Hämmennät minua, jälleen. Ystävyyttä vai jotain muuta? Mutta tiedätkös, mies, ystävyys on niin lähellä rakkautta ja minä lipsun niin helpolla sen rajan toiselle puolelle. Tunnen olevani joskus kuin väsynyt marionetti käsittelyssäsi kun yrität etsiä minusta sitä entistä hellyyttä ja tunnetta, mutta teit valintasi silloin keväällä. Se mitä oli ennen ei enää palaa ja jotain uutta voi saada aikaan vain rehellisyydellä. Joskus metsä tulee kulottaa, jotta jotain uutta ja vahvempaa voi kasvaa sen raunioilta.
Love or Confusion?
Ei keneltäkään
11834
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tämä keväällinen valinta oli?
Muutit minusa sen rakaudeksi, menetin kaiken elämäilo rehelisesti tämä sanon.
Sama ongelma ei tiedä onko ystävyyttä vai syvempää mutta hulluksi tulee silti!
Minäkö hämmennän sinua? Tietenkin minä haluaisin kuulla, että tuo soveltuu erikoisluonteisesti vain minuun, tuo että lipsut ystävyyden ja rakkauden tanssissa helposti rajojen yli.. Minä en muuten tehnyt valintaani keväällä. Kun mietit tilannetta, kuka tahansa mies olisi tehnyt samoin. En paennut sitä mitä tunnen. Vaikea oli uskoa vain todeksi asioita. Myöhemmin kun pystynyt miettimään sitä mitä olen tehnyt ja miten olin toiminut minäkin aikana, niin ei minulla ole oikeutta syyttää sinua. Vai että kulottaa. Niinhän se täytyy, syntyy uusi, ravinteikkaampi kasvualusta josta voi uudet versot kasvaa.
Kyllä se sopii erikoisluonteisesti vain häneen. Koko sinä aikana, jonka olen hänet tuntenut, ei hän ole ollut koskaan pelkkä ystävä, vaan aina enemmän, vaikka tilanteesta johtuen ystävyys oli ja on ainoa mahdollinen tie. Enkä myöskään toisaalta ole varma tekikö hän valintansa keväällä vai milloin... Niin avointa puheyhteyttä ei oikein koskaan ole saatu aikaiseksi ja se on kyllä osittain minun syytäni. Tein itse ainakin viime keväällä typerän päätöksen kaikessa epätoivossani, jota kyllä sitten myöhemmin kaduin, kun olin jälleen enemmän oma itseni ja takaisin jaloillani. Se on hyvä muistutus meille kaikille: ahdistunut, masentunut ihminen tulee helposti torjuneeksi luotaan juuri heidät, joita hän eniten tarvitsee. Mutta mutta... Se on mennyttä. Aika näyttää oliko tämä tarina tässä vai antaako kaukainen tulevaisuus joskus toisen mahdollisuuden.
Tuon halusinkin kuulla. Mikä on se aika kun olet hänet tuntenut? Miksi olet niin varovainen ettet halua antaa ymmärtää kuka siellä on?
Koska tämä on tälläistä pohdintaa ääneen? Ajatusten ja tunteitten varaventtiilejä. Oikea keskustelu tulisi käydä kahden kesken lasillisen ääressä.
On ollut samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä toisinsanoen ei ole ollut kykeneväinen ilmaisemaan tunteitaan? Tulevaisuus- se pitää sisällään kaiken ennalta tuntemattoman. Sitä odottaessa. Mutta älä huoli- muistan lapsuudesta aikuisten kertomana seuraavan, vaikkakin nyt naivilta kuulostavan "totuuden": "pikku-prinsessoilla on aina suojelusenkeli mukanansa ja he tulevat aina olemaan rakastettuja".
Matkamme jatkuu ja kokemukset jos kohta ankaratkin, kasvattavat luonnettamme jotta selviytyisimme tulevaan. Ikävä jää taakse ja eräänä päivänä on se enää kaukainen muisto mielissämme.
Jos kykenet hyväksymään alla olevan viisauden, niin olet matkalla tasapainoiseen tilaan:
"Hyväksy ne asiat, joihin kohtalo sitoo sinut, ja rakasta niitä ihmisiä, jotka kohtalo tie polullesi, ja tee tämä koko sydämestäsi."
Marcus Aurelius
Kiitos kauniista tekstistä, mutta olen silti viehtynyt enemmän epikurolaisuuteen kuin ankaraan stoalaisuuteen. Ajattelin kauan - siis vuosia - että tein väärin ja olin paha ihminen kun menin rakastumaan naimisissa olevaan mieheen. Se myös oli lopulta yksi syy romahdukseeni viime keväänä, sillä hänellä myös vaikutti olevan tunteita myös minua kohtaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna en tiedä enää onko oikein elää ns. moraalisesti vahvaa elämää, sillä pitäytyessäni omassa moraalikoodistossani petin sen ainoan ja kauniin asian, joka minulla oli elämässäni. En uskaltanut rakastaa. En uskaltanut ottaa selvää mihin kaikki olisi voinut johtaa, en antanut hänelle (ja itselleni) mahdollisuutta.
On vaikea tuntea ylpeyttä siitä etten ollut ns. toinen nainen, koska nyt kadehdin sitä naista, joka saa olla hänen kanssaan. Tarina on pitkä. Tarina on monimutkainen, ja sen nimi on rakkaus.
On. Mutta yritä kuitenkin unohtaa hänet kaikesta huolimatta. Keskity vain omaan elämääsi ja kaikkeen siihen, mikä on ollut sinulle aidosti tärkeää ja rakasta.
Tiedän mistä puhun. Olin kadottaa onneni rakastuessani toiseen naiseen- naiseen, joka uskalsi ja uskaltaa olla oma aito itsensä. Tähän ominaisuuteen minä hänessä ihastuin ja rakastuin. Pitkään elin unelmien maailmoissa, kaukana todellisuudesta. Paluu todellisuuteen on kestänyt pitkään ja edelleen voin rehellisesti sanoa joskus heikkoina hetkinäni unelmoivani hänestä.
Mutta olen matkalla tasapainoon. Enkä halua luopua tästä tunteesta enää, sillä hetken hurma ja intohimo, ne eivät kestä päiväperhon lentoa pidempää. Ja niinkuin kirjoitat osuvasti, tarinan nimi on rakkaus ja se on monimutkainen sisällöltään. Ihastuminen ja rakastuminen ovat elämän suola ja taas toisaalta ne ovat elementtinä kuin tuli, jota pitää hallita ankaralla moraalilla.
Kaikkea hyvää Sinulle.
Sinun tarinasi on kuitenkin eri kuin minun tarinani. Kyse ei ollut hetken hurmasta tai intohimosta. Rakastuin hänessä hänen sieluunsa, ja joka kerta kun löysin hänestä jonkun piirteen, joka tuntui niin omalta ja läheiseltä, niin olin aivan ymmälläni - miten maailmassa saattoi olla joku niin samanlainen ja silti erilainen, ja olimme kohdanneet?
En ole enää ankaran moraalin kannattaja, vaan kehotan enemmänkin Horatiuksen sanoin elämään hetkessä, eikä se tarkoita jokaisen intohimon oikun seuraamista - vaan olemaan läsnä, eikä piiloutumaan muuramiensa moraalimuurien taakse.