On varsin erikoista kuinka huonosti suomenruotsalaiset ja etenkin rkp ovat integroituneet maahamme. He tarvitsevat omia kouluja yliopistoa myöten, omia viranomaispalveluita, lastentarhoja ja ylimääräisiä tukia selvitäkseen kantasuomalaisten keskuudessa.
Ovatko suomenruotsalaiset kielellisesti lahjattomia, koska kantaväestö joutuu opettelemaan pakkoruotsia turvatakseen heidän palvelunsa vai olemmeko käsittäneet heidän tilanteensa väärin? Keskustan ja rkp:n sopimus 40 vuotta sitten antaa aihetta tänä päivänä pohtia tämän syrjityn(?) ja aliarvostetun(?) väestöryhmän kykyä selviytyä integroituneena osana suomalaisuutta. Niin voimakkaasti suomalaiset sidottiin heidän tukemiseensa "hamaan tulevaisuuteen". Integroitumisongelmasta kertoo esimerkiksi puolueen nimitys "Ruotsalainen kansanpuolue", jonka tehtävänä on vain pakottaa kantaväestö palvelemaan heitä kielellisesti. Onko kysymys kuitenkaan integroitumisongelmasta vai pelkästä ahneudesta ja kantaväestön hyväksikäyttämisestä?
Oiskohan päättäjiemme vihdoinkin aika päästää suomenkieliset vapaaksi tämän käenpojan ruokkimisesta. Olisi jo aika suomenruotsalaisten näyttää kuinka he tulisivat omillaan toimeen ja kuinka kantasuomalaiset selviytyisivät ilman pakkoruotsia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei suomalaisten verovaroilla perusteta minkään muunkaan kielisiä laitoksia Miksi sitten ruotsinkielisiä?
Ratkaisu on selvä. Eriytetään molempien kansanosien verovarat ja kumpikin pitäköön palveluitaan yllä OMILLA rahoillaan.
Ei voi olla niin, että aitosuomalaisten pitäisi ylläpitää ikuisesti naapurimaan vähemmistökuttuuria.
Jos kerta surut ovat NIIN vauraita, kun sanovat, niin miksi he kärttävät köyhien suomalaisten ylläpitoa?
Järjestelyhän pitäisi olla heille suotuisa, joten mistä kiikastaa?
Vastaus on selvä: Surut hyötyvät yksipuolisesti keinotekoisesta kaksikielisyydestä.
MOT.
Suomalaiset pärjäävät aina.