Onko täällä muita masentuneita, jotka eivät jaksa käydä koulua (tai töissä), mutta pakottavat itsensä sinne joka aamu? Mitä te sanotte itsellenne, miten te tsemppaatte itseänne, jotta pääsette sinne lähtemään? Omat keinoni ovat käyneet vähiin, enkä ole saanut raahattua itseäni kouluun muutamiin päiviin.
En jaksaisi enää käydä koulua. Mutta on pakko, koska muuten olisin täydellisesti pahemmassa jamassa kuin nyt (eli en voisi elättää itseäni, en saisi tuloja mistään, en tukija, yms). Olen 21-vuotias, ennen koulupaikkaani makasin kotona vuoden tekemättä mitään. Koulupaikkani sain muutaman päivän varoitusajalla ja ala on väärä, yllätys yllätys. Vihaan mennä sinne, vihaan niin paljon, että oksettaa. En tule toimeen luokkalaisteni kanssa, koska en ole energinen, sosiaalinen, hauska ja hymyilevä kuten he ovat. En ole epäkohtelias, en vain halua olla kenenkään kanssa tekemisissä. Tahdon vain olla yksin. Viime esitelmä aiheutti minulle paniikkikohtauksen, että en halunnut mennä kouluun vähään aikaan. Lintsattu ollaan koko syksy.
Joten, mitä kannattaa sanoa itselle, että jaksaa vielä seuraavat kaksi vuotta? Yksikin päivä koulua on jo liikaa. Mutta huomenna mennään, tai ainakin yritetään...
Salaa toivon, että teloisin itseni huonoon kuntoon, että saisin näkyvän syyn olla menemättä kouluun. Rohkeus ei ole siihen vielä riittänyt.
Miten jaksaisin olla koulussa?
26
8912
Vastaukset
- suissu
Kuulosti karmivan tutulta! Ikävää, että muillakin menee noin huonosti.. Samanlaisessa tilanteessa olen, tuen saamiset loppuu pian, kouluun on ylivoimaisen vaikea mennä, ja asiaa ei helpota yhtään ympärilläni pyörivät iloiset luokkalaiset. Ryhmätyöt sekä luokan eteen meneminen ovat painajaisia, koska olen itsekkin epäsosiaalinen ja masentunut. Olen myös harkinnut itseni vahingoittamista, että ei tarvitsisi kouluun mennä.
Olen lintsaillut koulusta ihan liikaa, ja olen reippaasti jäljessä, jonka takia pitäisi varmaan käydä neljäskin vuosi.. Taidan jättää kouluni kesken, jossa olen opiskellut turhaan 1,5 vuotta. Saatan myös vaihtaa toiseen saman alan kouluun, jolloin saan uuden opiskelu paikan sekä ympäristön ja pääsen lähemmäs kotipaikkakuntaani.
Mutta hei, miksi opiskelet alaa mikä ei kiinnosta? Oletko harkinnut sen vaihtamista? Koulustahan on myös mahdollista hakea "lomaa", jolloin keskeytät opinnot esim. 1 opinto jaksoksi. (keskeytetyn jakson pituus lisätään opiskelujen loppuun.) Sinä aikana voi saada Kelalta jotain tukia. Kannattaa käydä koulun kuraattorin juttusilla, joka antaa lisää neuvoja.
Masennus on sairaus, jonka voi parataa. Suosittelisin käymään psykologilla juttelemassa ihan rohkeasti huolistasi. Hän saattaa ohjata sinut eteenpäin hoitoon, jos masennus on vaikea. Saatat saada myös parantavan lääkityksen. Jutteleminenkin auttaa, vaikka olisikin ujompi ihminen, psykologi osaa esittää kysymyksiä ja kuuntelee.
Tajusin pari päivää sitten, kuinka sairas ja masentunut olen. Kävin kolmisen vuotta sitten psykologilla. Sain lääkkeet (nostatti mielialaa kivasti) ja jätin psykologilla käymisen. Lopetin lääkkeet melkein heti itsenäisestä (tiedän, että ei saisi) ja kieltäydyin kaikesta avusta. Nyt masennus on tosi paha ja kaduttaa, että en hoitanut sitä silloin kunnolla. Kannattaa siis hoitaa kunnolla loppuun asti.
Toivottavasti tosta oli jotain apua edes! Jakselemisia! :)- lintsari:(itsari
Kiitos vastauksesta. :) En tiennyt, että opintojaksoja voisi "keskeyttää" ilman, että siitä potkittaisiin pellolle lopullisesti. Se nimittäin kuulostaa nyt parhaimmalta ratkaisulta tilanteeseeni.
Syy, miksi koko alaan jouduin, oli lähinnä "pakko". Ihmisen on pakko opiskella ja käydä töissä, jos tahtoo elää hyvin (saada ruokaa katon alle, hemmotella itseään silloin tällöin, ostaa tilpelhööriä, jota haluaa, maksaa laskut ajoissa, jne). Ainakin tällaisen kuvan olen elämästä saanut. Olemme sidoksessa samantien kaikkeen mahdolliseen, kun synnymme. Emme ole vapaita olentoja. En tarkoita nyt tällä sitä, että odotan yhteiskunnan holhoavan minua, en todellakaan. Minua harmittaa, ettei minulle ole suotu hyviä edellytyksiä elämääni. Kaikki mennyt pieleen syntymästä saakka.
Olin hakenut keväällä opiskelemaan, mutten päässyt sinne, minne halusin. Hain vielä täydennyshaussa, ja viidestä hakemastani paikasta vain yksi paikka otti yhteyttä. Otin paikan, koska tiesin, etten voinut enää jäädä makaamaan kotiin, häiritsemään ja häpäisemään muita. Ilmapiiri kodissani olisi muuttunut entistä kireämmäksi, jos en olisi paikkaa ottanut vastaan. Minulla oli myös työkkäristä 8 kk:n karenssit, joten oli erittäin epätodennäköistä, että olisin saanut hoidettua karenssejani pois ja alkanut saamaan mitään tukia kotini hyväksi. Asun siis kotona yh-huoltajan kanssa... Täydennyshaussa itselleni mielenkiintoisia koulutuspaikkoja ei ollut paljon, ja olin kuvitellut, että paikka, missä nyt olen, sopisi minulle. No, tietenkään mielikuvani eivät vastanneet todellisuutta...
En mennyt eilen kouluun. En aio mennä tänääkään.
Alan vaihto kiinnostaa. Itseasiassa, tiedän jopa, mitä oikeasti haluaisin. Minulla on vain sen suhteen kaksi pelkoa: entä, jos en edes jaksaisi opiskella, sielläkään? Toiseksi, tämä tuo lisää vuosia elämääni ja haittaa itsenäistymistäni. Paikka, jonne oikeasti haluaisin, on aivan sairaat pääsykokeet ja opiskelutkin kestäisivät sen neljä vuotta. On hyvin epätodennäköistä, että tällä mielellä pääsisin sinne. Ja sekin koulutuspaikka on sellainen, joka ei varsinaisesti ammattiin valmista, ja siitähän työkkäri ei tykkää. Mutta olisin sitten jo 25-vuotias, joten ei niillä enää mitään sanomista enää olisi... - bfhgf
lintsari:(itsari kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. :) En tiennyt, että opintojaksoja voisi "keskeyttää" ilman, että siitä potkittaisiin pellolle lopullisesti. Se nimittäin kuulostaa nyt parhaimmalta ratkaisulta tilanteeseeni.
Syy, miksi koko alaan jouduin, oli lähinnä "pakko". Ihmisen on pakko opiskella ja käydä töissä, jos tahtoo elää hyvin (saada ruokaa katon alle, hemmotella itseään silloin tällöin, ostaa tilpelhööriä, jota haluaa, maksaa laskut ajoissa, jne). Ainakin tällaisen kuvan olen elämästä saanut. Olemme sidoksessa samantien kaikkeen mahdolliseen, kun synnymme. Emme ole vapaita olentoja. En tarkoita nyt tällä sitä, että odotan yhteiskunnan holhoavan minua, en todellakaan. Minua harmittaa, ettei minulle ole suotu hyviä edellytyksiä elämääni. Kaikki mennyt pieleen syntymästä saakka.
Olin hakenut keväällä opiskelemaan, mutten päässyt sinne, minne halusin. Hain vielä täydennyshaussa, ja viidestä hakemastani paikasta vain yksi paikka otti yhteyttä. Otin paikan, koska tiesin, etten voinut enää jäädä makaamaan kotiin, häiritsemään ja häpäisemään muita. Ilmapiiri kodissani olisi muuttunut entistä kireämmäksi, jos en olisi paikkaa ottanut vastaan. Minulla oli myös työkkäristä 8 kk:n karenssit, joten oli erittäin epätodennäköistä, että olisin saanut hoidettua karenssejani pois ja alkanut saamaan mitään tukia kotini hyväksi. Asun siis kotona yh-huoltajan kanssa... Täydennyshaussa itselleni mielenkiintoisia koulutuspaikkoja ei ollut paljon, ja olin kuvitellut, että paikka, missä nyt olen, sopisi minulle. No, tietenkään mielikuvani eivät vastanneet todellisuutta...
En mennyt eilen kouluun. En aio mennä tänääkään.
Alan vaihto kiinnostaa. Itseasiassa, tiedän jopa, mitä oikeasti haluaisin. Minulla on vain sen suhteen kaksi pelkoa: entä, jos en edes jaksaisi opiskella, sielläkään? Toiseksi, tämä tuo lisää vuosia elämääni ja haittaa itsenäistymistäni. Paikka, jonne oikeasti haluaisin, on aivan sairaat pääsykokeet ja opiskelutkin kestäisivät sen neljä vuotta. On hyvin epätodennäköistä, että tällä mielellä pääsisin sinne. Ja sekin koulutuspaikka on sellainen, joka ei varsinaisesti ammattiin valmista, ja siitähän työkkäri ei tykkää. Mutta olisin sitten jo 25-vuotias, joten ei niillä enää mitään sanomista enää olisi...Voimia teille. Jos masennukselta jaksatte yrittäkää äänestää, sillä lakeja VOI MUUTTAA. Tämä nykyinen politiikka on Kokoomuksen ja Vihreiden tuotos. Äänestäkkä toisia jotta saadaan opiskelijoiden ja varsinkin masentuneiden asema paremmaksi.
- Tosi isossa masen...
Voiko käydä mielummin terveydenhoitajalla puhumassa tästä asiasta?
- ............
Olet epäsosiaalinen. Kannattaa hakeutua koulutukseen tai työhön, joka ei edellytä paljoa sosiaalisia taitoja tai kanssakäymistä. Kuitenkaan kotiin käpertymällä ei tästä elämästä mitään tule.
Et kai kuvittele, että sinun persoonallisuutesi niiden muiden napaa kaivelee? Heillähän on omat kuvionsa, etkä sinä taida olla niissä kuvioissa kovinkaan merkittävässä osassa. Joten mitä siitä, jos olet siellä vähän yksinäinen tai ulkopuolinen - sinähän sanoit haluavasikin olla yksin, so what's the problem? Käy sitä koulua omalla tavallasi.- lintsari:(itsari
Ongelmani oli se, etten halua enää mennä kouluun. That's the problem. Koska se ahdistaa.
Saan paniikkikohtauksia ollessani koko luokan edessä, kun olen tuijoteltavana ja naurun kohteena. En käy ruokalassa syömässä. En käynyt edellisessäkään koulussani syömässä. Hyvin moni on ilkeämielinen kohtaani ja muutama opettaja katsoo minua halveksien (eikä tämä ole kuvitelmaa, minulla on esimerkkejä tilanteista). Naisopettajat ovat olleet yleenä niitä, jotka ovat minulla ilkeitä, mutta miesopettajat taas eivät. Jos ihan rehellisiä ollaan, ottaa päähän, että koulu on hyvin naisvaltainen opettajien suhteen. Ja yllätys yllätys, olen naisoppilas ja tätä mieltä. Kuitenkin, minua ei haittaa yksinolo laisinkaan, mutta minua haittaa se, etten saa olla rauhassa yksin ja että saan paniikkikohtauksia tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Kehoni käyttäytyminen rajoittaa elämääni.
Haluaisin käydä kouluani niin, ettei minun tarvitsisi puhua oppilaille ja opettajille. Mutta se on vähän hankalaa, koska tarvitsen neuvoja opettajilta ja koulutuksessani on paljon ryhmätöitä. Lukiossa sain olla täysin rauhassa, mutta nykyisessä koulussani en. Olen myös huomannut, että jotkut ovat alkaneet käyttäytyä ilkeämielisesti kohtaani, mikä on alkanut hieman pelottamaan... Pelkään, etten saa olla rauhassa, vaan joudun taas kiusatuksi, koska moni ymmärtää hiljaisuuteni ja yksinoloni narsistimaiseksi/törkeäksi käytökseksi.
En syytä heitä. Tiedän, että olen viallinen. Voi olla, että minulla on asenteessakin vikaa. Toisaalta, en nauti tilanteestani laisinkaan, joten miksi tekisin tämän itselleni tahalteen? Siksi olen pohtinut, että on ehkä parempi erkaantua kokonaan tästä yhteiskunnasta. Tai lopullisesti lakata hengittämästä. Villeimmissä haaveissani olen pohtinut elämäni aloittamista uudelleen, tyhjältä pöydältä: muuttaisin nimeni ja muuttaisin ulkomaille.
Eräs teistä sanoi, että äänestäkää. Olen täysin samaa mieltä. Olen löytänyt ehdokkaan, jota aion ensi vaaleissa äänestää. Hänen mielipiteensä ja ajamansa asiat ovat kuin omasta päästäni. - lintsari:(
lintsari:(itsari kirjoitti:
Ongelmani oli se, etten halua enää mennä kouluun. That's the problem. Koska se ahdistaa.
Saan paniikkikohtauksia ollessani koko luokan edessä, kun olen tuijoteltavana ja naurun kohteena. En käy ruokalassa syömässä. En käynyt edellisessäkään koulussani syömässä. Hyvin moni on ilkeämielinen kohtaani ja muutama opettaja katsoo minua halveksien (eikä tämä ole kuvitelmaa, minulla on esimerkkejä tilanteista). Naisopettajat ovat olleet yleenä niitä, jotka ovat minulla ilkeitä, mutta miesopettajat taas eivät. Jos ihan rehellisiä ollaan, ottaa päähän, että koulu on hyvin naisvaltainen opettajien suhteen. Ja yllätys yllätys, olen naisoppilas ja tätä mieltä. Kuitenkin, minua ei haittaa yksinolo laisinkaan, mutta minua haittaa se, etten saa olla rauhassa yksin ja että saan paniikkikohtauksia tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Kehoni käyttäytyminen rajoittaa elämääni.
Haluaisin käydä kouluani niin, ettei minun tarvitsisi puhua oppilaille ja opettajille. Mutta se on vähän hankalaa, koska tarvitsen neuvoja opettajilta ja koulutuksessani on paljon ryhmätöitä. Lukiossa sain olla täysin rauhassa, mutta nykyisessä koulussani en. Olen myös huomannut, että jotkut ovat alkaneet käyttäytyä ilkeämielisesti kohtaani, mikä on alkanut hieman pelottamaan... Pelkään, etten saa olla rauhassa, vaan joudun taas kiusatuksi, koska moni ymmärtää hiljaisuuteni ja yksinoloni narsistimaiseksi/törkeäksi käytökseksi.
En syytä heitä. Tiedän, että olen viallinen. Voi olla, että minulla on asenteessakin vikaa. Toisaalta, en nauti tilanteestani laisinkaan, joten miksi tekisin tämän itselleni tahalteen? Siksi olen pohtinut, että on ehkä parempi erkaantua kokonaan tästä yhteiskunnasta. Tai lopullisesti lakata hengittämästä. Villeimmissä haaveissani olen pohtinut elämäni aloittamista uudelleen, tyhjältä pöydältä: muuttaisin nimeni ja muuttaisin ulkomaille.
Eräs teistä sanoi, että äänestäkää. Olen täysin samaa mieltä. Olen löytänyt ehdokkaan, jota aion ensi vaaleissa äänestää. Hänen mielipiteensä ja ajamansa asiat ovat kuin omasta päästäni.Tosiaan, en halua mennä kouluun, mutta on PAKKO, ellen halua vaikeuttaa tilannettani entisestään. Ja en halua vaikeuttaa tilannettani entisestään, haluan ylös kuopastani. Tahtoisin tietää, kuinka jaksaisin olla siellä, vaikken siellä haluaisi olla. Miten saisin sammutettua "en halua" -ajatukseni pois? Kuinka saisin sammutettua naurettavat tunteeni?
- ............
lintsari:( kirjoitti:
Tosiaan, en halua mennä kouluun, mutta on PAKKO, ellen halua vaikeuttaa tilannettani entisestään. Ja en halua vaikeuttaa tilannettani entisestään, haluan ylös kuopastani. Tahtoisin tietää, kuinka jaksaisin olla siellä, vaikken siellä haluaisi olla. Miten saisin sammutettua "en halua" -ajatukseni pois? Kuinka saisin sammutettua naurettavat tunteeni?
Sinun on saatava hoitoa, joka vähentää ahdistustasi niin, että koulunkäynti mahdollistuu. Se on niin yksinkertaista. Terapiaa, mahdollisesti lääkitystäkin. Elämää ei saa päästää suistumaan raiteiltaan sosiaalisten pelkojen ja ahdistuksen takia tuossa iässä, koska seuraukset ovat kauaskantoisia. Ilman koulutusta ei saa jäädä eikä ole mitään syytäkään.
- hjhfgjhg
lintsari:(itsari kirjoitti:
Ongelmani oli se, etten halua enää mennä kouluun. That's the problem. Koska se ahdistaa.
Saan paniikkikohtauksia ollessani koko luokan edessä, kun olen tuijoteltavana ja naurun kohteena. En käy ruokalassa syömässä. En käynyt edellisessäkään koulussani syömässä. Hyvin moni on ilkeämielinen kohtaani ja muutama opettaja katsoo minua halveksien (eikä tämä ole kuvitelmaa, minulla on esimerkkejä tilanteista). Naisopettajat ovat olleet yleenä niitä, jotka ovat minulla ilkeitä, mutta miesopettajat taas eivät. Jos ihan rehellisiä ollaan, ottaa päähän, että koulu on hyvin naisvaltainen opettajien suhteen. Ja yllätys yllätys, olen naisoppilas ja tätä mieltä. Kuitenkin, minua ei haittaa yksinolo laisinkaan, mutta minua haittaa se, etten saa olla rauhassa yksin ja että saan paniikkikohtauksia tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Kehoni käyttäytyminen rajoittaa elämääni.
Haluaisin käydä kouluani niin, ettei minun tarvitsisi puhua oppilaille ja opettajille. Mutta se on vähän hankalaa, koska tarvitsen neuvoja opettajilta ja koulutuksessani on paljon ryhmätöitä. Lukiossa sain olla täysin rauhassa, mutta nykyisessä koulussani en. Olen myös huomannut, että jotkut ovat alkaneet käyttäytyä ilkeämielisesti kohtaani, mikä on alkanut hieman pelottamaan... Pelkään, etten saa olla rauhassa, vaan joudun taas kiusatuksi, koska moni ymmärtää hiljaisuuteni ja yksinoloni narsistimaiseksi/törkeäksi käytökseksi.
En syytä heitä. Tiedän, että olen viallinen. Voi olla, että minulla on asenteessakin vikaa. Toisaalta, en nauti tilanteestani laisinkaan, joten miksi tekisin tämän itselleni tahalteen? Siksi olen pohtinut, että on ehkä parempi erkaantua kokonaan tästä yhteiskunnasta. Tai lopullisesti lakata hengittämästä. Villeimmissä haaveissani olen pohtinut elämäni aloittamista uudelleen, tyhjältä pöydältä: muuttaisin nimeni ja muuttaisin ulkomaille.
Eräs teistä sanoi, että äänestäkää. Olen täysin samaa mieltä. Olen löytänyt ehdokkaan, jota aion ensi vaaleissa äänestää. Hänen mielipiteensä ja ajamansa asiat ovat kuin omasta päästäni.Ärsyttävät tuollaiset "ryhdistäydy" tyyliset kommentit sillä ne eivät mitään auta.
Minusta paniikkihäiriön taustalla on usein ongelmia josita pitäisi päästä kunnolla juttelemaan. Ongelma on se, että tämä säästösysteemi syö apua mitä voisi olla tarjolla. Siksi siis äänestäminen on jotain mitä voi tehdä...Toivon, että kaikki masentuneet ja heikoilla olevat lähtisivät äänestämään jotta saadaan muutettua näitä julmia lakeja. - VIHAANKAIKKEA
hjhfgjhg kirjoitti:
Ärsyttävät tuollaiset "ryhdistäydy" tyyliset kommentit sillä ne eivät mitään auta.
Minusta paniikkihäiriön taustalla on usein ongelmia josita pitäisi päästä kunnolla juttelemaan. Ongelma on se, että tämä säästösysteemi syö apua mitä voisi olla tarjolla. Siksi siis äänestäminen on jotain mitä voi tehdä...Toivon, että kaikki masentuneet ja heikoilla olevat lähtisivät äänestämään jotta saadaan muutettua näitä julmia lakeja.Minä olen 9 vuotias, ja todella joudun pakottamaan itseni ALAKOULUUN. Mulla on masennus, väsyttää, haluun olla yksin, mikään ei kiinnosta, pelkkää kärsimystä. No, ei tässä paljon mikään auta, pitäs kestää viel yläkoulun 9. luokkaan asti. Ja sit vielä muutki yliopistot yms.
- wanted_man
VIHAANKAIKKEA kirjoitti:
Minä olen 9 vuotias, ja todella joudun pakottamaan itseni ALAKOULUUN. Mulla on masennus, väsyttää, haluun olla yksin, mikään ei kiinnosta, pelkkää kärsimystä. No, ei tässä paljon mikään auta, pitäs kestää viel yläkoulun 9. luokkaan asti. Ja sit vielä muutki yliopistot yms.
Ensiksi pisti silmään tuossa kertomuksessasi, että et kerro mikä masentaa ja sitten mikä tuottaa kärsimystä.
Ja nyt jo ajattelet yliopistoa, onkohan se liian aikaista ajatella sitä, johan jo siitä tulee stressi.
Puhu vaikka kouluterveyden hoitajalle ym. tai kaytä kanavaa: www.mll.fi>nuorille, niinkuin tässä eräs hienosti neuvoi. - Anonyymi
lintsari:(itsari kirjoitti:
Ongelmani oli se, etten halua enää mennä kouluun. That's the problem. Koska se ahdistaa.
Saan paniikkikohtauksia ollessani koko luokan edessä, kun olen tuijoteltavana ja naurun kohteena. En käy ruokalassa syömässä. En käynyt edellisessäkään koulussani syömässä. Hyvin moni on ilkeämielinen kohtaani ja muutama opettaja katsoo minua halveksien (eikä tämä ole kuvitelmaa, minulla on esimerkkejä tilanteista). Naisopettajat ovat olleet yleenä niitä, jotka ovat minulla ilkeitä, mutta miesopettajat taas eivät. Jos ihan rehellisiä ollaan, ottaa päähän, että koulu on hyvin naisvaltainen opettajien suhteen. Ja yllätys yllätys, olen naisoppilas ja tätä mieltä. Kuitenkin, minua ei haittaa yksinolo laisinkaan, mutta minua haittaa se, etten saa olla rauhassa yksin ja että saan paniikkikohtauksia tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Kehoni käyttäytyminen rajoittaa elämääni.
Haluaisin käydä kouluani niin, ettei minun tarvitsisi puhua oppilaille ja opettajille. Mutta se on vähän hankalaa, koska tarvitsen neuvoja opettajilta ja koulutuksessani on paljon ryhmätöitä. Lukiossa sain olla täysin rauhassa, mutta nykyisessä koulussani en. Olen myös huomannut, että jotkut ovat alkaneet käyttäytyä ilkeämielisesti kohtaani, mikä on alkanut hieman pelottamaan... Pelkään, etten saa olla rauhassa, vaan joudun taas kiusatuksi, koska moni ymmärtää hiljaisuuteni ja yksinoloni narsistimaiseksi/törkeäksi käytökseksi.
En syytä heitä. Tiedän, että olen viallinen. Voi olla, että minulla on asenteessakin vikaa. Toisaalta, en nauti tilanteestani laisinkaan, joten miksi tekisin tämän itselleni tahalteen? Siksi olen pohtinut, että on ehkä parempi erkaantua kokonaan tästä yhteiskunnasta. Tai lopullisesti lakata hengittämästä. Villeimmissä haaveissani olen pohtinut elämäni aloittamista uudelleen, tyhjältä pöydältä: muuttaisin nimeni ja muuttaisin ulkomaille.
Eräs teistä sanoi, että äänestäkää. Olen täysin samaa mieltä. Olen löytänyt ehdokkaan, jota aion ensi vaaleissa äänestää. Hänen mielipiteensä ja ajamansa asiat ovat kuin omasta päästäni.Vanha kirjoitus mutta ymmärrän sinua täysin. Itse olen jo 37 ja nyt vasta onnistunut olemaan pidempään koulussa. Tilanteet joissa en osaa ja pitää tehdä jotain saa paniikin aikaan.
En ole laiska, haluaisin vain olla yksin. Jos saisin tehdä kouluhommat kotona tai yksin koulun suljetgua koulussa, ei olisi ongelmaa. Lisäksi inhoan ompelua mutta vaihdoin metallilta tekstiilipuolelle koska metallipuolella pelotti ja tekstiilipuoli vaikutti rauhallisimmalta - Anonyymi
lintsari:( kirjoitti:
Tosiaan, en halua mennä kouluun, mutta on PAKKO, ellen halua vaikeuttaa tilannettani entisestään. Ja en halua vaikeuttaa tilannettani entisestään, haluan ylös kuopastani. Tahtoisin tietää, kuinka jaksaisin olla siellä, vaikken siellä haluaisi olla. Miten saisin sammutettua "en halua" -ajatukseni pois? Kuinka saisin sammutettua naurettavat tunteeni?
homo
- Anonyymi
............ kirjoitti:
Sinun on saatava hoitoa, joka vähentää ahdistustasi niin, että koulunkäynti mahdollistuu. Se on niin yksinkertaista. Terapiaa, mahdollisesti lääkitystäkin. Elämää ei saa päästää suistumaan raiteiltaan sosiaalisten pelkojen ja ahdistuksen takia tuossa iässä, koska seuraukset ovat kauaskantoisia. Ilman koulutusta ei saa jäädä eikä ole mitään syytäkään.
homo
- auttakaaminua
Itselläni olen nyt 6.lk.. Joten aloitetaanpa. 5.lk minulla alkoi mennä koulu huonosti sain kokeista 7 ja 6. Kaverit nauroivat minulle aina siiä ja tottakai opettajakin meni mukaan... Menin 6.lk ja kokeita tullut pari. Matikan ja muita sain 8 7 6. On tullut lappuja ja sun.muuta olen ollut puhutteluissa sun muuta. Meillä on leirikoulu maanantaina ja en viitsisi mennä sinne. Sanon kylmästi mutta minua pelottaa mennä sinne. Miten sanoisin sen äitille? En uskalla sanoa sitä iskälle koska iskä huutaa vain minulle.. Vaikka uurastaisin matikasta 10 niin hän huutaa. Minä pelkään epä
- kerro vaikka
tuolla osoitteessa saa nimettömänäkin keskustella, älä jää yksin www.mll.fi>nuorille
- wanted_man
Moikka!
Jokaisen persoonallisuuden piirteet ovat erilaisia ja kun sinä tunnet, että et halua olla kenenkään kanssa tekemisissä, onko pakko olla?
Persoonallisuutensa on hyväksyttävä, se on ainoa vaihtoehto, jos muut eivät sitä hyväksy se on heidän ongelmansa!
Kerrot, että ala on väärä, siis, vaihto, vaihto.....
Jos haluat mennä ammattilaisen luokse, kun sinä koit paniikkikohtauksen, sitä en tiedä mitkä olivat sinun reaktiosi, ilmeisesti aika kovat, kun, et halunnut mennä kouluun vähään aikaan.
Tuo pakko sano, jota käytit kuulostaa vähän kyseenalaiselta. Mikä on pakko ja mikä ei?
Tiedän kokemuksesta, että voi joutua kiusatuksi kun on oma persoonansa. Siihen pitää vastata takaisin, siten että se loppuu, jos haluat käytä kunnon verbaalisia keinoja. Tai ota joku muu keino käyttöön, minä sain itseni kiusaamisen loppumaan, minulla on nimittäin samoja persoonallisuuden piirteitä kuin sinulla, kun raivostuin ja käytin kunnolla verbaalista kieltä ja vähän potkin pulttia, niin tämä pääkiusaaja lopetti ja muut saman tien kiusaamiseni.
Onko sulla isoveljee tai jotain, joka vois antaa vähän takas, en tarkoita väkivaltaa, vaan, väliintulemista.
Jos keskustelet jonkun kanssa, asiat selkeentyvät sinulle itsekin ko. aiheesta.
Minun mielestä ois hyvä olla tekemisissä jonkun ammattilaisen kanssa, joka osaa antaa apua, jostainhan se on aloitettava, tilanteen pitkittäminen pahentaa asiaa.
Mulla oli samoja juttuja koulussa, joten ymmärrän jotenkin tilanteesi tai ehkä ymmärrän hyvinkin tilanteesi.
Ota päivä kerrallaan, jos pystyt, tai vaikka puolipäivää tai tunnin. - Ei pysty
Mä oon vielä peruskoulussa, seiskalla. Tunne on kuitenkin aika sama, oksettaa ja ahdistaa, kun ei pysty, ei kykene. Tietää, että pakko on kouluun mennä, mutta.. Turhauttavaa olla koulussa klo 8 - 16, saada joka aineesta läksyä ja lukea kokeisiin.
I know, vanhaan taas kommentoin.. - hehehe homo
imekää munaaa xdddd
- RepesinXD
Huutista, kommentti vanhaan keskusteluun.
- tsemppaaja2
Tsempatkaa itteenne vaikka sillee et esim.
"Kohta on viikonloppu" tyyliin. Toimii taino toimi ainaki vähän aikaa mulla😊 - Anonyymi
olen 18 vuotias tyttö enkä jaksaisi mennä ammattikouluun koska ei vaan ole semmosta intoa onko joillakin neuvoa miten jaksan mennä kouluun ?
- Anonyymi
Ryhdy kotiaskeetikoksi niinkuin minä.Elä yksinäistä, sulkeutunutta elämää omin säännöin.
Opiskele yksityisesti mistä pidät.
Ei maailmassa ole muuta kuin turhuutta ym.
Treenaa sporttia, kävelyä,joogaa,voimistelua. Tai mitä vaan, valitse itse.
Itse valvon yöt ja nukun päivät. Kaupassa käyn kerran viikossa.
Koin myös masennuksen. kävin tosi syvällä mutta löysin oljenkorren jota pitkin kipusin ylös omaan itseeni.
Unohdin koko maailman ja elän tosi askeettisesti.Päivittäiset "normit" suoritan, siinä ne.
Luen paljon, teen historikkia. Katson kotimaisia vanhoja elokuvia öisin.
Talous tietty kannattaa opiskella, yksi vaiva vähemmän.
Tv.yksi yön eläjä. - Anonyymi
Koeta päästä terapiaan. Kela korvaa kuntoutuspsykoterapiaa juuri sellaisissa tilanteissa oleville kuin sinä. Opiskelukykysi on vaarantunut ja sen ylläpitämiseksi psykoterapia olisi tarpeen. Korvaus kattaa suurimman osan käyntimaksusta ja toimeentulotuki loput.
Kuuntelijaa sinä tarvitset minun mielestäni. (Lämpöä ja hellyyttä, tuli myös tässä mieleen.) Älä jää yksin.
https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia - Anonyymi
En jaksa koulua ☹️ Olen 11 vuotias
- Anonyymi
Oon 11v ja en määkään jaksa kouluu😕
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751286- 681185
Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138886huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.51852Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.73743Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi29742Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma157724- 59718
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan58717- 76655