Moni aito isänmaanystävä ja aito kristitty on huomannut olevansa väärässä porukassa IPUssa. Kristinuskoa suorastaan halveksitaan ja hävetään. Kommunismia sensijaan ihannoidaan ja heidän tekojaan hyväksytään. Piho tulee vielä aika piankin huomaamaan että tuli mentyä väärään porukkaan. IPU tietysti otti hänet, koska IPUn on vaikea saada ketään suostumaan kansanedustajaehdokkaaksi.
Monille yhteistyö kommunistien kanssa oli liikaa, osalle osallistuminen IPUn laittomina pitämiin eurovaaleihin. Periaatteiden yhteentörmäilyltä ei voi IPUssa nyt välttyä.
Toivottavasti olen väärässä Pihon suhteen. Oikea paikka Piholle olisi ehdottomasti ollut Perussuomalaiset, jossa hänen radikaalit ajatuksensa olisi saanut hyväksyntää.
Piholle ei tilaa IPUssa
12
247
Vastaukset
Kyllä IPUssa vaikuttaa olevan tilaa minulle.
Älä ole huolestunut.- PihoIpu
muutaman päivän kokemuksella minä taas muutaman vuoden...
- fundamentalisti
PihoIpu kirjoitti:
muutaman päivän kokemuksella minä taas muutaman vuoden...
Eihän IPU voi puolueena olla mikään uskonlahko. Täällä käsitellään talousasioita järkevin perustein. Politikointi ei tuota hyvää tulosta tunnepäätöksin. Puolueen pitää toimia demokratiassa päämäärän mukaisesti. Sitä ei voi johtaa henki.
- Prelaatti
En usko, että tuollaista saarnamiestä Perussuomalaisiin kaivataan. Iltapäivälehdet nauraisivat Soinille.
- sama aloittaja
Tiesin etukäteen miten asia menee.
Piho ei tainnut uskoa...Aloittaja
Joulukuussa 2010 oltuani IPUssa vasta kaksi päivää uskoin, että IPU voisi olla paikkani.
Näin ei siis ollut.
Aloittaja oli asiassa oikeassa.- usko pois
JoukoPiho kirjoitti:
Aloittaja
Joulukuussa 2010 oltuani IPUssa vasta kaksi päivää uskoin, että IPU voisi olla paikkani.
Näin ei siis ollut.
Aloittaja oli asiassa oikeassa.Sinivihreä nainen on aina oikeassa. Huomasit sen kantapään kautta. Moni muu on myös huomannut. Tarvitaan hengen apua jotta häneen voi uskoa.
- Piltti Idänpää
Piholla ei ole profetoimisen lahjaa, vaikka tulevista kirjoitteleekin. Hän on edelleen politiikan ala-asteella.
- Ipu kritik.
Sinivihreällä Naisella on henki mukana. Totuus tai valhe - mitä väliä. Kaikki on suhteellista. Suomi on vapaa maa. Syntejä ei lasketa. Ei hengellä väliä. Kun joku henki on mukana. Kiusanhenki kelpaa. Sinivihreä Nainen on vastuunkantaja. Maailma kuuluu vahvoille. Heikkojen pitää sortua. Vahvat päättää mikä on oikein. Mikä on totta. Kohta ipusta päästään. Rehellisyys on sairautta. Meidän työ on pian tehty.
- Suurkiitos
Hyvä kun päästiin Pihosta. Teit hyvän työn IPUlle. Jatka samaan tyyliin
- suurkiitos
"suurkiitos"
olet tyhmä, "hengetön olio"- näkeväkin
Henki vielä pihisee mutta viisaus vaan kasvaa. Koskahan IPU poistaa puolueohjelmasta nuo kristilliset periaatteet? Norjan tapaus kai jo silmät avasi ipulaisiltakin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845237Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283498Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j392842Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin182031Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581830- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2851581- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71095