Työeläkkeiden minikorotuslinja jatkuu.

Työeläkkeiden korotus.

Eläketurvakeskus on julkaissut v.2011 työeläkkeiden korotusprosentin 1,35 %, se on hieman pienempi kuin jos elettäisiin vuosina 1977- 1996 sovelletun puoliväli- indeksin aikaa, silloin korotus olisi 1,57 %. Alkuperäinen v. 1962 sovittu ja lailla vahvistettu indeksi korottaisi työeläkkeitä jopa 1,78%. Vuonna 2010 työeläkkeitä korotettiin vain 0,26 %.

Elinkustannusten hinnannousuja korotus ei kuitenkaan vastaa kahdesta syystä. Indeksin laskennassa huomioidaan hintojen nousut ja toisaalta palkkojen nousut vain osittain. Lisäksi eläkeläisten kulutuskori poikkeaa laskennan perusteena olevasta yleisestä kulutuskorista, tämän selvittämisestä on lupaus hallitusohjelmassa.

Eläkkeiden verotus on edelleen palkkaverotusta ankarampaa. Keskimääräisen eläkkeen osalta jopa kuusi prosenttia, tämä on myös hallitusohjelmassa luvattu korjata, mutta siihen varattu summa lisäbudjetissa mahdollistaa vain kosmeettisen korjauksen. Kevään vaalikampanjoihin jää paljon konkreettista keskusteltavaa. Katsokaa www.senioripuolue.fi voitte myös lähteä vaikuttamaan ja kansanedustajaehdokkaakasi, nyt tarvitaan kokemusta.
10336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kannattaa olla työssä jos se on mukavaa mahdollisimman pitkään jotta eläkeprosentti karttuu jakovaraiseksi. Vain ensimmäisenä vuotena eläke on sitä mitä luvataan ja sitten se vajavaisten korotusten myötä aina vuosittain automaattisesti alenee. Vain yksi puolue on ohjelmassaan sitoutunut tätä kehitystä torjumaan www.senioripuolue.fi

Äänestä
  • Hallitus lisää tarpeettomasti valtion velkataakkaa ja kansaneläkelaitoksen kuormaa eläkerahastoja säästäen. Työeläkelaitosten rahastojen vuosituotot ovat jo pitkään olleet viiden miljardin euron luokkaa. Niitä ei käytetä eläkkeisiin vaan ne lisätään pääomaan joka nyt on huikea 134 miljardia euroa. Rahastot ovat kuin pyhiä lehmiä niitä ei edes lypsetä.

    Vuoden 2011 maaliskuun alussa eläkerahastojen maksuja helpotetaan kun KELA alkaa maksaa kansaneläkkeen ja uuden peruseläkkeen erotuksen pienituloisille työeläkeläisille. Aiemmin erotus on tullut eläkerahastoilta jos yhteen sovitettu työeläke on ollut alle 687,74 €.

    Pahasti velkaantuneen julkisen hallinnon kukkarosta maksetaan myös tarpeettomasti pitkään eläkkeellä olleiden työeläkeläisten sosiaaliturvaa kun leikattu indeksi on heikentänyt työeläkkeen ostovoiman köyhyysrajalle. Tänä vuonna työeläkkeitä korotettiin 0.26 % vastaavasti inflaatio on jo nyt 2,5 % tästä voi jokainen päätellä ostovoiman alenemisen.

    Työeläkelaitosten eläkerahastot perustettiin v.1962 turvaamaan eläkeläisten toimeentulo, nyt niiden alkuperäinen käyttötarkoitus on unohdettu ja kartutettua varallisuutta käytetään vain sijoitustyökaluna.

    Äänestä

että eläkejärjestelmän loivat inhimilliset puolueet.
Sellaisia on vieläkin pari kappaletta.
Mutta tässä välissä on ollut hallituksia muitten puolueiden johdolla.
Ja heidän toimillaan on Suomi ajettu nurkkaan josta ei enää ole poispääsyä.
(EU:n ehdoilla mennään ja Kreikka on rivissä ekana).
Kuten huomaat, ovat he luomassa omaa eläkejärjestelmäänsä, eläketilisysteemillä.
Sinne saa jokainen maksaa niin paljon kun huvittaa.
Köyhät kympin kuussa ja rikkaat 500 kymppiä.
Se on Jenkkimalli, sillä pärjää jokainen sitten sen mukaan mitä on maksanut.
Onhan meissä vanhuksissa montakin jotka huutavat että olemme eläkkeemme maksaneet, vaan niin ei ole, osan vaan, osan maksaa nykyiset työssäkäyvät ja he eivät siitä kauheasti kiinnostu vaan pyrkivät eroon ajatus yhteisestä kansasta ja solidariudesta alkaa katoamaan.
Ala sinäkin vaan kaipaamaan tuskatonta sydäninfarktia, tai keräämään autotalliin Hernekeittopurkkivarastoa.

Äänestä
  • Vuoden 1962 sukupolvisopimuksen ja työeläkelain mukaan jokainen sukupolvi kustantaa eläkeläisensä. Nyt eläkkeeelä oleva sukupolvi on lisäksi kartuttanut maailmanennätys rahaston 134 miljardia euroa. Jostain syystä eläkeläiset eivät halua siivua jättirahaston muhkeista tuotoista vaikka avain siihen on www.senioripuolue.fi

    Äänestä

  • E.K Järvenpää kirjoitti:

    Vuoden 1962 sukupolvisopimuksen ja työeläkelain mukaan jokainen sukupolvi kustantaa eläkeläisensä. Nyt eläkkeeelä oleva sukupolvi on lisäksi kartuttanut maailmanennätys rahaston 134 miljardia euroa. Jostain syystä eläkeläiset eivät halua siivua jättirahaston muhkeista tuotoista vaikka avain siihen on www.senioripuolue.fi

    Elämme erityisen haasteellisia aikoja kun elämisen perushyödykkeet nousevat rajusti vuodenvaihteessa. Eduskunta on päättänyt korottaa sähkölaskulla siirtomaksujen yhteydessä perittävää sähköveroa 1.1.2011 alkaen. Siirtohinnat pysyvät ennallaan, mutta sähköveron korotus nostaa kotitalouksien siirtolaskua tyyppikuluttajasta riippuen keskimäärin 11 – 21 %, omakotitalojen osalta n. 13 %.

    Vastaavasti lämmitysöljyn hinta nousi euroon litra ja tämä eduskunta lisää sitä vielä vuodenalussa n. 15 % verolla. Vuoden alussa elintarvikkeiden hinnat ja terveysmaksut sekä vesimaksut nousevat.
    Vuoden 2010 heinäkuun alussa kaikkien hyödykkeiden verot nousivat, ankarasta elämisen verotuksesta huolimatta hallitus huomasi kymmenen miljardin vajeen tulevassa taloudessa.

    Vastaavasti työeläkkeet nousivat vuoden 2010 alussa 0,26 % ja v. 2011 ne nousevat 1,35 %. Eläketurvakeskuksen selityksistä poiketen Reettakin tajuaa, että nyt ostovoima hiipuu. Hallitusta ja eduskuntaa ei voida syyttää vaan niitä jotka valinnan tekivät. Lopuksi huumoria, sähköverosta hallitus perii vielä arvonlisäveroa ja sen laillisuuden olen tarkistanut.

    Nosteaan eläkeläisen menoja sikana. Että jotain reilusti, ajattele Katainen!

    Äänestä

  • vastapainona kirjoitti:

    Nosteaan eläkeläisen menoja sikana. Että jotain reilusti, ajattele Katainen!

    Katainen lupasi eläkeläisten verokorjauksen, mutta varasi budjettiin vain 30 miljoona, se tekee eläkeläistä kohti 20 € vuodessa. Odotellaan kun kokoomuslaiset alkavat mainostaa tätä vaalikampanjassaan.

    Äänestä

juuu, ei eläkkeitä voi nostaa ku johtajien pitää saada mijoona palkat ja palkkiot , heille nostettiin palkkoja noin 600 %, eihän siitä eläkeläisille voi suuria jäädä !?
Ahone pitäs toimittaa hullujen huoneelle ,,, murrrrrr ,,,,,,

Äänestä
  • Saada jokavuotinen ostovoiman lasku loppumaan..

    Äänestä

  • tavoite? kirjoitti:

    Saada jokavuotinen ostovoiman lasku loppumaan..

    Näillänäkymin turha toivo, valtiolla valtavat velat, voi ottaa eläkerahaston omaan käyttöösä, kuulin sen suutaisia puheita, siis lainan muodossa !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

E.K Järvenpää kirjoitti:

Työeläkkeiden korotus.

Eläketurvakeskus on julkaissut v.2011 työeläkkeiden korotusprosentin 1,35 %, se on hieman pienempi kuin jos elettäisiin vuosina 1977- 1996 sovelletun puoliväli- indeksin aikaa, silloin korotus olisi 1,57 %. Alkuperäinen v. 1962 sovittu ja lailla vahvistettu indeksi korottaisi työeläkkeitä jopa 1,78%. Vuonna 2010 työeläkkeitä korotettiin vain 0,26 %.

Elinkustannusten hinnannousuja korotus ei kuitenkaan vastaa kahdesta syystä. Indeksin laskennassa huomioidaan hintojen nousut ja toisaalta palkkojen nousut vain osittain. Lisäksi eläkeläisten kulutuskori poikkeaa laskennan perusteena olevasta yleisestä kulutuskorista, tämän selvittämisestä on lupaus hallitusohjelmassa.

Eläkkeiden verotus on edelleen palkkaverotusta ankarampaa. Keskimääräisen eläkkeen osalta jopa kuusi prosenttia, tämä on myös hallitusohjelmassa luvattu korjata, mutta siihen varattu summa lisäbudjetissa mahdollistaa vain kosmeettisen korjauksen. Kevään vaalikampanjoihin jää paljon konkreettista keskusteltavaa. Katsokaa www.senioripuolue.fi voitte myös lähteä vaikuttamaan ja kansanedustajaehdokkaakasi, nyt tarvitaan kokemusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu