Eikö vihreet tykännyt sianpaska sekoituksesta jota tarjottiin 200€/kg, kun poistitte sivut. Alkoiko tulla liikaa paljatuksia vihreitten valheesta, kävikö omaan nilkkaan.
Vihreä
Valhe
471673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kannabis ei ole mieto huume
Yleisesti julkisuudessa on hellitty käsitystä, että kannabis ja sen vaikuttavin aine, Delta-9-tetrahydrokannabinoidi (THC) vaikuttaisi ihmiseen vain vähän tai ei ollenkaan. Jo yhden poltetun kannabissavukkeen jälkeinen THCn metabolia näkyy ihmiselimistössä 6 viikon ajan.
On selvää näyttöä, että varhain aloitettu kannabiksen käyttö (alle 17-vuotiaana) johtaa aivojen harmaan aineen vähenemiseen ja valkean aineen lisääntymiseen ja siten aivojen rakenteen pysyviin muutoksiin (W. Wilson et al, 2000, Brain Morphological Changes and Early Marihuana Use).
Kannabiksen käyttö heikentää lyhytaikaismuistia, uuden oppimista ja ylläpidettyä tarkkaavaisuutta (B. Phariss, 1998, Psychological and Psychiatric consequences of Cannabis).
Kannabiskokeilujen jatkamiseen vaikuttavat eniten kannabiksen farmakologiset ominaisuudet – ei sosiaalipsykologia eikä ns. onneton lapsuus (L. Bailey, 1992, Predicting Continued Use of Marihuana Among Adolescents).
Vaikutukset psykomotoriseen suorituskykyyn – esimerkkinä lentäjät
Tutkittiin kolmella koejärjestelyllä ammattilentäjien taitoa laskeutua lentokonesimulaattorilla, joka pyrki matkimaan luonnollisia olosuhteita (v.O. Leirer, Marihuana Carry-Over Effects on Psychomotor Performance, 1993).
Ensimmäisessä koejärjestelyssä 5/8 lentäjistä ei päässyt kohtuullisen sosiaalisen (10 – 20 mg THC) annoksen jälkeen ilman huumaavia aineita tehdylle suoritustasolle 24 tuntia marihuanan polttamisen jälkeen, vaikka itse arvioivat suoriutuneensa normaalisti (Yesavage et al, 1985).
Toisessa kokeessa oli yhdeksän pilottia, jotka joutuivat lentämään erilaisessa säässä (tyyni ja kohtalaisen turbulentti sää). Tutkijat päättelivät, että epätavallisissa olosuhteissa tai huomiota vaativassa äkkitilanteessa marihuanan polttaminen aiheuttaa lisääntyneen turvallisuusriskin vielä 24 tunnin jälkeenkin (monimutkainen tarkkaavaisuuden jakamistilanne eli sustained divided attention).
Kolmannessa kokeessa pilottien tuli ohjatessaan keskustella samanaikaisesti lennonjohdon kanssa. Tämä koe paljasti, että suoritukset huononivat tilastollisesti merkitsevästi jo 15 minuutin kuluttua ja vielä 24 tunnin kuluttua thc-savukkeen nauttimisesta. Psykomotorista huonontumista ei havaittu enää 48 tunnin jälkeen. Mainittakoon vielä, että ammattipilotit itse uskoivat toimineensa hyvin 24 tunnin kohdallakin.
Kannabis lisää onnettomuusriskiä
U.S. National Transportation Safety Board (2/1999) tutki 182 onnettomuutta, joissa oli osallisena 86 rekka-autoa. Onnettomuuksissa kuoli 210 ihmistä. Kolmasosalla uhreista tavattiin joko alkoholia tai muita päihteitä seuraavassa järjestyksessä: Marihuana 12,8 %, Alkoholi 12,5 % ja Kokaiini 8,5 %
C. Söderström et al (1988) tutkivat 1023 traumauhria (moottoriajoneuvoja ei-moottoriajoneuvo-onnettomuuksia). Marihuanaa löydettiin 34.7 %:ssa ja alkoholia 33,5 %:ssa tapauksia. Kannabiksen käyttö yleistyessään – puhumattakaan siitä, että kannabiksen käyttö dekriminalisoitaisiin – lisäisi liikenneonnettomuusriskiä merkittävästi.
Ja tämä on paha rasvaliukoinen aine.
Kannabiksen päihdyttävä ainesosa on rasvaliukoinen THC eli delta-9-tetrahydrokannabinoli
Eli tulisi lisäämään alkoholin ohella onnetonmuusriskiä, elikä tästä voi olettaa kuolemantapauksien lisääntyvän liikenteessä. Nykyään valitetaan ylinopeuksista ja mitä tämä sitten toisi tullessaan
Tällainen täysin asiallinen juttu oli poistettu? Tässä olisi aineksia lehtijuttuun.
Myytiin sielä tietysti narkkareille kovaa kamaa, maanviljeliä lupasi niille kuivattua koivunlehteä sianpaskalla höystettynä 200€/kg ja lupasi vielä että heikommalla tyypillä lähtee taju.
Täytyy tietysti tunnustaa että oli sielä pahempaakin tekstiä, mutta olisi ne poistanut mitkä oli pahoja, mutta ne oli ollut sielä pitkään, ja sitten kun alkoi tulemaan tätä niin poistettiin heti.
Kyllä sielä haukuttiin vihreitä huumepuolueeksi, ja Rosan toilailuja, mutta kyllä sielä narkkaritkin takasin haukku, taisivat kyllä olla alakynnessä
Tarjottiin sielä huumehörhöille koivuniemen oksaa pylylle ja saipualla suunpesua
Ja eräs isä kertoi kuinka, oli menettänyt poikansa kannabiksen takia
Onhan tuolla oikein topiikkikin jossa käsitellä savuissa ajelemista...
http://www.puolitotuus.com/cgi-bin/ubb/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic;f=7;t=001016
Tässä lainaus huumesivuilta
Joo kokemuksesta voin sanoa ettei paukuissa ajaminen kannata. Toissakesänä ruttasin isän kuplavolkkarin kun oli vähän tullut polteltua...tosin olin ottanut vähän alkoholiakin. Huom. En ajanut yleisellä tiellä vaan pikkuisella peltopätkällä innostuin revittelemään...mukavasti lähti takavetoisella märällä nurmikolla .Nyt tuossa vähän aikaa sitten ajelin taas n. kilometrin matkan yöllä taajamassa, kävelyvauhtia koska kaverit kielsi vaihtamasta vaihteita isommaksi. Oli hauskaa, kokoajan teki mieli painella polkimia kun varpaita kihelmöi.
Jos joku alkaa väittämään toista, niin kerotakoon, että rasvaliukoinen tarkoittaa sitä, ettei se poistu elimistöstä, muuten kuin esim. Äiti imettää ja siirtää rasvaliukosen aineen lapseensa.
Eli aineet jää aivoihin
Klassinen narkofodien argumentti.
Luuleeko kirjoittaja että aineen rasvaliukoisuus tarkoittaa ettei se poistu elimistöstä.
Väite kannabiksen vaikuttavan aineen varastoitumisesta kehoon on tieteellisesti kumottu.
Aivoihin kannabiksen ainesosat eivät myöskään tutkimusten mukaan varastoidu. Kannabiksen vaikuttavan aineosan thc:n vaikutusaika elimistössä on lyhyempi kuin alkoholin. Se että kannabis on havaittavissa elimistössä viikkojenkin päästä ei johdu vaikuttavasta aineesta. Tämä on johtanut harhakäsitykseen vaikutuksen uudelleenlaukeamisesta, niin sanotusta flashback ilmiöstä joka ei tutkimusten mukaan edes ole mahdollinen.
Ottakaa ihmiset asioista selvää. Nämä kannabiksen puolestapuhujat eivät tahdo hullumpaa ja huumehöyryisempää maailmaa vaan yksinkertaisesti ehdottavat turvallisempaa vaihtoehtoa muille huumeille mukaanlukien solumyrkky alkohilin.
www.kokototuus.com
-tietoa huumeista. vertaa alkoholia ja kannabista.
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9802/980218/9802180319.html
Siis ketkä pelästyivät? Ja koska? Onko minulta jäänyt huomaamatta jotain merkittävääkin?
Tämä kirjoitus on muuten ollut yhdessä toisessakin keskustelussa, kutakuinkin tismalleen samassa muodossa. Mistä se on peräisin? Onko se kopioitu vielä kovin moneen muuhunkin paikkaan?
Siis mistä poistettu? Ja miksi? Olen itsekin sitä mieltä, että juttu oli kieltämättä sävyltään kovin asiallinen.
Viittasin "asiallisella" täällä ilmenneeseen kirjoitukseen, joka oli asiasävytteinen, en mihinkään sianpaskalla uhoamiseen.
Kai tämä sitten voidaan samalla tavalla soveltaa, kun kaupaan kaverille automaaleja jotka on liuotinpohjaisia, niin sanon, et sä siinä mitään liuotinta tartte, pistä vettä.
Vai meinasitko sitä että menet rasvaimuun, vai imettääkkö meinaat, vai mitä sä tarkoitit. On vesiliukosia aineita ja rasvaliukosia aineita. Sanotko sä että C-vitamiini ei olekaan vesiliukoinen aine, vaikka se tulee kusen mukana pois.
Kenekäs pitämä se kookotus sivu on, taitaa olla narkomaanien, hyvää loppausta te teette täytyy tunnustaa, mutta minuun ei väittämät uppoa, se vaati todisteluja ja paljon enemmän on vastaan. Sotilastarkoituksissa on kokeita tehty pitkään ja eivät lupaa hyvää.
Vai oli isä menettänyt poikansa kannabiksen takia? Mitenköhän se on mahdollista? Käsittääkseni maailmassa EI ole vielä yksikään ihminen kuollut kannabiksen välittömien vaikutusten seurauksesta. Minä tosin menetin isäni ALKOHOLIN seurauksesta. Mutta eihän se viina ole huume?...eihän? Eihän siihen kukaan koskaan kuole? Eihän?
Onhan se hyvä leimata ihmisiä narkomaaneiksi kun ei itsellä ole minkäänlaista käytännön kokemusta asiasta. Kannabis ei todellakaan ole sama asia kuin heroiini eikä sen käyttäjiä voi leimata narkomaaneiksi! Kumpikohan aiheuttaa enemmän riippuvuutta alkoholi vai kannabis? Tupakasta puhumattakaan. Vai onko kaikki alkoholia käyttäneet alkoholisteja? Miksei heitä kutsuta narkomaaneiksi? Eikö alkoholi ole vahvaa psyykkistä ja fyysistä riippuvuutta aiheuttava HUUME? Ja entäs kahvi? Sehän vaikutuksiltaan muistuttaa amfetamiinia ja aiheuttaa vahvan riippuvuuden. Suomessa taitaa olla aikas pirusti narkkareita!
Minulla ei ole tähän mitään muuta sanottavaa.
myös alkoholilla on tutkimusten mukaan todettu olevan haitallisia sivuvaikutuksia ihmisen terveyden suhteen. Varsinkaan säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa.
Mitenhän lie tällaisissa testeissä kävisi, jos kyseessä olisi alkoholi? Onhan niitä tietysti tehty ja Suomessa on hyviä esimerkkejä mitä rattijuopot saavat aikaan.
On selvää, ettei kannabis ole täysin vaaraton aine, mutta entä tupakka ja alkoholi? Ihmiset tuntuvat unohtaneen kuinka paljon esimerkiksi tupakkaan on viime aikoina lisätty myrkkyjä. Tupakkaa ei tultaisi nykypäivänä laillistamaan missään nimessä. Jos ihmettelet miksi kannabis pitäisi laillista, niin ihmettele samalla miksi jo 13-vuotiaat polttavat vanhempien kanssa tupakkaa terassilla, ja miksi sama nuori juo saunakaljat isän kanssa.
Minusta kannabis pitäisi laittaa samalle viivalle tupakan ja alkoholin kanssa. Kielletään kaikki, tai sitten laillistetaan kannabis. Jätin vastauksesta tarkoituksella pois paljon muita argumentteja kannabiksen laillistamisen puolesta, koska mielestäni ne ovat hyvin luettavissa muualta.
Jos kannabis lailistetaan, silloin isä ja poika ottaa viinaa, poltaa tupakkaa ja vetää vielä kannabista päälle, silloin on kolme päihdettä. Mitenkäs siinä silloin käy.
Jos kannabis lailistetaan, silloin isä ja poika ottaa viinaa, poltaa tupakkaa ja vetää vielä kannabista päälle, silloin on kolme päihdettä. Mitenkäs siinä silloin käy.
Kait silloin viimmeistään tuntee olevansa vihreä, ja valmis lähtemään vaikka huumekonfrenssiin
"Jos kannabis lailistetaan, silloin isä ja poika ottaa viinaa, poltaa tupakkaa ja vetää vielä kannabista päälle, silloin on kolme päihdettä. Mitenkäs siinä silloin käy."
Nyt on jo kolme päihdettä. Erona olisi vain se, että ne jotka sitä kannabista ottavat, saisivat tehdä sen laillisesti.
Yhtä hyvin voisi sitten puhua, nuoria ei saa estää rikoksia tekemästä nehän saa traumoja sellaisesta, joten rikoksia saisi sitten tehdä ilman rankaistuksen pelkoa.
Ymärtäkää nyt jo viimein raja on vedetty jo aikapäiviä sitten eikä sitä lähdetä muuttamaan. Päihteitä ei tarvita enään, kahdesakin on liikaa. Kaikenlisäksi vielä sekakäyttöä pitäisi saada, todella hullua
Tuli käsky politbyrosta
höpötätte, mitkä sivut poistettiin ja mikä ihmeen sianpaska?
Tämä oli tekstinä noin suurin piirtein ja otsikko oli
Kaikille narkkareille huumeita TÄÄLTÄ
Mitä turhaa te ostatte marokkolaista huumetta joka on aasinpaskalla terästetty. Mä myyn teille kuivattua koivunlehteä joka on sekoitettu sianpaskaan 200€/kg. Todella kovaa ainetta, siinä heikomalta lähtee taju.
Ehkäpä tässä viestissä on tavoiteltu humoristista sävyä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tai kyllähän tuolle itse asiassa jopa hymähtää.
Asialliseksi tuota viestiä ei voi missään tapauksessa väittää. Kyseessä on sitä paitsi kyseenalainen ilmaisella keskustelupalstalla tapahtuva mainoskampanja. Miksei noin kannattavan bisneksen pyörittäjä lanseeraa rehellistä mainoskampanjaa ja maksa maltaita paikallislehden myydään-osaston muutamasta rivistä?
Teillä kun on tapana ilmoittaa kaikki asiat kakkana, kuten Rosa ilmaisi koirankakka valiokunta, niin tästä lähin vihreät on sitten Aasin Kakka Puolue, jaa miten niin, no Marokkolaisilla on tapana terästää huumeet aasinkakalla.
Ei teilläkään ole tapana olla asiallisella sävyllä, johan sen meriläinen näytti.
täysin asiaton viesti sit pitäsi säilyttää joillakin sivuilla..idioottimaista
Tuosta se oli lähtenyt liikenteeseen, oli sielä paljon asiallistakin keskustelua noin 80 viestiä koskien kannabiksen vaarallisuudesta. Mikä ihme tuo nyt oli, aloitihan rosa itse kakkakeskustelun, kehumalla valiokuntia koirankakka valiokunniksi, sillain se on sitä saa mitä tilaa.
Keillä "meillä" on ollut "tapana ilmoittaa kaikki asiat kakkana"?
Jos esitin aiheellista kritiikkiä sangen asiattomaan sävyyn kirjoitellusta turhahkosta vitsailusta, on omituista, että minulle urputetaan siitä, että "meilläkään" ei ole muka ollut tapana olla asiallisia.
Kysyn edelleen: keillä "meillä"?
Jos nimimerkki "puolue" viittaa puolueeseen, jonka ympärillä tämä keskustelupalsta nimellisesti pyörii - ja jos mainittu nimimerkki edelleen samaistaa minut "meihin", ilmeisesti siis vihreisiin, seuraa mitä suurin yllätys:
Minä en ole vihreä.
Aika hyvin on oivallettu, että vihreät on "aasin kakka puolue", he varmaan virallistavat sen seuraavassa puoluekokouksessa. Meriläinen kuuluu vihreisiin, jos et ole sattunut huomaamaan ja hän sen kakka keskustelun on aloittanut haukumalla kaikkia kakkaksi.
En minäkään kuulu aasin kakka puolueeseen
Ja minäkö sen oivalsin, että "vihreät on 'aasin kakka puolue'"? Sellaisen kuvan voisi saada kirjoituksesta, joka vastaa minun kirjoitukseeni ja alkaa: "Aika hyvin oivallettu..."
Minä en ole tuollaista oivaltanut, mutta hyvä, että muut oivaltavat minun näin oivaltaneen puolestani, sillä olen ilmeisesti itse liian tyhmä tehdäkseni oivalluksia siitä, mitä olen oivaltanut.
Mitä oivaltamiseen edelleen tulee, olen todellakin oivaltanut kansanedustaja Meriläisen kuuluvan vihreisiin.
Mitä kakkakeskusteluun tulee, enpä ole pahemmin jaksanut seurata moisia. Täytyy myös myöntää, etten ole tietoinen sen alkuperästäkään. Ehkäpä en ole vielä oivaltanut, mitä eriskummallisen innostavaa on kakassa.
Täytyy tunnustaa, että kirjoitin sen tahallaan tuohon muotoon missä se oli.
Sitä minäkin olen ihmetellyt mitä kivaa kakassa on, mutta jos itä yleisemmin tarkastellaan, jostain kumman syystä kaikki parhaat vitsit on alapää juttuja ja parhaiten ihmiset nauraa kakka jutuille, suuresti hämästelen mitä hauskaa kakkassa on, mutta huvinsa kullakin.
Meriläinen sen kakka keskustelun on alulle laittanut omissa komenteissaan, vai onko hänellä yksin oikeus kutsua kakoiksi sellaisia asioita mistä hän ei pidä.
Jos muistat niin aikoinaan oli kohua siitä, että itävaltalaisiin viineihin laitettiin pakkasnestettä.
Samaan tapaan Marokkolaiset laittaa aasin paskaa huumeisiin, koska se muistuttaa rakenteeltaan aika paljon sitä, jolloin saadaan tavaraa enemmän ja myös hintaa myydystä tuotteesta. Eihän tämä ole ainoa ongelma huumeissa, kaiken aikaa kaupankäynnissä käytetään vippaskonsteja. Koska vihdeissä tuntuu olevan huumeiden pössytely muotia niin, silloin heitä voidaan kutsua Aasin Kakka Puolueeksi.
Jotenkin en kykene allekirjoittamaan väitettä, jonka mukaan juuri vihreiden leirissä olisi huumeiden pössyttely erityisen muodikasta.
Sen kykenen allekirjoittamaan, että kauppiaat ovat kautta aikain pyrkineet kusettamalla saamaan tuotteilleen paremman hinnan kuin mitä ansaitsisivat. Tämä ei rajoitu pelkästään huumausaineiden "jatkamiseen", vaan tämä toiminta ulottuu kaikkiin maailmassa kaupiteltaviin asioihin.
Myydäänhän talouselämässä myös "osakkeiden todellisen hinnan ympärillä olevaa ilmaa". Näissä yhteyksissä koetut tappiot ovat olleet huomattavan paljon suurempaa luokkaa kuin silloin, jos joku todellakin ostaisi jonkun eläimen lantaa huumeena parin sadan euron kilohintaan.
Milloin olet kuulut, että kokoomuksessa tai jossain muussa puolueessa olisi tullut julki näitä asioita. Tulevaisuudessa on kyllä vaara, että alkaa muualtakin löytyä niitä, varsinkin kun ikäpolvet nuorenee ja huumeet on muotia. Sen takia on eduskuntaan saatava pakolliset huumetestit.
Tällä eduskuntakaudella ensimmäinen puolue, joka paistatteli julkisuudessa kansanedustajansa huumeasioilla, oli Perussuomalaiset, ei Vihreät.
Yllättävää kyllä, perussuomalainen tekopyhyys kestää tällaisetkin kolaukset - vaatimus pakollisista huumetesteistä eduskuntaan säilyy, vaikka juuri perussuomalaisista kansanedustajista 33 prosenttia onkin tällä eduskuntakaudella jäänyt kiinni laittomien huumeiden käytöstä. Eduskuntamme vahvimmin huumeprofiloitunut puolue taistelee kaikista innokkaimmin laittomia huumeita vastaan. Halleluja!
Huumeiden käyttäjiä löytyy todennäköisesti muidenkin puolueiden väestä. En tosin osaa sanoa, onko näitä eduskunnassa. Todennäköisesti on. Mutta sitähän on turha lähteä spekuloimaan, ennen kuin on tosiasioita, joilla argumentoida.
Sen takia testit pakollisiksi, ja jos löytyy niin anturan kuva perseelle
opettelemaan suomen kieltä..hävettää tommonen suomen kauniin kielen rääkkääminen
totuttu saamaan 400?/GRAMMA!
Hiihtoliiton luvalla!
Tähän siis Vihreet on ajamassa, ja vielä pitäisi kannabis vapauttaa, näitä riittää pilvin pimein huumehörhöjen sivuilla, todella kamalaa luettavaa.
Otetaan nyt tällain esimerkki: mul on pari kemmiä savui, hanskalokerossa maissari ja bongi (kummastakin poltettu), oon polttanut just savut, poliisisedät pysäyttää. mitähän tollasesta seurais? aika paha tikki varmaan ois, tuskin tsekkaa et tää on vaa tällai myssyttelijä joka ei haittaa ketään..
..Nykyään oon vaan huomannu et ajelen enemmän savuis ku selvinpäin autoa.
Tämmänen myös löytyi niiltä sivuilta, vieläkö puhutaan pilven lailistamisesta, linnaan ja avain jorpakkoon
En menisi sanomaan mitään kannabiksen vaikutuksista reaktiokykyyni, mutta olen todennut itseni kohdalla seuraavaa..
- Autona rataluokan peli, paikkana Ahveniston moottorirata, harrasteajo, 3 kierrosta ajoa.
Kierrosajat 1.42, 1.44, 1.41.
Varikkoreissulla kunnon voyagerista poltettujen blueberrysavujen ja n. puolen tunnin jäähdyttelyn tarkistusten tankkauksen jälkeen takasin radalle. Hivenen naurattaa ja suuta
kuivaa niin maan perusteellisesti
Kierrosajat 1.40, 1.37, 1.36, 1.55 (voimansiirto petti liiallisen yrittämisen seurauksena )
Tulipa nyt sitten kokeiltua blosseissa ajaminenkin. Moottoritiellä 5:ltä aamulla, joten muuta liikennettä ei ollut. Huomasinpa siinä, että ajoin tavallista tasaisemmin, nopeus ei heittelehtinyt yhtään ja itse auto kulki kuin raiteilla, vaikka ajatukset harhailivat ties missä. Tosin sitten kun kaupunkiin pääsin, niin reitinvalinta muuttui vähintäänkin luovaksi. Tavaksi en kyllä aio ottaa vaikka ajaminen itsessään ei juurikaan kärsinyt moisesta päihtyneestä tilasta. Kerrankin tuli myös ajettua nopeusrajoitusten mukaisesti; koska ajaminen ei ollut tylsää, niin ei ollut myöskään kiirettä
ite olen ajellut aika paljon paukuissa, esim jostain metsäkemuista kun ajelee takaisin niin aika useasti sitä on tullut poltettua viimeiset savut vajaa tuntia ennen lähtöä tms.. koitan kyllä aina pitää vähintään about tunnin väliä savustamisen ja ajamaan lähtemisen välillä. sinänsä en kyllä ole huomannut että ajotaito kärsisi, kuumotus kyllä on joskus aika kovaa mutta en osaa sanoa häiritseekö se ajamista vai ei.
Samalla logiikalla kaikki viinahörhöt linnaan. Vaan eihän kukaan ole koskaan kännissä ajanut?...eihän ja kukaan ei ole koskaan jäänyt rattijuopon alle eihän. On se viina hyvä aine eihän se ole edes HUUME muuten vaan tulee pöhnänen olo. Eihän se humala tila tarkota että ois HUUMEISSAAN... eihän? Sitähän on silloin vaan rehellisesti sekaisin ja vois vaikka vetästä nakkikiskalla huumehörhö pitkätukkia turpaan. Tai tuikata vaikka puukolla...mutta eihän alkoholista tule väkivaltaseks...eihän?
Sellaista tekstiä on ollut, minkä takia ei kannabista koskaan saa laillistaa. meriläinen on vaan kehuskellut julkisuudessa huumeista, saisi hävetä, mutta mitä idiootti häpee.
Tehdyn typeryyden häpeäminen olisi vain toisen typeryyden liittämistä ensimmäiseen. Jos tehty ei ole ollut typerää, olisi tehdyn häpeäminen ensimmäinen asiaan liittyen tehty typeryys.
Lainaus toisesta keskustelupalstasta:"Kannabisviha. Ainoa oikea sana kuvailemaan kansalaisten tuntoja Rosa Meriläisen paljastuksen jälkeen. Sanoitte mitä sanoitte, edes TONY HALME ei saanut osakseen niin suurta paheksuntaa, siitäkään huolimatta vaikka rikoksen laatu ja luonne oli ihan eri galaksista.
Minä ymmärrän täysin sen, miksi suomessa suhtaudutaan päihteisiin niin kuin niihin suhtaudutaan. Alkoholismi on likimain jokaisen meidän elämässä mukana, tavalla tai toisella. Niin paljon hukattuja elämiä, haudattuja unelmia ja yrityksiä.Pohjalla pessimistinen ja itsetunnoton luonne jolle on ihan liian helppoa syöttää totuus valmiiksi pureskeltuna.
Jotta te arvoisat kannabiksen vihaajat ymmärtäisitte mistä kannabismyönteisyydessä on oikein kysymys, saanen kertoa lyhyesti siitä teille. Kysymyksessä on isohko ryhmä ihmisiä jotka kokevat kohtuuttomana, että valtiovalta kokee oikeudekseen kieltää yksilötasolla vähähaittaisimman vaihtoehdon käyttämisen. Kysymyksessä ei ole edes se, että kannabistuotteet pitäisi saada laillistettua, ja niille myyntikanavat luotua. Ei liioin siitä että julkisilla paikoilla pitäisi voida vapaasti poltella. Ei edes siitä että aineen myymisestä ei rangaistaisi.
Kysymys on hampun kotikasvattajista, yksityisestä käytöstä joka ei generoi haittoja muille. Siitä, että on teoreettinen mahdollisuus saada sanktioita valinnoistaan, siitäkin huolimatta että tehdyllä rikoksella ei ole uhreja. Jokainen, joka itselleen kasvattaa, tekee sitä syystä. Takana on useimmiten vakaumus, elämäntapa ja pyrkimys selviytyä elämän karusellissa niillä keinoilla joista itselleen on eniten apua.
Jos nykytilannetta tarkastellaan moraalin kannalta, ja tarkasteltava on muutoin nuhteeton tavallinen suomen kansalainen..on moraalisesti väärin rangaista tätä ihmistä siitä että hän käyttää hamppua, esim. viinan tai lääkkeitten sijaan. Hamppu toimii myös rohdoksena useisiin eri vaivoihin, nimittäin.
Myös suomessa olisi nyt korkea aika linjata uudelleen päihdepolitiikkaa. Monelta eri saralta. Räikein korjattava asia olisikin ohjeistus syyttäjänvirastoon, jossa kerrotaan että heidän kuuluisi toimia lain hengen mukaan. Lain henki kotikasvattajan ja yksityistiloissa tapahtuvan käytön kohdalla on jättää se syyttämättä.
Naapurin äijä
kannabismyönteinen "
Ja olen Naapurin äijän kanssa täysin samaa mieltä. Herätkää nyt hyvät ihmiset ennakkoluuloistanne!
Tilasin sianpaskan siemeniä amsterdamilaiselta kv. huumeorganisaation valtuuttamalta diileriltä. 26g pussista kasvaa 2kk:ssa 400kg grade a -sianpaskaa. Siemenpussi maksoi vain 600 euroa.