No niin, palaan ikuiseen aiheeseen, eli muovin polttamiseen. On tullut taas se aika vuodesta kun kylmä kangistaa ja kosteus saa kylmyyden luihin ja ytimiin asti. Meille kaikille joilla on tulisija on mahdollista saada huimasti ilmasita energiaa, mutta siitä on varoteltu niin kauan että emme oikein enää muista miten pitää käyttäytyä.
Kaikki muovit, poislukien PVC, voidaan hävittää polttamalla. Poikkeuksetta kaikissa muovituotteissa onkin kierrättämistä osoittava merkintä, joka tarkoittaa että ne voidaan polttaa. Paljon on varoiteltu että muovi rapauttaa piippua, mutta niin ei asian laita ole. Muoveissa ei ole rikkiä, joka on piipun kalkin pahin vihollinen, joten ei sitä silloin poltettaessakaan synny.
Mutta jotta asia olisi kaikin puolin turvallista, poltetaan ensin yksi pesällinen puita jotta uuni/takka/kiuas lämpiää. Sen jälkeen hiilloksen päälle asetetaan kerros puita ja sen päälle muovia. Kun puut ja muovi kaasuuntuvat, syntyy yhdisteitä joiden lämpöarvo ylittääpuun ja muovin yksittäisen lämpöarvot. Sama asia tapahtuu kun polttaa lastulevyä, liima ja puu kaasuuntuvat yhdessä todella kuumaksi liekiksi.
Kun tätä puu-muovi (siis öljy) seosta on poltettu tarvittava määrä, 3-4 pesällistä, poltetaan vielä yksi kerros puuta jota tuhkat ja hormi varmasti puhdistuvat. Sen jälkeen meillä onkin puoli ilmaiseksi saatu uuni ja muuri niin kuumiksi, että sillä pärjää päivän-pari, säästä riippuen.
Juomapullojen korkit, muovikassit, eines pakkaukset, vihannes pussit jne ovat kaikki ilmaista energiaa Suomalaisille. Miksi emme siis käyttäisi niitä. Ja koska muovin polton tuloksena hiilidioksidi pitoisuus kasvaa, voi luonto paremmin kun kasveilla on "ruokaa" käytettävänä. Sen seurauksena happipitoisuus kasvaa.
Aina ei kannata uskoa virallisen propagandakoneiston sloganeita.
Muovit energiaksi
9
1279
Vastaukset
- pvc.
Ei rikkiä tosiaankaan. Mutta kyseessä onkin kloorivety, joka syö laastisaumat. Ja sitä kyllä syntyy ellei tajua mitä muovia polttaa. PVC-muovikilo taitaa tuottaa kilon suolahappoa. Vai paljonkosenytoli.
- pvs.
Kierrätysmerkin sisällä on numeroita 0...7. Polttaa voi 2, 4, 5. N.o 3 ei saa polttaa (PVC). Muita ei suositella poltettavaksi. Polttaminen on tehtävä kuumaksi puilla lämmitetyssä eli ensin pesällinen ja sitten pieninä erinä toisen pesällisen kanssa muovia. Esimerkiksi maitotölkkiin sullottuja muovirasioita. Määrä on siis satoja grammoja kerrallaan. Kovaa hommaa energiamielessä.
- 19+15
pvs. kirjoitti:
Kierrätysmerkin sisällä on numeroita 0...7. Polttaa voi 2, 4, 5. N.o 3 ei saa polttaa (PVC). Muita ei suositella poltettavaksi. Polttaminen on tehtävä kuumaksi puilla lämmitetyssä eli ensin pesällinen ja sitten pieninä erinä toisen pesällisen kanssa muovia. Esimerkiksi maitotölkkiin sullottuja muovirasioita. Määrä on siis satoja grammoja kerrallaan. Kovaa hommaa energiamielessä.
Ei niin kauhean kovaa hommaa (tai joillekin mikä tahansa puuha on ylitsepääsemätöntä), meillä ei poltettavaa muovia tule kun pari sataa grammaa viikossa muutenkaan. Enemmän puuhaa tulee jos nuo kaikki kantaa sekajätteenä ulos kun pannuhuoneeseen. Normaali maitotölkki on keittiössä roskiksen vieressä jonne laitan palavat roskat eikä tölkki yleensä tule edes puolilleen ennenkuin seuraava tölkki on valmiina kierrätystä varten.
Toki riippuu paljon ostoskäyttäytymisestä mitä sitä kotiin kertyy. - vihtori.
19+15 kirjoitti:
Ei niin kauhean kovaa hommaa (tai joillekin mikä tahansa puuha on ylitsepääsemätöntä), meillä ei poltettavaa muovia tule kun pari sataa grammaa viikossa muutenkaan. Enemmän puuhaa tulee jos nuo kaikki kantaa sekajätteenä ulos kun pannuhuoneeseen. Normaali maitotölkki on keittiössä roskiksen vieressä jonne laitan palavat roskat eikä tölkki yleensä tule edes puolilleen ennenkuin seuraava tölkki on valmiina kierrätystä varten.
Toki riippuu paljon ostoskäyttäytymisestä mitä sitä kotiin kertyy.Minäkin keräsin palavaa maitotölkkiin, mutta siitä oli luovuttava kun ei jaksanut kuunnella vaimon jatkuvaa marmatusta rumasta tölkistä.
Tölkki oli siinä sopivasti käsillä tiskialtaan vieressä. Siihen oli hyvä sulloa kaikki palava ja kun oli täynnä vein suoraan saunan pesään. Jos tuli tölkkejä liikaa, taittelin tölkit lituskaksi ja sulloin siihen keräystölkkiin. Menivät kyllä sivuun painaen aika täyteenkin tölkkiin.
Marmatus johti siihen, että roskiskaapissa on yksi ämpäri palaville. Jatkuvaa oven avausta tuo ja tiukaksi sullottuja tölkkejä ei enää ole. Ämpärillinen palavaa painaa saman kuin aikaisemmin yksi tölkki optimaalisesti sullottua tavaraa. Tossun alla ei kiva. Mutta mennään nyt sitten tällä tehottomuuden vaihtoehdolla. En myöskään viitsi höttöä kuormaa viedä saunan pesään. Mieluummin lueskelen jotain lehtiä kuin teen turhalta tuntuvaa hommaa. Antaa höttösuuntautuneen viedä tölkkinsä.
- rajansa kaikella!
Tuossa taannoin oli yhteisössämme kaveri joka oli töissä rengasliikkeessä. Viisaana huomasi, mikä energiamäärä oli kätkettynä hylkyrenkaisiin. Lämmitti moisilla keskuslämmityskattilaansa. Arvatkaa mikä noki ja haju olikaan ympäristössä. Puoli vuotta meni enenkuin tuo saaste saatiin pois lakiteitse.
Kyllä noiden muovi/kumijuttujen hävitys on täysin muualla kun miljöön keskellä olevassa "polttamossa". - sitten
Juu polttele sä vain 3-4 pesällistä puuta ja sen jälkeen vielä muovia perään. Sen jälkeen voitkin alkaa miettimään miksi tiilet halkeilee,saumat rapautuu ja rakoja ym. roiloja tulee sinne sun tänne ympäri tulisijaa.....
- teräspiippu
Itse asun hiemman syrjemmässä ja nyt sain polttetua viime kesänä nahkakaljuiksi menneet kesärenkaat. Poltin pieninä palasina puiden sessa ja hyvin paloi.
Yhdessä renkaassa on kuulemma yhtä paljon energiaa kuin kolmessa sylyllisessä halkoja ja renkaita saa rengasliikkeiden pihasta. Aion jatkossakin polttaa renkaita kun niin hyvin palavat! - 10+8
Joku päivä vielä keksit että 3-4 pesällistä poltetaan tarpeen vaatiessa keskuslämmityskattilassa eikä tilimuuratussa takassa...
Sinänsä näillä keleillä on pesällinen riittänyt hyvin, harvoin kahta tarttee polttaa ellei käyttöveden kulutus ole suurta.
Kierrättämällä muovi pakkauskeräyksessä siitä saadaan maksimaalinen hyöty irti.
Jalostettu muovi on arvokas raaka-aine, ja sen polttaminen takassa on sama kuin veistäisi polttopuusta taidetta ennen takkaan heittämistä. Eli lyhyesti sanottuna järjetöntä, jos vain pakkauskeräykseen on mahdollisuus.
Tutkin juuri ruoan muovipakkausten kierrätettävyyttä haastattelemalla hieman valmistajia. https://ekomaanikko.blogspot.com/2018/11/miksi-ruoka-pakataan.html
Valitettavasti ruokapakkausten kierrätettävyys on tällä hetkellä heikolla tolalla. Mutta silti nämä pakkaukset kuuluvat pakkauskeräykseen. Sillä tavoin arvokkaasta muovimateriaalista saadaan täällä suomessa kaikki hyöty irti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181016Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071010Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk299908- 42899
- 72875