Mukavaa luettavaa

Palstalaiset ovat taas varmasti ihan vain itsenäisyyspäivän kunniaksi nöyryyttäneet palstamme muutamaa porvarintollikkaa oikein kunnolla.
Varsinkin kalle,tyäkkäri ja tämä eräs luuserielätti ovat saaneet oikein täyslaidallisen nöyryytystä päälleen ja heidän ihan kaikki valheelliset väittämänsä ja teesinsä on täysin todistettavasti aina kumottu.
Tästä on hyvä jatkaa palstamme porvarintollikoiden nöyryyttämistä.
46557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

joka ei ole osunut omaan nilkkaan?

Ei ole montaakaan asiallista viestiä komupuolelta näkynyt ja lannoitepuolen puheilla se nöyryytys koskee ainoastaan kirjoittajaa.

Äänestä
  • Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    Äänestä

gfhtr 6trsryu65

Äänestä
  • Ei täällä kyllä ketään muita kylähulluja ole näkynyt kyin pelkästään vain sinä itse.

    Äänestä

tyhjä sönkötys ketään nöyryytä. Herättää pikemminkin sääliä. Sinänsä mielenkiintoinen ilmiö tuo "leijumisesi". Kommunismi ei ole koskaan historiansa aikana ollut niin kehnossa jamassa kuin nyt. Kannattajakunta näyttää nimenomaan tällä palstalla "parhaita puoliaan" - jonninjoutavaa sökellystä - ei päätä eikä häntää. Epäilemättä päiväunet "porvarien nöyryyttämisestä" antavat kumminkin edes jonkun verran virtaa. Olisi muuten hauska tietää, mitä 1970-luvun intellektuelli-taistolaiset tuumaisivat avauksen kaltaisesta mökellyksestä. Saattaisipa naama punottaa.

Äänestä
  • Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    Äänestä

  • samaan malliin kirjoitti:

    Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.

    ihmettelee, ettei äänestäjiä heidän touhunsa vakuuta.

    Äänestä

  • Kuka vielä kirjoitti:

    ihmettelee, ettei äänestäjiä heidän touhunsa vakuuta.

    pysty ilmaisun rikkaudesta moittimaan, tuota samaa tekstiään se on jo monasti tarjonnut aiemminkin.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    pysty ilmaisun rikkaudesta moittimaan, tuota samaa tekstiään se on jo monasti tarjonnut aiemminkin.

    Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    Äänestä

  • samaan malliin kirjoitti:

    Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    vituttaako ?

    buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:))

    jne........................

    buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:)) buuaahh..:))

    Äänestä

  • buuaahh..:)) kirjoitti:

    muutoin tuo sepustuksesi kääntyy kirjoittajaansa vastaan.

    Äänestä

  • Maantiekiitäjä. kirjoitti:

    muutoin tuo sepustuksesi kääntyy kirjoittajaansa vastaan.

    Jos nyt keskustellaan normaalista ihmisestä.Niin käsitän tämän termin normaali ihminen näin.
    Normaali ihminen on täysin terve ihminen.Normaali ihminen on täysin terve niin fyysisesti kuin myös henkisesti.
    Täällähän näyttää muutama porvarintollikka olevan todella sairaita ainakin henkisesti.Joten silloihan heistä ei voi yhtään mitenkään puhua että he olisivat normaaleja ihmisiä.

    Mutta jos sitten määritelläänkin pelkkää sanaa normaali.Niin silloin tarvitaankin hiukan enemmän miettimistä kyseisen asian suhteen.
    Normaali voisi olla aika lähellä keskivertoa tai yleisesti hyväksyttyä asiaa.Sillä sehän on silloin ihan normaalia.

    Tässä nyt sinulle muutama määritelmä ja perustelu sanasta normaali.

    Äänestä

  • iivan kirjoitti:

    "Normaali voisi olla aika lähellä keskivertoa tai yleisesti hyväksyttyä asiaa.Sillä sehän on silloin ihan normaalia."

    Hmmmm.......

    Määritelmäsi mukaan kommunisti ei siis ole normaali sillä 0,5% kannatus ei kerro porukan ajatusmaailman olevan lähelläkään keskivertoa.
    Näin Kalle on asian arvellut olevankin mutta nyt se on normaalin määritelmällä vahvistettu.

    "
    Normaali:
    säännöllisten tai tavallisten olosuhteiden mukainen
    joka ei poikkea siitä, mitä pidetään (tai on totuttu pitämään) tavallisena, luonnollisena, oikeana, odotuksen mukaisena
    "

    Tässä herääkin kuin itsestään kysymys, että voidaanko kommunitiä pitää normaalina ihmisenä?

    ....................

    että normaali ollakseen pitää suosia kommunismia? Jos noin niin Suomessakin yli 90% on epänormaaleja. Normaalin mitta lienee enemmistö joksi muutamaa tuhatta kommunistia ei voi yli 5 milj. kansassa sanoa.

    Mahtaako sinulla edes olla pätevyyttä arvostella meidän muiden henkistä tilaamme kun itsekin olet komuharhapoluilla?

    Koitapas nyt päästä ihan normaaliin keskusteluun ilman noita typeriä diagnoosejasi joihin sinulla tuskin edes pätevyys riittää.

    juttujen perusteella päättelen kommunismin kannattajiksi, ovat käytöstapojensa perusteella aiaka kaukana "normaalista". Heistä näkyy sivistyksen puute. Mitään omaa asiaa heillä ei ole, kunhan mökeltävät jotain alutonta ja loputonta - mutta älytöntä. Setukkahan on toista maata - vaikken ole hänen kanssaan juuri mistään samaa mieltä, häntä ei voi syyttää sivistyksen puutteesta. Setukka on vaan kommarileirissä aika lailla yksin - oikeastan muita kommareiksi tunnustautuneita ja hänen tasoisiaan kirjoittajia palstalla ei juurikaan ole esiintynyt. On vain jotain kummallisia mölähdyksiä ja alatyylisiä, haistattelusarjan sökellyksiä.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Eihän tässä nyt kukaan muu kirjoittele mistään kommunismista kuin pelkästään sinä itse.
    Joten laitahan nyt sitten ne lähdetietosi vaikka linkin muodossa palstalle kaikkien nähtäväksi tuosta väittämästäsi että kommunismi ei ole normaalia.
    Jos et nyt pysty pelkkään lähdetietoon nojautuen suoriutumaan tehtävästäsi,Niin sinä et silloin ainakaan ole mikään normaali ihminen.Valitettavasti.Otan osaa.

    Kerrohan nyt ihan ensin että missä minä olen kertonut olevani joku vitun kommari.
    Sinä nyt vain omassa sairaassa mielikuvituksessasi luuet että kaikki muut paitsi sinä itse on tällä palstalla jotain kommareita.
    Palataan sitten asiaan kun alat sinäkin ymmärtämään elämän realiteetteja.Vielä et näytä niitä ymmärtävän lainkaan.

    Äänestä

  • samaan malliin kirjoitti:

    Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    nyt on valtava määrä kommareita avohoidossa, kovalla lääkityksellä. Jos heille viellä pilluillaan, voi olla, että suljettujen oasastojen paikat menevät kommareille. Tätä on pyrittävä välttämään, koska se on kallein ratkaisu. Kommareista ei ole mitään vaaraa Suomessa eikä Euroopassa, joten annetaan hieman armoa!

    Äänestä

  • otan osaa kirjoitti:

    Kerrohan nyt ihan ensin että missä minä olen kertonut olevani joku vitun kommari.
    Sinä nyt vain omassa sairaassa mielikuvituksessasi luuet että kaikki muut paitsi sinä itse on tällä palstalla jotain kommareita.
    Palataan sitten asiaan kun alat sinäkin ymmärtämään elämän realiteetteja.Vielä et näytä niitä ymmärtävän lainkaan.

    Joo, selvä tapaus, ottakaa sinisiä pillereitä 2 aamulla ja 2 illalla. Jos vieläkin kiristää, ottakaa 1 punainen keskipäivällä. Jos ei vika parane, tulkaa 2 vk:n päästä uudestaan.
    Kiitos, näkemiin.

    Seuraavaa.

    Äänestä

  • ja missä.. kirjoitti:

    Joo, selvä tapaus, ottakaa sinisiä pillereitä 2 aamulla ja 2 illalla. Jos vieläkin kiristää, ottakaa 1 punainen keskipäivällä. Jos ei vika parane, tulkaa 2 vk:n päästä uudestaan.
    Kiitos, näkemiin.

    Seuraavaa.

    Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    Äänestä

  • kirjoittamiensa kirjoitti:

    juttujen perusteella päättelen kommunismin kannattajiksi, ovat käytöstapojensa perusteella aiaka kaukana "normaalista". Heistä näkyy sivistyksen puute. Mitään omaa asiaa heillä ei ole, kunhan mökeltävät jotain alutonta ja loputonta - mutta älytöntä. Setukkahan on toista maata - vaikken ole hänen kanssaan juuri mistään samaa mieltä, häntä ei voi syyttää sivistyksen puutteesta. Setukka on vaan kommarileirissä aika lailla yksin - oikeastan muita kommareiksi tunnustautuneita ja hänen tasoisiaan kirjoittajia palstalla ei juurikaan ole esiintynyt. On vain jotain kummallisia mölähdyksiä ja alatyylisiä, haistattelusarjan sökellyksiä.

    Sinulla vaikuttaa nyt olevan todella kapeakatseinen putkinäkö.Jos kerran arvostelet ihmisiä heidän poliittisen näkemyksensä mukaan.
    Tuo käytöksesi nyt ei muuten kyllä lainkaan ole normaalin ihmisen käytöstä.Valitettavasti.Otan osaa.

    myös TA:n palstalla esiintyvän hallitsevimpana piirteenä kommunistien tietämättömyys mm. historian kulusta. niitä on älykkäitäkin - huom! viisaus ei ole synonyymi älykkyydelle - kommunisteja mutta harvassa ne on. kun ei tiedä niin miten voi perustaa omaa mielipidettä? no, kommunistilla yleensä on mielipide asiaan kuin asiaan ja olen tehnyt johtopäätöksen, että kommunisti ei ajattele itse. tai pieni osaa ajattelee ja loput sitten toistaa papukaijana näidän muutamien mietteitä. kaikki valmiiksi pureskeltua. kommunistien jäsenistö on heikkoa ainesta, ylhäältä johdateltavaa. tässä saattaa myös olla iso syy siihen miksi kommunistiset kokeilut aina kääntyvät pienen eliitin hallitsemaan, henkilöpalvonnan voimin pystyssä pysyvään, raudalla ja maihinnousukengän voimalla hallitsemaan luokkayhteiskuntaan. kommunisteilla näyttää lähes poikkeuksetta puuttuvan kyky kyseenalaistaa.

    Äänestä

  • samaan malliin kirjoitti:

    Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    Äänestä

  • otan osaa kirjoitti:

    Kerrohan nyt ihan ensin että missä minä olen kertonut olevani joku vitun kommari.
    Sinä nyt vain omassa sairaassa mielikuvituksessasi luuet että kaikki muut paitsi sinä itse on tällä palstalla jotain kommareita.
    Palataan sitten asiaan kun alat sinäkin ymmärtämään elämän realiteetteja.Vielä et näytä niitä ymmärtävän lainkaan.

    kukin on kun teillä ei ole rohkeutta rekisteröidä nikkiänne. Teitä voi olla yksi tai kymmenen.

    Jos näytät minusta kommarilta niin olet kommari mielestäni, muutos tulee kun se alkaa näyttää tarpeelliselta.

    En tunne sinua mutta oman elämäni realiteetit olen kyllä löytänyt ja ymmärtänyt, sinusta en olisi niin varma.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    kukin on kun teillä ei ole rohkeutta rekisteröidä nikkiänne. Teitä voi olla yksi tai kymmenen.

    Jos näytät minusta kommarilta niin olet kommari mielestäni, muutos tulee kun se alkaa näyttää tarpeelliselta.

    En tunne sinua mutta oman elämäni realiteetit olen kyllä löytänyt ja ymmärtänyt, sinusta en olisi niin varma.

    Sinulla vaikuttaa nyt olevan todella kapeakatseinen putkinäkö.Jos kerran arvostelet ihmisiä heidän poliittisen näkemyksensä mukaan.
    Tuo käytöksesi nyt ei muuten kyllä lainkaan ole normaalin ihmisen käytöstä.Valitettavasti.Otan osaa.

    Äänestä

  • samaan malliin 9.12. kirjoitti:

    Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    Äänestä

  • ihan normaali kirjoitti:

    Sinulla vaikuttaa nyt olevan todella kapeakatseinen putkinäkö.Jos kerran arvostelet ihmisiä heidän poliittisen näkemyksensä mukaan.
    Tuo käytöksesi nyt ei muuten kyllä lainkaan ole normaalin ihmisen käytöstä.Valitettavasti.Otan osaa.

    Poliittisen näkemyksen mukaan en nimenomaan arvostellut ketään. Vaan....., jos ymmärrät. Itse asiassa poliittisen näkemyksen mukaan tapahtuva ihmisten arvostelu on etenkin kommareille tyypillistä. Usko tai älä.

    jokainen tavis on laajakatseisempi kuin yksikään änkyräkomu. Politiikka vaikuttaa selvästi ihmisen käyttäytymiseen joten kyllä poliittinen kantakin on merkittävä. Haukkuuhan täällä suuri osa ei-kommunistisesti kirjoittavia vaikka millä nimityksille joten ei se liene varsin vierasta teillekään. Teiltä minä olen oppinut täällä miten nimitellä, kyllästyin siihen fasistiin ja vaikka natsiinkin jota joku useinkin halusi käyttää riistäjää unohtamatta.

    Kyllä nimittely loppuu mutta se koskee myös änkyräpuolta. Te sen minun kohdallani aloititte joten lopetuskin on teidän velvollisuutenne ja kun sen ajan mittaan huomaan korjaan omaa esitystäni sen mukaan. Täällä kun ei ole sen enempää fasisteja, natseja kuin riistäjiäkään vaan useimmiten komutolloja.

    Minä en sinun osanottojasi kaipaa, koita vaan itse pärjätä ilman sosiaaliapua.

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    myös TA:n palstalla esiintyvän hallitsevimpana piirteenä kommunistien tietämättömyys mm. historian kulusta. niitä on älykkäitäkin - huom! viisaus ei ole synonyymi älykkyydelle - kommunisteja mutta harvassa ne on. kun ei tiedä niin miten voi perustaa omaa mielipidettä? no, kommunistilla yleensä on mielipide asiaan kuin asiaan ja olen tehnyt johtopäätöksen, että kommunisti ei ajattele itse. tai pieni osaa ajattelee ja loput sitten toistaa papukaijana näidän muutamien mietteitä. kaikki valmiiksi pureskeltua. kommunistien jäsenistö on heikkoa ainesta, ylhäältä johdateltavaa. tässä saattaa myös olla iso syy siihen miksi kommunistiset kokeilut aina kääntyvät pienen eliitin hallitsemaan, henkilöpalvonnan voimin pystyssä pysyvään, raudalla ja maihinnousukengän voimalla hallitsemaan luokkayhteiskuntaan. kommunisteilla näyttää lähes poikkeuksetta puuttuvan kyky kyseenalaistaa.

    Tällä palstalla kommunistien mielipidejohtaja on Setukka. Oikeastaan kukaan muu ei sitten pystykään omaan ajatteluun - peesataan vain Setukkaa. Pohjimmaisena ovat sitten ne muutamat törkyilijät, jotka pelkästään möläyttelevät jotain älytöntä.

    Äänestä

  • Luepa uudelleen kirjoitti:

    Poliittisen näkemyksen mukaan en nimenomaan arvostellut ketään. Vaan....., jos ymmärrät. Itse asiassa poliittisen näkemyksen mukaan tapahtuva ihmisten arvostelu on etenkin kommareille tyypillistä. Usko tai älä.

    Sinulla vaikuttaa nyt olevan todella kapeakatseinen putkinäkö.Jos kerran arvostelet ihmisiä heidän poliittisen näkemyksensä mukaan.
    Tuo käytöksesi nyt ei muuten kyllä lainkaan ole normaalin ihmisen käytöstä.Valitettavasti.Otan osaa.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    jokainen tavis on laajakatseisempi kuin yksikään änkyräkomu. Politiikka vaikuttaa selvästi ihmisen käyttäytymiseen joten kyllä poliittinen kantakin on merkittävä. Haukkuuhan täällä suuri osa ei-kommunistisesti kirjoittavia vaikka millä nimityksille joten ei se liene varsin vierasta teillekään. Teiltä minä olen oppinut täällä miten nimitellä, kyllästyin siihen fasistiin ja vaikka natsiinkin jota joku useinkin halusi käyttää riistäjää unohtamatta.

    Kyllä nimittely loppuu mutta se koskee myös änkyräpuolta. Te sen minun kohdallani aloititte joten lopetuskin on teidän velvollisuutenne ja kun sen ajan mittaan huomaan korjaan omaa esitystäni sen mukaan. Täällä kun ei ole sen enempää fasisteja, natseja kuin riistäjiäkään vaan useimmiten komutolloja.

    Minä en sinun osanottojasi kaipaa, koita vaan itse pärjätä ilman sosiaaliapua.

    Sinulla vaikuttaa nyt olevan todella kapeakatseinen putkinäkö.Jos kerran arvostelet ihmisiä heidän poliittisen näkemyksensä mukaan.
    Tuo käytöksesi nyt ei muuten kyllä lainkaan ole normaalin ihmisen käytöstä.Valitettavasti.Otan osaa.

    Äänestä

  • hupaisaa luettavaa kirjoitti:

    Eihän tässä nyt kukaan muu kirjoittele mistään kommunismista kuin pelkästään sinä itse.
    Joten laitahan nyt sitten ne lähdetietosi vaikka linkin muodossa palstalle kaikkien nähtäväksi tuosta väittämästäsi että kommunismi ei ole normaalia.
    Jos et nyt pysty pelkkään lähdetietoon nojautuen suoriutumaan tehtävästäsi,Niin sinä et silloin ainakaan ole mikään normaali ihminen.Valitettavasti.Otan osaa.

    Nykysuomen sanakirjan mukaan "normaali" määritellään näin:
    "
    Normaali:
    säännöllisten tai tavallisten olosuhteiden mukainen
    joka ei poikkea siitä, mitä pidetään (tai on totuttu pitämään) tavallisena, luonnollisena, oikeana, odotuksen mukaisena
    "

    Ja kommunismia ei voida pitää tavallisena sillä 0,5% kannatus ei tee siitä tavallista.
    Ja koska se ei ole tavallinen niin ei se myöskään ole luonnollinen eikä myöskään odotuksen mukainen, 0,5% kannatus ei tee aatteesta odotettua vaan harvinaisen ilmiön.
    Ja koska väestöstö 99.5% ei ole kommunisteja niin ei kommunismia silloin myöskään pidetä oikeana politiikkana maallemme.

    Joten kommunismi ei ole normaalia maassamme.

    Pitikö sinun vielä mennä vaatimaan perustelut sille, että 0,5% kannatusta nauttiva aate ei ole normaali maassamme - eihän se taas muuta kuin pidensi teidän selkäsaunaanne. Eikö olisi ollut parempi kun vietsiketju olisi vain hiljaa häipynyt unohduksiin?

    ......................

    Äänestä

hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk..

jokohan tämä riittää...

hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk..

jokohan se ampu ittensä, oletteko kuulleet..

hekohekohonkhonk.. hekohekohonkhonk..

Äänestä
  • Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    Äänestä

  • samaan malliin kirjoitti:

    Hauska nähdä miten porvareiden täysin systemaattinen historian vääristely on vaikuttanut sinunkin mielipiteisiin.
    Mutta jatka nyt vain samaan malliin tuota propagandasi levittämistä tälle palstalle aivan samalla tavoin niin kuin tähänkin asti olet sitä tehnyt.
    Niin me normaalit ihmiset sitten saamme ainakin todella hyvät naurut näin itsenäisyyspäivänä pelkästään sinun tyhmyytesi kustannuksella.

    Joo, selvä tapaus, ottakaa sinisiä pillereitä 2 aamulla ja 2 illalla. Jos vieläkin kiristää, ottakaa 1 punainen keskipäivällä. Jos ei vika parane, tulkaa 2 vk:n päästä uudestaan.
    Kiitos, näkemiin.

    Seuraavaa.

    Äänestä

  • pisneksen kirjoitti:

    Peräsuoli (lat. rectum) on paksusuolen loppuosa. Sen kautta uloste ja ilma poistuvat peräaukosta, ja sen kautta voi myös harjoittaa seksiä. Ihmisellä peräsuoli on noin 15 senttimetriä pitkä (sinä olet reenannu sitäperäaukkoasi persikalla ja geisha pallolla peräti 20 cm) ja se alkaa paksusuolen loppuosan, sigmasuolen, jälkeen. Sigmasuoli on hyvin herkkä alue, ja siihen voi saada yoga-yhteyden erilaisilla hypnoottis-magneettisilla harjoituksilla. Yleensä peräsuoli on tyhjä, mutta se täyttyy ulostemassasta paksusuolen perstaltiikan seurauksena. Peräsuoleen saapuva suolen sisältö aiheuttaa ärsytystä peräsuolen seinämän reseptoreihin, jotka reagoivat venytykseen. Reseptoreista lähtee viesti venytyksestä selkäytimen ulostamiskeskukseen, josta aiheutuu ulostamisrefleksi.

    Äänestä

  • pisneksen kirjoitti:

    Seksirikosten uusimista aiotaan ryhtyä torjumaan kemiallisella kastraatiolla. Törkeästä tai vakavasta seksuaalirikoksesta tuomittu voisi päästä aiemmin ulos vankilasta, jos hän sitoutuisi lääkehoitoon.

    Hallitus esittää, että lääkehoito perustuisi rikoksentekijän vapaaehtoisuuteen. Hoito aloitettaisiin jo vankilassa. Vanki voisi päästä valvottuun koevapauteen, jos hän suostuisi lääkehoidon jatkamiseen myös ehdonalaisessa vapaudessa. Lääkkeiden ohella tuomitulle annettaisiin myös muuta hoitoa ja tukea.

    Lääkitysmääräysten rikkomisesta saattaisi joutua takaisin kaltereiden taa.

    Lääkehoitoon osallistuisi vuosittain enintään kymmenen vankia tai valvottavaa. Kustannukset olisivat osallistujaa kohden korkeintaan 20 000 euroa vuodessa, ja ne on tarkoitus maksaa valtion varoista.

    Lakiesitys annettiin eduskunnalle tänään.

    Äänestä

  • Seksirikosten uusimista aiotaan ryhtyä torjumaan kemiallisella kastraatiolla. Törkeästä tai vakavasta seksuaalirikoksesta tuomittu voisi päästä aiemmin ulos vankilasta, jos hän sitoutuisi lääkehoitoon.

    Hallitus esittää, että lääkehoito perustuisi rikoksentekijän vapaaehtoisuuteen. Hoito aloitettaisiin jo vankilassa. Vanki voisi päästä valvottuun koevapauteen, jos hän suostuisi lääkehoidon jatkamiseen myös ehdonalaisessa vapaudessa. Lääkkeiden ohella tuomitulle annettaisiin myös muuta hoitoa ja tukea.

    Lääkitysmääräysten rikkomisesta saattaisi joutua takaisin kaltereiden taa.

    Lääkehoitoon osallistuisi vuosittain enintään kymmenen vankia tai valvottavaa. Kustannukset olisivat osallistujaa kohden korkeintaan 20 000 euroa vuodessa, ja ne on tarkoitus maksaa valtion varoista.

    Lakiesitys annettiin eduskunnalle tänään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

HUUTONAURUA kirjoitti:

Palstalaiset ovat taas varmasti ihan vain itsenäisyyspäivän kunniaksi nöyryyttäneet palstamme muutamaa porvarintollikkaa oikein kunnolla.
Varsinkin kalle,tyäkkäri ja tämä eräs luuserielätti ovat saaneet oikein täyslaidallisen nöyryytystä päälleen ja heidän ihan kaikki valheelliset väittämänsä ja teesinsä on täysin todistettavasti aina kumottu.
Tästä on hyvä jatkaa palstamme porvarintollikoiden nöyryyttämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu