Itsenäisyyspäivän teema pitäs muuttaa, koska suomihan on eu:ssa.
Tämä itsenäisyyspäivä on menetetyn itse määräämisvallan muistopäivä.
Ei suomi enää ole mikään itsenäinen valtio. Eu sanelee mitä täällä saa tehdä ja antaa määräykset.
Suomihan on etunenässä tottelemassa mitä Eu:sta sanellaan.
Suomi toteuttaa eu:n suunnittelemia määräyksiä jo ennen kuin niitä on edes hyväksytty.
Täytyyhän suomen herrojen pokkuroida ja käyttäytyä mallioppilaan mukaisesti.
Kun eu:sta tulee jokin ympäristövero/ muu rasite, niin suomi laittaa siihen vielä vähän lisää omastaan, että varmaan on mielistelty eu:ta.
Itsenäisyyden muistojuhla
Korpin silmä
0
194
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2803498Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221948Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.391595- 841451
- 1431139
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.721085- 811044
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91918Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.206797Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61747