hotelli sunfamily sea breeze calangute

haluaisin kuulla palautetta tjäreorgin käyttämästä hotellista sunfamily sea breeze sijaitesee calangutessa
miten toimi peruasiat suihku/ lämmin vesi , siisteys,äänieristys?
minkälainen on hotellin aamupla ja ravintola? sijaninti?
hyviä ruokapaikkoja lähistöllä? oliko parvikkeella kalusteita?
11771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

... ollan oltu kolme kertaa, viimeks tammi-helmikuulla kuluvaa vuotta.
siistiä on, lämmintä vettä riittää, - iltpäivällä saattaa olla pieni katkos... riippuu suihkussakäviöiden "aikatauluista". Alakerta, varsinkin "ravintolan" kohdalla on hieman levoton paikka (parveke aivan pöytien vieressä), sivuilla rauhallisempaa ja yläkerrassa tosi rauhallista olosuhteet huomioon ottaen. Parvekkeilla kaksi tuolia ja pöytä. Ihanteellinen matka rantaan ja pääkadulle, eli lyhyt. Aamupala on aina samaa: hedelmiä, paistettua perunaa ja papuja, kurkkua, tomaattia, paahtoleipää, sämpylää, paistettua kananmunaa/keitettyäkin joskus, tuoremehua, muroja... olikohan siinä kaikki. Ite ollaan haettu kaupasta jukurttia ja juustoa lisäksi. Luonnollisesti on myös teetä ja kahvia.
Henkilökunta pääasiassa nepalilaisia. Ystävällisiä, joskin vaihtuvat vuosittain ( vaihtavat ketjun muista hotelleista).
Omasta "ravintolasta" saa juomia ja ruokaa (baari on sisäpihalla ison puun alla, ulkoilmasellainen).
Hyviä ruokapaikkoja on jokapuolella!!! Eli lähestulkoon kaikki.
Kyseessä on kuitenkin kolmen tähden hotelli, joten kyse ei ole luksuspaikasta. Tässäkin kohtaa se että yksi tykkää yhdestä ja oinen taas ei.
Taksilla kun kulkee, muualta kuin hotellin edestä otettu taksi ei välttämättä osaa oikeaan hotelliin, kun sea breeze hotelleja on monta, mutta kannattaa kertoa, että ison temppelin vierestä, minkä jälkeen tulee kolmen tien risteyskohta, kun kurvaa pikkuiselle tielle kohti rantaa, siellä on määränpää ;)
Eiköhän tässä nyt ollut jotain aiheesta :)

Äänestä

Hotelli on vaatimaton, mutta toimiva. Alla onkin tärkeimmät tiedot. Sähkökatkoja oli paljon, mutta ne oli koko suurella alueella. Henkilökunta ystävällistä, terveisiä etenkin "aurinkopojalle", jonka kyllä tunnistaa, tekee töitä aamiaisella, ja baarissa. Portin vieressä pieni kioski, josta saa vettä ja limpsoja. Siinä vaihdetaan myös rahaa hyvällä kurssilla. Taksit vieressä, terkkuja "Macho-manille", tuntee sioitä että on paremmin pukeutuneena, tyylikkäisiin farkkuihin. Taksi Mapusan markkinoille 400 r edes takaisin. Keskustan ja Bakan alueelle 100 r. Rantaan 400m, siellä schak-ruokapaikkoja riittävästi. Ison tien varressa hyviä ruokapaikkoja ja hyvää edullista ruokaa. Viihtykää.

Äänestä
  • kävitkö missään kauneushoidoissa tai spa hoidoissa jos niin mitä mieltä niistä?
    teetitkö vaatteita - onko tiedossa hyviä tailor mikä teksi nahkavaatteita ?

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    kävitkö missään kauneushoidoissa tai spa hoidoissa jos niin mitä mieltä niistä?
    teetitkö vaatteita - onko tiedossa hyviä tailor mikä teksi nahkavaatteita ?

    Meidän ei enää kannata käydä kauneushoidoissa. Tukan ja parran kyllä ajatin, yht. 2 euroa. Hierontaa tms. ainakin löytyy. Me emme teettäneet vaatteita, ostimme kyllä valmiita, sekä kankaita ja lankoja. Räätäleitä kyllä löytyy, heti portin ulkopuolella eka, ystäväperhe teetti miehelle puvun, parilla paidalla, pari krakaa kaupan päälle ja naiselle joku jakku. Nahkavaatettakin löytyy, ja tekevät niitäkin. Vaimo osti 3 laukkua Mapusan markkinoilta (torilta).
    Vastaan vielä ekaan viestiin: lämmintä vettä kyllä riitti vaikka oli sähkökatkoja, pitkiäkin. Yksi hotellin hyviä puolia oli se että siellä ei ollut itänaapurin porukoita.
    Hyviä ruokapaikkoja ainakin kaikki missä syötiin mm. Taste of India päätietä oikealle, Tulip, ja Montana keskustaan päin, Harrys. keskustassa.

    Äänestä

  • Iper kirjoitti:

    oliko hotellin lähellä rannalla tuolia ja varjoja, jos oli niin oliko vapaita paikkoja helposti saatavissa - oliko rannalla kylmiä juomia myynnissä - oliko rantakauppiaita paljon ?

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    kävitkö missään kauneushoidoissa tai spa hoidoissa jos niin mitä mieltä niistä?
    teetitkö vaatteita - onko tiedossa hyviä tailor mikä teksi nahkavaatteita ?

    Ollaan teetetty kolmella reisulla. Erittäin hyvä räätäli on Mapusassa Salgaoker & Sons. Räätäli kustantaa taksikyydit sovitukseen jatakaisin ja samalla reisulla saa tehdä torilla ja muissakin paikoissa ostoksia.
    Hinta on 100€ / asu suuntaa-antavasti (hieman hintava, mutta kankaat ja työ ovat ensiluokkaista). Naisten asuista riittää kun vie kuvan mukanaan, räätäli tekee sen mukaan asun. Heilläkin on mallilehtiä, mutta ne on hieman vanhahtavia ;)

    Äänestä

  • goagoa kirjoitti:

    Miesten asuista ei tosin ole kokemusta, mutta naisten asuihin olen ostanut kankaita muutamalla sadalla rupialla eli noin viidellä eurolla. Ompelu on maksanut saman verran, 200-300 rupiaa, ei euroja. Tämä nimenomaan Mapusassa. Tuskinpa miestenkään puvuista tarvitsee noin mahdottomasti enemmän maksaa.

    Äänestä

  • kustantaan.. kirjoitti:

    vertasimme kankaiden latua muissa räätäleissä ja kyseisessä kankaat kyllä olivat erittäin korkealaatuisia ja tarkoitin silkkisiä juhlapukuja. Aioin ostaa kangasta tuliaisiksi hotellin vieressä olevasta "kojusta", mutta jo taksikuskitkin sanoivat, että laatu on heikompaa kuin mainitsemassani räätälissä. Kojuissa myydään vuorisillkiä aidon sijasta.
    En tästä kuitenkaan ala väittelemään, kukin ostaa kankaansa ja teetättää vaatteensa missä tykkää.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    oliko hotellin lähellä rannalla tuolia ja varjoja, jos oli niin oliko vapaita paikkoja helposti saatavissa - oliko rannalla kylmiä juomia myynnissä - oliko rantakauppiaita paljon ?

    On kyllä makuu"lavitsat", ovat ilmaisia, mutta edellyttävät (kaiketi), että tilaat jotain, juotavaa tai syötävää. Kauppiaitakin on mutta ei ole pakko "huomata".

    Äänestä

  • Iper kirjoitti:

    On kyllä makuu"lavitsat", ovat ilmaisia, mutta edellyttävät (kaiketi), että tilaat jotain, juotavaa tai syötävää. Kauppiaitakin on mutta ei ole pakko "huomata".

    ketä hyvää taxi/opasta suosittelet hotellin lähistöltä?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    ketä hyvää taxi/opasta suosittelet hotellin lähistöltä?

    edessä on jatkuvasti takseja,hinnat sovittavissa,kuskit ihan hyviä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

?????? kirjoitti:

haluaisin kuulla palautetta tjäreorgin käyttämästä hotellista sunfamily sea breeze sijaitesee calangutessa
miten toimi peruasiat suihku/ lämmin vesi , siisteys,äänieristys?
minkälainen on hotellin aamupla ja ravintola? sijaninti?
hyviä ruokapaikkoja lähistöllä? oliko parvikkeella kalusteita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu