Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner mätkii olan takaa puolueensa entisen puheenjohtajan, ex-pääministeri Paavo Lipposen jyräävää johtamistyyliä Apu-lehden tuoreessa haastattelussa.
- On totta, ettei Lipposen tyyli toimi 2010-luvulla. Autoritäärinen johtaminen passivoi ja tyhmentää ihmistä - tämä jopa hätääntyy saadessaan vastuuta ja vapautta, Jungner sanoo.
Jungnerin mukaan johtajuus- ja työelämämurros on pitkälti sukupolvi- ja osin sukupolvikysymyskin.
- Suurten ikäluokkien miesdinosaurukset eivät tahdo oppia uusille tavoille, ja eläkkeelläkin he vaikuttavat johtokunnissa palkkaamalla kaltaisiaan.
Jungner tuntee Lipposen hyvin, sillä hän toimi pääministerin erityisavustajana 2000-luvun alussa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Samaa mieltä oli ystäväni Jomppe, kun asiasta puhuimme. Eihän tuommonen öykkäröinti mitä Lipponen harrasti kuulu tähän päivään.
Onneksi Jätteenmäki ohjasi tämän sarvikuonon pois politiikasta. Näin on näreet???