Joku valitti yleisönosastossa

Huvittavaa

Ettei kerma ole vieläkään oppinut käyttäytymistä.

Ensinnäkään viihdenikkarit, homot, useimmat kansanedustajat ja urheilijat eivät kuulu ns. kermaan. Ja siinä syy tulikin, miksi huonot tavat näkyivät linnan televisioinnissa, he eivät ole saaneet tapakasvatusta missään. Koulutus on loppunut peruskouluun, armeija on käymättä ja ainoa saavutus elämässä on ollut saada naama näkyviin lööpeissä ja televisiossa. Heistä suurin osa on itsekkäitä ihmisiä, jotka eivät noudata sääntöjä juuri missään. He ovat ikuisia lapsia, jotka eivät osaa huomioida muita, eivätkä kunnioittaa mitään. Kokoamalla sellaisen porukan itsenäisyyspäivänä linnaan juhlimaan, fiasko oli taattu.

Kerma kyllä osaa käytöstavat, heillä kauniit käytöstavat kuuluvat elämän jokaiseen päivään. Mutta, Halosen aikakaudella linnaan on kutsuttu vuosi vuodelta enemmän kevyen elämän kannattajia ja kaikenlaisia taivaanrannan maalareita. 2010 tapahtunut pohjanoteeraus taisi olla suunniteltu ja sovittu etukäteen. Halonen voisi kääntää lippiksen lipan taaksepäin ja räkiä parketeille.

1

653

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillälailla -ko

      " Koti , kunnia ja isänmaan" on painunut maanrakoon ja idolsit rynnii ,
      Kulttuuriministeri antaa lenkkareillaan mallia !
      Juhlaruokana kossu ja hkl blöö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe