Olen 27-v yksinäinen, raitis ja tupakoimaton mies. Minulla on vain yksi kaveri, jolle soittelen joskus ja tavataan muutaman kerran vuodessa. Vietän miltei kaiken vapaa-ajan yksin. Kaveripiiriä minulla ei ole, josta voisin elämänkumppanin löytää. Nettideittailussa työttömän ok-näköisen miehen markkina-arvo on nolla, sen olen todennut vuosien nettideittailukokemuksella. En usko löytäväni elämänkumppania live-elämästä, kun en käy baareissa, enkä harrasta mitään yhteisöllistä. Minua vaivaa näköalattomuus työpaikan saamisen ja elämänkumppanin saamisen suhteen. Olen ollut jo vuosia sosiaalitoimiston asiakkaana pitkäaikaistyöttömyyden/pienituloisuuden vuoksi. Vuoden 2011 alussa jään taas työttömäksi palkkatuetusta työstä ja näköalattomuus vaivaa. Jos ajattelen negatiivisesti tulevaisuudestani, niin mielessäni käy etten koskaan saa työpaikkaa, tai elämänkumppania, tai kumpaakaan. Vakituinen työpaikka tuntuu olevan vain eliitti-ihmisten saavutettavissa. Minun molemmat sisaret on myös ilman työtä, että hyvin menee kilpailu/riistoyhteiskunnassa. Ketkä tätä maata ylläpitää tulevaisuudessa, kun ihmiset syrjäytyy joukolla? Minullakin pitäisi olla 27-vuotiaana jo vakityö ja asuntolaina, sekä elämänkumppani ja ehkä lapsiakin, mutta olen vain pitkäaikaistyötön luuseri. Olen kyllä saanut omat asiani niin hyviksi kuin voi työttömällä olla. On auto, laadukkaat/uudet kalusteet ja viihde-elektroniikka kotona. Talous niin hyvin kuin soskun asiakkaalla voi vain olla. Minulla on ylioppilastutkinto ja ammattikoulusta tutkinto eräältä alalta. Poikuuden menetin vasta 25-vuotiaana, vaikka tunnen vanhempiakin kokemattomia. Olen ollut vain kahden naisen kanssa "sillai" sängyssä, toisen kanssa seurustelin vajaa kaksi vuotta.
Löytyykö täältä elämän kolhimaa, yksinäistä naista tositarkoituksella? Tai kommenttia täydelliseen näköalattomuuteeni?
Löytyykö täältä elämän kolhimaa, yksinäistä naista tositarkoituksella? Tai kommenttia täydelliseen näköalattomuuteeni?
Vastaukset 2
Vanhimmat
sun pitää mennä ihmisten pariin vaikka harrastuksien myötä, kahvilat , kirjasto, ravintoloissakin käynti voi olla silloin tällöin ihan hyväksi... selvinpäinkin voi pitää hauskaa, etsi ikäistäsi seuraa...hae naisia tanssimaan, niin miehiä kuin naisia.
Juttele ole avoin ja ylpeä itsestäsi , ei työttömyys eikä se omaisuus ole kaikki kaikessa , mitä tulee noihin seksy elämä jutskiin , ikinä ei ole liian myöhäistä "oppia uutta " mutta sekin ettei ole sellainen kukasta kukkaan juoksija... on rikkaus . hymyö huleen ja tsempii sinulle .
Katse valoisasti tulevaisuuteen, tee itsellesi vaikka suomi 24:lle profiili ,jossa kerrot pikkasen itsestäsi , kuvasi kera, kerro että etsit ystävyyttä , joka voi kasvaa jopa tosimielessä olevaan pitempiaikaiseen suhteeseen , kyllä luulis tärppeevän ;)
ps. oletko miettinyt josko lähtisit joillekin kursseille, tai jopa jatkaa opintoja / ehkä jopa vaihtaisit alaa... sieltäkin saattais ilmestyä seuraasi uusia tuttavuuksia .
Kavilat on liian kalliita, kahvi ja leivos maksaa jonkun euron. Pikkupaikkakunnilla ei ole semmoisia nuorten suosimia trendikahviloita. Ravintolat ne vasta kalliita onkin. Enkä uskalla mennä Hesburgeria hienompaan ravintolaan yksin. Enkä tietysti uskalla mennä yksin minnekkään tanssipaikkoihin, eikö se olisi jo säälittävääkin yksin mennä? Melkeinpä ainoita paikkoja joissa käyn on lähinnä kaupat ja kirjasto. Pyydänkö minä sitten kassaneitiä tanssimaan? Seksyjutkat minulla on hanskassa ihan hyvin edellisen seurustelusuhteeni myötä.
Taidat olla nainen, kun kuvittelet että tekemällä treffiprofiilin saa noin vain seuraa. Minulla on nyt tositarkoituksella paketti profiileineen, monine kuvineen, mutta hiljaista on. Jopa viidellä eri treffisivustolla on ollut treffi-ilmoitus samaan aikaan, mutta aika hiljaista on ollut. Työttömän alhainen markkina-arvo on havaittu nettideittaillessa. Minulla on ollut jo monena vuotena deittiprofiileja netissä.
Onhan se mahdollista vaihtaa jollekin eri alalle, jos vaan keksii mikä realistinen ala kiinnostaisi. Tämän kuun jälkeen olen taas täysin työtön, kun palkkatuettu osa-aikatyö loppuu.