kanssa seurusteluun ei ollut mitään mahiksia ilman "esiliinaa".


    • Pissiliisi

      Mulla on ollut pissafetissi jo lapsesta lähtien.

      Muistan, miten jo joskus 4-vuotiaana tyydytin itseäni, vaikka en edes tajunnut mistä siinä on kyse. Näihin sessioihin kuului jostain syystä fantasiointi pissaamisesta ja kakkaamisesta. Kuvittelin mm. miten lastentarhan pihalla pissaisin hiekkalaatikkoon tai puun oksalta alas tai kakkaisin sieltä. Joskus fantasiat menivät paljon villimmiksi, esim. sellaisiksi että koko lastentarhallinen lapsia pissaisi ja kakkaisi johonkin kylpyammeeseen, joka täyttyisi näistä eritteistä.

      Silloisen bestiksen kanssa leikittiin myös pissa- ja kakkaleikkejä. Toinen meistä oli pissa, toinen kakka. "Pissa" tunki jonkun vaatekappaleen housujensa etumuksesta roikkumaan, kuin pippeliä matkiakseen, ja "kakka" tunki vaatekappaleen housujensa takapuolelle korostamaan peppua. Sitten päästeltiin sellaisia ääniä, jotka simuloivat kyseisiä toimituksia. Joskus, kun leikittiin ulkona lähimetikössä, pissattiin yhdessä ruohikkoon tai kalliolta alas ja kilpailtiin siitä, kumpi pissaa enemmän. Se tuntui jotenkin jännältä ja vähän kielletyltä.


      Nykyään pidän kakkajuttuja ällöinä, mutta pissajutuista kiihotun kyllä. Tosi paljon. Aikaisemmin fantasioin siitä, että mies tai nainen pissaa toisen päälle, erityisesti pillun tai peniksen päälle tai peppureikään tai rinnoille. Vielä parempi, jos siinä on joku vaate sotkettavana. Nykyään taas kiihotun kovasti, kun katselen miten naiset pissaavat pikkupöksyihin, sukkahousuihin tai farkkuihin. Kiihotun myös pissaavien miesten katselusta, mutta enemmän naisista.

      Niin ja olen 28 v (enimmäkseen hetero) nainen.

      Miehelleni en ole uskaltanut tästä pissafetissistä kertoa, vaikka tiedän ettei se olisi asiasta moksiskaan, kunhan hänen ei tarvitsisi tätä mun fetissiä toteuttaa. Mutta sen verran hävettää kuitenkin. Enkä oikeastaan edes haluaisi toteuttaa kaikkia juttuja joista fantasioin... kuvitelma ja nettiporno riittää, koska niissä ei ole mitään ikäviä hajuja. ;)

      Joskus, kun olen ollut yksin kotona, olen kuitenkin vessassa pissannut pikkupöksyihini ja katsellut, miten ne kastuvat. Kiihottavaa.


      En siis todellakaan tiedä, mistä tää fetissi on peräisin. Muistan vain, että mulla on ollut se jo ihan pikkutytöstä lähtien... niin kauan kuin muistan.

      • mikvi

        Voi Pissiliisi, kun saisin sinut, niin pissileikkien rajaa eikä määrää olisi, kaikki olisi kivaa ja sallittua.


      • erko gg

        yhteen aikaan piden äidin allkkarei ,mut nyt oon huomannu että vaippoja on kaappiin ilmestyny .Äiskällä karkailee .nyt olen lainannu sen vaippoja ja kyllä kiihotuu. kannattaa kokeilla ,voi jäädä koukkuun niinkuin minä.


      • het.nainen

        Pissafetissi minullakin. Joskus 4-5-vuotiaana halusin usein hieroa itseäni tyynyyn tms. ja lirauttaa vähäsen. Tein tätä niin kauan, kunnes jäin kiinni. Jossain vaiheessa muistan haaveilleeni siitä, että saisin pissata täyden rakon kanssa lavuaariin, tuntui oikein haaveiden täyttymykseltä(??). :D

        Ollessani ekalla luokalla nukelleni ostettiin leikkivaippoja, joihin pissasin yöllä itsekseni suuren nautinnon kera. Jäin kiinni ja sain torut.

        Murrosiässä kävin paljon mökillä keskellä metsää ja lähdin usein kävelylle. Kävelyn kohokohta oli pissaaminen/kakkaaminen (tässä ei mitään seksuaalista) metsään kaikessa rauhassa.

        Tajusin nämä jutut vasta aikuisena, kun tavallinen porno ei enää kiihoittanut ja aloin näkemään unia pissajutuista. Ensin pissaporno oksetti, mutta jatkoin katselemista ja tyydyttämiseksi meni aina...sitten oikein etsimällä etsin videoita, joissa pissataan esim. naisen sisälle ja/tai päälle ja sillä tiellä olen vieläkin. Tahdon kokea nuo molemmat itsekin.


      • sinulle het. nainen
        het.nainen kirjoitti:

        Pissafetissi minullakin. Joskus 4-5-vuotiaana halusin usein hieroa itseäni tyynyyn tms. ja lirauttaa vähäsen. Tein tätä niin kauan, kunnes jäin kiinni. Jossain vaiheessa muistan haaveilleeni siitä, että saisin pissata täyden rakon kanssa lavuaariin, tuntui oikein haaveiden täyttymykseltä(??). :D

        Ollessani ekalla luokalla nukelleni ostettiin leikkivaippoja, joihin pissasin yöllä itsekseni suuren nautinnon kera. Jäin kiinni ja sain torut.

        Murrosiässä kävin paljon mökillä keskellä metsää ja lähdin usein kävelylle. Kävelyn kohokohta oli pissaaminen/kakkaaminen (tässä ei mitään seksuaalista) metsään kaikessa rauhassa.

        Tajusin nämä jutut vasta aikuisena, kun tavallinen porno ei enää kiihoittanut ja aloin näkemään unia pissajutuista. Ensin pissaporno oksetti, mutta jatkoin katselemista ja tyydyttämiseksi meni aina...sitten oikein etsimällä etsin videoita, joissa pissataan esim. naisen sisälle ja/tai päälle ja sillä tiellä olen vieläkin. Tahdon kokea nuo molemmat itsekin.

        Het. nainen, laita meiliä osoitteeseen [email protected], niin jutellaan lisää.
        täällä mies, jolla hyvin saman kaltaisia ajatuksia ja olisi mukava vaihtaa niitä lisää.

        -M


    • Venlla

      Napafetissi. Se on niin ihana asia, että en edes halua luopua siitä. Tätini, minun ollessa noin kuuden vanha hieroi pyytäessäni napani punaiseksi. Ihailin sitä (napaani) pitkään hieromisen jälkeen. Kauniin punainen napani! Saunassa täti pesi ja vaahdotti napani. Pesi todella pitkään napaani sormillaan samoin kuin kuivasi hyvin hyvin perusteellisesti saunan jälkeen. Tarkistus napaan oli ihana. Hän tarkisti ja polvistui tutkimaan ja "repi" napaa. Tarkisti oliko napa puhdas. Vuoteeseen mennessä vielä hieman kosketteli napaa. Yleensä iltaisin tutki hetken napaa. Sormeili hetken ja kertoi miten kaunis on napani.

      • Anonyymi

        Saisko suhun yhteyttä jotenkin? :)


      • Anonyymi

        Moi Venlla :) miten sinuun saisi yhteyttä, olisi hauska vaihtaa ajatuksia kanssasi! :)
        T. 27-vuotias mies etelä-suomesta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi Venlla :) miten sinuun saisi yhteyttä, olisi hauska vaihtaa ajatuksia kanssasi! :)
        T. 27-vuotias mies etelä-suomesta

        Ootko jo kokeillut aikakonetta?


    • mikvi

      Mun pissileikkifetis alko ihan vahingossa noin 13 vuotiaana,kun olin jostain kuullut,et tyttöjen pikkarit kastuvat kiihottuneena ja en tajunnut miten.
      Omassa vinttikamarissa sängyllä sit kiihottuneena ajattelin, että minunkin housut pitää kastua ja annoin pissin tulla sänkyyn ja kiimani senkuin kasvoi maaten mahallani keinutellen orkkuun asti.
      Sitä olen sit jatkanut seuraavat 40 vuotta. Petaria ja sänkyäkin pitää kyllä vaihtaa joskus, mut haittaa kun on kivaa. Myös ulkona housuunpisuttelu on kivaa mustiin farkkuihin tai wetlookeihin . Nähkööt sit joku jos haluaa, mut se on mun juttu.
      Toinen mun fettis on likaiset valkoiset sukat.Se alkoi kouluaikoina, kun oli Hai-saappaitten kulta-aika, jolloin pidettiin kumppareita satoi tai ei, siis aina, maalla siis sisälläkin. (nyt on muuten samanlainen uusi kumpparibuumi jeee).
      Sit näin muutamalla tytöllä koulussa ja naapurintytöllä kotonaan kumppareista riisutut valkoiset, ihan helvetin mustanlitsut sukat ja polvet petti ja siitälähtien oon minäkin...!
      Edelleen oon kiinnostunut, kun nään tytöillä/naisilla valkoiset sukat, oli ne sitten vaikka lenkkareissakin.

      • Nokia City

        Yleensähän kaikki fetissit tuntuvat muodostuneet jostain lapsuudenaikaisesta kokemuksesta.Niin minullakin tämä kumisaapasfetissini.
        Muistan olleeni alle kouluikäinen,kun olimme setäni luona kyläilemässä ja isäni ja setäni innostuivat painimaan lumihangessa ja isälläni oli uudet kumpparit jalassa.Siinä heidän telmiessään huomasin ,että minulla seisoi.En tietenkään silloin ymmärtänyt mistä oli kysymys.
        Myöhemmin tämä saapas-asia alkoi liittyä tyttöihin ja naisiin ja olen saanut nauttia naisten kanssa tästä taipumuksestani yllättävän hyvin.Toki vaikeaakin on joskus ollut,etenkin asian julkituonnissa naiselle.
        Nykyään kiinnostaa vaan kiiltävät ja korolliset naisten mallit.
        Niitä minulla onkin useapia pareja-yllättävän hyvin säilyneitä,vaikka ovat suurin osa -80 luvulla ostettuja!
        Hai saappaat ei aiheuta oikeastaan minkäänlaisia kic"sejä (vai mitä ne oli)
        Niin..tuo kiinnostuksen julkituonti kumppanille voi olla melko vaikeaa ja nolottavaakin,koska sitä vastaanottoa ja ymmärtämistä pelkää jo etukäteen.
        Asiassa on vaan edettäva varovasti ja hienovaraisesti pikkuhiljaa.Aloittaa voi vaikka sukista ja korkokengistä-niitä naiset ymmärtää paremmin.
        Hei mutta nyt taisin eksyä vähän varsinaisesta aiheesta joten
        Hauskaa kevättä kaikille saapastelijoille ja muillekkin!


    • tissinimun

      Silloin kun tissini alki kasvaa. Pojat huomautteli ja olin ensin niin kovin hämilläni. Siitä opin pitämään rinnoista, myös toisten naisten, siis isoista. Vertailen ja ihannoin vain isoja ja roikkuvia tissejä. tästä en ole päässyt eroon ja kyttään kaikkien naisten tissit telkasta ja kaikkialla. Tahtoisin myös puristella ja suukottaa

      • Kikkeliä

        Nuorena poikana katselin miesten peniksejä, suihkussa ja uimahallissa. Myöhemmin upes uimahallissa suihkussa seisoo kun katselin, siellä oli vanhempia miehiä mitkä rupes hieroo kun katselin. Sielä tuli ekan kerran kokeiltua seisovaa toisen miehen munaa. Vei mut vessaan ja sillä oli kovana, sai sen työnnettyä peppuuni vaikka oli muita siellä. Kun muut lähti nussi minua lujaa. Kotonaan halus että kun mulla seiso että nain sitä ja tuntu aluksi omituiselle ennenkuin tottu. Siitä tuli fetissi että annoin pyllyä.vanhemmille miehille.


    • tyynytyydyttäjä

      Pissafetissi minullakin ja nimenomaan tyynyyn pissaaminen kiinnostaa. Minulla onkin hyvä pissatyyny, joka imee koko rakkoni sisällön, kunhan en päästä kaikkia samaan kohtaan. Vessassa on mukava istua pehmeällä tyynyllä ja päästellä pissat vapaasti tyynyyn. On upeaa painaa kikkeli kiinni tyynyyn ja tuntea lämpimän märkyyden leviävän tyynyssä. Usein tyynyni saakin palvella vessatyynynä koko illan ja vastaanottaa kolmet tai neljätkin pissat. Lopuksi huuhtelen sen suihkulla, linkoan sen ja laitan lämpimään paikkaan kuivamaan. Alle tunnissa tyyny on pintakuiva, mutta täytteet ovat vielä sopivan kosteat seksileikkeihin. Pehmeä ja lievästi pissantuoksuinen tyyny antaa paljon voimakkaamman orgasmin kuin mikään muu itsetyydytys ja siemensyöksy omaan lempityynyyn on joka kerta yhtä tyydyttävä.

    • Black catsuit

      Fetissi voi syntyä koska tahansa ja missä tahansa.
      Omalla tai oikeammin sanottuna vaimoni kohdalla se tapahtui 1970-luvun alussa, jolloin olimme parin viikon lomamatkalla Lontoossa. Hän oli saanut joistain esitteen nännilävistyskoruista ja halusi sellaiset itselleen. Kun ne nätit renkaat oli laitettu, vaimoni huomio kiinnittyi myymälän puolella olevaan "mallinukkeen", joka oli puettu mustaan latexasuun.
      Hän kosketteli sormenpäillä sitä kumia, keskusteli myyjättären kanssa ja siirtyi takahuoneeseen, missä hänestä otettiin mitat. Kokovartaloasu, sellainen kissapuku ehti valmistua ennen paluumatkaa. Sen pukemiseen tarvittiin talkkia sekä minun apuani, koska asu peitti kaiken varpaista ranteisiin ja kaulaan asti.

      Kun vielä lopuksi suihkutin kiilloittavaa silikonia pintaan, kokonaisuus vaikutti tosi kiihottavalta. Vaimo oli käsissäni kuin ankerias ja kävi kuumana. Hänestä kumin kosketus iholla ja sopivasti puristava tunne joka paikasta olivat nautinnollista.

      Työlästähän se pukeminen aina on ollut, asun peseminen sekä kuivaaminen käytön jälkeen ja itse käyttäminen melko rajoitettua, mutta kokemansa nautinto korvaa kyllä vaivan.
      Kieltämättä se pitkin muotoja tiukasti ryömivä musta puku sopii hänelle eikä sitä tarvitse riisua yhdyntöjä varten. Haarojen välistä vain vetoketju auki ja penistä vakoon.

      • Uhuhuh!!!

        Aijai! Nyt olen kyl kade!


      • kade nainen

        olisipa todella kiva joskus päästä pukeutumaan sellaiseen pukuun ja kun olisi vielä mies joka ymmärtäisi sellaisen päälle.


      • ni ih
        kade nainen kirjoitti:

        olisipa todella kiva joskus päästä pukeutumaan sellaiseen pukuun ja kun olisi vielä mies joka ymmärtäisi sellaisen päälle.

        Asuja saa mittojen mukaan monestakin paikasta, ja arvioni mukaan enemmistö miehistä ymmärtäisi sen päälle. Yleensä ongelma on toisin päin.


    • Poikia..

      Erottuani humalassa olin nuorten poikien "patjana" naitavana. Nyt välillä kun kutkuttaa alapäätä niin kutsun nuoria juomaan, sitten ei tarvii kun laittaa kun läpinäkyvä yöpaita päälleen. Sitten pojat tekee mieli että sänky natisee ja nautin kunnolla vaikka joskus on montakin saamaanaikaan. Tunnen itseni välillä kyltymäksömäksi kun en saa tarpeeksi vaikka olen yli 50v . Joskus nolottaa kun nuoret moikkailevat, mutta välillä tekee mieli olla muutenkin kun "yhden" kanssa.

      • Nuorenpaa

        Mitä enemmän tulee ikää(56v nainen) niin nuoremmat kiinnostavat monellakin tapaa. Olen onneksi saanut joskus haluilleni vastinetta kun parikin poikaa on painaneet kumpikin, siitä nauttii kun katselee nuoria muna kovana runkkaamassa ja naimassa. Olen kai kyltymätön kun haluttaa nykyään jatkuvasti nuorempaa. Kai sitä huonompiakin fetissejä voisi olla, saa kunnolla kuntoiltua samalla monta tuntia.


      • Nuoroa kiva

        Sama fetissi kun olen 50 ja haluan nuorerempia "miehiä" välillä montakin mitkä jaksaa naida kunnolla. Minäkin haluan olla nuorten patjeana monen kanssa kun saa kunnolla munaa. En tunne itseäni huonoksi vaikka annan nuorten naida porukalla kun muut katselee.Siinä saan minä monta orkkua ja nuoret saa tyhjentää pussinsa että on permassa koko sänky kun kuusikin poikaa nussii kunnolla. Ja sitä haluu useinkin


      • Poikia ..

        Minä kypsissä kymmenissä olen hurahtanut nuoriin miehiin/poikiin, kun ei ikäiseni kykene niin olenhommannut nuoria rattopoikia mitkä kykenee. Joskus niinkuin luin olen ollut patjana useammelle pojalle mitkä haluu nussia kunnolla ja minä saada kunnolla kun eimaa tulla tyydytetyksi tavallisesti että haluu molen pojan kimppaa. Olenko friikki kun on kuusikin miestä/POIKAA kimpassa että saan haluamani.??


      • Anonyymi
        Nuoroa kiva kirjoitti:

        Sama fetissi kun olen 50 ja haluan nuorerempia "miehiä" välillä montakin mitkä jaksaa naida kunnolla. Minäkin haluan olla nuorten patjeana monen kanssa kun saa kunnolla munaa. En tunne itseäni huonoksi vaikka annan nuorten naida porukalla kun muut katselee.Siinä saan minä monta orkkua ja nuoret saa tyhjentää pussinsa että on permassa koko sänky kun kuusikin poikaa nussii kunnolla. Ja sitä haluu useinkin

        Mulla on taas halu vanhempiin miehiin. Olin nuorena pienehkössä K-kaupassa töissä lihaosastolla ja sen vastaavana myyjänä oli yli 5-kymppinen mies. Oli mulla useitakin ihailijoita sieltä nuoremmasta päästä. Itse oli silloin vasta 17 v. Jo parin kk:n jälkeen tykästyin tähän työtoveriini ja aloin joka aamu päätä kallistellen heittää hänelle lentopusun ja joiskus kun olimme tiskillä vierekkäin asiakkaita palvelemassa, pukkasin häntä lantiollani naureskellen. Eikä aikaakaan, kun hän jo aina tilaisuuden tulle kaappasi minut syliinsä enkä laittanut yhtään hanttiin. Kerran hän sitten kysyi vakavasti, että jos hgalusin lähteä käväisemään hänen kanssaan hänen mökillään?? Minähän halusin. Heti sinne tultuamme hän laittoi saunan lämpiämään ja kun se oli valmis hän alkoi ehdottelemaan missä järjestyksessä kävisimme kylpemässä. MInä sanoin suoiraan, että mennään yhdessä. siinä vaiheessa oli jo pimppini kovasti kostea odotuksesta. Saunassa käytiin ja saunassa rakasteltiin eka kerta ja useammankin kerran sinä viikonloppuna. Hän oli hyväkuntoinen, edustavan oloinen mies ja niin kauan kun asuin sillö pienellä paikkakunnalla, olin hänen raklastajattarensa lähes joka viikonloppu. Myöhemmin hakeuduin aina vanhempien miesten seuraan. Esim. naisten tanssit olivat hyvä paikka bongata kaveri, samoin laivaristeilyt ja jo eka risteilyn jälkeen ymmärsin miksi ruotsin laivoja kutsuttiin "porauslautoiksi." Minä vaan en osaa nauttia pikkupojista.


    • Olen käyttäjä Black catsuit:in kanssa samaa mieltä.
      Fetissi syntyy koska ja missä tahansa.
      Minulla se on naisten välinen tappelu, joka syntyi tuollaisen
      tapahtuman nähtyäni. Eikä siitä oikein pääse eroon.
      Polte on liian suuri.
      Sääli vaan, että hengenheimolaisia on harvassa.
      Jos löytyy, olen kasaillut kirjoituksia sivustolle
      http://kilvettaret.freewebpage.org/nti.htm
      Sekä kunnon kirjoituksia erilliselle foorumille.
      Ota yhteyttä, jos kiinnostaa.

    • rengastaja

      mua kiinnostaa seksi niin laveasti että vaikea sanoa onko minulla mitään varsinaista fetissiä. tai ainakaan semmoista joka yksinomaan saa jonkun tuntumaan kiihottavalta.

      ...mutta minua on jo monta vuotta vaivannut uni joka toistuu säännöllisesti: olen liikkeellä metsässä/viidakossa ja yhtäkkiä joudun ansaan. ansa on naru joka tempaisee minut roikkumaan toisesta jalastani ylös puiden latvuksiin ja siellä sitten killun pää alaspäin. tämä on alkanut vaivata ja kiihottaa minua aina enemmän mitä kauemmin olen tätä ajatellut. tätä unta olen nähnyt varmaankin 10 vuoden ajan, tarkkaa muistikuvaa ei ole.

      ...ja mihin se sitten liittyy: minun on aina kaikkein helpoin saada orgasmi asennoissa joissa olen pää alaspäin. esim lantio reilusti koholla niin että veri menee päähän. nykyisen seksisuhteeni kanssa olemme keksineet sekstailla seisten niin että taivutan koko ylävartalon alaspäin ja esim nojaan tuoliin. muuten minua kiihottavat korkeat paikat joissa on lievä huimauksen tunne, esim ulkona korkealla kalliolla lähellä jyrkänteen reunaa. haaveena päästä joskus sextaamaan esim nosturin koppiin tai näkötornin huipulle. muutamaa korkeaa paikkaa kokeilin viime kesänä mutta partnerille tuli korkean paikan kammo:-) ja samaisen partnerin kanssa oli puhetta kotioloissa tapahtuvasta pää alaspäin sitomisesta, oltaisiin päästy aika lähelle uneni ideaa, mutta suunnnittelu loppui siihen että hän löysi elämänsä naisen toisaalta. ..no onhan tässä aikaa kokeiluille ennen kuolemaani, katsotaan saanko yllytettyä nykyisen suhteeni johonkin retkeilyyn kesän tullen:-)

    • marica.f!

      ne on! ei ne synny tai kasva. Esim. minä olen tyttö-poika. rakastan naiseksi pukeutumista. se on aina ollut.

    • lesbofan

      Joskus 12-vuotiaana sain käsiini pornolehden, jossa oli lesbokuvasarja. Se oli kiihottavinta, mitä koskaan olin nähnyt. Sen jälkeen, nyt jo päälle nelikymppisenä (miehenä) en ole koskaan kiihottunut ns. heteropornosta. Yksinkertaisesti en halua nähdä äijän munaa, persettä tai ylipäätään yhtään miestä missään pornofilmissä.

      Lesbofetissi on sittemmin kehittynyt rajumpaan suuntaan, nykyään pitää olla fistausta, pissaleikkejä, strap-oneja ja lesbolaista ryhmäseksiä. Tietty "tavanomainen" lesboporno menettelee, mutta nykyään tulee netistä etsittyä lähinnä tota raisumpaa osastoa. Sadomasoilu (paitsi vinyylikuteet) ja kakkaleikit on kyllä melkoinen turn-off. Ehkä kaikkein kiihottavin "perinteisen" lesboilun laji on tietty 69, jossa tytön suut ovat todella liimaantuneet toisen pilluun kiinni.

    • hotdick69

      liikkatunnin jälkeen nähdä kaverin iso kyrpä, varmaan 15cm levossa.

    • joku mies seiskaysi

      Kyllä ne on kaikilla sisäänohjelmoituna jo syntyessä. Kysymys on paremminkin siittä että mistä löytyy se ärsyke joka tuo ne pintaan. Itselläni on erittäin selvä muistikuva leikeistä ennen kouluikää joissa minua muutaman vuoden vanhempi naapurin tyttö pelasti minua kuvitteellisesta järvestä (heidän olohuoneen lattia) ja heti koulun alettua jostakin Aku Ankan Mortti ja Vertti sarjakuvasta jossa veljekset joutuivat vedenvaraan pelastusliiveissä. Aiheuttivat molemmat omituisia tuntemuksia jo silloin.

      Varsinainen murrosikä käynnistyi vähän myöhään (arviolta 12-14 v), mutta sekin starttasi mieltymyksen mukaista kuvamateriaalia katsellessa, joka johti onanointiin. Lajin (Pelastusliivit ja niissä kelluminen) ollessa noinkin harvinainen se tietysti aiheutti (muiden itsensä erikoiseksi kokemisjuttujen ohella) sitä että sulkeuduin kuoreeni kymmeneksi vuodeksi, ennen kuin pahemman laatuinen paisetulehdus ja sen tuomat kuolemanpelot pakottivat käsittelemään asiat läpi.

      Koskaan en ole ollut hyvä uimaan ja aina olen jonkun verran vettä pelännyt, joten jotenkin tuo liittyy omien pelkojensa kohtaamiseen. Muutamalla muulla foorumilla asiasta on puhuttu ja moni muukin on sanonut mieltymyksen liittyvän oman pelkotilansa kohtaamiseen jonkun turvallisuutta tuovan elementin kautta. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa...

      Nyttemmin asiat ovat varsin hyvin ja vasta tänään nykyinen naisystävä mainitti että kesä on tulossa, jotain kivaa pitää siis keksiä. Hänellä ei ole samaa juttua, mutta asiaan asenoitumisesta tekee helppoa se että (ilmeisesti myös hänelle) tuli vähän yllättäen se että hänen tykkäämisensä kauluspaitoja kohtaan on muutakin vaan kun tykkäämistä. :) Kun aistin selvästi että tähän liittyy seksuaalista latausta niin avoimesti sopivalla hetkellä ehdotin että en ottaisikaan paitaa pois kun jatketaan eteenpäin (ts. aktin ajaksi). En varmaan koskaan unohda sitä ilmettä kun pyytämättä tarjosin jotain sellaista mitä hän ei välttämättä koskaan olisi uskaltanut pyytää, vaikka mieli varmaan kovasti tekikin. :)

      Kesää odotellessa. Niin kauan olen yksin vaeltanut ja jo itseni kanssa selväksi tehnyt että en välttämättä koskaan pääse toteuttamaan mieltymystäni kumppanin kanssa, joten en vieläkään uskalla toivoa tämän toteutuvan, vaikka kaikki merkit siihen viittaavatkin. Ainakin olen saanut toteuttaa kumppanini mieltymyksen ja saanut kokea sen miten hienoa se on kun toinen on oma itsensä ja nauttii täysillä. :)

      • abibas

        Minulla on fetissi urheiluhousuihin ja -shortseihin, joka alkoi joskus kun olin viimeistä vuotta päiväkodissa. Kaverillani oli sellaset kiiltävämateriaaliset adidaksen urheilushortsit, en saanut katsettani irti niistä ja haastoin häntä usein painimaan kanssani ja siinä samalla aina vaivihkaa koskettelin kaverin shortseja.

        Verkkarifetissi tuli kuvioihin joskus ala-asteen tokalla luokalla kun painin erään kaverin kanssa kotipihallani ja hänellä oli sellaset mustat liukaspintaset verkkarit ja hän kuristi mua kevyesti jaloillaan, se jotenkin tuntui hienolta tuntea liukkaat verkkarit naamalla. En tiedä ihmettelivätkö kaverini kun usein haastoin heitä painimaan ja aina kuitenkin olin se joka "hävisi" tai joutui selätetyksi :D

        Kuuluin myös peruskouluikäisenä jalkapallojoukkueeseen ja tykkäsin muutenvaan lämpöisinä kesäpäivinä pukeutua peliasuun tai muutenvaan verkkareihin.

        Painimiset alkoikin sitten pikkuhiljaa jäädä kun peruskoulusta pääsin.


    • luotsivene77

      Itselläni fetissini on saanut alkuunsa yökastelusta ja yövaippojen käytöstä. Käytän edelleen yövaippaa ja vaippa on usein märkänä.

      Nykyään pidän vaippaa myös, varsinkin viikonloppuisin, myös päivällä. Varsinkin, jos olen juonut jotain vettä väkevämpää. Märkä vaippa kiihottaa, varsinkin päivällä... :D

    • Tämähän on siis sellainen fetissi mitä ei saisi sanoa ääneen: NATSIUNIFORMUT.

      Lapsena katsoin Maanalainen armeija iskee jälleen-sarjaa ja suosikkini oli aina Gestapon Otto Flick. Silloin en vielä tajunnut miksi. Lukioiässä aloin keräämään Venäjän armeijan uniformuja, koppalakkeja yms krääsää ja käyttää niitä makuukammarissa. (Venäläisupseeri ja puolalainen sotavanki Helga-leikki, tiedetään ettei Helga varmaan ole puolalainen nimi, se vain kuulostaa hyvältä!)

      Uniformusaappaat: sellaiset kiiltävät ja pervon näköiset kuten Salon Kitty-leffassa! Sellaisia kun pääsisi joskus nuolemaan.

      Pistoolit: Gestapo's Last Orgy-leffassa on hieno kohtaus jossa juutalaistyttö imee ja nuolee natsiupseerin pistoolia näytellen suuseksiä. Ja kyllä, olen hankkinut Walther P38-pistoolin replikan kokoelmiini. ;)

      Veitset/tikarit: Kokoelmiini kuuluu Luftwaffe ceremonial dagger ja Nazi Party SS Dagger.

      Uniformut: Tällä hetkellä kokoelmiin kuuluu vasta 2 natsiuniformua; ss-kenraalin formu eli Major-General (SS-Gruppenfuhrer) ja aliupseerin sarkapuku M44 Sergeant (SS-Unterscharfuhrer).

      Mustat nahkakäsineet: sopivat kuristamiseen ja tukahduttamiseen.

      Uniformut on aina kiinnostaneet, mutta vasta kun nyt helmikuussa 2011 kun kävin ensimmäistä kertaa Saksassa (Berliini), tämä natsifetissi oikein kunnolla "puhkesi kukkaan". Sen jälkeen olen tehnyt kaikki nuo hankintani. Vielä on hankintalistalla musta ss-uniformu. Sellaisia olisi kyllä ulkomaisissa nettikaupoissa (http://www.ioffer.com/i/wwii-nazi-german-ss-m32-uniform-set-146355925). Tuo olisi kyllä ihan unelma! Alle kuukauden päästä ollaan menossa avokin kanssa Saksaan Dachaun keskitysleirille romanttiselle lemmenlomalle.

      Oma kokoelmani:
      http://www.facebook.com/media/set/?set=a.106745472745128.14590.100002290281764&l=e3ee719fc4

      Dvd-hyllystä löytyy mm. Tinto Brassin Senso'45 (Black Angel) ja Salon Kitty (Ensimmäinen on loppuratkaisulta jälkimmäisen kopio, mutta itseltään voi kai plagioida...), Gestapo's Last Orgy (siitä tulee nimimerkkini), The Beast In Heat, Ilsa She Wolf of the SS, SS Experiment Love Camp, SS Camp 5: Women's Hell, Yöportieeri... Onhan näitä. "Tavallisistakin" elokuvista löytyy minua stimuloivia yksilöitä kuten Valkyrie (elokuvassa ei ole YHTÄÄN kohtausta jossa ei ole natsiuniformuja!), Hellboy (Karl Ruprecht Kroenen-olkoon puoliksi robotti, mutta ah! ne terät!), Kunniattomat Paskiaiset (Hans Landa). Jopa True Bloodissa oli jakso jossa Godric ja Eric olivat natseja! Sanotaanko että Ilsassa on parhaat kidutuskohtaukset, Salon Kitty on uniformuilta paras ja Gestapo's Last Orgyssä on parhaat pervo-aspektit.

      • uskomatonta!!

        En meinaa uskoa, että löysin viestisi!! Olen itsekin kiinnostunut natsien uniformuista(musta SS suosikki!), keräilen kuvia niistä. Pidän myös aiheeseen liittyvistä sarjakuvista. Nahkahanskat...uuh...don't get me started! ;)

        Mukavaa huomata, että emme ole yksin "sairaiden" juttujemme kanssa. Kaikkea hyvää sinulle!


    • Fetish-918

      Mun ollessa muksu -70 luvulla,faija aina joskus kiusasi mutsia ja yritti väkisin pussata,kun mutsi vastusteli.
      Se oli minusta jossain määrin inhottavaa,mutta samalla aivan tavattoman kiihottavaa ja nyt aikuisena kun näen elokuvissa,netissä tms. naisen hyväksikäyttöä,alistamista,jopa väkisinmakaamisia on se minulle todella orgastinen kokemus.

    • Aliceci

      Jouduin vaihtamaan vanhuksen vaippoja ja sain päähäni kokeilla miltä se tuntuu, kun antaa pissan tulla vaippaan. Siitä se siiten vakiintui sellaiseksi., että suurinta hupia on pissata, kun on vaikkapa kaupan kassalla tai jonkun tutun tai vieraan kanssa juttusilla kahvikupin ääressä. Kesken jutustelun antaa vaan tulla ilman, että kaveri tajuaa mitään. Puutarhaa hoitaessa annan tulla housuun, tai jos on hame, niin siitä vaan pitkin reisiä ilman, että vähääkään yritän pidätellä.

      • Barrbarr

        Aliceci Tykkään fetisistäsi


    • JJ.

      Mun fetissi on kyömynenäiset naiset.
      Ovat jotenkin vain tolkuttoman ihania.

      • rengastaja

        ihanaa; suukko sulle!


      • JJ.
        rengastaja kirjoitti:

        ihanaa; suukko sulle!

        Suukko sullekki:)


    • -kesätyttö-

      En ollenkaan tiedä et mistä se on tullu, mut kumihanskat on se juttu. Varmaan jotenkin oudosti fantasioin et miehellä olis kumihanskat joilla hän sit hyväilisi muo... AAAH

      • Helly Hansen

        Kesätytölle pusu :)


      • Uhuhuh!!!

        Voi...prkl!!! Että vielä Nainen jolla kumihanskafetissi! voi v...ttu! Miks mullakin on tuollanen fetissi ja miks.... no joo. Antaa olla...

        Ole onnellinen, nauti ja voi hyvin! T: M.kumihanska


    • kallee kunnolla

      Sain murkkuiässä vanhempaa rehevää naista, myöhemmin vanhempi mies tarjos juotavaa ja riisu housuni ja tuli takapuoleen. Molemmat olivat kokeuksia.Nyt oon kiihottunut välillä miehistä mitkä riisuu pyllyn paljaasi ehen ja rupee naimaan(kun ei tiedä miten isoo saa). Fetissi sekin mutta välillä isohko, varsinkin jos antautuu mustellamme miehelle.naitavaksi.Ei oo kehdannut kimmakavereille kertoa että on haluja tulla miesten panemaksi.Kyllä kun "fetissi" iskee päälle on mentävä jonkun miehen käytettäväksi.

    • Tuki tapa

      Olin nuorena vanhemman eukon kanssa kun halus maksaa että nain sitä yön. Sitten olen mielenkiinnosta myynyt itseäni. Jäi siitä fetissi kun on jonkun käytettävänä rahasta. Laivalla olen(huorannut) mietenkin kanssa mitkä jättää eukkonsa ravintolaan ja tulee hyttiin pikasesti naimaan persettä. Yllättävän moni mies haluu vaikka niillä on eukko, kai se on vaihtelua vanhemmille miehille kun ei kuulema akankanssa seiso. Kyllä saa fetissi kyytiä jos mies ottaa viakraa ja kulli seisoo parikin tuntia, mutta kiva olla palveluammatissa. Kun haluttaa on pakko antautua toisten haluille.

    • Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan!

      Mutta kieltämättä tulee mieleen yks seikka:

      Meidän seksuaalis-sosiaalinen kulttuurimme on saakelin parisidonnaista. Sen takia ihmiset jämähtää toisiinsa vuosikymmeniksi,eletään kuin kuplan sisällä,ja kun sängyssä alkaa tylsyys uhkaamaan,pitää ottaa rekvisiittaa mukaan,että mielenkiinto pysyis vireillä.
      Ajatelkaa,kun tapaa uuden ihmisen,niin miten mahtavaa on pelkkä halaaminen ja nenien yhteen hankaaminen. Se ihana romantiikka!
      Sellaisen minä toivoisin maailman olevan,että olisi matalampi kynnys flirttiin ja enempäänkin,muttei sellaista asennoitumista että tän pitää nyt olla ikuista,ja piste.
      Saisi nauttia siitä suurimmasta eroottisesta tunteesta,rakastumisen tunteesta,joka on kuin ooppiumia.

      Tietysti,onhan niinkin,että ensirakastumisen jälkeen avautuvat eroottisten taipumusten toteuttamismahdollisuudet syventävät suhdetta.

      Ehkä olen rakastumisaddikti,mutta suurimmat fiilikset on itselleni antanut juuri se ensikatse,ja siitä seuraavat teinimäiset suutelemiset ja kyhnäämiset. Se on kuin sähköinen plus- ja miinusnapa yhdistettäisiin. Kipinöintiä.

      Silloin rakkaus on mielestäni kauneimmillaan,huipulla. Ollaan onnen kukkuloilla.

    • pierut<3<3

      mäkin tyydyti itseäni jo 4 vuotiaana, vaikken edes tajunnut siitä vielä mitään.

      Luulen että se on kaikilla jo syntyessään. Minulla ne heräsivät, kun olin pieni ja monet serkuistani olivat minua vanhempia ja minulla oli myös isosisko, ja joku heistä silloin tällöin pieraisi naamaani. Myös tarhassa ollessani eräs poika kyykistyi naamalleni ja pieraisi, kun makasin maassa. ( ja vielä kaikkien edessä, ja siksi kiihotun varmaan myös siitä että minua alistetaan tai muulla lailla nöyryytetään.)

      Muistan myös joskus pyytäneeni siskoani pieraisemaan naamalleni, joskus alle kouluikäisenä.

      Olen kuullut ja lukenut että miehillä on tätä fetissiä, mutta en ole kuullut yhdestäkään naisesta joka kiihottuisi tästä. Olen kuitenkin onnellinen että uskalsin kertoa poikaystävälleni fetissistäni, ja hän piereskeleekin joskus naamalleni. En ole ikinä saanut niin voimakasta orgasmia kuin silloin kun hän pieraisee minun naamaani.

    • jalkapohjanpoika

      fetissien alkuperä lienee osittain geeneissä ja osittain ympäristössä. On poikia ja jalkapohjanpoikia, mitä jalkafetisismiin tulee. Olin jo lapsesta saakka kiinnostunut naisten ja tyttöjen jaloista. Muistan kun katselin kikkeli kovana kun naapurin tyttö pumppasi ilmapatjaa jalkapumpulla ja katselin kun tuo kaunis paljas jalka nousi ja laski.t. Myöhemmin sama tyttö pumppasikin sitten jotain muuta, ja se oli ensimmäinen laukeamiseni. Olin silloin 11 vuotias. Siitä lähtien olen aina halunnut että naiset tyydyttävät minut jaloillaan.

      • Uhuhuh!!!

        Tosi mielenkiintoinen viestiketju! Pakko oli lukea kokonaan. Paljon erillaisia fetissejä on ihmisillä ja hyvä niin. Se on ihan luonnollista, vaikka joskus sitä miettii mikä ihmeen tarkoitus niillä on... Jännää!

        Monen fetissiin voin yhtyä mutta osa on toki turn-offeja!

        Itse muistan lapsena kiihottuneeni isosiskoni keltaisesta sadetakista. Se tuoksui taivaallisen kiihottavalta, kumilta.

        Kumihanskat on myös aina sytyttäneet. Ja Naisten jalat, saappaat, perseet, nylonit....jne jne.

        Eli viestin aloittajalle: Lapsena, kotona/koulussa kun on isosiskojen kanssa kasvanut niin... Eikä hävetä yhtään!


      • Anonyymi
        Uhuhuh!!! kirjoitti:

        Tosi mielenkiintoinen viestiketju! Pakko oli lukea kokonaan. Paljon erillaisia fetissejä on ihmisillä ja hyvä niin. Se on ihan luonnollista, vaikka joskus sitä miettii mikä ihmeen tarkoitus niillä on... Jännää!

        Monen fetissiin voin yhtyä mutta osa on toki turn-offeja!

        Itse muistan lapsena kiihottuneeni isosiskoni keltaisesta sadetakista. Se tuoksui taivaallisen kiihottavalta, kumilta.

        Kumihanskat on myös aina sytyttäneet. Ja Naisten jalat, saappaat, perseet, nylonit....jne jne.

        Eli viestin aloittajalle: Lapsena, kotona/koulussa kun on isosiskojen kanssa kasvanut niin... Eikä hävetä yhtään!

        Hei! Minunkin isosiskolla oli keltainen sadetakki jota ihailin. Hänellä oli myös mustat Kontio kumisaappaat jotka samoin tuoksuivat voimakkaasti kumilta. En tiedä mistä se lähti mutta tuo kumin tuoksu ja kiilto tehosivat minuun. Usein nuuhkin niitä eteisessä ja yksin ollessani kokeilin niitä. Itselläni oli jotkut naapurilta saadut saappaat ja sadetakki, joten vihjailin äidille että pitäisi saada kunnon sadevehkeet. Lopulta vihjailu tuotti tulosta ja äiti sanoi että mennään huomenna ostamaan sulle kunnon sadetakki ja kumisaappaat kun koulukin taas kohta alkaa. En meinannut saada nukuttua kun odotin tuota ostosreissua. Menimme läheiseen tavarataloon jossa naaapurin täti oli myymässä kenkäosastolla. Ensiksi hän mittasi jalkani ja totesi että ompa minulla pitkä jalkaterä ikäisekseni. Sen vuoksi piti ottaa numeroa isompi Kontio-saapas kuin normaalisti, sehän sopi ja tulihan siinä vähän pitempi varsi samalla. Sitten sovitettiin sadetakkia, samanlainen keltainen kuin siskolla. Äiti napitti takin ylös asti ja nosti hupun päähäni. Sitten myyjä sanoi että seisopas tuohon peilin eteen niin voidaan oikein katsoa että miltä näyttää. Saappaissa oli todella pitkä varsi, ne ylettyivät polviin asti ja takki vähän polven yläpuolelle. Polven kohdalla oli noin 10 - 15 sentin rako, muuten olin kumin peitossa päästä varpaisiin ja se tuoksu mikä uusista saappaista ja takista lähti. Vähän hikoilutti ja jännitti koko operaatio mutta hyvin taisi mennä. Kotona piti sitten heti päästä ulos kokeilemaan uusia kamppeita. Onneksi satoi, ei muuta kuin saappaat jalkaan ja takki päälle ja ulos. Saappaat hölskyivät ja pitivät ääntä ja sade ropisi sadetakin huppuun. Olin tyytyväinen. Sadetakkia ja saappaita on tullut käytettyä siitä lähtien todella ahkerasti ja edelleen käytän.


    • "paula"

      Piiskan käyttö esileikkivälineenä ja muutenkin, sai alkunsa lapsuudesta kun tyttökaverini sai aina välillä piiskaa paljaalle pyllylleen. Se oli sellaista pientä piiskausta, ei väkivaltaista hakkaamista remmillä. Silloin jo paikat kostuivat, kun katselin kyseistä toimitusta, vaikka vuosia ei ollut paljoakaan. Piiskan saaminen ja antaminen on siitä lähtien kiihottanut.

      • Spankokos

        Piiskan saaminen ja antaminen ovat fetissejäni, vaikka en kovin pidäkään tuosta sanasta. Lapsuudessani ja varhaisnuoruudessani piiskarangaistukset olivat aika yleisiä. Naapurista niitä kuuli ja kerran satuin vahingossa - siis oikeasti vahingossa - selkäsaunatilanteen keskelle. Muutaman kerran sain itsekin piiskaa, mutta en niin monta kertaa, että se toistojen voimasta olisi siitä fetissiksi päätynyt enkä todellakaan nauttinut siitä silloin. Sen muistan, että siskon saamat selkäsaunat lähinnä pelottivat. Mutta kummasti vaan päädyimme naapurin pojan kanssa kokeilemaan piiskaamista kahden kesken. Noin 13-vuotiaana ymmärsin jo kiinnostuksestani sen verran, että löysin sille lääkärikirjasta nimen masokismi ja aloin miettiä tuttuja naisia kurittajina. 25-vuotiaana menin ensimmäisen kerran dominan piiskattavaksi. Myöhemmin löysin tieni spankoyhteisöönkin.


    • Ninah1969

      Oma fetissini on naisten alusvaatteet. Tämä on ehkä vähän poikkeuksellista, koska olen heteronainen.

      Olin murrosiässä joskus 80-luvulla, kun näin tavaratalon näyteikkunassa joukon alusvaatteisiin puettuja mallinukkeja. Pääsin ensimmäistä kertaa tarkastelemaan sukkanauhaliiviä ja nylonsukkia puettuna. Kuljin tuon ikkunan ohi yhä uudelleen ja uudelleen.

      Aloitin seksikkäiden alusvaatteiden keräämisen heti kun muutin kotoa. Tähänastiset miesystäväni ovat olleet hulluina harrastukseeni. Käytän korseletteja tai sukkanauhaliivejä lähes päivittäin. Sukkahousuja minulla ei juuri ole, ainoastaan stay-uppeja ja liivisukkia.

      Eräs asia, jota vieä haluaisin kokeilla, on rakastelu näyttävän ja seksikkään naisen kanssa. En koe olevani varsinaisesti bi-seksuaali, mutta kauniit naiset kiinnostavat ainakin kertakokeiluna. Mitkään lihavat rekkalesbot eivät kelpaa, kyse olisi lähinnä kokeilusta kenties toisen melkein heteron kanssa. Naisihanteitani ovat esim. Nicole Scherzinger, Kylie Minogue, Nicole Kidman ja vastaavat hoikat hyväsääriset ladyt.

      • Mikrht

        Hienoa, että on edelleen naisia jotka nauttivat aitojen nylonsukkien ja liivien käytöstä. Ninah, minäkin haluan miesystäväksesi;), laita viestiä nin jutellaan lisää [email protected]

        Minun fetissini on myös aidot nylonit - naisella. Fetissi syntyi tai ainakin vahvistui joskus 70 - luvulla aikana jolloin sukkahousut olivat jo yleistyneet. Koulussa bilsan lehtorin kireän hameen läpi kuitenkin erottuivat sukkanauhojen klipsit aina hänen istuutuessaan. Joskus myös kiiltävien sukkien suun tummennus vilahti kun hän nousi portaita ylös ja itse oli sopivassa katselukulmassa. Stondis oli aina varma, ja on siitä lähtien ollut kun näen vastaavaa.

        Tapailin muutama vuosi sitten ihanaa naista, joka myös nautti aitojen nylonien ja liivien kosketuksesta ja myös niiden aiheuttamasta efektistä minuun...


      • wolford

        Wow

        Minäkin haluaisin olla miesystäväsi. laittaisitko viestiä, niin vaihdetaan ajatuksia.

        [email protected]


      • Hieno että löytyy tallaisia naisia.Haluisin kanssa laisesi naisen.Minusta on kiihottavaa myös itse pukeutu aitoihin liivisukkiin, En ole homo!!!


    • Kiiltoessu

      Minun fetissini synty juontaa oppikoulun ekaluokan aikoihin, jolloin kotonani oli kotiapulaisena n.30 vuotias nainen. Silloin elettiin 70- luvun alkua. Olin ulkona sotkenut itseni jossain ojassa perusteelisesti ja niin sain huutia tuolta apulaiselta kun sisälle menin. Nainen päätti kai ojentaa minua viemällä minut pesulle. Se oli pukeutunut kirkkaan punaiseen muoviessuun ja punaisiin kumisaappaisiin. Väkisin se minut pesi ja silloin kummakseni huomasin kikkelin kovettuvan. Jotenkin alitajuntaani jäi tuo kiiltävä essu ja punaiset kumisaappaat. Juttu kiehtoi minua niin kovasti, että sotkin vielä kerran sen syksyn aikana itseni, jotta jouduin pestäväksi. Kokemuksesta fetissini vain vahvistui. Vuosien saatossa fetissini laajeni ja niin kiinnostukseni alkoi koskea sadetakkeja ym. muovisia asuja. Myös kumisaapaissa kiihotti muutkin värit kuin punainen.

    • jytkyttäjä

      Fetissini vahvempiin naisiin syntyi kai esikouluikäisenä kun yksi tyttö päihitti minut jatkuvasti painissa. Jokainen ottelu päättyi siihen että tyttö makasi päälläni hajareisin tuulettamassa.

      Naisten kokovartalouimapukuihin kiinnyin joskus 6. luokalla kun kaverin vuotta vanhempi isosisko kävi aina uimassa kanssamme. Minulla oli tapana seurata hänen ikäisekseen reheviä muotoja silmä tarkkana ja päästä vesileikeissä aina iholle hieman salaa koskettamaan.

    • dopesickgirl

      Jos pakkomielle miellyttämisestä on fetissi..
      oli lapsena todella huono isäsuhde, narsismia, väkivaltaa, alkoholismia.
      Olin kuulemma aina ikuinen häviäjä, en ollut hyvä missään eikä mulla ollut
      tulevaisuutta.

      Teini-ikäisenä jo liuta irtosuhteita. Yleensä ei ulkonäöllistäkään
      mielenkiintoa, halusin vaan panna jopa rumia ihmisiä, säälin takia,
      näyttää kuinka hyvä olen siinä ja kuinka kaunis olen alasti. Kiihotuin
      ihailusta. Itseni kuvailusta, koskettelusta jonkun nähden. Aloin ostaa pakkomielteisesti kauniita alusvaatteita ja kiihottua kuristamisesta, tukistamisesta ja rajustakin voimankäytöstä seksin yhteydessä. Kiihotun myös omista alastonkuvistani. Saan valtavaa mielihyvää miehen saadessa mielihyvää, jopa niin että sivuutan täysin oman itseni.

    • Aikuista pipsua

      Nuorena pokana olin töissä ja autoin vanhempaa rouvaa kun oli tikapuilla varastossa, näky hameenalta pienet kalsarit. Huomas kun katselin ja sano että laittaa pääni hameenalle, en siinä vastullettut ja riisu kalsarit pois ja käski nuolemaan. Ilmeisesti kerto muillekkin naisille kun tulivat ehdottelemaan nuolemista ja hyvää teki kun sai nuolla vaikka toiset olivatkin vanhoja rouvia.Sain monta numeroa jossa sain käydä kun halusivat nuolettaa ja naitattaa nuorella.

    • kiihottaaa

      Mulla jäi "nuori mies" yöksi naisten illan jälkeen. Vahinnossa kännissä kaadoin valkkari lasin sen haaroihin, otin sen farkut pois sillä oli punaiset naistet pitsibokokserit mistä näky kun sillä seiso.Siinä kiiihottu kun rupes pussailemaan rupesin puristelemaan kunnolla kalua. Naituani nuorta halus kokeilla verkkosukkianikin ja sukkaliivejä. Oli kiihottavaa kun pukeitu ja nai vanhempaa eukkoo kunnolla.

    • Nuollut

      Mistan kun isosiskolla alko karvat kasvaa haaroissa, huomas kun katselin ja käski kokeilemaan. Sitten halus että pussaan ja nuolen kunnolla. Nyt oon 18v ja halun vieläkin nuolla ensiksi ennenkuin nain, ei haittaa vaikka on vanhakin nainen halun nuolla ensiksi. Ainakin vanhat eukot tykkää kun työnnän kielen kunnolla sisään ja nuolen niinkauan että laukeavat suuhuni, välillä pääsee pissatkin mutta ei haittaa.

      • Anonyymi

        En voi oikein fetissinä pitää näitä omia fetissejäni, kun en keräile niihin liittyvää tavaraakaan kuten jotkut jotain kumi ja natsivaatteita, mutta nämä ovat kuitenkin seuranneet läpi elämän. Raskaaksi tulo ja odotusaika fetissi. Tämä sai alkunsa siitä kun veljeni kanssa leikkien jälkeen päädyimme yhdyntään. Veli laukesi sisälleni vahingossa ja sitten seuraavat pari kuukautta olimme lähes sairaina huolesta. Ei varmaan tarvitse alleviivata että sen jälkeen me olimme äärimmäisen varovaisia. Pelko kuitenkin kääntyi jotenkin päinvastaiseksi koska noin pari vuotta tapahtunen jälkeen me aloimme ihan avoimesti fantasioimaan siitä mitä jos se raskaus olisi tapahtunutkin ja yhtä äkkiä siitä tuli meidän ykkösfantasia joka muuttui hetkeksi fetissiksi niin että sitä varten ostin tavaraakin jolla pystyi leikkimään raskautta. Minulla on vieläkin tallessa vuosikausien päiväkirjat joissa on merkittynä vuotopäivät, ovulaatiot ja päivät jolloin uskalsimme naida ja päästää siemennestettä sisään. Laskimme tarkkaan turvalliset päivät. Tavaroiden hankkiminen kuitenkin kuivui kokoon kun se oli leikin ulkopuolella täysin turhaa tavaraa eikä mahtunut mihinkään. Kärräsin kaikki lastentarvikkeet ja raskausvaatteet kirpputorille. Tekovatsan ja pari raskausajan housua olen säilyttänyt leikeissämme. Toinen fetissini on hiusharjalla piiskaaminen. Leikkiessä veljeni piiskasi minua hiusharjalla ja se tuntui hyvältä. Sitä teimme usein koska nautin siitä myös pikaisesti esimerkiksi kun kävin veljen huoneessa ja hän läimäytti kevyesti pakaroilleni tai puristi oikein lujaa tai otti hiuksista kiinni. Sen lisäksi veljeni joskus hieroi minua hiusharjalla vaatteiden päältä kun kaapin oven takana suutelimme. Kotona asuessa sitä ei uskaltanut tehdä kuin kaksistaan mutta muutettuamme tuo on seurannut ihan koko elämäni ja vieläkin kun hän ottaa hiuksistani kiinni ja harjaa, kastun ja odotan että hän sipaisee sillä pakaroilleni tai kun sängyssä köllötellessä hän alkaa taputtelemaan pakaroitani ja reisiäni ja sitten hieroo niin että ne harjan nystyt kutittelevat, olen hyvin pian täysin valmis otettavaksi.


    • ich liebe gummipuppe

      ihan ekana tulee mieleen PVC...

      joskus 7-8 vuotiaana nautin aivan älyttömästi liikuntasalin varastossa hiippailusta. En tosiaakaan tajunnut miksi mulle tuli sellainen outo tunne, joka sai minut aina palaamaan sinne?

      myöhemmin kun muistelen liikunta varastossa tuoksui voimakas kumivinyylin haju, joka oli lähtöisin tyttöjen isosta jumppamatosta.

      Armeijassa taas kaasunaamio harjoitukset olivat aivan ehdoton suosikkini!

      Myöhemmin kun muutin pois kotoa, ajattelin kokeilla miltä seksinukke oikein tuntuu... noh, sen kokeilun polulla ollaan vieläkin 5v myöhemmin. Nykyään kaikenlainen PVC-rekvisiitta saa mut aivan sekaisin!

      kissapukuiset naiset pitäisi luokitella huumeeksi!

      • Naku 11

        Kun olin nuori kai 10v niin naiset halusivat katsella. Aluksi en tajunnut ennenkuin rupes seisoo kunnolla. Sitten tykkäsin kun olin alasti ja käytti hyväkseen kun seiso. Teki hyvää vaikka olikin vanha.


    • Sellastatänäänsitten

      Tuli itselle tätä ketjua selaillessa mietittyä, että mistä jotkut omat fetissit on saaneet alkunsa ja muistuipa mieleen, että näin joskus ehkä 7-vuotiaana pätkän elokuvasta, jossa nainen raiskattiin. Muistan vieläkin sen kohtauksen hyvin tarkasti ja etenkin sen naisen kärsivän ilmeen kun tämä mies työntyi väkisin häneen. Se oli ensimmäinen kerta kun näin mitään seksiin liittyvää enkä edes tajunnut, mistä oli kyse. Kiihotuin jo silloin, mutta sitä tajuamatta. Alistaminen ja väkisin ottaminen ovat mun ykkösfetissini, siis minä haluaisin tulla väkisinotetuksi.

      "Jos pakkomielle miellyttämisestä on fetissi..." mulla on sama ja se liittyy mun kohdalla myös tohon väkisinottoon. Mä olen mielellään se, jonka mies ottaa oman nautintonsa vuoksi, ei mun. Mä en vaadi mitään, mutta haluan miellyttää, joten alistun täysin ja teen kuten käsketään. Itsellänikin on ollut muuten jokseenkin kinkkinen isäsuhde ja olen aina yrittänyt hirveästi olla hänelle täydellinen tytär.

      Mun isällä oli myös aikoinaan pitkät hiukset, joita pikkutyttönä rakastin. Olen sen jälkeen ihan aina pitänyt pitkätukkaisia miehiä todella paljon seksikkäämpinä kuin lyhythiuksisia ja itse asiassa siilihiukset/varsinkin kalju ovat hirveä turn off. Pitkätukkaisia miehiä sitä tuleekin lähinnä katseltua.

      Että kaikelle on kyllä selitys..

    • Viritetyt_vehkeet

      Mielenkiintoinen ketju!

      Minä muistan kokeilleeni 4-5 vuotiaana äitini punaisia nahkasaappaita ja siitä tuli todella jännät ja kuumottavat vibat kiinnijåämisen pelossa. Ja kyllä, olin oikeasti tosi pieni, reilusti alle kouluikäinen. Tarhassa myös muistan erään hoitajan kesällä lakanneen kynnet punaiseksi, joten siitä on varmaan tullut kynsifetissini. Mutta ei kaikki kynnet, vaan tylpät ja pitkät pitää olla.

      Ja saappaat on ihan ykkösjuttu. Ja varsinkin nahkasaappaat. Niiden tuoksu ja preesens on joka kerta yhtä huumaavaa.

      Lisäksi latex. Muistan tehneeni ala-asteella muovipusseista housut. Nyt omistan parit saappaat omaa kokoa ja lateksia myös. Se tuntuu ihan mahtavalta päällä.

      Onneksi vaimo tykkää kanssa. Ja saappaita löytyy hänelläkin monenlaisia. On tosi tärkeää, että voi jakaa nuo puolison kanssa!

    • Hoidostakin se alkaa

      Mietin voiko eroottisen kuvitelman teemaa pitää fetissinä - no, raja lienee liukuva. Olikohan ketjussa esillä hoitotoimenpidettä fetissin "aiheuttajana", ainakin joku mainitsi tietystä pesutilanteesta ja sen puitteista. Hoitajafetissithän ovat kyllä ihan stereotyyppisen yleistä kamaa eroottisessa viihteessä, mutta tämän alku on todellisuudessa.

      Sain varhaismurrosiässä erektion hoitotoimenpiteessä, johon liittyen piti riisua housut ja levittää jalkoja tutkimusta varten. Hoitaja sattui olemaan perhetuttu neiti-ihminen ja itse olin sitä hoitoa pyytänyt, ihan oikeasta syystä kyllä. Ensimmäinen tunne oli nolostuminen, mutta myöhemmin siitä tilanteesta ja siinä vaihdetuista sanoista kasvoi monta herkullista kuvitelmaa, jotka luonnollisesti etenivät todella tapahtuneesta.

    • nahkahousut2012

      Pienenä poikana istuin nahkahousunaisen sylissä ja siitä se sitten lähti, nainen nahkahousuissa on parasta mitä on :)

      www.nahkafoorumi.com

    • Kilttityttö

      Kuvittelin aina että pitäisin kun minut sidottaisiin ja annettaisiin piiskaa ja otettaisiin muutenkin rajusti. Kun sitten aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa ja kokeilimme noita alistamis juttuja minuun niin en pitänytkään niistä vaan tajusin, että halusinkin sitoa mieheni ja alistaa häntä. Aloitimme ensin sitomisella ja läpsäisyillä, nykyään puen hänet naiseksi, revin hiuksista, raippaan, kaadan steariinia, nuoletan pilluani ja peppuani sekä työnnyn starp-oneilla hänen peppuunsa.
      Uusin juttu suhteessamme on kultaiset suihkut ja koko nyrkin työntäminen hänen anukseen.
      Kaupassa kutsun häntä kaikkien kuullen lehmäksi, huoraksi tai jopa homoksi...Tämä kaikki saa hänet aivan villiksi himosta.

    • alistuva "poika"

      mun fetissi on saanut alkunsa - kodista ja ankarasta kasvatuksesesta. Isä pieksi meitä poikia oikein kunnolla ja koivuniemenherralla. Nuorimmaisena sain katsella tätä kuritusta kauvan ja myöskin "kärsimään" siitä pisimpään. Faija antoi jossain vaiheessa kuusi vuotta, vanhemmalle veljelleni täydet kuritus oikeudet. Raippa heilui ja lujaa, vielä kun olin melkein 17v. - ei mitään pientä piiskausta, isonveljen käsittelyssä. Nyt oken 25v, ja haluaisib ison miehen piiskaavan ja alistavan kunnolla. Olen itse tälläinen hoikka ja pienikokoinen - täysin vastakohta isälleni ja veljelleni. Olen valmis alistumaan käsittelyyn ja jos haluat olen palvelijasi tai orjapoikasi, kuinka vain. Olen valmis suostumaan mihin vain (lähes mihin vain) . Mutta tärkeintä on että otat minusta, niin fyysisen ja psyykkisen yliotteen ja koulutat minut, mieleiseksesi. Pieni palkkio ei ole pahasta, jos suoriudun teheävästäni hyvin. Muta se on sinun päätettävissä, mitä itkua tuhertavalle pojallesi teet.. Ja koulutushan jatkuu - tämänkin jälkeen.. Teet mitä haluat se on tärkeintä ja se että teet minusta tottelevaisen . keinot ovat sinun käsissäsi.

    • polkmuhgbv

      Ihailen voimakkaita miehiä, varsinkin niiden käsivarsia, niillä kun on hyvä alistaa. Mistä tämä himo on syntynyt, sitä olen yrittänyt arvailla. Pikkupoikana muistan halunneeni hävitä joillekin pojille painissa, useinmiten kuitenkin halusin voittaa. Nykyisin minua kiinnostaa piiskaaminen enemmän kuin paini, haluan olla piiskattavana. Kiinnostuksen piiskaan liittäisin yhteen tiettyyn kertaan, jolloin isä minut piiskasi. Luultavasti tapahtui jonkin asteinen laukeaminen tuon toimituksen aikana, silloista ikääni en osaa arvailla. Iän myötä nuo piiskaajat ovat muuttuneet yhä voimakkaammiksi, mutta kahta ei tarvita, mutta sen yhden täytyy näyttää oikeasti voimakkaalta.

    • wetpantsss

      Koulussa hyppytunnin aikana istuimme kaverin kanssa iltapäivällä pihalla, kun harjoittelijanäyttelijäryhmä saapui esiintymään koululle. Kaksi nuorta nättiä naista ja pari miestä. Toinen parikymppisistä naisista tuli luoksemme hädissään kädet jalkovälissään kyselemään vessaa. Muut naureskelivat takana ja alkoivat purkaa heidän kamojaan pakettiautosta, Menin ihan lukkoon ja kaverinikin sai vain osoitettua koulun pihan toiseen päähän, jossa ulkovessat sijaitsivat.

      Samalla kun villapaitainen nainen lähti letit heiluen juoksemaan polvet ristissä vessoille, tajusin niiden olevan lukossa. Ulkovessat avattiin vain välitunneille valvojan toimesta. Nainen nyki turhaan ovea ja kiljahti. Pissat tulivat housuun ja katselin ihan transsissa niiden vaaleiden tiukkojen levisten tummumista. Kaverini hihitteli vieressä. Itse olin vain lumoutunut. "Eieieiei" pissahousu huusi ja seisoi ovella posket punaisina riisuen nilkkurisaappaitaan.

      Nainen huusi kavereilleen jotain tyyliin: "No niin... mähän sanoin etten mä pysty enää pidättään sekuntiakaan". Koko porukka käveli sisään koululle kamojensa kanssa lettipään peitellessä nolona kassilla housujaan. Lähdimme seuraamaan heitä. He valtasivat liikuntasalin pukkarit.

      Seuraavan kerran näin heidät näytöksessä. He olivat vaihtaneet esiintymisasut ja olin itsekin katsomassa esityksen, joka meni hyvin. Auton he pakkasivat niin, että lettipää piti esiintymisasun, jotkin haalarit muistaakseni, päällään.

      Olin myyty. Sen episodin jälkeen olen aina toivonut näkeväni kauniit naiset märissä pöksyissä. Ehkä se liittyy johonkin alistusjuttuun tms.

    • yliseitenkymppinen

      Alkoi varmaan noin kymmenvuotiana, kun vietin kesää tätini luona. Olimme saunassa, minä, tätini ja tätini naisystävä. Tämä naisystävä, johon olin muutenkin "ihastunut" pesi selkäni ja siinä samalla takapuoleni ja muutkin alakerran alueet. Se tuntui niin hyvältä, että sitä muistelen ja olen aina pitänyt siitä, että minua paljon vanhempi naisihminen "hoitaa". Mm anoppini pesi kerran selkäni, kun olin suihkussa ja siinä samalla läpsäytteli käämmenellään takapuolelle.

    • Apron

      Olen jo pienenä tuntenut vetoa muovisiin esiliinoihin. Meillä oli niitä kotona muutama. Essun pukeminen päälle tuntui hyvältä.
      Muutama vuosi sitten uskalsin kertoa asiasta vaimolleni. Jotenkin sitä häpesi tuota asiaa. Mutta se oli elämäni parhaita asioita, että sain kerrottua fetissini. Olen niin onnellinen, että vaimoni ymmärtää mieltymykseni.
      Nyt käytän muoviessua aina silloin tällöin esileikissä. Tuntuu ihanalta kun oma kultani hyväilee minua ja minulla on päällä pelkkä muoviessu....

      • sukat1

        Hyvä kun olet rohjennut. Essu on ollut pitkään,vaan ei käytössä.


    • KUINKATYHMÄ-_voiOLLA

      No ITE OLIN VAA KERREA SILLE NIIINKU KOTON JA SIT NÄIN SELLASEN ENNEUNEN ET MUN ON IHAN PAKKO SAADA SITÄ SOHAVAN KU,LMAA ni sot kävi sille et mä sit niinku sain sitä ja nyt oon viime vuoden aikajna kuluttanut puhki kolme sohvaa ja yhren nojjatuolin,,,,,,, mut emmä sille voi mitää' ku nenytvaano sellasii kurveja pitsejä,,,,,,,,







      JAAAAAAA,,,,,,,, AVARUUSRAKETTI 8===================D~~~~~~

      • Jokainen.tyylillään

        Ei tarvitse hävetä.
        Tyhmyyttäkin on montaa eri sorttia, aivan kuten viisauttakin. Tai älykkyyttä, kuten nykyisin sanotaan.


      • moottorinraiskaaja

        Kerran näin rekka-auton moottoriremontin niin muna nousi pystyyn ja niin minun on pitänyt ostaa jo 30 rekka-autoa ja purkaa niistä suurella vaivalla sylinterinkansi pois että pääsen nussimaan sylinteriä kun mäntä on alakuolokohdassa. Kaikista 30 rekasta on sitten kone leikannut kiinni koska sperma ei kuivuttuaan ole kovin hyvä voiteluaine.. kalliiksihan tämä harrastus on käynyt, velkaa on jo 3 miljoonaa euroa...


    • Äidinpoika

      Naiset pesi minua ja aina myöskin munani. Kun vanhenin niin tuli virtaa myöskin mun piliini. Ja siintä se alkoi mun kohallani eli aina kuin oli mahdollista saunaan naisten kanssa. Ja ne saivat pestä mut vaikka kuinka monta kertaa en laittanut heille koskaan hanttiin. Ja kun miehetkin meni saunaan minä heidän mukaan kun olen sentään mieskin. Ja kun lopuksi äitini kävi pesemässä saunan minä sille apu pojaksi mukaan. Musta oli tosi mukavaa olla sen komennuksessa. Poika käys hakemassa lauteiden alta jotain se komensi minua. Ja kun olin nelin kontin se tutki multa munani ja se oli minulle mieleen.
      Minä hankasin vaikka kuinka kauvan sieltä sitä lattiaa ja äitini mun piliäni. Poika kohta häviää se kiusasi minua. eli tulen sieltä lauteiden alta pois. Mutta minä poika olin sitkeä vaikka äitini teki mitä
      vain mun pililleni minä vain olin nelin kontin. Poika ja äitini otti minua lantiostani kiinni ja nosti mut pois sieltä lattialta. Olet sinä hyvä poika kun et sun äitiäsi pelkää ja vei mut pesulle.

    • bytruio
    • muistojaon

      Piiska-fetissi sai alkunsa jo ihan pienenä, kun näin aikuiseen naisen saavan piiskaa. Sen muistan aina. Piiskaa sai meidän porukassa aina joku, mutta minä en koskaan. Aina on ollut halu kokeilla, miltä se tuntuu ja sitten aikuisena sain puolisoni houkuteltua leikkiin mukaan.

    • hydiks
    • Mun fetissi on naisten korkokengät niissä mukava runkata myös miesten bootseissa tehnyt sitä.

    • Löytyykö-papua

      Me leikimme lapsena rosvoa ja poliisia, siitäkö lienee jäänyt "muistoksi" fetissi. Haluaisin, että minua riskimpi mies laittaisi minut käsirautoihin, veisi putkaan, antaisi piiskaa tai tarkastaisi minulta munat. Minua kiinnostaa valtavasti, kuinka paljon jollakin miehellä on voimaa, paljonko nousee penkistä, kuika pitkälle lentää kuula, onko nopea satasella jne. Ilmeisesti minulla on jonkinlainen fetissi miehiseen voimaan. Mietin kuinka paljon jätkän pitäisi nostaa penkistä, että hän saisi itsekseen piiskattua minut. Ilman mahdollisuutta testata asiaa olen myöntänyt itselleni, että jos mies nostaa 100 kg penkistä, niin hän varmasti pystyy minut oikeasti piiskaamaan.

      Jos kaveri työntää kylmiltään miesten kuulalla 13 metriä, niin hän on fyysisesti tarpeeksi vahva pidättämään minut ja tarvittaessa vaikka piiskaamaan. Sama sääntö pätee satasella niihin, jotka ovat alittaneet 12 sekunttia. Gay spanking-sivuilla olevissa piiskaajissa on varmasti sellaisia, jotka eivät ole kriteereitäni täyttänyeet, mutta saisivat minut kyllä kuriin, koska en tohtisi heitä kunnolla vastustaa. Heillä ilmeisesti on sitä karismaa.

      Onkohan tässä maailmassa ketään toista, jolla olisi fetissin kohteena miehen "raaka" voima?

    • xcvbbbbbbbbbbbbbbbbbbb

      Ainakin on sellaisia miehiä, jotka mielellään hakeutuvat itseään riskimpien miesten seuraan. Syitä siihen voi olla monia:
      –tyyppi kiinnostaa
      –tuokin on riski jätkä, koska se on tuon kaveri
      –jotkut tykkäävät roikkua toisten matkassa, ei tarvitse kantaa vastuuta mistään
      jne.

    • Hävettää

      Hyvin nuorena alkoi, alle kouluikäisenä tunsin jo mielenkiintoa piiskaamiseen. Syy on varmaankin se, että olen saanut piiskaa ja nähnyt sisarieni saavan myös. En sotke piiskaamista seksiin, mutta sen verran olen homon suuntaan kallellaan, että minut fantasioissa aina piiskaa mies. Tosin se voi johtua myös siitä, että mies on voimakkaampi siihen tehtävään.

      Häpeän fetissiäni valtavasti, vaikka haaveilen joutuvani miehen piiskattavaksi, mutta sen pitäisi varmaan tapahtua kuun takapuolella, ettei kukaan muu vain satu paikalle. Kuvittelen, että jos joku mies minut piiskaisi, niin minä ihailisin hänen voimiaan suuresti. Mutta entäs, jos se onkin joku paska tyyppi, en tiedä miten silloin suhtautuisin asiaan.

    • Tyttöksiopetettu

      Haluni naisten ja tyttöjen alusasuihin alkoi omalla kohdallani jo hyvin varhaisessa iässä. Ensin se alkoi lainaamalla äidin alusasuja, sitten äidin siskon asuja, olin nimittäin poikasena usein kesäisin siellä tätini luona. Heillä oli yksi lapsi, lähes tarkalleen samanikäinen tyttö. Leikkinn sujuivat hyvin yhdessä ja kerran,ennenkuin tajusinkaan, oli leikkimme muuttunut asuleikiksi. Serkkutyttö halusi niin mielellään pukea minut tytöksi, kun sanoi aina kaivanneensa sisarta itselleen. Hän puki minut tytöksi hyvin usein ja lapsia kun olimme siitähän lopulta jäimme kiinni. Pelkäsin tätini raivostuvan asiasta, mutta se menikin päinvastoin. Hän suorastaan ihastui minuun tyttönä ja alkoi määrätietoisesti opettamaan minulle kaikke mintä tyttöjen elämään ja käyttäytymiseen kuului. Hyvin pian opin puhumaan kirkkaammalla äänellä. Istuutumaan ja nousemaan tuolista, kuten tyttöjen kuuluukin tehdä. Meikkaamisen ja kampaamisen tadot opin hyvin, pitkälle ja serkkutyttö ihastuksissaan kommentoi vieressä. Eikä siinä sitten enää kauan mennytkään, kun jo pukeuduin tytöksi joka päivä. Tätini osti minulle uusia asuja. Hyvin suuri osa niistä ostettiin kirppareilta, sillä sellainen määrä mitä niitä oli, olisi maksanut suorastaan maltaita!!! Tätini mies oli matka-asentaja ja sen vuoksi saimme rauhassa olla yttöinä, ilman, että hän olisi puuttumut asiaan. Olin heidän 'hoidokkinaan' kaikki mahdolliset loma-ajat koulusta ja kesälomat tietenkin. Vielä kansakoulun viimeisen luokan jälkeen olin heidän kanssaan. Äitiäni asia vain ihastutti. Kerran tätini paljasti minulle perhesalaisuuden... Nimittäin sen, että enoni, siis äitini ja täitini pikkuveli oli saanut sisariltaan samanlaista asuleikkejä, kuin minä olin saanut tädiltäni ja serkkutytöltä. Olin vähän hämmentynyt, mutta myös onnellinen siitä, että en ollutkaan ainut outo tässä maailmassa, vaan meitä oli muitakin ja vielä sukulainen... Olin otettu, mutta iloinen. Tuli taas aika lähteä kotiin ja tällä kertaa tätini laittoi minulle yhden laukullisen naisten asuja mukaani. Alusasuina minulla oli ollut aina tyttöjen ja naisten alusasuja, kute nytkin. Minulla oli farkkujen alla sukkanautaliivit, nailonit ja pitsiset pikkarit. Rintaliivejä en uskaltanut kesällä pitää, sillä ne olisivat varmasti näkyneet paitani läpi. Kotona halasin äitiä pitkään ja hilasin laukkuni huoneeseen vuoteenni päälle. Avatessani vaatekaappini, hämmästyin kun toinen niistä oli tyhjä. Kysyvään ilmeeseeni hän vastasi, että nyt saisin käyttääsitä toista kaappia niitä naisellisia asujani varten. Hän kertoi, että tätini oli jo aikaa sitten uskoutunut hänelle taipumuksistani. Nyt halasin häntä vielä pitempään. Sitten hän pyysi minua pukeutumaan tytöksi heti siinä vaiheessa. Sen teinkin hyvin mielelläni ja kun meikkaksessa hän vielä auttoi minua loihtien upean meikin kasvoilleni, sekä kauniin kampauksen siinä vaiheessa tarkoituksella pitkiksi kasvattamiini hiuksiini. Olin onnellinen!! Illalla söimme yhteisenaterian ja seuraavana päivänä menimme ostoksille, minä luonnollisesti tyttönä.
      Syksy teki tuloaan ja eräänäpäivänä ilmestyi enoni ovelle ja kahvittelun aikana hän pyysi minua mukaansa mökilleen tulevana viikonloppuna auttamaan mökin talviteloille laittamisessa. Ihan mielelläni lupauduin. Tosin äitini yritti hiukan toppuutella ja sanoi ihan suoraan veljelleen, että tämä ei saisi houkutella minua mihinkää "säädyttömään touhuun." Siinä tuli myös ilmi, että täitini oli kertonut veljelleen myös minun harrastuksistani, joten hänen mukaansa minun ei tarvitsisi enää salailla mitään. Hän lupautui tulla hakemaan minut perjantaina. Juttelin äitini kanssa ja sanoin haluavani mennä tyttönä. Äiti laittoi ensin kovasti hanttiin, mutta lopulta perjantain saapuessa, odotteli talomme edessä nuori nätti, kiharatukkainen 'tyttö' enoaan. Se oli minulle järisyttävä viikonloppu, jolloin opin lähes kaiken mitä tyttöilyyn ja seksiin kuuluu, mutta siitä, ehkä joskus toiste.

    • enema

      Oma fetissini syntyi lapsena, kun jouduin sairaalaan. Leikkausta edeltävänä iltana hoitaja nouti minut huuhteluhuoneeseen, pyysi asettumaan hoitopöydälle vasemmalle kyljelleni polvet koukkuun asetettuna. Sen jälkeen hän täytti valkoisen emalikannun lämpimällä vedellä, rasvasi punaisen letkun päässä olevan mustan rektaaalikärjen ja pujotti sen pyllyyni. Lämmin vesi täytti hitaasti minut ja kun kannu oli tyhjä, sain mennä vessaan tyhjentämään suoleni.
      Tapahtuma kiehtoi minua siinä määrin, että aikuisella iällä nähdessäni divarissa peräruiskekannun, minun oli ihan pakko se ostaa. Siitä lähin enemat kumikäsinein ovat olleet perjantai-iltojeni huvi.

      • Anonyymi

        Ihan samoin kävi minullekin! 12-ikäisenä olin sairaalassa. silloin elettiin 60-lukua. Minulle oli päädytty tekemään paksusuolen tähystys ja sitä varten minut vietiin illalla pesuhuoneeseen, jossa hoitaja oli kumikäsineissä ja kumiessu edessään. Jotenkin tilanne oli pelottavakin, mutta samalla kutkuttava. En muista montako,mutta sain kyllä useamman täytöksen, ennenkuin suoli puhdistui. Minulle sanottiin että aamulla saan vielä peräruiskeen, ennen tutkimusta. Olikin kiihottavan jännää taas mennä sinne pesuhuoneeseen, jossa oli eri hoitaja kuin illalla minut hoitamassa. Silloin kyllä tunsin jo pippellin hiukan kovettuvan tilanteeseen. Hävetti kun piti kääntyä välillä selin makuulle! Itse tutkimus ei ollut mukava. Kivulias ja hankala.
        Kumminkin nuo saamani tyhjennykset jäivät takaraivoon aiheuttaen fetissin asiasta kohdalleni. Minä hankin aikoinaan hesasta lääkintävehkeitä myyvästä liikkeestä huuhtelukannun letkuineen. Olen jopa onnistunut naisen löytämään peräruiskeen antajaksi. Tietysti olen hankkinut rekvisiittaa. Muoviessuja, kumihanskoja yms.


    • Äitihän se on kaikkeen syyllinen ;-) Muistelen joskus pikkupoikana kuinka jännää olisi kokeilla kastella vaatteita. Ilta hammaspesulla sitten kastelin paidan hihaa, ja äitihän siitä suuttui. Muistan vieläkin vaikka olin max 5v.

      Sen jälkeen märät vaatteet on ollut mun juttu. Mielestäni siihen liittyy jännitys. Pihassamme on piha-allas joka oli jäässä, sen päälle piti mennä kokeilemaan hajooko jää. Lopulta se hajosi ja tipahdin vyötäröä myöten veteen. Jonka jälkeen tietty suihkuun. Olin kiihottunut, mielestäni siitä jännityksestä miten käy, ja märistä vaatteista.

      Omat lapset saavat takuuvarmasti kastua ja sotkea itsensä ihan mielinmäärin. Jos vaikka teoriani äidin syyllisyydestä pitääkin paikkansa, niin helpompi on ehkä olla ilamn fetissejä. Vaikka hauskaa se onkin.

      • Anonyymi

        Samoin, ja erityisesti märät nahkavaatteet. Nahkavaatteissa suihku tai kylpy saa aikaan aivan järjettömän tunnekuohun. Olisi unelmien täyttymys päästä naimaan paljuun tai suihkuun täydet nahkat päällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin, ja erityisesti märät nahkavaatteet. Nahkavaatteissa suihku tai kylpy saa aikaan aivan järjettömän tunnekuohun. Olisi unelmien täyttymys päästä naimaan paljuun tai suihkuun täydet nahkat päällä.

        Millaiset nahkat sinulla on?


    • Anonyymi

      Minulla on veli, joka oli toista vuotta minua nuorempi, sen kanssa meillä oli ainaista nujuamista. Aika pienenä tajusin, että hän on minua vahvempi. Oli melkoinen homma pitää tuo tosiasia salassa. Yläasteikäisenä en enää pärjännyt sille painissa.

      Kerran lukioaikana hän tarrasi minua niskasta kinni ja painoi otsani sängyn pintaan ja asettui itse istumaan harteilleni. Olin sängyn päällä niin, että polveni koskettivat lattiaa. Enhän minä siitä mitenkään pois päässyt, veli oli paljon isompi ja painoikin yli 90 kiloa. Minä olin pinteessä ja veli alkoi selostaa kuinka hän pystyisi helposti minut piiskaamaan. Kun minä siitä pääsin pois, niin olin aika suutuksissa.

      Lähdin opiskelemaan ja muutin yksikseni asumaan, siellä kämpässä minä aloin kuvitella, kuinka veli piiskaisisi minut. Ensin se pyöri ajatuksissani, mutta melko pian tajusin, että minulla on fetissi.

      On me veljen kanssa tästä joskus keskusteltu ja syvällisesti puhuttiinkin, käsillä ja vaikka millä.

      • Anonyymi

        Minun fetissini on mies valkoisessa paidassa, jonka hihat on kääritty. Sitten tapahtui jotakin, joka laajensi fetissiäni. Olimme jo aikuisia, kun pari vuotta nuorempi pikkuveli piiskasi minut. Hänellä oli fetissinä piiskan antaminen, olin huomannut sen jo aikaisemmin hänen puheistaan. puheet ja vihjailut jatkuivat tuon selkäsaunan jälkeenkin. Muutaman kuukauden jälkeen minulla oli fetissi valkopaitaiseen piiskaajaan.


    • Anonyymi

      Yläasteen alussa jumppatunnilla oikein paska natsi opettaja erään tunnin alussa otti teemaksi jalat. Kuulemma lättäjalat ovat miehellä tosi paha ja nolo asia. Armeijassa ei tahdo pärjätä, eikä naiset tykkää kömpellöistä ja tanssitaidottomista. Jotenkin kuumalla innolla sen ukon piti sitten julkisesti saada tarkastaa kaikkien meidän poikien jalat. Kauhulla odotin omaa vuoroani. Milulla oli jo silloin ikäisekseni isot jalat, ja toki tiesin lättäjalka olevani. Jouduin sitten oikein esimerkksi siitä, millaiset pahat lättäjalat ovat. Oikein sellaiset, joiden kanssa pitää jalkatukia ruveta käyttämään. Nöyryytys ja häpeä oli hirveä. Jotenkin kuitenkin se kumma kiihoko, jolla jaloistani puhuttiin myös sitten hieman kiihotti. No, siitä alkoi sitten tuollainen häpeä, piilottelun, mutta myös kiihotuksen aihe. Minussa oli sittenkin jotakin jännittävää. No, aina sitä sitten sävähtää, kun huomaa miehen, jolla isot lättäjalat. Kiihotta.

    • Oma fetissini on lian pienet vaatteet ja ehkä se on saanut alkunsa jo lapsuudessa. Muistan joskus kun olin 5-6 vuotias ja olimme työmaalla koko perhe ja en muista mitä mun vaatteille kävi mutta joka tapauksessa ne eivät olleet käyttökelpoisia jostain syystä varmaan ihan märkiä, joten minun oli pakko laittaa pikkusiskon housut ja pusero päälle (olivat minun vanhat eli lian pienet minulle mutta ei mitään tyttöjen vaatteita) ja jotenkin äitini sai ne puettu minun päälleni kuitenkin. Sen muistan että en oikein kunnolla edes pystynyt kävelemään kun olivat niin pienet, siskoni oli kuitenkin 3 vuotta minua nuorempi.
      Saman aikaan suunnilleen tai ehkä vuoden kaksi aikaisemmin tykkäsin leikkiä vaatehuoneessa ja kokeilla äidin kengät ja saappaat. Varsinkin saappaat muistan mutta kun olivat lian isot minulle niin laitoin useammat villasukat jalkaan ennen kuin kokeilin saappaat ja silloin ne jo oli vähän pienet minulle.
      Ehkä tämä fetissi on saanut alkunsa sieltä, en tiedä mutta siitä lähtien olen tykännyt kokeilla lian pieniä vaateita ja kenkiä.
      Toinen fetissini on liian pienet polkupyörät, eli joku lian iso ajaa lian pienellä pyörällä. Tämä johtuu varmaan siitä kun yläasteella kun omasta pyörästä oli rengas rikki ja jouduinkin lainaamaan siskon vanhan pyörän ja siinä ajaessa keskustaan niin jalat olivat niin koukussa että pystyin edes ajamaan sillä ja lopputulos oli tietysti se että vuorotellen hinkasi penistä ja mulla laukkes housuihin. Tästä tuli sellainen hyvä olo enkä oikein edes ymmärtänyt mikä oli tapahtunut mutta useat kerrat senkin jälkeen kävin keskustassa siskoni vanhalla pyörällä vaan kokeakseen sen tunnen uudestaan. Vieläkin kiihotus iskee kun näen jonkun ja varsinkin nainen ajamassa lian pienellä pyörällä, ja onhan minullakin pari pientä polkupyörä jotka olen kirpputorilta ostanut ja joskus laitan ne autoon mukaan ja lähden jonnekin syrjäiselle paikalle ajamaan niillä.

    • Anonyymi

      Anoppi oli hoitelemassa nuorinta lastamme ja minä ajoin fillarilla kolarin. Käsi oli paketissa pari viikkoa, enkä oikein saanut asioita hoidettua. Anoppi aukoi housut ja veti alas, kun oli vessaan meno. Aina ei oikein hyvin kerinnyt ja anoppi hankki vaippahousuja, ettei satu vahinkoja. Sitten se meni siihen, että anoppi vaihtoi vaipat ja suihkutteli alapään puhtaaksi. Se oli kivaa, kun siihen tottui.

    • Anonyymi

      Nuorena löysin varastostamme naisten "bodyn" laitoin sen päälleni ja sain mahtavan seisokin, olin noin 12v. liivejä oli kiihoittavaa kokeilla aina tilaisuuden tullen!

      Nyt vanhemmiten nylonit kiihoittaa ihanasti!

    • Anonyymi

      Hauska ketju. Pikkupoikana ja vähän vanhempanakin vietin paljon aikaa mummolassa. Elettiin 1960-luvun loppua ja 1970-lukua, isoisäni oli silloin jo kuollut. Isoäitini pukeutui aina mekkoin ja hameeseen ja jalassaan hänellä oli poikkauksetta ruskeat sukkahousut. Jostain syystä hänen sukkansa kiehtoivat. Usein ne roikkuivat kuniissa rivissä kylpyhuoneen katonrajantuntumassa telineessä kuivumassa tai makasivat myttyissä pyykkikorissa odottamassa pääsyä pesukoneeseen. Valikoimasa oli vanhan ajan irtosukkaa sekä nylonisia polvisukkia, mutta varsinkin sukkahousuja eri paksuuksilla. Sävyt vaihtelivat vaaleasta ihonväristä keskiruskeaan. Näkymää täydensi naisten maksikokoiset alushousut, valkoiset, beiget tai lohenpunaiset. Joskus housuliivit. Olin haltioissani ja muistan hypistelleeni ja nuuhkineeni noita ihania alusasuja. Hieman vanhempana saavutettuani teini-iän otin ratkaisevan askeleen: kylpyhuoneessa riisuin housuni ja kalsarini ja otin pyykkinarulta mummoni ruskeat sukkahousut, jotka ähkin jalkaani. Tunne oli sanoinkuvaamaton, nuori kaluni seisoi kuin kiimaisella orilla. Se oli euforiaa. Muutama veto ja sprerma lensi pitkin seiniä kun sain elämäni orgasmin. Siitä lähtien mummon sukat, sukkahousut ja pikkarit muuuttuivat tilanteen salliessa tärkeäksi osaksi vierailujani. Ja ihailin edellen salaa isoäitini kauniitä sukkajalkoja. Tästä alkoi eliniläinen fetisismini.

      Nyt olen mies matkalla kohti varttuneita ikävuosia. Päivittäiseen pukeutumiseeni kuuluvat niin naisten alushousut kuin sukkahousut. Olen ollut uskollinen isoäitini tyylille valitessani mummomsisia asuja: isot, puuterinväriset tai vaaleanpunaiset pikkarit kuuluvat suosikkeihin. Erilaiset beiget tai vaaleanruskeat sukkahousut, joskus ohuita, mutta varsinkin peittävät mallit puhuttelevat erityisellä tavalla. Kesällä sitten stayupeja tai polvisukkia. Asut tuottavat edelleen suurta tyydytystä, onnea, kiihkoa ja turvaa

    • Lapsuuden leikeistä meille hankitun koiran kanssa.

      • Anonyymi

        kerro lisää


    • Anonyymi

      Eräs satunnainen tapaus ilmestyi petipuuhien aikana sängynpäätyyn dildovyöhön pukeutuneena ja kysyi, olenko valmis. Ensin vähän säikähdin, mutta sanoin olevani valmis. Hyvinhän se meni, mutta yllätys oli sitten, kun hän vaihtoi dildon paksumpaan, ja lopuksi vielä paksumpaan. Paksuimman jälkeen rupesi jo tuntumaan ja kesti pari päivää, ennen kuin kirvelyt meni ohi. Kun siitä selvisi, niin sitten myöhemmin teki mieli itse kokeilla kaikenlaista. Siitä SE alkoi.

      • Anonyymi

        Mikä fetissi naisilla on venyttää subimiehen peräaukkoa dildoilla? Tuntuu kuin tavoite on tehdä siitä poikapillu jonne voi tunkea vaivatta vaikka käden.


    • Anonyymi

      Isoihin kouriin!
      Pappani antoi valtavilla kourillaan usein paljaalle pyllylleni "isän kädestä" ja huomasin jo varhain nuoruudessani kiihoittuvani ja nauttivani siitä.
      Nyt kun näen varsinkin vanhemmilla miehillä isot kourat, kiihotun näkemästäni.
      Rva42

    • Anonyymi

      Olen aina ollut kiinnostunut naisten alistamisesta. Varhaisimpia muistoja tähän liittyen on yksi ala-asteen naamaispäivä, jolloin olin poliisi. Laitoin sitten leikkikäsiraudoilla erään intiaanitytön kiinni koulun pihan lipputankoon. Se tuntui jotenkin oudolla tavalla hyvältä. Samoin halusin poliisi ja rosvo-leikeissä aina olla poliisi ja erityisesti tytöt halusin aina sitoa mahdollisimman tiukkaan ja hankalaan asentoon.

    • Anonyymi

      Jalkafetissini sai varmaan alkunsa kun näin tyttöjä paljain jaloin jumppasalissa koulun liikuntatunneilla. Silloin oli pojilla ja tytöillä eri ryhmät. Ilokseni tytöt omivat paljain jaloin vielä ylä-asteen liikunnassakin. Lääkärijutut kun joskus ala aste iässä jouduin ihan oikeasti riisumaan lääkärillä alasti. Aluksi piti riisua alushoususilleen mutta nekin piti riisua lopulta.

      • Anonyymi

        Muistan vieläkin kun ylä asteella koulun liikuntasali oli jaettu kahtia tyttöjen ja poukien ryhmille. Väli verho oli hetjen auki kun lentopalloverkon telineitö siirrettiin.

        Tytöillä oli tuotu saliin paksu voimistelupatja ja ponnohduslauta. Sellainen pienen luikan näköinen. Tyttö jota ihailin salaa kaukaa. Otti vautia ja hyppäsi voltin. En ollut uskoa silmiäni. Se oli upea esitys. En ollut koskaan nähnyt sellaista kuin telkkarissa. Tällöin vsrmaan jalkafetissini syntyi.


    • Anonyymi

      Kaatosateessa valkoiseen kesämekkoon pukeutuneena vesi kasteli minut kuin olisin uinut. Kangas liimautui iholleni, olin lähes kuin alaston kun ruuhka-aikaan kävelin kaupungin keskustassa välillä liikennevaloissa seisten kaiken ikäisten poikien ja miesten tuijotellessa minua estoitta minun voimatta tälle mitään.
      Siitä syntyi fetissi pukeutua sateeseen tai ilman sadettakin läpikuultaviin tai muuten vain paljon paljasta pintaani näyttäviin asusteisiin.
      Sari49

      • Anonyymi

        Lahessa oon nähnyt kolme kertaa tuon ikäisen naisen sateilla ja se oli nii porno näky et oli kotiin päästyä pakko runkata!! Harmi etten saanu otettuu kuvia! Katoin ekaks onks toi isotissinen seksikäs milf alasti ku valkonen mekko oli märkänä imeytyny sen ihoon. Tumma karvakolmiokin näkyi iha selkeesti!! Sillä ei ollu päällä mitää muuta ku se mekko, korkokengät ja stayupit tai jotku sellaset. Ei alusasui ollenkaa!!!
        Oisitkohan sä tää sama nainen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahessa oon nähnyt kolme kertaa tuon ikäisen naisen sateilla ja se oli nii porno näky et oli kotiin päästyä pakko runkata!! Harmi etten saanu otettuu kuvia! Katoin ekaks onks toi isotissinen seksikäs milf alasti ku valkonen mekko oli märkänä imeytyny sen ihoon. Tumma karvakolmiokin näkyi iha selkeesti!! Sillä ei ollu päällä mitää muuta ku se mekko, korkokengät ja stayupit tai jotku sellaset. Ei alusasui ollenkaa!!!
        Oisitkohan sä tää sama nainen?

        Hyvin voisin sama nainen ollakin.
        Sari49


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin voisin sama nainen ollakin.
        Sari49

        Voi että! En ois uskonnu et joskus voisin jutella sun kaa. Oikeesti oon fantasioinu susta usein. Voisko sut ees joskus taas nähä jossain kävelyllä? Keskiviikkona vissiin sataa vettäkin!
        Veksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi että! En ois uskonnu et joskus voisin jutella sun kaa. Oikeesti oon fantasioinu susta usein. Voisko sut ees joskus taas nähä jossain kävelyllä? Keskiviikkona vissiin sataa vettäkin!
        Veksi

        Tuohan on kiva kuulla että joku on jopa fantasioinut minusta minut nähdessään.
        Vai sataa keskiviikkona? En kyllä etukäteen taida kehdata ilmoitella koska ja missä olisin nähtävillä.
        Sari49


    • Anonyymi

      Minulla on fetissinä piiskan saaminen. Meillä oli suuri perhe, jota pidettiin ruodussa piiskan voialla. Piiskaajana oli isä tai joku vanhemmista veljistä. Kaiken kaikkiaan minua on piiskannut isä ja kolme veljeä. Kaikki hoitivat homman isältä opitulla kaavalla. Nyt sen idea toteutuun fantasioissani. Kyllä olen hävennyt ensinnäkin sitä että minua on piiskattu ja toiseksi että haaveilen saavani piiskaa.

      Liittyy tähän asiaan nuitakin hävettäviä sivujuonteita.

    • Anonyymi

      Vanhempia naisia kohtaan alkoi jo 12 vuotiaana kun aloin runkkaamaan kaverin kanssa.
      Yhdessä mietittiin muiden kavereidemme äitejä ja edelleenkin näin 30 vuotiaana kiihottaa kaikki +40 ilman ylärajaa. Mikään ei voittaisi sitä kun pääsisi antamaan orgasmin isolle vanhalle naiselle.

      Saman kaverin kanssa silloin 12v huomasin olevani bi ja rakastan munan imemistä ja spermaa suussani.
      Silloin tuli kokeiltua hänen kanssaan kaikkea ja se kiinni jäämisen fiilis kavereille/ tyttöystäville teki siitä vielä parempaa. Parhaimmat kerrat olivat niitä kun ekaksi sai spermat suuhun ja ja kuset päälleni.

      Exäni kanssa sitten jatkettiin että nuolen hänen pilluaan ja hän yrittää pidätellä kunnes loppujen lopuksi kovalla suihkulla kastelee minut.

      Itselläni on suht kookas ja nautin siitä kun kovassa kiimassa panen takaapäin ja se sattuu naista.
      Persepanoja ei kovin montaa ole ollut samaisesta syystä vaikka olisi varovainen niin tuntuu että naisen perse repeää.

      Pillun venyttäminen myös on todella kiihottavaa.
      Se kun lopulta saa koko käden sisään samaan pilluun mihin tavatessa meni kaksi sormea niin saa minut laukeamaan nopeasti ja mieluiten naamalle.

      Muutamaa haluaisin kokeilla mutta henkilöt siihen puuttuvat.

      Haluan että joku mies minua panisi vaikka metsässä pikaisesti (kumilla) ja saisin mällit suuhun.
      Toinen sitten olisi kiinni jääminen naiselle kun otan hänen mieheltään suihin/ hän panee minua ja liittyy mukaan.
      Lopuksi hän laukeaa naisen sisään ja minä nuolen pillun puhtaaksi, molemmat kusevat päälleni ja sitten saan laueta naisen sisään. Ja lopuksi minun pitää omatkin spermat nuolla pois.
      Jos jonkun näistä tekeminen kiinnostaa niin saa ottaa yhteyttä.
      M31 184/82/20

    • Anonyymi

      Minulla naisten asut. Kaikki alkoi, kun nuorena vietin usein kesälomani tätini luona. Minulla oli tosi hauskaa siellä, varsinkin kun kaksi serkkutyttöä puki minut usein tytöksi. He myös meikkasivat minut ja laittoivat aika pitkät hiukseni mahdollisimman tyttömäseksi. Olin silloin 12 v. Lopulta tätini sai meidät kiinni leikeistämme, mutta sen sijaan, että hän olisi ollut äkäinen, hän etsi minulle kasan tyttöjen asuja ihan omaksi. Sain olla tyttönä ihan kokoaikaisesti. Vielä 16 vuotiaanakin kävin usein tätini luona tyttöilemässä. Siitä jäi elinikäinen ja niin ihana halu päälle. Kotonkin sain olla tyttönä silloin kun isä ei ollut kotona. Vuosien aikana olen tutustunut muutamaan tosi ihanaan ystävääb, jolla on samat harrastukset kanssani.

    • Äitini uhkasi minulle joka päivä että jos sinä tekee niin eli näin saat piiskaa eli jos sinä ei tulee kotiin klo 21:00 saat piiskaa silloin minä pelkäsin hirveästi saada piiskaa mutt sitten aikuisena se tuli näin että haluan kokeilla saada piiskaa!Minä sain kaverista ja minä nautin siitä!

      • Anonyymi

        Minulla oli sama, pelkäsin hirveästi piiskaa. Kuvittelin, että kuka hyvänsä saattaa piiskata minut jostain mitättömästä syystä tai väärinkäsityksen vuoksi. Lopulta tuli päivä, jollin sain Koivuniemen herraa. Pian sen jälkeen huomasin, että piiska-asiat kiinnostavat minua uudella tavalla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minulla oli sama, pelkäsin hirveästi piiskaa. Kuvittelin, että kuka hyvänsä saattaa piiskata minut jostain mitättömästä syystä tai väärinkäsityksen vuoksi. Lopulta tuli päivä, jollin sain Koivuniemen herraa. Pian sen jälkeen huomasin, että piiska-asiat kiinnostavat minua uudella tavalla.

        Kuka sinä olet?Oletko vapaa nainen joka halua saada piiskaa?illoin me voisimme vuorotellen anna toinen toisensa piiskaa?


    • Anonyymi

      Varhaisteini-iästä lähtien minua on kiihottanut kypsät naiset joilla on mustat sukkahousut tai stay-upit. Nykyäänkin runkkaan alaston kuville joissa kypsä nainen on pukeutunut niin.

      Teini-ikäisenä huomasin myös kiihottuvani äidin alushousuista niin, että runkkasin niihin useasti. Siitä lähtien olen runkannut anopin, vaimoni, vaimon siskon ja hänen ystävättärensä alushousuihin.

      • Anonyymi

        Äidin pikkuhousuihin tuli runkattua teininä joka ilta. Taisin olla vitosella tai kutosella kun ensimmäisen kerran tajusin että pikkuhousut ovat pillussa ja siitä se lähti. Yläasteella se lähti käsistä. Välillä runkkasin puhtaisiin jos äiti kävi esimerkiksi kaupassa tai ei vielä ollut tullut töistä ja pistin spermaiset pikkuhousut takaisin kaappiin. Illalla suihkuun mennessä runkkasin käytettyihin. Joka ilta se puhtaan kiiman tuoksu oli huumaava. Joskus lukiossa kun haistoin äidin tuoreen hien, kiihotuin siitä niin paljon että jouduin peittelemään seisokkia. Armeijaa ennen aloimme käymään kahdestaan lenkillä iltaisin ja äiti meni ensin suihkuun ja sitten pääsin haistelemaan kuuman pillun tuoksua ja runkkaamaan hiestä ja pillusta märkiin pikkuhousuihin. Joskus otin rintaliivit joiden kuppia hellästi sivelin ja puristelin ja kuvittelin että puristelen äidin tissejä. Niidenkin tuoksu lenkin jälkeen oli kiihottava. Kiihottavimmat tuoksut oli sitten kun oli tarpeeksi ikää ja kun kävimme ravintolassa ja tanssilavalla. Me tanssimme kahdestaan ja kiihotuin kun haistoin äidin puhtaan hien ja myöhemmin illalla sain haistaa ja maistaa äidin märkiä pikkuhousuja ja runkata spermat niihin.


    • Anonyymi

      Mulla fetissi vaippoihin alkoi nuoruuden muiteluista olimme suurperhe minä vanhin .elettiin 70 lukua jouduin silloin vaihtaa nuorenmille vaippoja joita käytettiin muovihousujen kanssa. siitä jäi mieleen pissasen muovin haju vaikka housut pestii .usein laitettii vain kuiva vaippa housuihin samoi sänkyyn laitettii muovi suojaamaan patjaa.pidän vaippa housuja lähes koko ajan ja pissaan myös vaippaa myös muovihousut vaipan kanssa ovat hyvät mutta ovat kalliit kun täytyy tilata

    • Anonyymi

      "pentuna" kun alkaa asiat kiinnostamaan tulee kokeiltua asioita. Kun aikuisena tulee ongelmia jotka vaikeuttaa asioita, niin se fetissi jää päälle!

      Joku nainen on joskus sanonut, että asiat on normaaleja. Silti asiasta on vaikea puhua kasvotusten vaikka nainen on itse aloittanut keskustelun aiheesta.

    • Anonyymi

      Ihan pienestä alkkaen olen ihaillut miesten kometa hauiksia. En tiedä olenko oikeassa, mutta luulen että kaikkia miehiä se kiinnostaa ainakin jonkin verran. Suvussamme oli useampia miehiä, joilla oli komea haba. Ja minä pelonsekaisella kunnioituksella kohtasin heitä.

      Olin 14 -vuotias kun isä kertoi kotona, että hän sattui paikalle kun Topi-serkku sai piiskaa. Sain ankaran seisokin, onneksi kukaan ei huomannut mitään. Topi oli jo 16 täyttänyt ja reippaasti minua suurempi. Koin melkoista myötähäpeää, kun ajattelin serkkupojan osaa. Onkohan tuo tohtinut edes pistää vastaan. Mitäpä tuo auttaisi, Jussi on suvun voimamiehiä ja halutessaan poikansa kyllä piiskaa.

      Viikkojen kuluessa minulle syntyi käsitys kuinka kaikki tapahtui. Jussi oli hakenut vitsan valmiiksi saunan pukuhuoneeseen ja sitten taluttanut pojan paikalle, jos Topi on harannut vastaan, niin isänsä on ottanut pojan pään kainaloonsa. Ei auttanut enää vastaan haraaminen. Minua hävetti ankarasti ajatus, että Jussi ja moni muukin suvusta tietää. että tarvittaessa minutkin voidaan vielä piiskata. Vaan olisin minä halunnut salaa nähdä Jussin haban, kun se puristi Topin pään otteeseensa.

      Sitten minua askarrutti ajatus itse piiskaamisesta, mutta lopulta sekin sai muotonsa. Tietenkij Jussi on pidellyt vasemamalla kdellään poikaa paikalla ja oikeassa kourassa vitsa. Valtavasti minua on kiehtonut ajatus, että joku mies pystyy pitämään aikuista miestä paikoillaan piiskauksen aikana. Se on sellainen temppu, että siihen pystyy vain todella riski jätkä.

      Sellaista se on, ihailet miesten komeita lihaksia, mutta häpeät ja pelkäät, että joku saa tietää minun ihailuni ja pelkoni koteen.

      • Anonyymi

        Pelko ja häpeä muistuu minullakin mieleen. Hävetti hirveästi, jos joku puhui piiskaamisesta. Se aina aiheutti vertailun, että voisinko minä olla objekti tuossa tilanteessa. 13-vuotiaasta eteenpäin sain aina kovan seisokin, jos vain joku puhui piiskasta. 16-vuotiaanakin minulle oli vielä epäselvää rupeaisiko isä oikeasti vitsahommiin ja kuinka siinä kävisi.

        Nyt ei enää pelota, mutta vieläkin hävettää. Olisihan se jotakin, jos joku antaisi oikeasti piiskaa, mutta ne silminnäkijät.


    • Anonyymi

      Pienenä poikana vanhemmat pakottivat pitämään sukkahousuja. Se oli häpeällistä. Inhosin niitä paksuja puuvillaisia, joita kaikilla tytöilä oli. Ja minulla. Puberteetissa kaikki kääntyi päälaelleen ja aloin salaa pukea äidin ja isosiskon sukkahousuja. Muistan kun kädet täristen vedin äidin ohuet ihonväriset arkisukkikset ylleni. Se oli eka kerta kun runkkasin sukkahousuissa. Sain orgasmin 15 sekunnissa, niin kiihottavan kiellettyä se oli. Sen jälkeen seksuaalisuuteni on ollut sukkahousujen kyllästämää. Sukkikset ovat nautinnollinen pakkomielle, elämän rikastuttaja ja pukeutumiseni kulmakivi

    • Anonyymi

      Se tapahtui tasan tarkkaan kolmannella luokalla. Muistan sen tarkasti, koska meidän koulussa oli sellainen sääntö, että kolmannella luokalla sai vasta tulla kouluun polkupyörällä.

      Me asuttiin sillon sellaisessa, olisiko se nyt luhtitalo tai joku vastaava. Meillä yläkerrassa oli parveke, mutta alakerran asukkailla oli iso takapiha.

      Eräänä kauniina päivänä alakerran poika. Sanotaan häntä nyt vaikka Markoksi sai uuden hienon polkupyörän.

      Jostain syystä satuin juuri tuona juhlallisena hetkenä olemaan parvekkeella, ja tietenkin jäin uteliaisuuttani töllistelemään tilannetta.

      Minä ja Marko ei oikein oltu mitään hyviä ystäviä. Toki jotain touhusimme keskenämme, sillä hän oli rinnakkaisluokalla. Mutta minun mielestä hän oli outo.

      Itselläni oli joku kämäinen serkulta saatu polkupyörä, joten olin tietenkin super kateellinen Markolle. Kuinka hän ryntäsikään kumisaappaissa, ja jotenkin harmaissa alushousuilta tuntuvissa housuissa uutta polkupyöräänsä vastaan. (Sanoinko, että hän oli minunmielestä jotenkin outo?)

      Koko alakerran porukka oli niin täpinöissään, etteivät he huomanneet minua. Minä taas olin niin kateellinen, etten oikein kunnolla tajunnut mitä olin nähnyt.

      Koko fetissi olisi ehkä jäänyt siihen paikkaan, ellei kohtalo olisi astunut kuvaan myöhemmin.

      Eräänä kauniina päivänä äitini käski minun hakea pyykkejä pyykkituvalta…

      Kuten aina pyykkituvissa, niin siellä sattui olemaan edellisen pyykkärin pyykkejä siirretty sinne sivuun. En erityisemmin ollut kiinnostunut niistä, mutta jotain harmaata sattui silmääni.

      Jotenkin vaistomaisesti tutkin niitä hieman lähempää.

      Siinä ne roikkuivat oudon Markon ”oudot” alushousut. Nehän näyttivät jotenkin pieniltä, mutta se olennaisin ero oli se, että niissä oli sukat samassa.

      Siinä kohtaa tuli paskottua tiiliskiviä, kun lopulta tajusin, että ne on Markon sukkahousut, ja että olen nähnyt hänet ajelemassa ensimetrit uudella polkupyörällään, pelkästään niissä ja kumppareissa.

      Sukkahousut? Pojalla? Ulkona? Siis pelkät sukkahousut! Pojalla, niin kuin minä! Kaikkien nähtävänä, niin kuin minä olin nähnyt!!

      Siinä silmänräpäyksessä fetissini oli valmis.

      Mieleni täyttyi vain yhdestä ajatuksesta. Miltä tuntui ajaa uudella polkupyörällä ulkona pelkissä sukkahousuissa ja saappaissa?

      • Anonyymi

        Hauska tarina! Toteutitko koskaan tuota haavetta ohjastaa polkupyörää pelkissä sukkahousuissa ja kumisaappaissa? Minusta tuo kombinaatio on tehokas, ja pukeudun usein sukkiksin ja kumppareihin


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minulla on taas alkanut erilaisten suojavarusteiden kiinnostus ja kokeileminen joskus 10 vuotiaana ja siitä kun kasvanut ja ikää tullut lisää niin se kiinnostus on säilynyt tähän päivään asti ja tulee jatkumaan aina, yleensä jos näen jollain jotain siistiä päällä niin menen salaa kokeilemaan niitä juttuja, joskus olen jäänyt kiinni verekseltään mutta aina olen selvinnyt tilanteista.

    • Anonyymi

      Se oli eräs lauantaiaamu yhtenä sunnuntai iltapäivänä, kun huomasin kiinnostukseni sekä Ladojen kampiakseleihin että talviaikaan. Sen jälkeen lokakuun loput ovat olleet yhtä juhlaa kampiakseleiden kera 🤗🕺🍾

    Ketjusta on poistettu 111 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7907
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1734
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      60
      1006
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      190
      928
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      910
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      803
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe