Laitan tämän nyt tänne.
Lyhyesti;
Olen vielä nuori, aloitin juuri lukion, ja minulla on pitkäaikainen masennus. Sanotaan vaikka niin että olen elämäni varrella joutunut kantaa liian suuria salaisuuksia, liian paljon painajaisia, liian paljon kaikkea. Sairaat ajatusketjut, ongelmat ja umpikuvat kasaantuneet ja tukkineet tiedonsiirron, ja hiljalleen olen palanut loppuun. Ja hoidossa olen ollut ja lääkitys on päällä ja niin edespäin. Mutta itsemurha on enää ajan kysymys.
Mutta en ole täällä nyt puhumassa itsestäni. En kerjäämässä sääliä, joten tädit on hyvät ja jättää mussutuksen muualle.
Pyydän teitä kertomaan minulle tarinoitanne. Lapsistanne jotka ovat sairastuneet masennukseen, kuolleet oman käden kautta. Mahdollisesti kertomaan omasta elämästänne, kokemuksistanne, ajatuksistanne aiheen ympärillä. Lähes kaikenlaiset jutut ovat tervetulleita, ja toivon että edes joku vaivautuisi sanomaan jotain.
Ja vielä yksi kysymys; Mikä on ollut/voisi olla pahinta mitä olette kuulleet/nähneet/tienneet sairastuneen lapsenne sanovan/tekevän?
Lyhyesti;
Olen vielä nuori, aloitin juuri lukion, ja minulla on pitkäaikainen masennus. Sanotaan vaikka niin että olen elämäni varrella joutunut kantaa liian suuria salaisuuksia, liian paljon painajaisia, liian paljon kaikkea. Sairaat ajatusketjut, ongelmat ja umpikuvat kasaantuneet ja tukkineet tiedonsiirron, ja hiljalleen olen palanut loppuun. Ja hoidossa olen ollut ja lääkitys on päällä ja niin edespäin. Mutta itsemurha on enää ajan kysymys.
Mutta en ole täällä nyt puhumassa itsestäni. En kerjäämässä sääliä, joten tädit on hyvät ja jättää mussutuksen muualle.
Pyydän teitä kertomaan minulle tarinoitanne. Lapsistanne jotka ovat sairastuneet masennukseen, kuolleet oman käden kautta. Mahdollisesti kertomaan omasta elämästänne, kokemuksistanne, ajatuksistanne aiheen ympärillä. Lähes kaikenlaiset jutut ovat tervetulleita, ja toivon että edes joku vaivautuisi sanomaan jotain.
Ja vielä yksi kysymys; Mikä on ollut/voisi olla pahinta mitä olette kuulleet/nähneet/tienneet sairastuneen lapsenne sanovan/tekevän?
Vastaukset 6
Vanhimmat
itsemurha ei ole ratkaisu... voin puhua omasta kokemuksesta. sairastin 8 vuotta masennusta ja psykooseja ja kärsin pahoista harhoista ja itsetuhoisuudesta.
useamman kerran yritin päättää elämäni, mutta luoja oli ajatellut asiat toisin, nousin kuitenkin itseni yli ja voitin kaikki sairaudet ja olen ollut täysin terve jo 2 vuotta.
jumalan mielestä ei ollut minun aikani lähteä täältä ja hyvä niin! olen nyt niin onnellinen!
tämä kaikki on vain vahvistanut minua ihmisenä!
kyllä se elämä lähtee parempaan päin meneen kunhan antaa itselensä aikaa toipua ja sairastaa rauhassa.
lapseni kautta, mutta veljeni sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja siihen päälle alkoholiongelma masennusvaiheessa. Kuinka monta kertaa olenkaan saanut puheluja keskellä yötä, jossa hän uhkaa itseään. Kuinka monta kertaa olen hädässä ja tuskassa soittanut hänelle apua paikalle, ettei hän tappaisi itseään. Nyt veli on kunnossa, saanut mt-puolelta hoitosuhteen ja hyvän lääkityksen. Työt menevät hyvin ja elämä hymyilee kaikkien niiden vuosia kestäneiden vastoinkäymisten jälkeen.
Omaisena en voi muuta sanoa kuin, että on mielestäni aivan järkyttävän itsekästä ajatella tappavansa itsensä. Lähteä vain pois ja jättää omaiset tuskan keskelle kärsimään. Aihe koskettaa myös sillä saralla, että hyvä ystäväni päätti päivänsä tuostanoin vain, ilman ennakkovaroituksia. Ei hän voinut tietää millaisen tuskan jätti vanhemmilleen, sisarilleen ja ystävilleen. Siitä on nyt jo kohta 9 vuotta ja yhä aika-ajoin ystäväpiirissä aihe nousee pinnalle. Päällimmäinen kysymys on "Mitä me ystävät/perheenjäsenet on tehty väärin, että hän ei pyytänyt apua". Mikä on niin suuri tuska, että ihminen haluaa tuottaa niin loputonta kärsimystä läheisilleen? Veljeni kohdalla uhkailut itsemurhista ovat olleet melkein raskaampia kuin ystäväni itsemurha. Olen joutunut elämään veljen kuoleman läpi kerta toisensa jälkeen ja pelkäämään. Itkemään koska en osaa auttaa. Onneksi veljeni sai lopulta apua ajoissa ja on täällä meidän luonamme yhäkin. Hän sai nähdä, että vielä tulee se päivä, jolloin maailma hymyilee hänellekin, kun vain jaksoi käydä sen pahimman läpi.
Ajatukset on sekavia, koska tämä nostattaa niin paljon surua ja tuskaa mieleen. Älä tee sitä läheisillesi ja itsesi vuoksi, hae apua ongelmiisi ennenkuin teet mitään peruuttamatonta.
vastaan tuohon näin kertomalla oman kokemuksen oman tyttäreni kohdalla.
Tyttäreni opiskeli toisella paikkakunnalla, kotona käydessään hän oli ihan tavallinen, ei huomattu mitään erikoista.
Tuli aivan yllätyksenä puhelu häneltä, että hän on sairaalassa ja kun kysyin mitä on sattunut hän sanoi viillelleen ranteensa, on kuulema velkaantunut, ottanut pikavippejä yms. masentunut ja halunnut pois.
Oli kauhein päivä mitä koskaan on ollut, eikä siitä toivu koskaan...
Kämppäkaverinsa oli ollut poissa kämpiltä ja olisi pitänyt olla poissa pitempään, mutta jostain kumman syystä hän oli tullut sinne, huomannut että eteisessä oli ollut verijälkiä ja ajatellut että nyt ei ole kaikki hyvin, mennyt katsomaan ja nähnyt tapauksen, soittanut ambulanssin ( pelastava enkeli )
Tyttäremme oli kirjoittanut jäähyväiskirjeen meille läheisille.
Lääkäri kertoi, että lähtö oli ollut todella lähellä...
Kauheinta mitä voi äiti kokea on tietenkin oman lapsen kuolema, mutta läheltäpitikin on valtavan järkyttävää, se pelko vielä jää, josko hän tekee sen vielä uudestaan...
Tyttäreni muutti meille kotiin joksikin kuukaudeksi, koulu jäi kesken yms.
kävi terapiassa, asiat pikkuhiljaa rupesi järjestymään, sai työpaikan, oman asunnon, velat maksettua yms.
Nyt on jo vuosia tästä, mutta joka päivä tuo asia on mielessäni ja saa kyyneleet silmiin.
Olen onnellinen siitä, että meillä on tuo rakas tyttömme, entistäkin rakkaampi ja kalliimpi.
Mietippä kuitenkin hyvä ystävä kaikkia läheisiäsi, ystäviäsi, sinulla on varmaan hyvä tulevaisuus edessäsi, asiat voi korjaantua ja muuttua hyväksi kun pyydät apuja ja puhut läheisillesi.
Mitä kaikkea hyvää elämä voikaan tuoda, jokaisella on omat hankalat ajat elämässään, mutta ne voi muuttua hyväksi ja paremmaksi, niinkuin on sanonta kyllä ne asiat muuttuu vielä hyväksi, usko siihen:)
Minä sairastuin masennukseen, kuin tyhjästä, kamala elämäni oli tuolloin viimein raiteillaan. opiskelin ja asuin omillani, minulla oli ystäviä ja kaikki oli paremmin, kuin hyvin. Sitten, kuin tyhjästä peikko nosti päätään ja sairastuin masennukseen. Kaikki kaatui, velkaannuin ja aloin ryyppäämään. Kaikki kumpusi lapsuudestani ja hyvin väkivaltaisesta isästäni ja äitini alkoholi ongelmasta. Kaikki tekemiseni vaikutti sisaruksiini, jotka ajan myötä väsyivät sairauteeni. Sitten viimein menin vanhimman sisareni luo ja itkin kaiken ulos, kerroin, että en halua enää olla masentunut, itkeminen väsyttää ja haluan taas olla oma itseni. Hän kysyi olinko tosissani, olenko tosiaan näin rikkinäinen. Hän heitti minulle takin niskaan ja kirjaimelllisesti talutti minut päivystykseen, josta pääsin hoitoon. Siellä olin 4kk ja hajosin uudestaan ja uudestaan, mutta nyt minulla oli turvaverkko alla. Kun palasin sairaalasta, ystäväni ja perheeni luo he kaikkki toistivat uudestaan ja uudestaan, "sehän olet sä taas, ompa ihanaa, kun saatiin sut takasin" Olin masennuksen kautta kadonnut kokonaan ja huomasin, sen vasta jälkeenpäin. Sen jälkeen päätin, että mikään ei saa minua enää murtumaan samanlaiseksi ja siitä asti olen rakentanut elämäni uudestaan. Olen tänäpäivänä onnellisempi, kuin ikinä, ja onnellinen, että se on taaksejäänyttä elämää.
On vaikea uskoa sitä silloin, kun on todella masentunut, tiedän sen. Mutta nyt menet ja haet apua, se on suurin palvelus mitä voit itsellesi tehdä. Älä anna periksi, vaikka mikä olisi. Hoitaja sanoi minulle sairaalassa, että mieti mitä sinulla on viellä edessä, sanoin, ei yhtään mitään. En ikinä ole ollut niiin väärässä.
mitä voit läheisillesi tehdä.
että entinen poikaystäväni oli tehnyt vuoden alussa itsemurhan.
Erosimme minun takiani todella riitaisasti emmekä olleet sen koommin yhteydessä. Kerran jostain kuulin miten hällä menee, oli kuulemma kihloissa ja asui kihlattunsa kanssa siellä mihin oli aikoinaan suunnitelltukin muuttavansa, vanhempiensa lähelle, omakotitaloon..Vuosi sitten aloin miettimään tätä ihmistä hirveästi ja yritin löytää jotain yhteystietoja jotta olisin voinut pyytää anteeksi sitä mitä silloin aiheutin.. asia oli vaivannut minua jo kauan..en löytänyt puhelinnumeroa enkä löytänyt googlettamalla tai sosiaalisesta mediasta..enkä sitten sen enempi ettinyt..joskus yritin uudestaan löytää puhelinnumeroa mutta ei löytynyt...Muutama viikko sitten sain tietää että tämä mies oli tappanut itsensä vuoden alussa. Kuulemma olivat juuri eronneet kihlattunsa kanssa jne jne..
Tuli todella paha olo tämän ihmisen puolesta. Mikä tuo ihmiselle niin pahan olon että pitää itsensä tappaa, tai miksi kukaan ajattelisi että olisi arvoton? En usko että mies minua sen kummemmin ajatteli koskaan, mutta itselle tulee väkisinkin sellainen olo, että jos olisin löytänyt hänet ajoissa ja ehtinyt pyytää anteeksi, olisiko se muuttanut mitään? Jos hän olisi saanut tietää että ihminen ajattelisi häntä vielä 8 vuoden jälkeenkin ja tuntisi pahaa mieltä siitä mitä hänelle silloin teki, olisiko se muuttanut jotain? En suinkaan tarkoita tätä niin ettäkö olisin ollut joku pelastava ihmesankari vaan jos tämä itsemurhaa harkitseva olisi ymmärtänyt ettei ole merkityksetön edes ihmiselle kelle ihan hyvin voisikin olla merkityksetön, niin olisiko se saanut hänet ajattelemaan toisin itsestään ja jättänyt tämän tekemättä.
Ihminen usein masentuneena miettii ettei ole tärkeä kellekkään (myös varmasti me, kellä ei ole sen suurempaa masennusta koskaan diagnosoitu..) mutta totuus on usein todella väärä.. Masentuneen olisi hyvä miettiä että miten itse reagoisi jos sisko/veli/ystävä/isä/äiti tappaisi itsensä ja olisi kokenut olevansa täysin turha kaikkien elämässä..miten naurettavalta se kuulostaakaan..
Ei voi muuta sanoa kuin että jos minua itkettää ja surettaa ja tuntuu todella pahalta kuulla sellaisen ihmisen kuolemasta, kenestä en edes ollut kuullut 8 vuoteen, miltä tämä mahtaakaan tuntua kuolleen omasta perheestä... Inhottavaa ajatella että jollain on ollut niin paha olla että on halunnu tappaa itsensä..Ja mikä syyllisyys jopa minulla, melkein tuntemattomalla on, saatikka em perheellä..