Kertokaapas kepulaiset, mihin käytätte valtion velan

eli senkin 15 MRD euroa jonka pelkästään tänä vuonna otitte. Kenelle sen annoitte tai minne panitte?
http://velkakello.fi/

Näin vaalien alla on aika kertoa. Myös se, milloin vellalla leikkimisen on tarkoitus loppua
http://www.oikeus.fi/14499.htm

ja myös se, kenen piikkiin maksut aiotte ujuttaa ja millä tavoin

Tärkeitä tietoja ennen vaaleja!
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=312664


Jos vastauksia ei tipu, on varma vaihtoehto vaaleissa Perussuomalaisissa tai Vasemmistoliitossa.
Näin voi päätellä siitä, kuinka kako-kepulit toimivat 90-luvulla. Ei niillä yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja.
4119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

valtion velka menee ahdistuneiden vasureiden tukemiseen

Äänestä

1) Kaikki mitä on otettu on pantu omiin taskuihin, ei kait sitä muualle laiteta tai anneta pois?

2) Velalla leikkiminen ei lopu. Velkaa otetaan lisää ja maksatetaan muilla, tyhmillä duunareilla ja sen semmoisilla.

3) Niin tuossahan tuli jo kerrottua kuka maksaa, tyhmät duunarit eli demarit

Riittääkö vastaukseksi

Äänestä

Kiviniemen katse on kuin ruumiinryöstäjällä. Yhtä kolkko ja tunteeton. Ei saa peitettyä pääkallomaista olemustaan. Kepu häviää vähintään 100 000 ääntä tällä habituksella. Kantsis laittaa karanteeniin puoleksi vuotta. Pakastettu lipeäkalankin kuva tuo lämpöisempiä ajatuksia mieleen. Kepu häviää poliittiselta kartalta maaliskuussa 2011.

Äänestä
  • ja kepu on historiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haans. kirjoitti:

eli senkin 15 MRD euroa jonka pelkästään tänä vuonna otitte. Kenelle sen annoitte tai minne panitte?
http://velkakello.fi/

Näin vaalien alla on aika kertoa. Myös se, milloin vellalla leikkimisen on tarkoitus loppua
http://www.oikeus.fi/14499.htm

ja myös se, kenen piikkiin maksut aiotte ujuttaa ja millä tavoin

Tärkeitä tietoja ennen vaaleja!
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=312664


Jos vastauksia ei tipu, on varma vaihtoehto vaaleissa Perussuomalaisissa tai Vasemmistoliitossa.
Näin voi päätellä siitä, kuinka kako-kepulit toimivat 90-luvulla. Ei niillä yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu