Nyt menossa rv7 2, takana keskenmeno rv5 3 (kohdunulkoinen). Plussauksesta asti (eli n.viikon verran) oon panikoinut ja varautunut vuotoon ja koko ajan sillä asenteella että kohta menee kesken. Oon jopa nähnyt painajaisia keskenmenosta (yhdessä unessa heräsin verta joka paikassa ja toisessa unessa kaaduin rappusissa ja sain keskenmenon). Oon kertonut jo äidilleni, sisaruksilleni ja parille ystävälle raskaudesta, koska koen tarvetta keskustella. Veljeni suhtautui erittäin negatiivisesti kun kerroin jo nyt. Sanoi että keskenmeno taitaa tulla taas. Mies ei ole kertonut kellekään koska varautuu koko ajan keskenmenoon. Koska voin huokaista helpotuksesta? Tämä jatkuva stressi ja paniikki ahdistaa! Ensimmäinen neuvola oli eilen, mutta enpä tajunnut tästä siellä puhua, kun tuli niin paljon kaikkea infoa. Lääkäri on parin viikon päästä.
Koska uskaltaa nauttia raskaudesta?
Rv 7+2
61585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mielestäni voit heti nauttia raskaudesta.Ja kuuluttaa sitä kaikille.Ihan oikeasti.Kun tässä elämässä ei mikään ikinä ole varmaa,miksi lykätä olostaan ja elostaan nauttimista johonkin tiettyyn ajankohtaan?Ja jos raskautesi päättyy keskenmenoon,niin ei ihan varmasti auta yhtään ajatus:"arvasinhan tämän".Suru,jonka koet jos pelkosi toteutuu,on ihan varmasti keveämpi kantaa kun voit jakaa sen niiden kanssa,jotka tiesivät sinun olevan raskaana.
Usko tähän raskauteesi ja anna itsellesi ja miehellesi lupa iloita!...kas kun ennalta murehtimalla et "voita mitään"!
Olipa ikävästi sanottu veljeltä. Yksi keskenmeno ei lisää keskenmenon todennäköisyyttä seuraavan raskauden kohdalla (paitsi, jos tiedät, että sinulla on jotain fyysisia poikkeamia, jotka aiheuttavat keskenmenoa). Tuntuukin, että läheisesi pelkäävät keskenmenoa vähintäänkin yhtä paljon kuin sinä, mikä ei tietenkään tue sinua eikä auta ajattelemaan positiivisesti ja pysymään rauhallisena.
Minulle lääkäri sanoi, että 9 viikon jälkeen keskenmenoriski on jo hyvin pieni. Monet kertovat raskaudestaan 12 viikon jälkeen. Itse kerroin kaikille 10. viikolla. Nyt olen viikolla 11.
Hyviä vointeja ja tsemppiä!
Itse raskaana ollessani ajattelin, että ensimmäisen ultran jälkeen kerrotaan (joka täällä on siis 12-13 viikolla). Alusta asti mulla oli huono fiilis, että kaikki ei oo nyt hyvin. Ja oireiden loppumisen jälkeen n. viikolla 9-10 olin jo aika varma, että siinä se nyt sit oli. Ultrassa todettiin sitten keskeytynyt keskenmeno.. Viikkoja piti olla tasan 13 mutta sikiö vastasi sykettä 9 4, eikä sykettä löytynyt. Kaverilla taas todettiin keskeytynyt keskenmeno rakenneultrassa viikolla 21 jotain.. Joten jos jotain tiettyä viikko rajaa tms. haluat tietää niin eipä sellaista taida olla jonka jälkeen voisit huoletta nauttia raskaudestasi..
Minulla meni elämäni viimeinen raskaus aivan pilalle koska lääkäri kertoi että tulossa saattaa olla sairas lapsi. Pilalle siksi että pelkäsin mahdollista sairautta ja kuinka selviämme ja selviääkö lapsi. Lapsi syntyi ja on aivan ihana ja soma ja myös terve! Eli se aika jonka vaan pelkäsin ja olin huolissani, oli turhaa ja olisin voinut nauttia, järkkäillä babyshowerit, iloita enemmän kuin huolehtia.
Älä ole yhtä tyhmä, vaan nauti. Jos joku menee vikaan, niin menee, sitä ei pelkääminen pelasta. ja muista että kaikki on hyvin niin kauan kuin on ja siitä pitää nauttia :)
IHANAA ODOTUSTA=)
saan olla raskaana, niin minä olen päätätnyt nauttia täysin rinnoin alusta saakka. Esikoista odotellessa keskityin aivan liikaa siihen kaikkeen mikä voi mennä pieleen. Vastikää luin erään runon, jossa ideana oli se, ettei tulevaa kannata murehtia etukäteen, koska se on joko ihan turhaa tai joutuu kuitenkin murehtimaan asian uudelleen. Jos jokin menee pieleen niin ne itkut joutuu itkemään kuitenkin, ei se helpota oloa, että alusta saakka ajatteli "Arvasin tämän". Mutta jos nautin ja rakastan täysillä niin tiedän, että vaikka mitä tapahtuisi niin sitä pientä ihmisenalkua todella rakastettiin koko olemassaolonsa ajan. Esikoisen syntymän jälkeen olen monesti harmitellut sitä, etten osannut TODELLA nauttia raskausajasta ja siitä jännityksestä mikä siihen kuuluu.
Minäkin kannatan, että nautit nyt. Olen raskaudessa hyvin samassa vaiheessa kuin sinä, odotan esikoistani, olen nähnyt muutaman keskenmenounen ja olen pari kertaa pelännyt mennä vessaan kun pikkuhousuissa tuntuu kosteutta (valkovuotoa, jonka olen pelännyt olevan muuta vuotoa). MUTTA. Olen päättänyt, että jos jotain ikävää kävisi (MITÄ EI SIIS KÄY!) ehtisin murehtia sitä kyllä sitten aikanaan, mutta jos en nyt nauti esikoiseni alkuraskaudesta, en saa koskaan sitä aikaa takaisin. Sureminen, stressi ja negatiivinen asenne eivät edistä asiaa mitenkään. Siksi tietoisesti olemme antaneet vauvalle jo nimen, ajattelen hänen kehitystään ja muutoksiaan päivittäin, olen jopa jutellutkin hänelle :) Ja rukoillut hänen puolestaan. Kahdeksan päivän päästä on ultra, ja olen päättänyt, että siellä kaikki on loistavasti. Todennäköisyys on puolellani.
Tämä ei tietysti kaikille sovi, jotkut haluavat valmistautua mahdollisiin pettymyksiin (JOITA MEILLE EI SIIS OLE TIEDOSSA!), mutta itse koen tämän ainoaksi oikeaksi tavaksi.
Helpotuksesta et voi huokaista koskaan. Kun alkuraskauden keskenmenoaltis aika on takana, voi alkaa pelätä myöhäistä keskenmenoa. Ja sitten keskosuutta tai muuta raskauskomplikaatiota, vaikka kohtukuolemaakin. Seuraavaksi synnytysvammaa, kätkytkuolemaa, lapsuusiän infektioita, tapaturmia... En tosiaan itse ole vielä äiti, mutta mitä olen kanssasisariani kuunnellut, niin huolen määrä ei alkuraskaudesta eteenpäin siirryttäessä vähene, vaan siitä tulee kiinteä osa äitiyttä :) Sitten sitä vasta saakin olla huolissaan, kun en voi vahtia tai ohjata lastaan vaan hän alkaa tehdä valintojaan itse, vaikka sinusta tuntuisi ettei hän ole siihen valmis! Ratkaisevaa on, annatko sen olla vallitseva osa vai näytellä vai sivuroolia.
Nauti. Aina kun antaa itsensä rakastaa, niin altistaa itsensä menetyksen kivulle, mutta jos pelkää rakastamista, niin menettää paljon.