Hävettääkö Finnairin putkipiiat?

Mennä nyt kaatamaan kahvia monille niille ihmisille, joiden matkanteosta olitte tehneet viimepäivinä yhtä helvettiä?
Osaatteko te edes yhtään hävetä ja olla pahoillanne?
Onneksi minulle te ette kahvia kaada enään.
561560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Tämä typerä kiusa matkustajille oli paha ajatusvirhe.

Mutta älkää mollatko nuoria emoja. Niillä ei ollut lakkohaluja. Ei ole kiva menettää tilipussia
joulun alla. Lisäksi heiltä ei kysytty mitään lupaa, ainoastaan säikyteltiin rikureita. Koko lakon ajoi
muutama kärttysä, väsynyt lomailialentoemo ja koston kipeä lakkopomo liitosta.

Äänestä
  • SLSY rajannut lakkoa vanhoihin väsyneisiin emäntiin. Olisi antanut nuorten lentää ja saada kunnon joulurahat. Jo on itsekästä ajattelua vanhojen taholta ja pahemmanlaatuista ikärasismia.
    Siis ensi kerralla vanhat lakkoon ja nuoret ripeät että ahkerat emännät rajataan lakon ulkopuolelle.
    Tämmöistä lakkoa minä kannatan riemumielellä.

    Äänestä

  • Eläköön nuoruus kirjoitti:

    SLSY rajannut lakkoa vanhoihin väsyneisiin emäntiin. Olisi antanut nuorten lentää ja saada kunnon joulurahat. Jo on itsekästä ajattelua vanhojen taholta ja pahemmanlaatuista ikärasismia.

    Finnairin henkilöstöryhmien välitkin ovat nyt huonot. Nuoret lentoemännät ovat kyllästyneitä vanhempien kollegojensa etujen varjeluun eikä SYYTTÄ.

    Kun lentokoneet seisoivat, joutui Finnairin maaorganisaatio koville. Kiinassa finnairlaiset tekivät työtä yötä päivää reitittäessään uudelleen lakon takia mottiin jääneitä asiakkaitaan. Tuskin heiltäkään liikenee kovin paljon ymmärrystä lentoemännille ja stuerteille.

    Nämä katkeruudet pitää kuitenkin unohtaa, ainakin siihen asti kunnes lentokapteenit ensi marraskuussa antavat aihetta uuteen katkeruuteen.

    Äänestä

  • luettuna kirjoitti:

    Seuraavaa lakkoa ei tarvitse odotella marraskuulle. Se on jo oven edessä. Kysykääpä vaikka haapaselta.

    Äänestä

  • Eläköön nuoruus kirjoitti:

    SLSY rajannut lakkoa vanhoihin väsyneisiin emäntiin. Olisi antanut nuorten lentää ja saada kunnon joulurahat. Jo on itsekästä ajattelua vanhojen taholta ja pahemmanlaatuista ikärasismia.
    Siis ensi kerralla vanhat lakkoon ja nuoret ripeät että ahkerat emännät rajataan lakon ulkopuolelle.
    Tämmöistä lakkoa minä kannatan riemumielellä.

    Valitettavasti lakko vaatii tehotakseen kaikki mukaan,jopa muita liittoja
    Jos nuo 100 eläkeläistä olisi pelkästään menneet lakkoon, niin siihen liittoon olisi Finnair
    varmasti antanut lakkoavustusta. Ett olkaa nyt vaikka vuosi ensin, niin neuvotellaan siitä huilipäivästä sitten

    Äänestä

  • nuorekkaasti elämis kirjoitti:

    Valitettavasti lakko vaatii tehotakseen kaikki mukaan,jopa muita liittoja
    Jos nuo 100 eläkeläistä olisi pelkästään menneet lakkoon, niin siihen liittoon olisi Finnair
    varmasti antanut lakkoavustusta. Ett olkaa nyt vaikka vuosi ensin, niin neuvotellaan siitä huilipäivästä sitten

    Olen n.s. nuori emäntä, sekä virkaiältäni että fyysisesti. Siinä mitä kirjoitatte, ei ole mitään totuutta vaan olette uskoneet Finnairin viestintäosaston syöttämät valheet 5-0. KOKO matkustamohenkilökunta oli tämän lakon takana, lukuunottamatta n. pariakymmentä rikkuria joista suurin osa ei kuulunut yhdistykseen. EI pidä paikkansa, että vanhemmat emännät lentäisivät enimmäkseen kaukolentoja, tai että ne olisivat erityisen suosittuja tai harvinaisia. Nykyään niillä ovat enimmäkseen nuoremmat, koska ovat yhtiölle halvempia ja jokaisen on pakko niitä lentää ainakin 2 kuussa. Lakkoilimme, koska työnantajamme halusi huonontaa työehtojamme TODELLA paljon. Yleensähän työehtosopimusneuvotteluissa neuvotellaan parannuksista. Meillä neuvoteltiin alunpitäen, kuten aikaisempinakin vuosina, huononnuksista. Jos yhtiö ei enää edes halua neuvotella, vaan pelkästään sanella työehdot täysin oman mielensä mukaan, on mielestäni ainoa ja hyväksyttävä keino työntekijöille mennä lakkoon. Olisitko itse valmis luopumaan lakko-oikeudestasi?

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    Unohdin vastata alkuperäisen kirjoittajan kysymykseen; Ei hävetä tippaakaan. Olen taistellut työehtojeni ja oman jaksamiseni puolesta laillisella lakolla ja olen ylpeä siitä. Olen yhtä ylpeä siitä yhteishengestä joka vallitsee Finnairin matkustamohenkilökunnan (ikään katsomatta) keskuudessa. Sen parempia työkavereita en voisi saada ja erityisesti tämän yhteisen taistelun jälkeen olemme yhtenäisempiä kuin koskaan ennen. Kiitos siitä työnantajalle joka ehkä kuvitteli kommenteillaan saavuttavansa jotain ihan päinvastaista.

    oleppa sitten ylpeä kun ulkoistus alkaa.

    Onkohan teillä jauhot ja vellit sekaisin?

    pariakymmentä rikkuria joista suurin osa ei kuulunut yhdistykseen.

    Mikä rikkuri se on joka ei kuulu näihin kommariliittoihin?
    Pitäiskö tällaisten ihmisten jäädä pois työstä kun te kommarit lakkoilette ja saatte tuolta sossuilta rahaa?
    Mistä se tällainen liittoon kuulumaton sitä rahaa lakon aikana saa?

    Äänestä

  • idiootteja olette kirjoitti:

    Olisi alkanut joka tapauksessa, ei siihen kuule yksi lakko vaikuta suuntaan eikä toiseen. Ulkoistamista on suunniteltu vuosikausia. Ja joka tapauksessa minun pitää pystyä elämään palkallani Suomessa ja jaksamaan käydä töissä. En pysty palkkakilpailussa kilpailemaan kiinalaisen tai baltialaisen kanssa kun Helsingissä asun. Etkä varmaan sinäkään, riippuen tietenkin siitä millä alalla olet.

    Miksi syytätte yhtä henkilöstöryhmää lakosta kun yhtiö on tunnettu siitä, että lakkoa pukkaa harva se kuukausi ja aina asialla eri ammattiryhmä. Voisiko tulla mieleen, että jotain syytä voisi olla yhtiön henkilöstöjohtamisessa tai johtoportaassa yleensä? Enpä ole kuullut vihanpurkauksista Finnairin hallitusta, toimitusjohtajaa tai alempaa johtoporrasta kohtaan keneltäkään jonka lomamatka on peruuntunut. Hehän siellä toisella puolella ovat olleet neuvottelemassa. Ja heidän vastuullaan on loppupeleissä yhtiön liikenne ja sen sujuvuus. Miksi ovat neuvotelleet useaan kertaan niin huonosti, että jonkun ryhmän on pakko mennä lakkoon? Välittävätkö he silloin oikeasti yhtiön asiakkaista, henkilökunnasta tai tulevaisuudesta? Vai ovatko he kiinnostuneita pelkästä omasta lyhyentähtäimen edustaan? (esim. suoraan neuvottelutulokseen sidotut optiot) Lentoemäntien palkkakustannukset ovat kärpäsenkakka yhtiön taloudessa. Eli miksi johto päästää tilanteen kerran toisensa jälkeen lakkoon kun voisivat asialle jotain tehdä?

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    Olisi alkanut joka tapauksessa, ei siihen kuule yksi lakko vaikuta suuntaan eikä toiseen. Ulkoistamista on suunniteltu vuosikausia. Ja joka tapauksessa minun pitää pystyä elämään palkallani Suomessa ja jaksamaan käydä töissä. En pysty palkkakilpailussa kilpailemaan kiinalaisen tai baltialaisen kanssa kun Helsingissä asun. Etkä varmaan sinäkään, riippuen tietenkin siitä millä alalla olet.

    Hyvin sanottu KarolinaK!

    En ihan kaikissa asioissa kyllä ollut samaa mieltä slsy:n kanssa sen mitä nyt ylipäätään ymmärsin kiistasta mutta kuten sanoit Finnair kyllä vyörytti omaa viestiään todella agressiivisesti samaan aikaan kun olisi pitänyt neuvotella itse asiasta.

    Toivotaan, että työt säilyy suomessa ja kuten kaikki tiedämme valtio ottaa sitten palkasta osansa yhteiseen hyvään.

    Äänestä

  • klaaag kirjoitti:

    Kyllähän nämä emot leijuu jossain todellisuuden yläpuolella. Nyt olisi ollut loistava rako työnantajalta irtisanoa nämä jaksamisensa äärirajoilla taistelevat henkilöt (joista useat kuitenkin tekevät sivuduunia lentämisen ohella) ja palkata uusin kohtuullisemmin sopparein tuore väki tilalle. Reservissäkin lienee kymmeniä jollei satoja koulutuksen käyneitä emäntiä odottamassa töihin pääsyä.

    KaroliinaK:lta kysyisin miten sinulla ei olisi jatkossa ollut varaa asua Helsingissä jos työmääräsi olisi lisääntynyt muutamalla prosentilla?? Blue1 henkilökunnalla on varaa asua pk-seudulla vaikka käyvät töissä halvemmalla kuin sinä. Puhumattakaan opiskelijoista ja työttömistä. Niitäkin asuu Helsingissä, usko tai älä :-o

    Äänestä

  • bkk-sin kirjoitti:

    No yhtiöhän voi tehdä mitää haluaa ja mihin pystyy. Mutta tuskin kukaan työntekijäryhmä on niin typerä että vapaaehtoisesti alentaa palkkaansa tai muuten huonontaa työehtojaan heti ja aina kun joku sitä tajuaa pyytää...(Lentoemännät tekivät sen kyllä viime vuoden puolella, eli antoivat jo-5% palkastaan) Tekisitkö itse niin? Vain siksi että kiinalainen duunari tienaa vähemmän niin haluaisit olla solidaarinen tai muuten vaan hyväntekeväisyydestä? Uskotko oikeasti että ne antamasi rahat näkyisivät lippujen hinnoissa tai vaikuttaisivat MILLÄÄN tavalla kansallisen lentoyhtiömme tulevaisuuteen?( Vai menisivätkö ehkä kuitenkin vain optioina jo nyt porskuttavalle johdolle...) Missä todellisuudessa SÄ elät?

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    Unohdin vastata alkuperäisen kirjoittajan kysymykseen; Ei hävetä tippaakaan. Olen taistellut työehtojeni ja oman jaksamiseni puolesta laillisella lakolla ja olen ylpeä siitä. Olen yhtä ylpeä siitä yhteishengestä joka vallitsee Finnairin matkustamohenkilökunnan (ikään katsomatta) keskuudessa. Sen parempia työkavereita en voisi saada ja erityisesti tämän yhteisen taistelun jälkeen olemme yhtenäisempiä kuin koskaan ennen. Kiitos siitä työnantajalle joka ehkä kuvitteli kommenteillaan saavuttavansa jotain ihan päinvastaista.

    Jaha, vastaus saatiin. Ei siis hävetä, ettekä ole edes pahoillanne siitä että lakollanne aiheutitti kymmenille tuhansille ihmisille matkan peruuntumisia, rahan menetyksiä ja muita vaikeuksia tämän lakon johdosta.
    Yhtiön johto sentään median edessä älysi pahoitella asiakkaille tätä, mutta enpä huomannut että työntekijäpuoli olisi näin kertaakaan tehnyt.
    Osoittaako tämä sitä ylimielistä asennetta Finnairin matkustamo henkilökunnan puolelta asiakkaita kohtaan, mikä hyvin usein on havaittavissa myös tuolla matkustamossa.
    Jotenkin minusta tuntuu että te onnettomat ette ymmärrä sitä tosiasiaa, että SE matkustaja on se joka sen leivät teille loppu pelissä tuo, ei se työnantaja.

    No, minun osalta tämä oli nyt tässä. 4 lakko/lakonuhka 5 vuoden sisällä Finnairilla, jotka vaikeutti ja lopulta peruutti minun matkani sai minut tekemään päätöksen, millaisen on tehnyt varmaan tuhannet muutkin, eli lennot Finnairilla on nyt lennetty.

    Äänestä

  • ulkoistin Finnairin kirjoitti:

    Tosiasiahan on että minkään muun lentoyhtön työläiset eivät lakkoile EIVÄT IKINÄ EIVÄTKÄ KOSKAAN.

    Ostatko lipun tästä lähtien vasta lentoasemalta, että tiedät ostaa sen yhtiön lipun mikä ei ole lakossa?

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    No yhtiöhän voi tehdä mitää haluaa ja mihin pystyy. Mutta tuskin kukaan työntekijäryhmä on niin typerä että vapaaehtoisesti alentaa palkkaansa tai muuten huonontaa työehtojaan heti ja aina kun joku sitä tajuaa pyytää...(Lentoemännät tekivät sen kyllä viime vuoden puolella, eli antoivat jo-5% palkastaan) Tekisitkö itse niin? Vain siksi että kiinalainen duunari tienaa vähemmän niin haluaisit olla solidaarinen tai muuten vaan hyväntekeväisyydestä? Uskotko oikeasti että ne antamasi rahat näkyisivät lippujen hinnoissa tai vaikuttaisivat MILLÄÄN tavalla kansallisen lentoyhtiömme tulevaisuuteen?( Vai menisivätkö ehkä kuitenkin vain optioina jo nyt porskuttavalle johdolle...) Missä todellisuudessa SÄ elät?

    Ei kai tässä oltu keneltäkään palkkaa laskemassa vaan järkeistämässä työaikamalleja tämän päivän vaatimusten tasolle. Kuten jossain haastattelussa kävi ilmi, ylipitkät toipumisvapaat on jäänne ajalta jolloin kaukolentoja lennettiin vain harvakseltaan.

    Yleisemmällä tasolla en ymmärrä miten lyhyen Aasiassa käynnin jälkeen vedotaan suuren aikaerorasitukseen joka vaatii 4-5 päivän elpymisen kotona. Asian ymmärtäisi jos kohteessa oltaisiin/työskenneltäisiin pidempään ja keho ehtisi siityä paikalliseen rytmiin, silloin aikaerorasitus olisi todellinen. Nyt perillä ollaan ymmärtääkseni vain noin vuorokausi. Lepoaikaa on järjestetty mutta sitä ei reissussa raaskita tuhlata lepäämiseen, niin jokainen voinee arvata mistä happamuus paluulennolla ja väsymys kotiin tullessa oikeasti johtuu..

    kysyit, kuka suostuisi vapaaehtoiseen palkan alennukseen. Hyvin moni on joutunut sen tekemään. Vieläpä paljon suuremmilla prosenteilla kuin lentoemännät. Toisilta on palkansaanti loppunut kokonaan. Kyllä te suoraan sanoen olette röyhkeitä vaatiessanne 4-5 pv:n "palautumisvapaita" Mistä rasituksesta tuolla pitkällä palkallisella vapaalla palaudutaan? Älkää toistako kliseemäistä aikaeroa syyksi. Sanokaa suoraan, että kaukolentojen ansiot ovat suuret ja siitä tulevan "palautumisvapaan" aikana voi tehdä muuta mukavaa duunia, jonka jälkeen tarvitaan muutaman päivän palautus ennen seuraavaa lentoa. Väitätte myös, että teidän ryhmän palkat ovat pieni osa Finnairin kulurakenteesta. Se on totta, mutta teidänkin työvälineiden hankkiminen on mielettömän kallista. Ilman lentokoneita ei tarvittaisi teitäkään. Yhtiö yrittää järkeistää toimintaa pysyäkseen ilmassa ja siinä savotassa teidän liitto, haapasaaret, ja rädyt eivät edes halua toimia järkevästi

    Äänestä

  • 21A kirjoitti:

    Haloota vaan: enemmän töitä samalla palkalla=palkanalennus, noin niinkun käytännössä. Aakerorasitus on ehkä vähän harhaanjohtava termi; kohteessa ehtii tosiaan levätä yleensä vajaan vuorokauden. Tässä ajassa pitäisi siis nukkua kahden yön unet. Suurimmalla osalla tämä ei onnistu nimenomaan aikaeron takia. Kun ensimmäinen yö menee lentokoneessa ja seuraavan "yön" aikana on Suomessa päivä, nukkuminen on melkoisen haastavaa. Unilääkeiden käyttö on kielletty. Tuloksena kaksi valvottua yötä/joka kaukolento, tekee parhaimmillaan 10 nukkumatonta yötä kuussa. Onhan sitäpaitsi muillakin vuorotyötä tekevillä enemmän peräkkäisiä vapaita kuin normaalia työaikaa tekevillä, keskimäärin jos teet 10 tunnin työpäiviä 7.5 tunnin sijaan, vapaita kertyy enemmän. Tämä on nimeltään jaksotyötä työaikalaissa.

    Äänestä

  • Aena lakossa kirjoitti:

    "kysyit, kuka suostuisi vapaaehtoiseen palkan alennukseen. Hyvin moni on joutunut sen tekemään. Vieläpä paljon suuremmilla prosenteilla kuin lentoemännät."

    No voi, voi. Mitäs et mennyt lakkoon. Turha itkeä jälkeenpäin että kaikki ei ole yhtä tyhmiä.

    No jospa näistä vähitellen päästäisiin, eikös se irtisanomissuoja ollut vuodeksi.

    Äänestä

  • vufff kirjoitti:

    No jospa näistä vähitellen päästäisiin, eikös se irtisanomissuoja ollut vuodeksi.

    Pitkät vapaat putkeen on tosi kivoja kun joskushan ne on omat vapaa-ajan matkatkin tehtävä; mitä enemmän aikaa perillä sen mukavampi, ei oo niin kova stressi shoppailla :-)

    Äänestä

  • EräsPeräs kirjoitti:

    "kysyit, kuka suostuisi vapaaehtoiseen palkan alennukseen. Hyvin moni on joutunut sen tekemään. Vieläpä paljon suuremmilla prosenteilla kuin lentoemännät."

    No voi, voi. Mitäs et mennyt lakkoon. Turha itkeä jälkeenpäin että kaikki ei ole yhtä tyhmiä.

    Putkipiiat ja muut lentelijät uskovat voivansa rahoittaa vaatimukset veronmaksajien kukkaroilla. Valitettavasti vapaassa liikeelämässä tätä mahdollisuutta ei ole, eikä siinä paljon lakkoilut auta, kun palkanmaksajalla ei yksinkertaisesti ole rahaa.

    Toivottavasti Finnair pilkkoo yhtiönsä ja järjestelee toiminnot järkevällä tavalla. Se on meidän matkustajien ja veronmaksajien etu

    Äänestä

  • only 4 juu kirjoitti:

    Pitkät vapaat putkeen on tosi kivoja kun joskushan ne on omat vapaa-ajan matkatkin tehtävä; mitä enemmän aikaa perillä sen mukavampi, ei oo niin kova stressi shoppailla :-)

    "kohteessa ehtii tosiaan levätä yleensä vajaan vuorokauden. Tässä ajassa pitäisi siis nukkua kahden yön unet"

    Nimen omaan. Eikä luuhata kaupungilla.

    Äänestä

  • natti natt kirjoitti:

    "kohteessa ehtii tosiaan levätä yleensä vajaan vuorokauden. Tässä ajassa pitäisi siis nukkua kahden yön unet"

    Nimen omaan. Eikä luuhata kaupungilla.

    "Nimen omaan. Eikä luuhata kaupungilla." Ehdotan, että valitaan joka lennolle joku teistä tarkkaavaisista vahtimaan että lentoemännät VARMASTI nukkuvat hotellisssaan KOKO lepoajan eivätkä luuhaa kaupungilla. Teillehän asia tietenkin kuuluu siitä syystä että....hmmm. valtio omistaa Finnairista osan? Minäkin haluan sitten VR:n veturinkuljettajien makuuhuoneeseen tarkistamaan että yöaika varmasti vietetään levätessä, eikä esim. turhaa harrasteta kuluttavaa sukupuolista kanssakäymistä sen vaimonluuskan kanssa.

    Äänestä

  • Voi sua, etkö päässyt tänä vuonna ollenkaan Pattayalle? Kyllä ne tytöt siellä on ensi vuonnakin, sinnittele nyt vaan vuosi ilman. Voit vetää lapaseen välillä jos oikein pahalta tuntuu.

    Äänestä

  • Edelliselle kirjoitti:

    Voi sua, etkö päässyt tänä vuonna ollenkaan Pattayalle? Kyllä ne tytöt siellä on ensi vuonnakin, sinnittele nyt vaan vuosi ilman. Voit vetää lapaseen välillä jos oikein pahalta tuntuu.

    Kyllä se on helppo nyt uhota siellä kotona, mutta kun koneessa istut, saat taas olla nöyrää poikaa. Kyllähän sä tiedät että sun muuten käy huonosti. Ja luuttuat tasan tarkkaan ne omat pissis ja oksennukseks vessan lattialta, samalla kun mä lepäilen työajallani.

    Äänestä

  • TheDevilHerSelf kirjoitti:

    Kyllä se on helppo nyt uhota siellä kotona, mutta kun koneessa istut, saat taas olla nöyrää poikaa. Kyllähän sä tiedät että sun muuten käy huonosti. Ja luuttuat tasan tarkkaan ne omat pissis ja oksennukseks vessan lattialta, samalla kun mä lepäilen työajallani.

    Mites kun oisin menossa lentoemäntäkurssille ja ne varmasti kysyy syitä hakeutua alalle. Onko jo ihan vanhanaikaista vastata rehellisesti että haluisin olla siellä matkustajia varten, osana turvallista ja miellyttävää lentomatkaa. Pitävätkö jo ihan feikkinä?

    Olisiko parempi ottaa esille muita "vahvuuksiani", olen nimittäin myös hyvä shoppaamaan, olen aika paljon jo kierrellyt Aasian eri metropoleissa ja minulla voisi olla annettavaa esim. emojen shoppailuoppaan seuraavaan painokseen. Myöskään valvominen ei ole ongelma. Usein viikonloput menee reissussa tai viihteellä ja yöunet jää todella vähiin. Silti ma-aamuna mennään ihan normaalisti töihin, eikä ole koskaan tullut edes mieleenkään pyytää työnantajalta vapaata univajeen ja rasituksen takia. Eli poweria löytyy eikä hymy hyydy tiukassakaan tilanteessa.

    Olisiko saumaa?

    Äänestä

  • kahvinkaatajasi? kirjoitti:

    Olisi ihan mielenkiintoista tietää kuinka moni tai siis kuinka harva emoista on työssään ns. oikeista syistä itse työn takia. Vai ovatko matkustajat vain se välttämätön paha jotka pitää "palvella" päästäkseen itse asiaan, etenkin kaukolennoilla. Tämähän selviäisi kun ulkoistettaisiin nuo kiistellyt ja kalliit kaukolennot ja emännät siirrettäisiin työn ytimeen kotimaan vuoroille. Itse työhän pysyisi aivan ennallaan, vieläköhän vaihtuvuus olisi minimaalista, heh?!

    Äänestä

  • thinger kirjoitti:

    Kysypä samaa missä tahansa palveluammatissa olevalta ihmiseltä, esim. kaupan kassalta tai puhelinvaihteen hoitajalta. Ovatko he työssään "oikeista syistä" ja "itse työn takia" (koska RAKASTAVAT palvella ihmisiä?). Mitäs älypää luulet, eiköhän suurin osa ihmisistä ole työssä ihan sen palkan takia kun jotain on pakko tehdä elääkseen. Miksi lentoemäntä poikkeaisi tässä muista?! Ei kuule matkustelu paljon kiinnosta kun olet sitä työksesi tehnyt hetken aikaa. Niille jotka kerran vuodessa matkustavat lomalle, voi tuntua isoltakin luksukselta päästä matkustamaan työn puolesta. Voin kertoa että pidemmän päälle se on kaukana siitä.

    Äänestä

  • TseTseKärpänen kirjoitti:

    Kyllä se kuule kiinnostaa (vaikka työkseen tekee). En tunne yhtään lentomemäntää joka ei tykkäisi matkustella vapaa-aikanaan.

    Äänestä

  • illaxi kotiin kirjoitti:

    Kyllä se kuule kiinnostaa (vaikka työkseen tekee). En tunne yhtään lentomemäntää joka ei tykkäisi matkustella vapaa-aikanaan.

    "Ei kuule matkustelu paljon kiinnosta kun olet sitä työksesi tehnyt hetken aikaa."

    Osuvasti sanottu. Työkseen matkustelu. Lienee monen motiivi hommaan :-)

    Äänestä

  • thinger kirjoitti:

    "Ei kuule matkustelu paljon kiinnosta kun olet sitä työksesi tehnyt hetken aikaa."

    Osuvasti sanottu. Työkseen matkustelu. Lienee monen motiivi hommaan :-)

    Kai se on hyvä jos edes joku motiivi löytyy.

    Äänestä

  • TseTseKärpänen kirjoitti:

    Kai se on hyvä jos edes joku motiivi löytyy.

    Mites tuonne kappiinii piäsis töihin, kuulostaa nuo olot nii lokosilta??

    Äänestä

  • TseTseKärpänen kirjoitti:

    Kai se on hyvä jos edes joku motiivi löytyy.

    "Edes joku motiivi" vain koituu matkustajan kohtaloksi huonona palveluna, jos intressit on aivan muualla kuin itse työssä.

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    No yhtiöhän voi tehdä mitää haluaa ja mihin pystyy. Mutta tuskin kukaan työntekijäryhmä on niin typerä että vapaaehtoisesti alentaa palkkaansa tai muuten huonontaa työehtojaan heti ja aina kun joku sitä tajuaa pyytää...(Lentoemännät tekivät sen kyllä viime vuoden puolella, eli antoivat jo-5% palkastaan) Tekisitkö itse niin? Vain siksi että kiinalainen duunari tienaa vähemmän niin haluaisit olla solidaarinen tai muuten vaan hyväntekeväisyydestä? Uskotko oikeasti että ne antamasi rahat näkyisivät lippujen hinnoissa tai vaikuttaisivat MILLÄÄN tavalla kansallisen lentoyhtiömme tulevaisuuteen?( Vai menisivätkö ehkä kuitenkin vain optioina jo nyt porskuttavalle johdolle...) Missä todellisuudessa SÄ elät?

    "Mutta tuskin kukaan työntekijäryhmä on niin typerä että vapaaehtoisesti alentaa palkkaansa tai muuten huonontaa työehtojaan heti ja aina kun joku sitä tajuaa pyytää..."

    Pikku Karoliinalta on tainnut jo unohtua miten kävi jatkuvasti lakkoileville paperimiehille. Monelta lähti työpaikka alta, koska he yksinkertaisesti hinnoittelivat itsensä ulos markkinoilta. Tehtaita suljettiin ja tuotanto siirtyi ulkomaille.

    Kyllä välillä on ns. otettava järki käteen, eikä olla koko ajan vaatimassa lisää ja lisää. Jossain vaiheessa raja tulee kuitenkin vastaa. Siinä vaiheessa on turha enää itkeä. Missä piilee järki ajatuksessa hinnoitella itsensä työttömäksi? En ymmärrä.

    Äänestä

  • Ahneudella ei rajaa kirjoitti:

    "Kyllä välillä on ns. otettava järki käteen, eikä olla koko ajan vaatimassa lisää ja lisää. Jossain vaiheessa raja tulee kuitenkin vastaa. Siinä vaiheessa on turha enää itkeä. Missä piilee järki ajatuksessa hinnoitella itsensä työttömäksi? En ymmärrä."

    Ymmärrätkö siis yhtään mikä ero on sillä että suostuu joka ainoassa TES:ssa alentamaan työehtojaan ja "lisää ja lisää vaatimisella"?! Onko luetunymmärtämisessäsi jotain pahasti vialla??? Otsikkosi on kyllä loistava, sopii erittäin hyvin minkä tahansa pörssiyhtiön johtoa ja heidän palkkioitaan kuvaamaan. Ymmärrän teitä hyvin, jos olette itse pörssiyhtiöiden johtoon kuuluvaa porukkaa, mutta kun ainakaan kirjoitustyylistä ei näin voi päätellä, niin kyllä teidätkin on hienosti aivopesty pitämään tämän pienen, yhä rikastuvan ja optioistaan tappelevan johtajiston puolia ja haukkumaan tavallisia työläisiä jotka yrittävät pärjätä palkallaan ja jaksaa jatkossakin töissä. Menkää pellet jo jonnekin kurssille miettimään sitä uusliberalistista maailmankuvaanne ja myös sitä, oletteko ehkä itse sittenkin sillä häviäjäpuolella kun globalisaation kovassa kilpailussa työpaikkoja jaetaan uusiksi. Teidän typerysten suosiollisella silmienummistamisella Suomessakin on tuloerot kasvaneet viimeisen 10 vuoden aikana huimiin lukemiin.

    Tällä palstalla haukutaan aivan väärää puuta aina ja jatkuvasti. Kaiken A ja O on valtion määrittelemä strateginen omistus. Finnair- yhtiö kuuluu siihen sarjaan. Työtaisteluja, lakkoja, kiristyksiä, palkankorotuksia, johdon vaihtumisia, näitä kaikkia saamme niin kauan kuin tämä strateginen= kustannuksista piittaamaton omistus jatkuu. Seuraavalla kerralla, kun narisette koneen ympärillä ja sisällä pyörivien kiukuttelusta, kehotan teitä ottamaan tulevan kansanedustajanne mielipiteen yli 50 %:n omistuksesta. Jos yhdenkin löydätte, joka on valmis siitä tinkimään, äänestäkää häntä.
    Eliitti ei luovu oikeuksistaan matkustaa ilmaiseksi=lue, sinun kustannuksellasi Brysseliin, Strassbourgiin että valtuuskuntina mihin ikinä he keksivätkään. Muistanet Kiljusen ja Anne Kontulan Vietnamin seikkailut. Ja se oli vain murto-osa verorahoilla matkustelusta. Tosin siinäkin osia lennettiin tarkoituksenmukaisuussyistä muillakin koneilla kuin Finnairin. Burmaankin Finnair kait lentäisi, jos se vain jotenkin voitaisiin kansalle perustella, vaikka kyydissä olisi yksi poliitikkokouho.
    Siis vielä kerran: syyttäkää valtiovaltaa ensin, kun joku porukka lypsää/jarruttaa uudistuksia meidän omistamassamme yhtiössä.

    Näin kommentoin toisaalla mutta kohteliaasti kaikki hyväksyi analyysini, koska kuraa ei tullut. Eli sinäkin lentoemäntä kuulut tämän koneen sisäpuolella pyörivään porukkaan, joka nyhtää meiltä veronmaksajilta "oman" osuutensa. MOT

    Äänestä

  • JustiinsaJoo-o kirjoitti:

    Haloota vaan: enemmän töitä samalla palkalla=palkanalennus, noin niinkun käytännössä. Aakerorasitus on ehkä vähän harhaanjohtava termi; kohteessa ehtii tosiaan levätä yleensä vajaan vuorokauden. Tässä ajassa pitäisi siis nukkua kahden yön unet. Suurimmalla osalla tämä ei onnistu nimenomaan aikaeron takia. Kun ensimmäinen yö menee lentokoneessa ja seuraavan "yön" aikana on Suomessa päivä, nukkuminen on melkoisen haastavaa. Unilääkeiden käyttö on kielletty. Tuloksena kaksi valvottua yötä/joka kaukolento, tekee parhaimmillaan 10 nukkumatonta yötä kuussa. Onhan sitäpaitsi muillakin vuorotyötä tekevillä enemmän peräkkäisiä vapaita kuin normaalia työaikaa tekevillä, keskimäärin jos teet 10 tunnin työpäiviä 7.5 tunnin sijaan, vapaita kertyy enemmän. Tämä on nimeltään jaksotyötä työaikalaissa.

    ala jos ei toivu???

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    "Kyllä välillä on ns. otettava järki käteen, eikä olla koko ajan vaatimassa lisää ja lisää. Jossain vaiheessa raja tulee kuitenkin vastaa. Siinä vaiheessa on turha enää itkeä. Missä piilee järki ajatuksessa hinnoitella itsensä työttömäksi? En ymmärrä."

    Ymmärrätkö siis yhtään mikä ero on sillä että suostuu joka ainoassa TES:ssa alentamaan työehtojaan ja "lisää ja lisää vaatimisella"?! Onko luetunymmärtämisessäsi jotain pahasti vialla??? Otsikkosi on kyllä loistava, sopii erittäin hyvin minkä tahansa pörssiyhtiön johtoa ja heidän palkkioitaan kuvaamaan. Ymmärrän teitä hyvin, jos olette itse pörssiyhtiöiden johtoon kuuluvaa porukkaa, mutta kun ainakaan kirjoitustyylistä ei näin voi päätellä, niin kyllä teidätkin on hienosti aivopesty pitämään tämän pienen, yhä rikastuvan ja optioistaan tappelevan johtajiston puolia ja haukkumaan tavallisia työläisiä jotka yrittävät pärjätä palkallaan ja jaksaa jatkossakin töissä. Menkää pellet jo jonnekin kurssille miettimään sitä uusliberalistista maailmankuvaanne ja myös sitä, oletteko ehkä itse sittenkin sillä häviäjäpuolella kun globalisaation kovassa kilpailussa työpaikkoja jaetaan uusiksi. Teidän typerysten suosiollisella silmienummistamisella Suomessakin on tuloerot kasvaneet viimeisen 10 vuoden aikana huimiin lukemiin.

    Lyhennetty palautumis vapaa = Ei kymppikerhoja...!!

    Äänestä

  • pysy vaan kotona kirjoitti:

    Tosiasiahan on että minkään muun lentoyhtön työläiset eivät lakkoile EIVÄT IKINÄ EIVÄTKÄ KOSKAAN.

    Ostatko lipun tästä lähtien vasta lentoasemalta, että tiedät ostaa sen yhtiön lipun mikä ei ole lakossa?

    Norjanpojan yhtiössä ei ole ollut mitään työsotkukärhämää 9 vuoteen.
    Kuitenkin henkilöstökulut on lentotuntia päälle puolta pienemmät kuin Finnairilla.

    Ilmeisesti liika liksa aiheuttaa epäsopua ja lisää ahneutta.

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    Unohdin vastata alkuperäisen kirjoittajan kysymykseen; Ei hävetä tippaakaan. Olen taistellut työehtojeni ja oman jaksamiseni puolesta laillisella lakolla ja olen ylpeä siitä. Olen yhtä ylpeä siitä yhteishengestä joka vallitsee Finnairin matkustamohenkilökunnan (ikään katsomatta) keskuudessa. Sen parempia työkavereita en voisi saada ja erityisesti tämän yhteisen taistelun jälkeen olemme yhtenäisempiä kuin koskaan ennen. Kiitos siitä työnantajalle joka ehkä kuvitteli kommenteillaan saavuttavansa jotain ihan päinvastaista.

    Kuvitteletko, että tuo mitä saitte lakollanne aikaan korvaa sen kuran minkä saatte tästä eteenpäin päällenne? Teitä haukutaan, työtänne ei arvosteta vittuakaan, ette saa kiitosta kun työnnätte kahvikärryä, teitä solvataan koneessa. Oliko sen arvoista?

    Äänestä

Eivat kaada kahvia enaan myos minulle. Koko firma siis Finnair on hanurista.

Äänestä

kuinka mennään lakkoon. Kyllä ne liiton pomot ja ay-aktivistit ajavat lakkoon. Ei siinä kenttää ajatella. Oma lehmä ojassa pomoilla. Näkihän se kuinka Ahonen ajoi puujalostuksen lakkoon juuri ennen kuin hänet uudelleen valittiin puheenjohtajaksi. Mikä oli seuraus? Paljon joutui työttömäksi ja tuon tajusi jo etukäteen tämmöinen tavallinen nainenkin. Ei muuta kuin ulkomailta vara työvoimaa lakkoilijoiden sijaan, sillä ei lakosta kärsi muuta kuin pienipalkkaiset ihmiset pomojen palkkapussien ja paikan varmistamiseksi.

Äänestä
  • Joskus varmaan niinkin. Nyt oli lentoemäntien lakossa kuitenkin se tilanne, että ilman työehtosopimusta oltiin oltu jo melkein vuosi ja kenttäväki olisi varmasti mennyt lakkoon jo paljon ennen kuin sitä yhdistyksen taholta alettiin suunnittelemaan. Ei mikään lakko kestä 10 päivää jos työntekijät eivät siihen ole sitoutuneet. Työantajan luvut töissäolleistahan oli tuulesta temmattu, kuten eilinen Iltalehti kertoi, juhlat järjestettiin parillekymmenelle rikkurille. Kun tarpeeksi tulee lunta tupaan, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lakko.

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    Joskus varmaan niinkin. Nyt oli lentoemäntien lakossa kuitenkin se tilanne, että ilman työehtosopimusta oltiin oltu jo melkein vuosi ja kenttäväki olisi varmasti mennyt lakkoon jo paljon ennen kuin sitä yhdistyksen taholta alettiin suunnittelemaan. Ei mikään lakko kestä 10 päivää jos työntekijät eivät siihen ole sitoutuneet. Työantajan luvut töissäolleistahan oli tuulesta temmattu, kuten eilinen Iltalehti kertoi, juhlat järjestettiin parillekymmenelle rikkurille. Kun tarpeeksi tulee lunta tupaan, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lakko.

    Oletko koskaan harkinnut vaihtaa alaa?
    Tunnut olevan yksi niistä monista Finnairin putkipiioista, jokaei nauti työstään ja joka varmaan osoittaa myös sen matkustajille.
    No, ehkäpä vuoden päästä sinäkin saatat joutua etsiskelemään uutta työtä.

    En tiedä mistä "rikkurien"juhlista puhut, mutta jo oletuskin on tarpeeksi hyvä syy ryhtyä protestilakkoon. He hei! Missä olette Thelma, Haapanen ja Räty! Teitä maamme tarvitsee. Älkää antako Finnairin menetellä noin julmasti. Lakko pystyyn ennen joulua!

    Äänestä

  • arki koittaa kirjoitti:

    Oletko koskaan harkinnut vaihtaa alaa?
    Tunnut olevan yksi niistä monista Finnairin putkipiioista, jokaei nauti työstään ja joka varmaan osoittaa myös sen matkustajille.
    No, ehkäpä vuoden päästä sinäkin saatat joutua etsiskelemään uutta työtä.

    Olen harkinnut. Voivat sitten ottaa tilalleni niitä jotka jaksavat työtä ilman turhia lepoja ja palkkaa, pelkästä palvelemisen ilosta.

    Äänestä

  • Alas poorvarit! kirjoitti:

    En tiedä mistä "rikkurien"juhlista puhut, mutta jo oletuskin on tarpeeksi hyvä syy ryhtyä protestilakkoon. He hei! Missä olette Thelma, Haapanen ja Räty! Teitä maamme tarvitsee. Älkää antako Finnairin menetellä noin julmasti. Lakko pystyyn ennen joulua!

    Ettei vain olisi itse Thelma tuo Karoliina K.

    Äänestä

  • kunhan mietin kirjoitti:

    Ettei vain olisi itse Thelma tuo Karoliina K.

    Mulle heräs kanssa moinen ajatus kun luin yhdistyksen touhuista eikä tuo mittava kirjoittelu
    oikein satu yksittäiseen emoon määrällisesti eikä tyylillisesti. Ilmeinen työtön lentoemo.

    Äänestä

  • V.A.T elma kirjoitti:

    Mulle heräs kanssa moinen ajatus kun luin yhdistyksen touhuista eikä tuo mittava kirjoittelu
    oikein satu yksittäiseen emoon määrällisesti eikä tyylillisesti. Ilmeinen työtön lentoemo.

    turvaohjeet terminaaleihin,hätäpoistumisteillä asiakas kuitenkin hoitaa homman, kahviautomaatit koneisiin ja piiat stadin raflohin, lisäksi pari securitas äijää koneisiin, niin on turvallisuus ja anniskelupuoli hoidossa ne vitun pahat ateriat voitte työntää ahteriinne, mieluummin omat eväät.

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    Olen harkinnut. Voivat sitten ottaa tilalleni niitä jotka jaksavat työtä ilman turhia lepoja ja palkkaa, pelkästä palvelemisen ilosta.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/201012010133414_uu.shtml

    Olet siis harkinnut alan vaihtoa, mutta kun et ole vielä löytänyt täältä maanpinnalta sellaista ammattia, jossa noin 100 tunnin kuukausittaisella työnteolla pääsisit yli 3000 tonnin liksoihin, niin hammasta purren jatkat piikomista tuolla koneessa.

    Äänestä

  • 25 kirjoitti:

    turvaohjeet terminaaleihin,hätäpoistumisteillä asiakas kuitenkin hoitaa homman, kahviautomaatit koneisiin ja piiat stadin raflohin, lisäksi pari securitas äijää koneisiin, niin on turvallisuus ja anniskelupuoli hoidossa ne vitun pahat ateriat voitte työntää ahteriinne, mieluummin omat eväät.

    "Mulle heräs kanssa moinen ajatus kun luin yhdistyksen touhuista eikä tuo mittava kirjoittelu
    oikein satu yksittäiseen emoon määrällisesti eikä tyylillisesti. Ilmeinen työtön lentoemo."

    :D, niin, meillähän ei oikein muuta olekaan kuin tuota vapaata, niin ehtiihän tässä kirjoittelemaan!;) Jos taas uskotte siihen mielikuvaan, että tyhmät lentoemännät eivät itse edes tajua mitä olivat sopimassa, vaan sattuivat vaan etujärjestöjen pelinappulaksi, niin yllättyisitte miten tiedostavaa väkeä riveissämme on. Fiksuja ja toisiaan tukevia ihmisiä, syy siihen että töissä kuitenkin olen aina viihtynyt loistavasti. Toinen syy on matkustajat, joiden joukossa välillä on aivan ihania ihmisiä joiden kohtaamisesta saa paljon voimaa ja kannustusta. Ihmettelenkin aina, ketä nämä keskustelupalstojen valittajat ovat, kun ei heitä koneessa juuri näy...

    Olishan tuo uskottavampaa jos 2000 emosta edes kymmenen olisi kirjoittanut palstalle
    jotain. Mutta miksi, moitteet kohdistui lähinnä eläkeikäisiin, jotka etuilee nuorenpien
    kustannuksella. Lisäksi palkkaan tuli normaalit korotukset, riita koski palkallisia vapaita.
    Ja niistä ei oleellisesti hyötynyt kuin vanha kaarti. On aivan eri asia maksaa vapaa-aika
    kympin tunti, kuin 35 e. Erityisesti vielä,koska nuoret ei yleensä pääse kaukolennoille.
    Mitä tulee työyhteisön yhteishenkeen, en tajua miten 1800 emoa tukee lakolla loppuosan
    ahneutta. Eikö solitaarisempää olisi ollut nostaa nuorten alle 2000 e palkka lähemmäs
    vanhojen 4000 euroa. Siinä olisi ollut tervettä toimintaa. Sama työ,sama palkka. Tätähän
    aina korostetaan.
    KaroliinaK voi kehua asiallisesta kirjoittamisesta. Tosin asiasisältö voi olla kotiapäin.

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    Joskus varmaan niinkin. Nyt oli lentoemäntien lakossa kuitenkin se tilanne, että ilman työehtosopimusta oltiin oltu jo melkein vuosi ja kenttäväki olisi varmasti mennyt lakkoon jo paljon ennen kuin sitä yhdistyksen taholta alettiin suunnittelemaan. Ei mikään lakko kestä 10 päivää jos työntekijät eivät siihen ole sitoutuneet. Työantajan luvut töissäolleistahan oli tuulesta temmattu, kuten eilinen Iltalehti kertoi, juhlat järjestettiin parillekymmenelle rikkurille. Kun tarpeeksi tulee lunta tupaan, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lakko.

    Sulla ei taida paljon töitä olla, kun ehdit kirjoittelemaan täällä jatkuvasti? Ulkoistettiinko sinut jo? :)

    Äänestä

  • KaroliinaK kirjoitti:

    Olen harkinnut. Voivat sitten ottaa tilalleni niitä jotka jaksavat työtä ilman turhia lepoja ja palkkaa, pelkästä palvelemisen ilosta.

    Kuka palkkaa jonkun tyhmän lentokanan. On niitä muitakin työtä hakevia kuin sinä olemattomalla osaamisellasi ja koulutuksellasi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ulkoistin Finnairin kirjoitti:

Mennä nyt kaatamaan kahvia monille niille ihmisille, joiden matkanteosta olitte tehneet viimepäivinä yhtä helvettiä?
Osaatteko te edes yhtään hävetä ja olla pahoillanne?
Onneksi minulle te ette kahvia kaada enään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu