kuinka "kelvottomia" Jehovan todistajat ovat, kun esimerkiksi muutamat viettävät joulua, juopottelevat ja tekevät kaikenlaista mitä ei heidän oppinsa opeta tai salli.
Olisi mukavampaa keskustella enemmän Jehovan todistajien näkemyksistä kuin että kaikki eivät niiden mukaan elä. Ajankohtainen asia on juuri joulu jota ei kehoiteta viettämään, olisi mukava kuulla asiallisesti kerrottuna että MIKSI.
Toivon asiallista keskustelua niistä näkemyksistä joihin Jehovan todistajien kielteinen asenne perustuu.
Luullakseni on niin että suurin osa kansalaisista ei tänään vietä joulua Jeesuksen syntymän johdosta, mutta ei anneta sen häiritä vaan ajatellaan että uskovat viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi.
Jehovan todistajat ovat Jumalaan uskovia jotka eivät vietä joulua.. miksi ?
Olen nyt lukenut kuinka palstalla selvitetään
21
388
Vastaukset
- siis miksi?
yksi on että Raamatussa joulua ei "kehoiteta" viettämään.
Jt:t kysyvät: Syntyikö Jeesus jouluna ??
Vastaus on luonnollisesti että "ei syntynyt".. siis miksi vietytää syntymäpäivää jota ei edes ole??- Markku_Meilo
>>Vastaus on luonnollisesti että "ei syntynyt".. siis miksi vietytää syntymäpäivää jota ei edes ole??
Luonnollinen kysymys onkin Vt-seuran menon jälkeen se miksi Vt-seuran Jehovan kanavointi ylläpiti joulunviettoa ihan myöntäen, ettei se osu vuodenkiertoon eikää muuhunkaan logiikkaan?
Oliko Russell Jehovan kanava? Oliko Rutherford Jehovan kanava? - Näinhän se on
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Vastaus on luonnollisesti että "ei syntynyt".. siis miksi vietytää syntymäpäivää jota ei edes ole??
Luonnollinen kysymys onkin Vt-seuran menon jälkeen se miksi Vt-seuran Jehovan kanavointi ylläpiti joulunviettoa ihan myöntäen, ettei se osu vuodenkiertoon eikää muuhunkaan logiikkaan?
Oliko Russell Jehovan kanava? Oliko Rutherford Jehovan kanava?Sen voi aika varmalla sanoa että ei Jeesus syntynyt joulun aikaan - siitä on Raamatussakin tavallaan todisteet.
Siis voi tosiaan kysyä että miksi lähes kaikki kristityt kirkot ja lahkot viettävät joulua? Vastaus lienee että siten saatiin tehtyä vanha pakallinen juhla (joka liittyi esimerkiksi auringon palvontaan) kristinuskolle sopivaksi. Sama silmänkääntö temppu tehtiin muuten monessa muussakin asiassa, esimerkiksi kun kristinuskoon tuotiin kuolematon sielu ja sen mukana monet muutkin pakana käsitykset. - kirjoitukset
Näinhän se on kirjoitti:
Sen voi aika varmalla sanoa että ei Jeesus syntynyt joulun aikaan - siitä on Raamatussakin tavallaan todisteet.
Siis voi tosiaan kysyä että miksi lähes kaikki kristityt kirkot ja lahkot viettävät joulua? Vastaus lienee että siten saatiin tehtyä vanha pakallinen juhla (joka liittyi esimerkiksi auringon palvontaan) kristinuskolle sopivaksi. Sama silmänkääntö temppu tehtiin muuten monessa muussakin asiassa, esimerkiksi kun kristinuskoon tuotiin kuolematon sielu ja sen mukana monet muutkin pakana käsitykset.Näemmä tiedät,että joulu on pakanallinen auringon jumalan juhla.Jeesus ei tulloin syntynyt,vaan syksyllä,koska paimenet olivat kedolla.
- sego
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Vastaus on luonnollisesti että "ei syntynyt".. siis miksi vietytää syntymäpäivää jota ei edes ole??
Luonnollinen kysymys onkin Vt-seuran menon jälkeen se miksi Vt-seuran Jehovan kanavointi ylläpiti joulunviettoa ihan myöntäen, ettei se osu vuodenkiertoon eikää muuhunkaan logiikkaan?
Oliko Russell Jehovan kanava? Oliko Rutherford Jehovan kanava?No kerroppa kun nyt uskonto asioista puhutaa niin miten on tämän joulun laita? onko se uskonnollisesti paikkansa pitävä vai siis kaupallisesti toimiva juhla. Mikä on sinun näkemys JOULUSTA? Ja jos joku muu omaa muun näkemyksen niin miksi sinun tai muiden täytyy esittää asioita sitä vastaan? Ja kun vastaat että täällä keskustellaan jehovantoditajuudesta niin pistä kumminkin vastaus eka noihin muihin kysymyksiin! Kun myös on käynyt selväksi että olet entinen jehovantodistaja ja ilmeisesti vietät joulua...haluatko että sitten tullaan pilaamaan sinun joulun vietto kaikella paskan jauhamisella? SITÄ ITSEKKIN AJATTELIN.
- Markku_Meilo
sego kirjoitti:
No kerroppa kun nyt uskonto asioista puhutaa niin miten on tämän joulun laita? onko se uskonnollisesti paikkansa pitävä vai siis kaupallisesti toimiva juhla. Mikä on sinun näkemys JOULUSTA? Ja jos joku muu omaa muun näkemyksen niin miksi sinun tai muiden täytyy esittää asioita sitä vastaan? Ja kun vastaat että täällä keskustellaan jehovantoditajuudesta niin pistä kumminkin vastaus eka noihin muihin kysymyksiin! Kun myös on käynyt selväksi että olet entinen jehovantodistaja ja ilmeisesti vietät joulua...haluatko että sitten tullaan pilaamaan sinun joulun vietto kaikella paskan jauhamisella? SITÄ ITSEKKIN AJATTELIN.
>>No kerroppa kun nyt uskonto asioista puhutaa niin miten on tämän joulun laita?
Vuoden 2010 joulu on tällä hetkellä lähempänä tulossa kuin menossa.
>> onko se uskonnollisesti paikkansa pitävä vai siis kaupallisesti toimiva juhla.
Mitä minä maailman menoa olen seurannut, niin molempia näkökantoja esitetään, minä en päätä asiaa kenenkään muun puolesta.
>>Mikä on sinun näkemys JOULUSTA?
Vastentahtoinen, olen toki oppinut joulumenoa hieman pakosta sietämään.
>>Ja jos joku muu omaa muun näkemyksen niin miksi sinun tai muiden täytyy esittää asioita sitä vastaan?
Tarkoitatko, että keskustelupalstalla ei saa tuoda esille mitään sellaista mistä sinä et pidä?
Mitä sellaista olen joulusta esittänyt mikä sinua noin närästää?
Sekö, että Vt-seura on esittänyt sekä Russelin että Rutherfordin edustaneen Jehovan viestintäkanavaa ja kuitenkin viettäneen joulua tietoisena ajankohtaan ja muuhun liittyvästä ongelmasta? Mitä sitä häpeilemään, Jehova on väitetyn viestintäkanavansa kautta muuttanut suurimta osaa Vt-seuralle ominaisista näkemyksista vähintään kerran, joitakin useamman kerran ko. seuran hiostorian aikana, eikä vakiintumista ole näköpiirissä.
>>Ja kun vastaat että täällä keskustellaan jehovantoditajuudesta niin pistä kumminkin vastaus eka noihin muihin kysymyksiin!
Vastattu, ja kun noin topkasti esiinnyt, niin vastaa sinäkin vaihtariksi noihin esittämiini kysymyksiin.
>> Kun myös on käynyt selväksi että olet entinen jehovantodistaja ja ilmeisesti vietät joulua...
Millaista näyttöä sulla on tuolle perusteluna käyttämällesi 'ilmeisesti'-sanalle?
Otetaan vielä kerran: Minä kartan joulunviettoa, mutta en halua enää pahoittaa lähimpieni mieltä ja menen kutsuttuna kylään jouluaattona. En ole ostanut ensimmäistäkään joululahjaa kenellekään.
>>haluatko että sitten tullaan pilaamaan sinun joulun vietto kaikella paskan jauhamisella?
Jos paskan jauhamisella tarkoitat erilaisia Vt-seuran näkemyksiä, niin aattoiltaa lukuunottamatta olet sovittuna aikana tervetullut jauhamaan mainittua. Edellinen Vt-seuran käännyttäjä ovellani, joka tosin sanoutui irti Vt-seurasta siinä vaiheessa kun mainitsin UN/DPI/NGO -liitännäisjäsenyyden, lupasi palata kertomaan mm. Room. 13. luvun esivaltaopin historiasta sekä raamatuntutkijoiden 1918/1919 valinnasta. Useampi vuosi on vierähtänyt, voisit paikata tuon luvatun UK:n.
>>SITÄ ITSEKKIN AJATTELIN.
Ajattelussakin on joskus vaaransa, minusta olet melko heikoilla jäillä kun esität tietäväsi suhteestani jouluun sellaista mikä ei taatusti pidä paikkaansa. - koo.koo
" Jt:t kysyvät: Syntyikö Jeesus jouluna ??"
Kuvassa hämäysjärjestö on ilmeisestri kookoontunut pohtimaan kysymystä.
http://www.watchthetower.net/prez-xmas.psd.jpg
HOHOHOHOHO!
- Veli Knorr
>>>>>Jehovan todistajat ovat Jumalaan uskovia jotka eivät vietä joulua.. miksi ?
- sigil emeth
Tiettääkseni hallintoelimen päätös perustuu johonkin. Voinet selvittää tätä kun kerran olet noin perillä kaikesta.
Sen jälken voimme "puhua asiakesksutelusta" - Että sillee..
Tuolla Adventismi palstalla oli kirjoitus että koska Jehovan todistajat tiedostavat ja tunnustavat että joululla on pakalliset juuret jotka liittyvät esimerkiksi "auringon palvontaan" he eivät halua viettää joulua.
Sitäpaitsi, eihän Jeesus syntynyt jouluna. Että sillee.. kirjoitti:
Tuolla Adventismi palstalla oli kirjoitus että koska Jehovan todistajat tiedostavat ja tunnustavat että joululla on pakalliset juuret jotka liittyvät esimerkiksi "auringon palvontaan" he eivät halua viettää joulua.
Sitäpaitsi, eihän Jeesus syntynyt jouluna.jehovan todistajat käyttävät vihkisormuksia? Niilläkin on pakanallinen alkuperä.
Miksi he käyttävät viikonpäivistä pakanallisia nimiä? Sunnuntai=sunday eli auringon päivä.
Miksi he käyttävät occulttista TORNI-symbolia lehdessään? Katsoppas mikä on ripustettu Artemis-jumalan päähän.
Listaa voisi jatkaa pitkään.- NykyUtelias
sigil emeth kirjoitti:
Tiettääkseni hallintoelimen päätös perustuu johonkin. Voinet selvittää tätä kun kerran olet noin perillä kaikesta.
Sen jälken voimme "puhua asiakesksutelusta"olin aikoinani kastettu nuori jehovan todistaja isän ja äidin, sekä yhteisön vaatimuksesta. Vasta parikymppisenä pääsin rimpuilemaan eroon. Jäihän siinä kaikki 'ystävät' saman tien. Isä ja äiti kävivät jonkin aikaa tapaamassa lapsiani, mutta ilmeisesti saivat nuhteita siitä ja kirjoittivat kirjeen. Sanoivat etteivät voi enää tavata minua, ennen kuin palaan takaisin seurakuntaan. Sitä jatkui heidän kuolemaansa saakka. Tämä tapahtui 80 -luvun alussa.
Ilmeisesti itku oli äitini silmissä, mutta toteltava oli koska vanhemmisto vaati. Tiedottaja Leinonen taas jopa televisiossa sanoi, että hylkäämistä ei tapahdu jehovan todistajien piireissä.
Palstalla joku kaipaa jehovantodistajien nykyistä käsistystä ihmisen maapallolla olosta. Minun aikanani se tosiaan oli 6000 vuotta. Myöskin kysyttiin uudesti syntymisestä, mikä myös vartiotornissa aikoinaan kiellettiin. Esimerkiksi näihin kysymyksiin ei tullut vastausta. Koska rohkeasti haluat alkaa asiakeskustelun, niin voimmeko alkaa näistä kysymyksistä.
Tässä siis on oma alustukseni asiakeskusteluun. - sigil emeth
NykyUtelias kirjoitti:
olin aikoinani kastettu nuori jehovan todistaja isän ja äidin, sekä yhteisön vaatimuksesta. Vasta parikymppisenä pääsin rimpuilemaan eroon. Jäihän siinä kaikki 'ystävät' saman tien. Isä ja äiti kävivät jonkin aikaa tapaamassa lapsiani, mutta ilmeisesti saivat nuhteita siitä ja kirjoittivat kirjeen. Sanoivat etteivät voi enää tavata minua, ennen kuin palaan takaisin seurakuntaan. Sitä jatkui heidän kuolemaansa saakka. Tämä tapahtui 80 -luvun alussa.
Ilmeisesti itku oli äitini silmissä, mutta toteltava oli koska vanhemmisto vaati. Tiedottaja Leinonen taas jopa televisiossa sanoi, että hylkäämistä ei tapahdu jehovan todistajien piireissä.
Palstalla joku kaipaa jehovantodistajien nykyistä käsistystä ihmisen maapallolla olosta. Minun aikanani se tosiaan oli 6000 vuotta. Myöskin kysyttiin uudesti syntymisestä, mikä myös vartiotornissa aikoinaan kiellettiin. Esimerkiksi näihin kysymyksiin ei tullut vastausta. Koska rohkeasti haluat alkaa asiakeskustelun, niin voimmeko alkaa näistä kysymyksistä.
Tässä siis on oma alustukseni asiakeskusteluun.Tokkiinsa, mutta tässä oli kyllä kyse joulusta ja siitä miksi sitä ei vietetä. Tuo 6000 vuotta taisi olla toisessa avauksessa.
Mitä haluat noista keskustella? Jollain ihmeen konstilla todistajat ovat onnistuneet aikoinaan laskemaan että 6000 vuotta Adamin luomisesta tuli täyteen vuonna 1975. Muistelen joskus yrittäneeni laskea itse tuota, mutta annoin periksi, koska esiin taisi tulla niin ristiriitaisia lukuja etten pääsyt puusta pitkään.
Todisteethan (fossiilit) osoittavat että ihminen on ollut paljon kauemmin olemassa kuin nuo 6000 vuotta, vai mitä mieltä olet itse?
Uudestisyntyminen ja sielun kuolemattomuus ovat paljon vaikeampia asioita. Juutalaisuus ei niitä tuntenut aikoinaan vaan odotettiin ruumiin ylösnousemusta. Paavalikin valisti toisia siitä miten on kuolleiden kanssa, kun Jeesus saapuu uudelleen. Selvää on etteivät toiset tienneet miten kuolleet pelastuvat.
Nämä opit ovat muista uskonnoista peräisin. Se ei toki silti tarkoita, etteikö niissä voisi olla perää... Intiassahan asiaa tuodaan aika usein esiin, tosin sielläkin pidetään huonona asiana sitä, jos joku muistaa entisen elämänsä tai edes jotain siitä.
Mikä on sinun näkemyksesi näistä asioista?
On ikävää, että olet joutunut vanhempiesi hylkäämäksi, ja lapsesi ovat jääneet sen vuoksi ilman isovanhempia. Tämä on varmasti suuri "möykky" kenen tahansa sellaisen kokemaan joutuneen mielessä.
Toki hylkäämistä, syrjintää ja torjumista tapahtuu myös pienemmessä mittakaavassa.
Jehovan todistajat ovat sortuneet ulkoisen paineen alle, ja eivät sen vuoksi ilmeisesti uskalla olla rehellisiä kaikissa asioissa.
Toki vanhemmat voivat hylätä lapsensa muutenkin mutta ei se kovin tavallista ole. - NykyUtelias
sigil emeth kirjoitti:
Tokkiinsa, mutta tässä oli kyllä kyse joulusta ja siitä miksi sitä ei vietetä. Tuo 6000 vuotta taisi olla toisessa avauksessa.
Mitä haluat noista keskustella? Jollain ihmeen konstilla todistajat ovat onnistuneet aikoinaan laskemaan että 6000 vuotta Adamin luomisesta tuli täyteen vuonna 1975. Muistelen joskus yrittäneeni laskea itse tuota, mutta annoin periksi, koska esiin taisi tulla niin ristiriitaisia lukuja etten pääsyt puusta pitkään.
Todisteethan (fossiilit) osoittavat että ihminen on ollut paljon kauemmin olemassa kuin nuo 6000 vuotta, vai mitä mieltä olet itse?
Uudestisyntyminen ja sielun kuolemattomuus ovat paljon vaikeampia asioita. Juutalaisuus ei niitä tuntenut aikoinaan vaan odotettiin ruumiin ylösnousemusta. Paavalikin valisti toisia siitä miten on kuolleiden kanssa, kun Jeesus saapuu uudelleen. Selvää on etteivät toiset tienneet miten kuolleet pelastuvat.
Nämä opit ovat muista uskonnoista peräisin. Se ei toki silti tarkoita, etteikö niissä voisi olla perää... Intiassahan asiaa tuodaan aika usein esiin, tosin sielläkin pidetään huonona asiana sitä, jos joku muistaa entisen elämänsä tai edes jotain siitä.
Mikä on sinun näkemyksesi näistä asioista?
On ikävää, että olet joutunut vanhempiesi hylkäämäksi, ja lapsesi ovat jääneet sen vuoksi ilman isovanhempia. Tämä on varmasti suuri "möykky" kenen tahansa sellaisen kokemaan joutuneen mielessä.
Toki hylkäämistä, syrjintää ja torjumista tapahtuu myös pienemmessä mittakaavassa.
Jehovan todistajat ovat sortuneet ulkoisen paineen alle, ja eivät sen vuoksi ilmeisesti uskalla olla rehellisiä kaikissa asioissa.
Toki vanhemmat voivat hylätä lapsensa muutenkin mutta ei se kovin tavallista ole.Ajattelin, että jehovan todistaja sanoisi tähän kysymykseen jotakin, siis 6000 vuotta.
Todellakin miten he selittävät fossiilit ja jne..
Uudestisyntyminen mielestäni on myös kielletyjä asioita jehovan todistajien uskossa, joten mikä on se prosessi, kun harmagedonin jälkeen kuolleista herätetään?
Asiakeskusteluun ei varmaakaan saada tämäntapaisiin kysymyksiin jehovantodistajavanhemman selitystä, uskotko sinä näin tapahtuvan?
Vastaavia ongelmaalisia asioita on paljon. Miten, missä, millalailla, minkä ikäisenä jne.. kuolleista herätetään harmagedonin jälkeen. Jos uusia avioliittoja solimittu vanhassa asianjärjestelmässä, mitä tapahtuu harmagedonin jälkeen puolisoille?
Edellisiin viitaten, miten ne selitetään 'sisäpiirissä' jehovan todistajille. Luulen, että jos he antavat näihin peruskysymyksiin järkeenkäyvän selityksen, niin nostan hattua. Siis, jotain muuta, kuin, että Jumala on kaikkivoipa tai .......
Tässä pari pähkinää - sigil emeth
NykyUtelias kirjoitti:
Ajattelin, että jehovan todistaja sanoisi tähän kysymykseen jotakin, siis 6000 vuotta.
Todellakin miten he selittävät fossiilit ja jne..
Uudestisyntyminen mielestäni on myös kielletyjä asioita jehovan todistajien uskossa, joten mikä on se prosessi, kun harmagedonin jälkeen kuolleista herätetään?
Asiakeskusteluun ei varmaakaan saada tämäntapaisiin kysymyksiin jehovantodistajavanhemman selitystä, uskotko sinä näin tapahtuvan?
Vastaavia ongelmaalisia asioita on paljon. Miten, missä, millalailla, minkä ikäisenä jne.. kuolleista herätetään harmagedonin jälkeen. Jos uusia avioliittoja solimittu vanhassa asianjärjestelmässä, mitä tapahtuu harmagedonin jälkeen puolisoille?
Edellisiin viitaten, miten ne selitetään 'sisäpiirissä' jehovan todistajille. Luulen, että jos he antavat näihin peruskysymyksiin järkeenkäyvän selityksen, niin nostan hattua. Siis, jotain muuta, kuin, että Jumala on kaikkivoipa tai .......
Tässä pari pähkinääFossiilit selittynevät hiili14-ajoituksen epäluotettavuudella. Erilaisia esimerkkejä siitä riittää ainakin todistajilla.
Harmagedonin jälkeen herätettävät ovat kaiketi heidän mielestään siinä muodossa kuin olivat ennen kuolemaansa. Eli kyse ei ole oikeastaan uudestisyntymisestä tai reinkarnaatiosta.
=> Jälleensyntymisoppi ei kuulu heidän opetuksiinsa.
Ei, en usko että vanhimmat tulisivat tänne vastaamaan näihin kysymyksiin. Jos haluat vastauksia, joudut ottamaan tod. näk. heihin itse yhteyttä.
Puolisoasiasta joskus muistan kuulleeni, että paratiisissa ollaan kuin enkelit, joten ei kaiketi ole puolisoa ainakaan herätetyillä.
Jotenkin näinhän se menee: ".. kunnes kuolema teidät erottaa.." (Room. 7:2-3)
Ei siis noilla sanoilla. Avioliitto on päättynyt, jos toinen tai molemmat ovat kuolleet.
Mutta ehkä joku vanhin nyt sitten innostuu vastaamaan sinulle. - kultaa on
MarkkuP kirjoitti:
jehovan todistajat käyttävät vihkisormuksia? Niilläkin on pakanallinen alkuperä.
Miksi he käyttävät viikonpäivistä pakanallisia nimiä? Sunnuntai=sunday eli auringon päivä.
Miksi he käyttävät occulttista TORNI-symbolia lehdessään? Katsoppas mikä on ripustettu Artemis-jumalan päähän.
Listaa voisi jatkaa pitkään.Saahan sitä sormusta käyttää
- 23
Minä en tiedä liittyykö tämä nyt asiaan, mutta kerron hieman omia kokemuksiani Jehovan Todistajista.
Itse olen kasvatettu Luterilaiseen kirkkoon, niinkuin valtaosa väestöstä Suomessa. Erosin kuitenkin kirkosta muutamia vuosia sitten, koska minulla oli kova tarve etsiä vastauksia. Vastauksia, joita en koskaan kirkoltani, rippipapiltani tai keneltäkään muultakaan saanut. En, vaikka kysyin ja kysyin.
Tapasin jonkin aikaa sitten nykyisen poikaystäväni, joka sattui olemaan Jehovan Todistaja. Aluksi ajattelin, että en halua olla missään tekemisissä hänen uskontonsa kanssa. Kuitenkin jonkin ajan kuluttua OMASTA TAHDOSTANI ja aloitteestani kysyin saanko tulla käymään heidän "kirkossaan", koska halusin tietää enemmän siitä mikä on tärkeää ihmiselle, joka on minulle tärkeä. Eräänä sunnuntaina menin hänen mukaansa ja sille tielle olen jäänyt.
Minusta on outoa kun joskus luen kirjoituksia siitä kuinka Jehovan Todistajat eivät suvaitse sitä ja tätä ja tuota... Itse en ole koskaan millaiseen suvaitsemattomuuteen törmännyt, en poikaystäväni, hänen perheensä tai seurakuntansa taholta. Vietämme ihan "normaalia" (normaalia tarkoittaen minulle tuttua) elämää. Tapaamme ystäviä, jotka eivät ole Todistajia, käymme ulkona, juhlimme ja vietämme syntymäpäiviä. (Mainittaakoon kuitenkin, että olemme molemmat aikuisia ihmisiä, juhlimisella en tarkoita "ryyppäämistä" ja kaikkea siihen liittyvää, vaan pikemminkin hauskanpitoa, johon joskus saattaa liittyä muutama olut tai lasi viiniä. Tämä taas ei johdu mitenkään Todistajuudesta, vaan siitä että olen kasvanut alkoholistiperheessä, enkä juurikaan ole suomalaisen juomakulttuurin ystävä.)
Joulu on meille pyhä muiden joukossa ja poikaystäväni on ihan mielellään viettämässä sen minun ja perheeni kanssa. Olemme keskustelleet asiasta keskenään sekä muiden seurankuntalaistemme kanssa. Vaikka minä olenkin löytänyt jotain joka tekee minut onnelliseksi, ei se tarkoita sitä että hylkäisin kaiken muun elämässäni. En halua vieraantua perheestäni, varsinkaan sisarusteni lapsista, joista toivoin läheisiä omien lapsieni kanssa. Edelleenkään, koskaan en ole minkäänlaista paheksuntaa kohdannut, en tässäkään asiassa.
Hyvää lomaa kaikille!- salaisuus?
Entisenä jt nyt hymyilyttää...olippa juttusi totta tai tarua.
- 15
salaisuus? kirjoitti:
Entisenä jt nyt hymyilyttää...olippa juttusi totta tai tarua.
No kerrohan miksi hymyilyttää.
Juttuni on ihan totta ja siksi minusta on vaikea käsittää jotain asioita, mitä esim. tällä palstalla käsitellään liittyen kaikenlaiseen suvaitsemattomuuteen yms. - Pii on 3.0
.. -Oletko katolilainen ?
..Olet jotenkin , miten sen sanoisin, -Liian sujuvakynäinen ollaksesi alk, perheen kaltoinkohdeltu tytty. Onhan mahdollista, että olet saanut kaupallisen mainoskoulutuksen , mutta Jotenkin tuntuu , ...
Näin joulun alla tulee mieleen wanha satu Tulitikkutytöstä ;.. eppäillä soppii, ettet ole ihan tulitikkutyttökään ,joka maailman kylmällä Kadulla myyskentelee Vihonviimeissiä tikkujaan. -ja polttaa ne viimmoiset lämmitelläkseen .
-Voin olla tetysti väärässä , - Nykykoulussa opetetaan sujuvaa tekstinkäsittelyä , - - salaisuus?
15 kirjoitti:
No kerrohan miksi hymyilyttää.
Juttuni on ihan totta ja siksi minusta on vaikea käsittää jotain asioita, mitä esim. tällä palstalla käsitellään liittyen kaikenlaiseen suvaitsemattomuuteen yms.Nyt kuitenkin hyvää yötä ...rankat huvit kun vaatii veronsa :-))
Huomenna päivä uus...toivottovasti :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3942812Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata762229Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1121775Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1891481- 771472
- 1091445
- 271437
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva191323- 801287
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois401246