Pelkkä itsenäisyys ei maata mullista. Sama meno vain jatkuisi. Tarvitaan muutakin. Kysymys on vallasta myös maan rajojen sisällä. Mikäli valta pysyy muutamalla rikkaalla ja niiden lahjomilla puolueilla,niin mikään ei muutu paremmaksi. Tarvitaan yhteiskunnan uudistuminen ja demokratian toteutuminen. Rikkaat ja niiden puolueet eivät anna muruakaan äänestäjille.Tämä nähdään sekä palkoissa että veroissa. Käänteinen progressiivinen verotus rikkaiden hyväksi osoittaa vallan siirtyneen verenimijöille.
Vastaukset 2
Näin on.
Paitsi itsenäisyyttä Suomi tarvitsee myös uutta politiikkaa, jossa rikkaita ja jo hyvinvoivia suosiva järjestelmä muutetaan oikeudenmukaisemmaksi.
Täysi itsenäisyys antaa Suomelle kuitenkin paremmat mahdollisuudet itsenäisen talouspolitiikan harjoittamiseen.
Mutta siihen tarvitaan myös uusia päättäjiä.
Toivottavasti kansa osaa äänestää oikein 17.4.2011.- toivomme.
Koko eduskunta täynnä oman edus saalistajia ja pörssikeinottelijoita Soinia myöten. Mikään ei muutu paremmaksi vanhoja puolueita hyysäämällä. Vain IPUn supermenestys voi parantaa asiat. Toivotaan sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2182204
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,521322Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861157- 81996
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56891- 72832
- 100812
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.357737- 40721