Hei! En tiedä mille palstalle tämä viestini olisi sopiva, mutta kirjoitan nyt tänne, kun täällä tätä keskustelua käydään hieman aktiivisemmin.
Onglemanani on se, että en oikeastaan tiedä olenko masentunut vai en, mutta jonkun mielenterveyshäiriön uskon itselläni olevan. Olen käsittänyt, että masennukseen kuuluu motivaation puute, väsymys ja kiinnostuksen puuttuminen asioihin jne. Itselläni ei oikeastaan mitään noita oireita, mutta tunnen olevani kuitenkin jotenkin masentunut; jatkuvasti surullinen tai ärsyyntynyt tai ahdistunut. Päivästä toiseen tunnen enimmäkseen näitä negatiivisia tunteita. En osaa pahemmin iloita mistään, ehkä pienen hetken, mutta sitten taas mieleni laittaa toisen vaihteen päälle.
Maailmankuvani on hyvin negatiivinen: näen jokapuolella vaaroja, asioita, jotka voisivat vahingoittaa minua. Pelkään ihmisiä, liikennettä, totaalista epäonnistumista ja tulevaisuutta. Pelkään sitä, että tässä maailamassa ei ole mitään minulle.
Eli arkeni on lähes pelkkää pelkäämistä ja itseni epäilemistä. Minulla on myös erilaisia neurooseja, kuten bakteerikammoa ja jonkinaisteisia pakkoajatuksia ja harhaluuloisuutta. Harhaluuloisuus kai johtuu peloistani. Usein ajattelen, että ruoka jota syön on myrkytetty. Ajatus ei tule heti, yleensä sen jälkeen kun olen syönyt. Toinen luulo kohdistuu usein vastaantulijoihin esim. lenkillä. Useimmiten he ovat mielessäni murhaajia tai raiskaajia. Pelkään myös jatkuvasti, että vanhemmilleni sattuu jotain pahaa. Aina kun puhelin soi, menen paniikkiin, koska pelkään, että joku soittaa huonoista uutisista. Nämä ajatukset eivät kuitenkaan lamaannuta minua, mutta tekevät elämästäni pelkkää pelkäämistä. En jaksais elää pelkässä pelossa, se on raskasta.
Minulla on myös itsevarmuus ja itsetunto-ongelmia, jotka esiintyvät sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kun olen yksin, voin olla ihan tyytyväinen itseeni esim. kun katson peiliin. Heti, kun menen ihmisten ilmoille tunnen itseni rumaksi tai jotenkin vastenmieliseksi. Oikeastaan häpeän itseäni. Epäilen myös älykkyyttäni. "Jos olenkin niin tyhmä, etten koskaan pääse opiskelemaan hyvää ammattia". Olen saavuttanut lukiosta keskitasoa paremmat paperit, mutta ne eivät mitenkään vaimenna itse-epäilyjäni tai nostata itsetuntoani. Yleensäkin, jos onnistun, en iloitse. Selitän asian tuurilla tai joillain muilla sekoilla.
Tässä lähiaikoina olen huomannut jääneeni aika paljon yksin. Tämä jotenkin lisää pelkoa tulevaisuudesta. Minulla on niin vähän yhteistä kenenkään kanssa. Olen juuri täyttänyt 20v, ja kaikki kaverini juoksevat baareissa, mikä minua ei kiinnosta.
Sen voisin vielä lisätä, että suvussani on paljon mielenterveysongelmia. Skitsofreniaa ja kaksisuuntaista, alkoholismia ja itsemurhia. Tämä sitten taas lisää pelkojani.. "Se vielä puuttukin, että saan skitsofrenian".
Mitä olette mieltä? Haluaisin nyt huomauttaa tähän vielä, että sitä ei voi vain alkaa ajatella positiivisesti. Se ei hetkessä onnistu, sillä olen aivan lapsuudesta asti omaksunut negatiivisen ajatusmaailman. Ei sitten tiedä, jos olen vain persoonallisuudeltani tällainen, ja mitään mielenterveysongelmaa minulla ei ole.
Onglemanani on se, että en oikeastaan tiedä olenko masentunut vai en, mutta jonkun mielenterveyshäiriön uskon itselläni olevan. Olen käsittänyt, että masennukseen kuuluu motivaation puute, väsymys ja kiinnostuksen puuttuminen asioihin jne. Itselläni ei oikeastaan mitään noita oireita, mutta tunnen olevani kuitenkin jotenkin masentunut; jatkuvasti surullinen tai ärsyyntynyt tai ahdistunut. Päivästä toiseen tunnen enimmäkseen näitä negatiivisia tunteita. En osaa pahemmin iloita mistään, ehkä pienen hetken, mutta sitten taas mieleni laittaa toisen vaihteen päälle.
Maailmankuvani on hyvin negatiivinen: näen jokapuolella vaaroja, asioita, jotka voisivat vahingoittaa minua. Pelkään ihmisiä, liikennettä, totaalista epäonnistumista ja tulevaisuutta. Pelkään sitä, että tässä maailamassa ei ole mitään minulle.
Eli arkeni on lähes pelkkää pelkäämistä ja itseni epäilemistä. Minulla on myös erilaisia neurooseja, kuten bakteerikammoa ja jonkinaisteisia pakkoajatuksia ja harhaluuloisuutta. Harhaluuloisuus kai johtuu peloistani. Usein ajattelen, että ruoka jota syön on myrkytetty. Ajatus ei tule heti, yleensä sen jälkeen kun olen syönyt. Toinen luulo kohdistuu usein vastaantulijoihin esim. lenkillä. Useimmiten he ovat mielessäni murhaajia tai raiskaajia. Pelkään myös jatkuvasti, että vanhemmilleni sattuu jotain pahaa. Aina kun puhelin soi, menen paniikkiin, koska pelkään, että joku soittaa huonoista uutisista. Nämä ajatukset eivät kuitenkaan lamaannuta minua, mutta tekevät elämästäni pelkkää pelkäämistä. En jaksais elää pelkässä pelossa, se on raskasta.
Minulla on myös itsevarmuus ja itsetunto-ongelmia, jotka esiintyvät sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kun olen yksin, voin olla ihan tyytyväinen itseeni esim. kun katson peiliin. Heti, kun menen ihmisten ilmoille tunnen itseni rumaksi tai jotenkin vastenmieliseksi. Oikeastaan häpeän itseäni. Epäilen myös älykkyyttäni. "Jos olenkin niin tyhmä, etten koskaan pääse opiskelemaan hyvää ammattia". Olen saavuttanut lukiosta keskitasoa paremmat paperit, mutta ne eivät mitenkään vaimenna itse-epäilyjäni tai nostata itsetuntoani. Yleensäkin, jos onnistun, en iloitse. Selitän asian tuurilla tai joillain muilla sekoilla.
Tässä lähiaikoina olen huomannut jääneeni aika paljon yksin. Tämä jotenkin lisää pelkoa tulevaisuudesta. Minulla on niin vähän yhteistä kenenkään kanssa. Olen juuri täyttänyt 20v, ja kaikki kaverini juoksevat baareissa, mikä minua ei kiinnosta.
Sen voisin vielä lisätä, että suvussani on paljon mielenterveysongelmia. Skitsofreniaa ja kaksisuuntaista, alkoholismia ja itsemurhia. Tämä sitten taas lisää pelkojani.. "Se vielä puuttukin, että saan skitsofrenian".
Mitä olette mieltä? Haluaisin nyt huomauttaa tähän vielä, että sitä ei voi vain alkaa ajatella positiivisesti. Se ei hetkessä onnistu, sillä olen aivan lapsuudesta asti omaksunut negatiivisen ajatusmaailman. Ei sitten tiedä, jos olen vain persoonallisuudeltani tällainen, ja mitään mielenterveysongelmaa minulla ei ole.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mieltäsi vaikkapa musiikki:mistä olet tykännyt nuorempana alat laulamaan musiikkien mukana soitat samalla vaikka ilmakitaraa ja rumpuja kuvittelet itsesi sen laulajan tilalla itselläni toimii hyvin luo hyvää oloa.harrastukset ihan mikä vaan kuhan saat kaikkii lihaksii käytettyy.syö terveellisesti enemmän luomua vaikka jätät roskaruuan pois.musiikkia paljon suomalaista ei räppii ei mitään huonoa mikä tuo ahistavaa oloa.
kävelyä ihmisten ilmoilla
"Haluaisin nyt huomauttaa tähän vielä, että sitä ei voi vain alkaa ajatella positiivisesti"
Olet ihan oikeassa, ei asiat ole sormia napsauttamalla toisin. Jos olisi, olisit sen jo tehnyt. Kirjoitit avoimesti, ja se kertoo mm siitä, että sinulla on motivaatiota melankolisesta ajatusmaailmasta päästä positiivisempiin ajatusmalleihin. Muutos voi tapahtua pienin askelin, yhden hyvän asian oivaltamalla ja sisäistämällä kerrallaan.
Kuten "emmätiiä" kirjoitti, että jos pidät musiikista, valitse positiivista, kaunista musiikkia. Suosittelen, että kuuntelet silmät ummistettuna, levossa, antautuisit sen musiikin tunnelmaan niin, että et havainnoi muita ajatuksia. Nyt joulun alla ja aikaan radiosta tulee kaunista joulumusiikkia, joka voi myös avata positiivisia ajatuksia ja tuntemuksia. Minulla ei ole kokemusta meditaatiosta, mutta sitä voisit yrittää harrastaa. Tämä esim. hyvään, harmooniseen ja kauniiseen musiikkiin kaikki ajatuksensa, tunteensa antaminen voi olla yksi meditoinnin muoto. Taide on sielumme hoitoa, ja sitähän on montaa lajia, ajattele, mikä voisi olla sinulle se rakkain, jota voisit itsekin harrastaa.
Muistathan syödä hyvin, eli älä vältä rasvaa, sillä aivosi eivät toimi täysillä. Rasva (voi, öljyt) on aivoille välttämätöntä voitelu- ja ravintoainetta. Myöskin muita tervettä ravintoa muista syödä riittävästi. Suosittelen menemään myös lääkäriin, jos koet, että et yksin jaksa, voisit saada masennuslääkityksen. Esim. Sertralin 50 mg mielialalääke on hyvä, ei lihota, eikä ole muitakaan sivuvaikutuksia. Saattaisit siitä saada tukea mielialasi kohennukseen.
Lisäksi suosittelisin, että kirjoittaisit joka päivä itsellesi esim. vihkoon yhden asian, mikä sinulla on hyvin. Voit aloittaa vaikka siitä, että sinulla on terveet kädet ja silmät, mieli parempaan, koska pystyt kirjoittamaan tänne nettiin. Hyvää on myös se, että meillä on ruokaa kylliksi, lämpöä talvella, vaatteet päälle, saat käydä koulua. Linnut ulkona, oli kesä tai talvi, ovat kuten me ihmiset, elävät uskoakseni stressitöntä elämää, vaikka luonto ei aina parastaan niillekään anna, mutta me ihmiset voimme syöttää, jotta niidenkin olisi hyvä olla. Meillä on etuoikeuksia, kun ajattelemme esim. kehitysmaidon lapsia, heiltä puuttuu lähes kaikki, mutta he ovat iloisia siitä pienestäkin, mitä on.
Ymmärrän nuorena, koet, että et tiedä, mitä sinusta pitäisi tulla, kaikki edessä on pelottavaa, jopa vastaantulevat ihmiset. Jospa yrittäisit ajatella, että meille jokaiselle ihmiselle on oma tarkoitus, tehtävä tässä elämässä. Esim. itse koen yhdeksi sen, että tahdon auttaa heitä, jotka apua ja tukea tarvitsevat. Tehtävämme voivat olla ties mitä, sen tiedämme, kun yritämme tutustua omaan minäämme, se on niin lähellä, silti sen sisimpään on vaikea tutustua, edes päästä sinne. Luottamus siihen, että meidän kaikkien elämälle on oma johdatus, kun vain kuuntelemme sitä johdatusta, eli omaatuntoa, sitä sisintä minää, sieltä saa vastauksia. Liiku luonnossa, hiljaisuudessa, siellä mieli avautuu eri tavoin. Olemmehan osa luontoa.
Suosittelen lukemaan kirjan "enkeleitä hiuksissani". Se oma kohtainen kirja valaisee, että ihmisen elämällä on tarkoitus, vaikka kaikkea sen tarkoitusta emme hyväksyisikään, kuten vaikea oli hyväksyä tämän Lorna Byrnenkin. Herkkyys, joka sinullakin on, on myös lahja, vaikka siitä helpolla voi ajatukset liikaa jäädä pelkojen puolelle. Voit kokea myös hyvät asiat, kunhan ne saavat vallan, elämäsi ilona ja lahjana. Pinnallisuus ja materialismi tahtoo hukuttaa ihmisen sisimmän ja siksi niin moni voi pahoin.
Toivon, että annat elämän kannatella, kuuntelet sisintäsi, joka sinua tukee elämässäsi!
Hyvää joulunalusaikaa ja joulua! Nautitaan edes siitä, että joulu, tuo valon juhla pimeyteen on pian ja että meillä on valkea joulu. Kaikkea hyvää sinulle ja elämääsi!
IHAN KUIN OLISIN LUKENUT OSITTAIN OMAA ELÄMÄÄNI. MULLE ON SANOTTU, ETTÄ MULLA ON TODELLA VILKAS MIELIKUVITUS. MÄKIN PELKÄÄN VÄLILLÄ IHAN KAIKKEA. TÄÄ ON TOSI RASKASTA. VÄLILLÄ PITÄÄ OTTAA JÄRKI KÄTEEN. TOSI ASIAHAN ON SE, ETTÄ MAAILMASSA ON HYVÄ JA PAHA. EI SEN ENEMPÄÄ USKONASIOISTA, MUTTA SE PAHAHAN MEIHIN TYÖNTÄÄ SITÄ NEGATIIVISUUTTA, PELKOA YMS. SEN SANON LOPUKSI, ETTÄ ITSENSÄ PITÄÄ VOITTAA! PELKO EI SAA HALLITA IHMISTÄ!!
Kuulostaa todella, todella tutulta.
Sellaista pitää aiempiin kommentteihin lisätä, että jos taidetta harrastaa, niin ei sitä kannata rajailla turhan ahdaskatseisesti, millaisia tunnelmia se taide saa sisältää. Kyse on lopulta siitä, mikä kullekin ja milloinkin sopii. Myös esim. ahdistavat tunteet tai viha kuuluvat elämään, ja taiteeseen, jossa aika olennaista on vapaus, eikä vain jokin pikkumukava "kauneus". Vähän sama kuin tunteiden kanssa: ei ole välttämättä olemassa "oikeita" tai "vääriä" tunteita, tai niiden erottelu ei ole ainakaan yksinkertaista. Tärkeimpiä ovat aidot tunteet, ja niitä voi olla itse kullakin monenlaisia tunnettavina...
...Aloittajalle vielä vastauksena, että masentuneisuuteenkin yhdistettäviä oireita on toki monenlaisia, eikä kaikilla masentuneilla välttämättä esiinny kaikkina aikoina kaikkia. Itse olen kärsinyt vaikeasta ja keskivaikeasta masennuksesta, jossa ei ole ollut kyse niinkään kiinnostuksen ja motivaation puutteesta vaan ennen muuta voimakkaasta ahdistuksesta ja kaikenkattavasta epätoivosta sekä kyvyttömyydestä elää ja toimia, vaikka haluja tehdä niin olisi paljonkin. Kaikkiaan tärkeää ei tosiaan ole se, miten ongelmat ja murheet diagnosoidaan, vaan ennemmin se, miten niitä autetaan.
Kerroit omalla kohdallasi mm. pelosta, synkkyydestä ja ilottomuudesta, sosiaalisuuteen liittyvistä vaikeuksista ja yksinäisyydestä ja neuroottisuuksista... Oma kokemukseni vähän vastaavista jutuista on, että esim. pelkoa ja eristäytymistä kannattaa pyrkiä murtamaan toiminnalla ja ajattelulla siinä määrin kuin jaksaa - hyvä toisaalta olla myös itselleen armollinen silloin, kun ei jaksa. Ja myös "kielteisiä" tunnelmia ja epätoivoa saa tuntea, kaikkea sitä, mitä esiin nouseekin. En tiedä, käytkö terapiassa tai saatko muuta vastaavaa apua(?), mutta sellainen voisi ehkä olla hyväksi tueksi asioiden käsittelyssä. Yksin voi olla raskasta ja hankalaa miettiä asioitaan; helpompaa on, jos saa jotain heijastusta joltain toiselta ihmiseltä.
Sanon vielä, että ole ihmeessä tyytyväinen onnistumisiisi; ne kertovat vahvuuksistasi ja ovat ihan oman työsi ansiota, eivät mitään sattumaa. On täysi syy olla tyytyväinen itseesi noiden johdosta, ja ehkäpä niiden pohjalta voit myös omien kiinnostustesi mukaan löytää ja rakentaa teitä tulevaisuuteen.
Lykkyä & voimia!
Olet aivan oikeassa, ahdistavat tunteet, myös viha kuuluvat elämään. Ilman niitä tunteita, ei myöskään onni, ilo, vapautuneisuus tuntuisi miltään. Eli elämässä on ylä- ja myötämäkiä, tasaista, siitä tulee elämän kokemusten kirjo ja jopa rikkaus, jolloin oppii antamaan arvon hyvälle. Masennustilaan jääminen vie elämän halun, tarkoituksenkin, mutta toisaalta pohjalta on vain yksi suunta, eli parempaan. Jatkuva pelkotila on vähintään serkku masennukselle, jos ei vallan sisar.
Negatiivisuus voi tulla esim. kodin ilmapiiristä ja asenteista. Pienenä ponnahduslautana voi yrittää ajatella, että vanhemmat eivät ole myöskään täydellisiä, heillä on voinut olla omat ongelmansa. Kaiken sen ymmärtää täydellisesti vasta, kun itse on aikuinen, ehkä äiti tai isä. Mutta se ponnahduslauta, eli mieleen tai vaikka kirjoittaen paperille, että "minä en jää negatiivisiin ja pelkoihin makaamaan, se on tavoitteeni. Luotan kohtaloon, sitä en voi välttää, jokaisen ihmisen elämälle on valmis käsikirjoitus, jota itse en voi toiseksi muuttaa. Kun kuuntelen omaa syvintä sisintä, sieltä saan myös tukea siihen, että pienin askelin voin rohkaista mielen ja uskoa siihen, että minun elämän tarkoitus on elää se, mikä eteeni tulee. Otan sen nöyrästi vastaan, enkä yritä paeta totuutta."
Toivon, että löydät sen oman sisimmän hyvän ja rohkaisevan viestin, sinun ei tarvitse pelätä, elämällä on tehtävänsä kannatella sinun elämää. Yritä tehdä se, minkä oikeaksi koet, sillä omaa tuntoa kuuntelemalla, eli sitä sisintään saat luottamusta elämääsi, ja rohkeutta ottaa askeleita itsenäistä aikuisuutta kohden.
Toivon valon säteiden valaisevan tietäsi kohti rohkeutta ja uskoa itseesi!