Asumme Turussa asumisoikeus asonnossa ja talonyhtiömme on päättänyt ottaa käyttöön yksityisen parkkifirman pavelut. Meidän perheessä on 2 autoa ja jokaisella asunnolla on vain yksi katos paikka joka tietysti maksaa erikseen, olemme siis parkkeeraneet toisen automme vieras paikalle joita pihallamme on kaikki 6 paikkaa. Talon yhtiöllä ei ole vapaita paikkoja nyt eikä tulevaisuudessakaan kuin sen yhden auton verran per asunto. Nyt niihin ilmeistyi kyltti jonka mukaan autoa saa pitää 6 h kerrallaan samassa paikassa.
Ihmettelen että miten tässä nyt tulee toimia, pitääkö minun muka käydä vielä yöllä yhden aikaan siirtämässä kiekkoa koska lähden töihin noin klo 07.00, entä lomat ? Odottaako loman jälkeen parkkisakkoja iso pino jokaiselta loma päivältä ? Puhumattakaan viikonlopuista jolloin saisi nukkua, niin pitääkö laittaa kello soimaan saappaat jalkaan ja lähteä parkkikiekkoa siirtämään ? Siis mitä helvettiä, onko jollain vastaavaa kokemusta. Kysyin asiaa parkki firmalat mutta vastausta en ole vielä saanut sen kummemmin kuin ketää luurin päähänkään ! On tämä nyt ihan naurettavaa holhoamista ja RAHASTUSTA!
Ihmettelen että miten tässä nyt tulee toimia, pitääkö minun muka käydä vielä yöllä yhden aikaan siirtämässä kiekkoa koska lähden töihin noin klo 07.00, entä lomat ? Odottaako loman jälkeen parkkisakkoja iso pino jokaiselta loma päivältä ? Puhumattakaan viikonlopuista jolloin saisi nukkua, niin pitääkö laittaa kello soimaan saappaat jalkaan ja lähteä parkkikiekkoa siirtämään ? Siis mitä helvettiä, onko jollain vastaavaa kokemusta. Kysyin asiaa parkki firmalat mutta vastausta en ole vielä saanut sen kummemmin kuin ketää luurin päähänkään ! On tämä nyt ihan naurettavaa holhoamista ja RAHASTUSTA!
Vastaukset 11
Vanhimmat
näitä parkkivalvontasopimuksia tehdään, jotta saadaan joku tolkku niillekin, joilla aivot eivät sano mitään. Kuvitteletko tosissasi, että vieraspaikat ovat sinua varten ja että voit jättää vieraspaikalle autosi vaikka koko loman ajaksi? Haloo!
Taloyhtiöllä pitää olla rakennusmääräysten mukainen määrä parkkipaikkoja, se riittää. Jos sinulla on useampia autoja on tasan tarkkaan sinun oma murheesi, mistä niille parkkipaikan löydät. Ei taloyhtiöllä ole velvollisuutta niitä sinulle hankkia.
Erinomainen asia, että saadaan joku tolkku näille aivottomille, jotka eivät tajua, että taloyhtiösä asuu muitakin kuin he itse!
En kuvittele että vieras paikat ovat minulle mutta kuvittelen tosiaan että jos olen talon vakituinen asukas on minulla oikeus pitää autoani pihallani ihan niin kuin muillakin !! Mikäs se sellainen laki on joka kieltää perheissä olevan enemmän kuin yksi auto ? Ei se nyt ihan niinkään ole että minä vien autoni 3 km päähän ja lähden sitä sieltä joka aamu hakemaan 2 terveen ja yhden sairaan lapsen kanssa !! Tiedostan kyllä että en asu yksin talonyhtiössämme ja tiedostan myös sen että koska talonyhtiömme on täynnä isoja perhe asuntoja eivät paikat riitä kaikille perheille, joissa melkein jokaisessa on 2 autoa. Kiitos vaan asiallisesta kommentista.
P.s Kuluttaja asiamies oli hiukan erimieltä kuin sinä
ja kerro meille muillekin mitä mieltä kuluttaja-asiamies oli
" ..mutta kuvittelen tosiaan että jos olen talon vakituinen asukas on minulla oikeus pitää autoani pihallani ihan niin kuin muillakin !!!
Ihan oikeasti siis kuvittelet, että piha-alueet on tarkoitettu asukkaiden autojen parkkialueeksi! Kuten jo mainittu, kunkin kunnan rakennusmääräykset määrittelevät vaadittavien autopaikkojen lukumäärän taloyhtiön alueella.
Ei kenelläkään ole oikeutta parkkeerata autoaan taloyhtiön piha-alueella vain sen takia, että asuu talossa. Jos yksi autopaikka on sinullekin osoitettu, niin toista et voi vaatia.
Kuluttaja-asiamiehellä ei tässä ole mitään roolia, jos vieraspaikoilla on määrätty aikarajoitus. Sinulla ei ole oikeutta pysäköidä vieraspaikoilla, ei lyhyempää, eikä pitempää aikaa, ei kiekolla, eikä ilman.
Ei kukaan ole automaattisesti mulkku, mutta jotkut tekevät itsetään sellaisen.
Sanayhdistelmä: Turku ja asumisoikeusasunto...
Tuskin tuohon tarvii enempiä kommentoida. Hanki kolmaskin auto sinne pihapiiriin pyörimään ja aloita kiekkoralli. Miksiköhän tuo 6h:n sääntö sinne työnnettiin? Turkulaisten mulkkujen vuoksi, jotka eivät tiedä ovatko vierasparkit tarkoitettu loma-aikaiseen pysäköintiin vakioasukeille?
Ehkä, ehkä ei? Hmm...
Kyllä kuluttaja asiamies oli sitä mieltä että on kohtuutonta vaatia vakituiselta asukkaalta parkkikiekon käyttöä, mutta asiahan on vielä auki.
Saatanpa hankkiakkin kolmanne auton ihan vain siksi että olen turkulainen mulkku!
Jos pihalle ilmestyy entisen kahden vieraspaikan sijaan 6 vieras paikkaa niin vaihtoehtoja ei näin ollen jää pysäköidä muualle kuin siihen...lähi talojen kaikki pihat on kyltitetty 6 h mukaisesti, eli ihan sama minne auton laitan koska kaikki paikat ovat vieras paikkoja ja näinhän ne vieraat jäävät taas ilman paikkojaan. Jos se näin on ja pysyy niin pidän jatkossakin autoni vieras paikalla ja käyn siirtämässä kiekkoa !
Kyllä on kypsää porukkaa paikalla, kyllä on hienoa olla suomalainen lammas ja eri toten turkulainen sellainen :)
faktahan on se että VIERASPAIKAT ovat vieraspaikkoja piste. Sinulla ei ole oikeutta siihen pysäköidä koska taloyhtiö on varannut ne VIERASPAIKOIKSI. Jos ne olisi vapaasti käytettävissä ne olisi merkitty jotenkin muuten ja silloin voisit siihen pysäköidä. Sinä rikot tietoisesti sääntöjä joten mikä tässä on se ongelma?
Jos sinulla on kaksi autoa niin silloin kannattaisi ottaa taloyhtiöön yhteyttä ja kysyä onko mahdollisesti muita paikkoja vapaana mihin pysäköidä tai voitko esim. lunastaa jonkun vieraspaikan itsellesi. Niin yksikertaista se on. Ei pysäköintioikeus ole itsestään selvä joka paikassa
Ymmärtänet varmasti että jos kaikki taloyhtiössäsi hommaisivat kaksi autoa niin mites sitten parkkeeraisitte?
Kuluttaja-asiamies on ihan oikeassa. Omalla paikalla omassa pihassa parkkikiekon käyttövelvollisuus olisi kohtuuton. Mutta kun on oma paikka, muilla paikoilla ovat muut säännöt. Kaikille pitäisi olla talon puolesta niin paljon autopaikkoja kuin vain huvittaa autoja omistaa... Ja vielä ilmaiseksi. Hellanlettas.
Siitähän nämä parkkifirmat elävät, että taloyhtiöt eivät saa näitä hulttioita kuriin.
Laita lehteen ilmoitus ja vuokraa paikka mistä saat. Niin muutkin tekevät eivätkä itke ettei talon vieraspaikkoja saa ilmaiseksi käyttää. Voit myös muuttaa maalle. Omalla pihalla saa olla niin monta autoa kuin mahtuu, eikä kukaan tule rahastamaan.
vaan olen tässä ihmettelemässä sitä että miten naapurilla ja sen naapurilla joilla on myös kaksi autoa saavat pitää yhden katospaikan pihaltamme ja yhden kylmä paikan ja toisilla perheilla ei ole kuin yksi paikka, talonyhtiön puolesta ilmoitetaan että vapaita paikkoja EI ole !
18 18 kirjoitinhan jo ekassa viestissäni että talonyhtiöstä ilmoitettiin että heillä EI ole vapaita paikkoja, ja mielestäni minulla on oikeus pitää autoani omalla pihallani ihan siinä missä muillakin asukkailla ! Vieköön se sitten vierailta paikan tai ei ja mikäli käytän kiekkoa se ei ole mitenkään lain vastaista.
olla...kyllä minä olen valmis maksamaan autopaikasta ihan niin kuin muutkin jos sellainen VAIN olisi tarjolla, mutta kun sitä ei ole niin kyllä pidän ilmaiseksi autoani vieras paikalla.
Onko teidän mielestä oikein että toisilla yhtiössä on 3 autoa ja kaikilla autoilla paikka ja toiset joutuvat sitten pitämään vieras paikalla ja siirtelemään kiekkoa 6 h välein ? Minun mielestäni kaikkia talon asukkaita tulee kohdella tasavertaisesti ja näin ollen kaikille hommataan autopaikat tai sitten kellään ei ole kakkos tai kolmos autolle paikkaa jolloin pihallemme ei olisi yhtään vieras paikkaa koskaan vapaana ! Miettikää nyt oikeasti, mihin itse laittaisitte autonne ? Ihan tosi siellä missä me asumme on vain asumisoikeus asuntoja ja kaikkin on tullut nyt tämä 6 h kiekko paikka ja tämä kyseinen asuin alue on todella eristetty muusta asutuksesta joten joka pihalla sama juttu, aika monessakin perheeessä...mutta juu tehdään taas niin kuin joku on päättänyt, tai tehkää te minä en tee.
aikaisemmista kirjoituksistasi ei käy ilmi että joillakin on kaikille autoille paikka. Kannattaisiko ottaa selvää maksavatko he siitä ja millä perusteilla moinen paikka on heille luvattu. Kyllähän noihin pitäisi olla perusteet ja dokumentoidut päätökset.
Mikäli vapaita paikkoja ei ole niin niitä ei ole. Vieraspaikka ei sellaiseksi muutu ellei taloyhtiö niin erikseen päätä. Yhä edelleen vieraspaikka on vieraspaikka ja ei sinulla ole siihen oikeutta pysäköidä.
Voithan pysäköidä jollekin tuollaisen paikalle jolla on ns. kaksi paikkaa ja katsoa mitä tapahtuu. Paikan omistajahan pitäisi pystyä kertomaan mistä on kyse ja millä perustein se on hänelle myönnetty.
Minkä ihmeen takia mesoat täällä ongelmasta, joka on täysin asunto-yhtiösi sisäinen asia. Vaadi isännöitsijältä / hallitukselta selvitys autopaikkojen jaosta ja oikeudenmukaisuudesta. Millä perusteella joillakin on käytössään useampia paikkoja kun kaikille ei riitä. Vaadi ylimääräiset paikat kierrätykseeen tai joku muu tasapuolinen ratkaisu.
Vieraspaikalle pysäköimistä se ei kuitenkaan tee sallituksi, että sinulle ei ole osoittaa niin monta parkkipaikkaa kun sinulla on autoja. Myöskään piha-aluelle pysäköintioikeus ei ole itsestäänselvyys vaikka kuinka on talon asukas.
Älä sitten valita kun saat virhemaksun vieraspaikalle pysäköinnistä vaikka kiekonkin kanssa, koska taloyhtiöllä on oikeus tällaiseen rajoitukseen ja vieraspaikat on tarkoitettu vain vieraspysäköintiin. Miksi luulet muuten, että tähän rajoitusmenettelyyn on ryhdytty? Ihanko vain hauskuuden vuoksi?