Mandingo - rasistileffa.

Oletteko nähneet v. 1975 valmistuneen amerikkalaisen elokuvan nimeltä "Mandingo"? Se on iljettävä. Siinä kuvataan 1840-luvun amerikkalaista, etelävaltiolaista orjanomistusyhteiskuntaa. Elokuva on äärimmäisen realistinen, se kuvaa sen ajan elämänmenoa tarkasti.

Afrikkalaisia mandingo-heimon miehiä on laivattu Amerikkaan orjiksi, ja kartanonherrat ostavat heitä orjamarkkinoilta. Rikkaat naisihmisetkin ostavat heitä - heidän ostoskoriinsa jäävät ne mandingot, joiden he toteavat olevan kaikkein "parhaimmin varustettuja". Tämä asia tietysti todetaan käsikopelolla.

Herrat puolestaan ostavat niitä orjia, jotka ovat kaikkein lihaksikkaimpia ja kestävimpiä. Puuvillapelloilla tarvitaan kovia työmiehiä, ja lisäksi orjien välisissä nyrkkeilyotteluissa tarvitaan vahvoja miehiä.

Orjien väliset paljain nyrkein käytävät nyrkkeilyottelut käydään kuolemaan asti, ja elokuvassa ne kuvataan inhottavalla tavalla hyvin yksityiskohtaisesti ja lähietäisyydeltä. Otteluissa isännät tappeluttavat orjiaan kuten on tapana tehdä esim. koiratappeluissa, ja vedonlyönnissä liikkuvat suuret setelit.

Elokuvassa yksi orjista saattaa valkoihoisen kartanonisännän neitseellisen tyttären siunattuun tilaan, ja tästähän ei tietenkään hyvää seuraa.

Elokuvassa kuvataan USA:n etelävaltiolaisten, rasististen orjanomistajien iljettäviä ja saastaisia tapoja rangaista orjiaan; yhdessä kohtauksessa orja ripustetaan jaloistaan roikkumaan kattoon, ja häntä ruoskitaan suurella puulevyllä, johon on kiinnitetty lyhyitä nauloja.

Toisessa kohtauksessa orja pakotetaan haulikolla uhaten nousemaan valtavaan pataan, joka on täynnä kiehuvaa vettä. Kolmannessa kohtauksessa vanha mummo määrää orjan makaamaan sängyllä hänen reumatismin vaivaamien jalkojensa päälle, koska hän on kuullut, että "mustan miehen ihon kosketus poistaa reumatismin".

Tämä elokuva on kaikenkaikkiaan hyvin vastenmielinen kuvaus orjanomistajista, ja siksi en lainkaan ihmettele, että sen myyminen on lopetettu esim. täältä:
http://www.verkkokauppa24.com/mandingo-dvd-p-58004.html#lisatietoa
0531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Antirasisti. kirjoitti:

Oletteko nähneet v. 1975 valmistuneen amerikkalaisen elokuvan nimeltä "Mandingo"? Se on iljettävä. Siinä kuvataan 1840-luvun amerikkalaista, etelävaltiolaista orjanomistusyhteiskuntaa. Elokuva on äärimmäisen realistinen, se kuvaa sen ajan elämänmenoa tarkasti.

Afrikkalaisia mandingo-heimon miehiä on laivattu Amerikkaan orjiksi, ja kartanonherrat ostavat heitä orjamarkkinoilta. Rikkaat naisihmisetkin ostavat heitä - heidän ostoskoriinsa jäävät ne mandingot, joiden he toteavat olevan kaikkein "parhaimmin varustettuja". Tämä asia tietysti todetaan käsikopelolla.

Herrat puolestaan ostavat niitä orjia, jotka ovat kaikkein lihaksikkaimpia ja kestävimpiä. Puuvillapelloilla tarvitaan kovia työmiehiä, ja lisäksi orjien välisissä nyrkkeilyotteluissa tarvitaan vahvoja miehiä.

Orjien väliset paljain nyrkein käytävät nyrkkeilyottelut käydään kuolemaan asti, ja elokuvassa ne kuvataan inhottavalla tavalla hyvin yksityiskohtaisesti ja lähietäisyydeltä. Otteluissa isännät tappeluttavat orjiaan kuten on tapana tehdä esim. koiratappeluissa, ja vedonlyönnissä liikkuvat suuret setelit.

Elokuvassa yksi orjista saattaa valkoihoisen kartanonisännän neitseellisen tyttären siunattuun tilaan, ja tästähän ei tietenkään hyvää seuraa.

Elokuvassa kuvataan USA:n etelävaltiolaisten, rasististen orjanomistajien iljettäviä ja saastaisia tapoja rangaista orjiaan; yhdessä kohtauksessa orja ripustetaan jaloistaan roikkumaan kattoon, ja häntä ruoskitaan suurella puulevyllä, johon on kiinnitetty lyhyitä nauloja.

Toisessa kohtauksessa orja pakotetaan haulikolla uhaten nousemaan valtavaan pataan, joka on täynnä kiehuvaa vettä. Kolmannessa kohtauksessa vanha mummo määrää orjan makaamaan sängyllä hänen reumatismin vaivaamien jalkojensa päälle, koska hän on kuullut, että "mustan miehen ihon kosketus poistaa reumatismin".

Tämä elokuva on kaikenkaikkiaan hyvin vastenmielinen kuvaus orjanomistajista, ja siksi en lainkaan ihmettele, että sen myyminen on lopetettu esim. täältä:
http://www.verkkokauppa24.com/mandingo-dvd-p-58004.html#lisatietoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu